This Flight To Night

aamu uninen,
suolaveden
punaamat silmät

aurinko,
joka herättää
ja saa näyttämään
rentoutuneelta

liikkumaan hiljaa
kuten kuivuva,
värikäs pyykki ja
taivaan tumma pilvi
kohtaavat
tyynessä ilmassa

lukitsee katseen
ulos,
päästämättä tunnetta
sisään

kuinka se
levittää lämpöään
ja muodotonta vihreyttään
rehevöitymättä

kuinka se kaikki
loppuu vaan olemasta,
halkeaa ja hipaisee
huutaen eleellään

halaa minua

mikään ei
kuitenkaan iske
ruumiiseen
täydellä voimalla,
elämän on
helpompi raapaista

pitää sielu
levottomuudelle avoimena

lopettaa katsomasta
silmiin,
saamalla jakamattoman
jakautumaan, jolloin
pinta tuntuu
taas neitseellisen
koskemattomalle

tyhjiö on nähnyt
päivänvalon
ja siihen ei
voi tunkeutua
edes ajatuksin

mutta siitä aistii
seikkailun halun,
himoa ja päihtymystä,
ripaukseen kärsimättömyyttä

pienen onnellisuuden
kangastuksen,
kimmeltävää vettä,
joka tuntuu
meren kylmyytenä

uiden sisään ja
kiinnittyen kuten
päiväunet, jotka
antavat rauhan
olemalla oma itsensä

ja riisuutumalla,
vetämällä puseron
pään yli
saaden hiukset sähköisiksi

mielen tekemään
asioita, joita
ei ollut
ennen tehnyt

suostumatta enää
koskettamasta hennosti,
pelkäämättä
enää lasin hajoavan

lasin, jonka
panssari tuntui
nailonin pehmeältä
pohjeraidoissaan

oliko alulle saatu
jotain mitä
ei voi pysäyttää

suonenveto, joka
hukuttaa
jäihin putoamisen
yllätyksellisyydellä

käsi, joka
lepää lantioilla
yrittäen tehdä
pesää,
yritystä ruokkia
hyvää

persoonattomuuttaan,
joka tuoksuu
kuin vastapestyt vaatteet

hehkuu valaistessaan,
kohottaessaan lasin

voittaakseen aikaa
rohkeudelleen,
antamalla viinan
valua hitaasti,
silmiä räpäyttämättä

aika, joka
kuluu kutinan
kiiriessä käsistä
kyynärvarret ohittaen

kapulallinen viestijuoksu,
silmien puhuessa
samaa kieltä
vartalon
liikkeiden kanssa

varoittamaton yhteys,
tilan täyttyessä
nälkäisistä selkäevistä
sumun noustessa
mereen

aavemaisen hiljaisuuden
pelätessä kuolevansa
nukkuessaan tai
osaamatta hengittää
ilman rakastettuaan

jokainen liike
säteili kiintymystä,
kuten paita, joka
on toisen

riisutaan
suljetaan huulet
huuliin

siellä missä
valo liikkuu,
näkee näkymättömän

hullaannuttaa
tavujen hakatessa
keulaa,
puskiessa ja
puristaessa kylkiä

kääntämällä pään
ylösalaisin
sadekuuroon, joka
värisee,
hipaisee
mielen suurimpia
salaisuuksia

pyrkimättä enää
minnekään
olemalla lähde,
josta kaikki alkaa

pysähtyy,
täyttäen kaivon
lahjoillaan

lausutuilla
lumoojan sanoilla,
kangastusten kirkastaessa
tunteen

aamun, joka
ei ole noussut tai
yö joka
on keskeyttänyt
askeleensa huulien
kiellettyyn punaan

tulvehtivaan hunajaan
olemalla
herkullinen maisema,
voitelu, joka
kestää kauemmin
kuin balsamoitu harhakuva
tai haihtuva hurmio

kyky lentää matalalla

käden ojennus
sitä kohti

sitä jota seuraavaksi
elämäksi kutsutaan

todellisen hiljaisuuden ääni,
kun näkee maailman
ensimmäisen kerran

mielen sisään
tyydytetty maisema,
jonne ei voi
kieltä työntää
synnyttämättä villieläimiä

http://www.youtube.com/watch?v=s80R8vJ1ojM
4225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuolle lennolle vois varata matkan useamminkin! Se oli hieno trippi hetkeksi pois tästä kylmästä ankeudesta :)

Äänestä

Villieläimen karjunta ja pumpulinkevyt rakkausruno yhdistettynä synnytti päässä ristiriidan, joka johtuu yksinomaan siitä, että mentaliteettini ei kestä hevimusaa.

Jotkut saa heavystä virtaa, minä ahdistun. Tuon jälkeen piti laittaa soimaan Classical music for babies, jotta rauhoitun, heh...

Kiitos ja hyvää päivän jatkoa

Äänestä

Tänään la aamuna kaikki on paremmin hyvin nukutun yön jälkeen. Raskas viikko takana ja tuntuu kuin olisin antanut itsestäni enmmän kuin henki ja ruumis voi itsestään antaa hajoamatta palasiin. Seuravaa tekeleeni kertookin sävyjä, joita tunnsin tilassa, jossa ihminen ei ole koskaan omimmillaan ja pysähtyy miettimään minne tie kaartaa ja onko vauhti kohdallaan.

Kiitos teille rakkaat ystävät ja aurikoisen hyvää viikonloppua kaikille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

aamu uninen,
suolaveden
punaamat silmät

aurinko,
joka herättää
ja saa näyttämään
rentoutuneelta

liikkumaan hiljaa
kuten kuivuva,
värikäs pyykki ja
taivaan tumma pilvi
kohtaavat
tyynessä ilmassa

lukitsee katseen
ulos,
päästämättä tunnetta
sisään

kuinka se
levittää lämpöään
ja muodotonta vihreyttään
rehevöitymättä

kuinka se kaikki
loppuu vaan olemasta,
halkeaa ja hipaisee
huutaen eleellään

halaa minua

mikään ei
kuitenkaan iske
ruumiiseen
täydellä voimalla,
elämän on
helpompi raapaista

pitää sielu
levottomuudelle avoimena

lopettaa katsomasta
silmiin,
saamalla jakamattoman
jakautumaan, jolloin
pinta tuntuu
taas neitseellisen
koskemattomalle

tyhjiö on nähnyt
päivänvalon
ja siihen ei
voi tunkeutua
edes ajatuksin

mutta siitä aistii
seikkailun halun,
himoa ja päihtymystä,
ripaukseen kärsimättömyyttä

pienen onnellisuuden
kangastuksen,
kimmeltävää vettä,
joka tuntuu
meren kylmyytenä

uiden sisään ja
kiinnittyen kuten
päiväunet, jotka
antavat rauhan
olemalla oma itsensä

ja riisuutumalla,
vetämällä puseron
pään yli
saaden hiukset sähköisiksi

mielen tekemään
asioita, joita
ei ollut
ennen tehnyt

suostumatta enää
koskettamasta hennosti,
pelkäämättä
enää lasin hajoavan

lasin, jonka
panssari tuntui
nailonin pehmeältä
pohjeraidoissaan

oliko alulle saatu
jotain mitä
ei voi pysäyttää

suonenveto, joka
hukuttaa
jäihin putoamisen
yllätyksellisyydellä

käsi, joka
lepää lantioilla
yrittäen tehdä
pesää,
yritystä ruokkia
hyvää

persoonattomuuttaan,
joka tuoksuu
kuin vastapestyt vaatteet

hehkuu valaistessaan,
kohottaessaan lasin

voittaakseen aikaa
rohkeudelleen,
antamalla viinan
valua hitaasti,
silmiä räpäyttämättä

aika, joka
kuluu kutinan
kiiriessä käsistä
kyynärvarret ohittaen

kapulallinen viestijuoksu,
silmien puhuessa
samaa kieltä
vartalon
liikkeiden kanssa

varoittamaton yhteys,
tilan täyttyessä
nälkäisistä selkäevistä
sumun noustessa
mereen

aavemaisen hiljaisuuden
pelätessä kuolevansa
nukkuessaan tai
osaamatta hengittää
ilman rakastettuaan

jokainen liike
säteili kiintymystä,
kuten paita, joka
on toisen

riisutaan
suljetaan huulet
huuliin

siellä missä
valo liikkuu,
näkee näkymättömän

hullaannuttaa
tavujen hakatessa
keulaa,
puskiessa ja
puristaessa kylkiä

kääntämällä pään
ylösalaisin
sadekuuroon, joka
värisee,
hipaisee
mielen suurimpia
salaisuuksia

pyrkimättä enää
minnekään
olemalla lähde,
josta kaikki alkaa

pysähtyy,
täyttäen kaivon
lahjoillaan

lausutuilla
lumoojan sanoilla,
kangastusten kirkastaessa
tunteen

aamun, joka
ei ole noussut tai
yö joka
on keskeyttänyt
askeleensa huulien
kiellettyyn punaan

tulvehtivaan hunajaan
olemalla
herkullinen maisema,
voitelu, joka
kestää kauemmin
kuin balsamoitu harhakuva
tai haihtuva hurmio

kyky lentää matalalla

käden ojennus
sitä kohti

sitä jota seuraavaksi
elämäksi kutsutaan

todellisen hiljaisuuden ääni,
kun näkee maailman
ensimmäisen kerran

mielen sisään
tyydytetty maisema,
jonne ei voi
kieltä työntää
synnyttämättä villieläimiä

http://www.youtube.com/watch?v=s80R8vJ1ojM

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu