Kun on pedannut elonsa polut ja pystyy omasta halustaan olemaan jo oloneuvos päälle viisikymmentä ikäisenä niin välillä on adhd olo, että mitähän tekisi?
Ulkona kirpakkaa, miksi lähteä sinne? Lähetti toisi ruokakassin tarvittaessa. No ei vaan kyllä on saatava kauppaan vietyä itsensäkin. Joskus käytän lähettiä (tilauspalvelua) kun iskee laiskuus.
Odottelua, että alkaisi Välimeren lomakausi. Pääsisi saarille. Välimeren saarille.
Ulkona kirpakkaa, miksi lähteä sinne? Lähetti toisi ruokakassin tarvittaessa. No ei vaan kyllä on saatava kauppaan vietyä itsensäkin. Joskus käytän lähettiä (tilauspalvelua) kun iskee laiskuus.
Odottelua, että alkaisi Välimeren lomakausi. Pääsisi saarille. Välimeren saarille.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Onnitteluni! Tunnen tunteen.
Ryhdyin irrottautumaan palkkaorjuudesta 53-vuotisena.
Pienipalkkaisen vaimon etuna on se, ettei "laiskistuessa" tule paljoakaan tulon menetystä.
Aika ei käynyt pitkäksi mutta työvelvoitteen puute saattoi tälläisen heikon luonteen kaltevalle A-pinnalle.
Ennen romahdusta vaihdoin kotona tissuttelun punttisaliin.
"Rentoutusrupeamia" tulee vuoden mittaan riittävästi. 23.03. lähdemme yhdelle sellaiselle.
Nyt olimme sydäntalven poikkeuksellisesti kokonaan kotona.
Taas tänään toimin ruokalähettinä ja valmistaudun herkkulounaan rakentamiseen.
Et suinkaan tosissasi aio millekään Välimeren saarelle lomakautena?
Tänä vuonna tulee mittariin 70v ja elämäni sulostuttaja täyttää pian 65v.
Missään vaiheessa en ole valitellut eläkeläisen kiirettä. koska sehän olisi vain omaa hölmöyttä, mutta sen verran säädettävää on ollut ettei ahteri ole sammaloitunut.
Viisikymppisenä heitin haalarit nurkkaan ja jäin sapattivapaalle. Kolme vuotta meni hyvin tehdessä asioita joita en ollut työn ohessa koskaan ehtinyt, mutta sitten alkoi aika käymään pitkäksi. Laitoin tähän sitten harrastukseeni liittyvän yrityksen, ei tule enää aika pitkäksi. Aika paljon pystyn etänäkin näitä hommiani hoitamaan, joten osa vapaudesta säilyi ja joutoajalle tuli tekemistä. Jos seuraavan kerran yrittäis vaikka kuuskymppisenä ryhtyä oloneuvokseksi.
Voisin olla suorastaan katteellinen!
Minusta ihanne tilanne on jos pystyy yhdistämään harrastuksen ja/tai luovan toiminnan toimeentulon / vaurastumisen hankintaan!
Mitä muuta elämältä voisi enää toivoa paitsi tietenkin sitä, että terveys pitää mahdollisimman pitkään!
En voisi kuvitellakkaan olevani oloneuvos jo 50 ikäisenä. MItä ihmettä tekisin päivittäin?
Minäkin olin ensimmäisen vuoden epätietonen tulevista tekemisistä.
Liityn kehujien kuoroon. Vaikkakin vähäisin eväin.
Jouduin sairaseläkkeelle pienipalkkaisesta työstä 50 vaiheessa.
Ensimmäinen vuosi oli vaikea koska sairauteni tuli täytenä yllätyksenä.
Tuon vuoden jälkeen löysin itseni, omistauduin vanhalle harrastukselleni, kutomiselle itse luomieni mallien mukaan.
Uusina tulivat kaksi eläkeläisyhdistyksen toimintamuotoa joissa on viikoittain kaksi kokoontumista.
Huolimatta olemattomasta kielitaidostani, olen matkustellut opiskelleen naisystäväni kanssa.
Teemme omatoimisia matkoja Eurooppaan, vaihteleviin kaupunkikohteisiin.
Berliini on kohteenamme useamminkin.
En minä pedannut mitään mutta pienikin, alle 1000€:n eläke, sallii vaatimattomat, minua tyydyttävät mieliteot.
Minäkin olen missivaimoni kanssa
hyvin ansaitulla eläkkeellä.
Matkustelemme paljon, ja luem-
me korkeatasoisia kirjoja. Espan-
jassa talvet vietämme.
Hyvä elämä!
Mainitsepa joitain viimeksi lukemiasi kirjoja.
Lisäkuvausta odottaen.
Niukkuudessani eläydyn mielelläni parempiosaisten elämään ja toivoisin sinulta täydentävää kuvausta matkustelustanne ja talvisesta Espanjan elämästä.
On upeaa, että vieläkin arvostat kumppanisi missiyttä. Titteli lienee muutaman vuoden takainen?
Yleensä se on "miss männyt vuodelta 1965 tms" :)))
Mutta toimintakunnossa. Miksikäs ei.
Nooo... Kukin tyylillään. 60 jo takana ja töissä silti viimekin yönä, tosin jo puoliksi olen irroittautunut muihin aktiviteetteihin.
Mien en Välimerestä juuri perusta, kaikki vapaa-ajan harrastukset hoituvat hyvin ihan kotimaan kamaralla tai aluevesillä. Saaria kun löytyy täältäkin ja tänäkin vuonna olen ehtinyt niillä jo kolmesti käydä. Kai sitten täysinpalvelleena vielä useammin...
Mikä systeemi kenellekin sopii. Siitä on hyvä lähteä:)
Jos olo on ok, niin voiko olla parempaa.
En mene takuuseen, ettenkö minäkin voisi alaskella miettimään hyvin-hyvin aikaista oloneuvosmaista tilaa, sikälimikäli tekisin sellaista työtä, joka ei satasella kolahda.
Mun on suorastaan häveten sanottava, että suureksi onnekseni saan tehdä sellaista työtä, joka on alkujaan lähtenyt harrastuksesta. Eli tuntuu, etten nyt niin kovasti edes työtä tee, kuhan plimputtelen ja kuuntelen ja laskeskelen ääneen yy-kaa-koo-nee tai tuostakin vähemmän numeroita:)
Saan suurta tyydytystä työstäni. Joka ainut päivä on erilainen. Oppilaan iloonen naama ja puhkuva into, jos/kun joku uusi asia kolahtaa kohdalleen ja oppilas onnistuneesti soittaa jonkun vaikean kohdan. Ei noita juttuja voi oikein selittää, miltä se tuntuu itsestä ja siitä toisesta. Jotenkin tälleen kuitenkin se menee.
Oon vähentänyt kyllä hommiani näin "vanhempuren". Ei huvittaisi ottaa suurta määrää oppilaita, koska se saattaisi helposti mennä liukuhihnasysteemiksi ja sellainen olisi kauhistus.
Lomien pituudetkin kyllä on semmoset, että en pahemmin niistä puhu. Ainakaan niille, jotka voivat kesäisin pitää lomaa vain 4-6 viikkoa.
Pirun kylmä täälläkin edelleen. Aurinko sentäs suo kirkkautensa loiskahtaa yltympäriin. Kaunis maisema mun takapihallani. Olo on mullakin ok. Vielä ookoompi, ku saan illalla uuden pesukoneen. Ottaiskohan sen koneen viereen nukkumaan. Kainaloon. Heh heh heeeee....... Muistui täs yhtäkkiä mieleen, kun lapsena sain uudet Prinsessa-luistimet ja olin NIIN Onnellinen, että menin nukkumaan niiden kanssa. Eivät kovin pehmolelumaisia olleet. :)
Katteellisuuteni voimistuu!
Luova harrastus puutteen torjunta mahdollisuus säädellä omaa ajankäyttöään!
Voisiko ihminen enempää toivoa? = Mielestäni ei voisi!
Äärimmäisen harvoilla on tuota mahdollisuutta.
Joo, oon toden totta äärimmäisen onnekas, kun tulin valinneeksi tämän työn.
Onnekas siksikin, kun juuri Minulle suotiin tämä, koska kauhulla ajattelen, että JOS minulla olisi sellainen työ, että pitäisi aamulla kello silloin ja silloin mennä töihin ja istua jossakin paikallaan tekemässä sellaista, josta ei hirmuisen paljon pidä. Olen sen verran omituinen (joo ihan oikea sana), että en pysty tekemään paljoa mitään, ellei minulla ole siihen inspiraatiota, halua, intoa ja sen semmosta.
Ja pikkusen siinä on sitäkin, että olen lapsena "pois pilattu". Ei tarvinnut tehdä mitään, mikä ei minua inspiroinut. Ne asiat mitkä inspiroivat lapsena, niin niitä minun annettiin tehdä kuinka kauan tahansa halusinkin.
Minulle sopii hyvin se, että tulen töihin tiettyyn aikaa, leimaan itseni sisään - ja siihen kiire loppuukin.
Mukavaa on liki 60-vuotiaana puuhata, kun tietää olevansa tarpeellinen. Lomia ja liukumapäiviäkin osaan arvostaa, kun niitä on n. 50 työpäivää vuodessa.
Tässä iässä on helppo jonkin pikku mokan sattuessa sanoa mahdollisille vitsinikkareille että eipäs soiteta poskea vanhalle miehelle.
Pitkiä työuria peräänkuulutetaan, ja olen tekemässä 40-vuotisen. Kaipa olen jotenkin omituinen kun, kuten olen kertonutkin, minulle tulee olemaan vaikeaa irrottautua näistä hommista. Ylipäätään en oikein tajua, että minäkin alan olla jo vanha.
Eipähän jää turhaa elettävää ja ylimääräistä luppoa kun antaa elämänsä työlle ja siitä arkkuun. Kyllä kapitalisti kiittää. Ilman seppeleitä.
Työaika, kalenteri, kello? Minulla oli 1967 viimeinen työpaikka jossa työaikani oli määritetty, paitsi kalenterin, niin myöskin kellon perusteella.
Sen jälkeen ainoastaan kalenteri ja tulos ratkaisivat eikä viime vuosina aina kalenterikaan.
Työeläkkeeni perustuu 27:ään työvuoteen joten joku pahansuopa voi pitää minua pummina vaikka mitään tukiaisia en saakaan.
Omasta mielestäni olen solidaarisuuden esimerkki luopuessani työstäni nuorempien hyväksi tyytyen pieneen työeläkkeeseen!
Täydet loma-ajat tein töitä verokirjalle 14-vuotisesta alkaen. Sitä ennen se oli osa-aikaista, pimeää puuhastelua.
Ikääntyminen muistuttaa itsestään ainakin 6krt/viikko.
Ei se noin ole. Pidän omalta osaltani yhteiskunnan rattaita pyörimässä. Tunnetusti eläkejärjestelmämme ei kestä, jos väki eläköityy 50-vuotiaana. Kyllä työni antaa sisältöä elämääni. Moni ajattelee, että hanki itsellesi oikea elämä. Onhan minulla talo, mökki, maita ja mantuja, mutta silti sähkönteko kiehtoo. Oikeastaan tämä on työelämän parasta aikaa.
Logiikkaa?
Minun käsitykseni mukaan, varsinkin nykytilanteessa ja vastaisuuttakin ajatellen, eikö ole kokonaisuuden kannalta järkevämpää lopettaa töissä käyminen etuajassa ja tehdä tilaa työttömille nuorisojoukoille.
Etuajassa lopettaminen omilla ehdoillaan, omissa puitteissaan kinuamatta yhteiskunnalta mitään ylimääräistä.
Eläkeiän tullessa ajastaan vastaan niin lelely pienellä eläkkeellä kuormittaa vähemmän eläkevakuutusyhtiötä ja seuraavia aktiivisukupolvia.
Minulle ei ole kukaan pystynyt ymmärrettävästi kumoamaan tuota päättelyäni!
Mikä siinä olisi heikko kohta?
Heikko kohta on se, että minulla on paljon osaamista, jonka pitää siirtyä. Sen omaksuminen on nuorelle pitkä prosessi. Työmme on aika lailla kausiluonteista, joten jos seuraajani tulee liian aikaisin, meitä on kaksi joutilaana.
Käytännössä logoiikassasi ei heikkoa kohtaa ole, sillä tuo nuori seuraaajani melko varmasti lähtee muualle ennen kuin minä eläkkeelle, ja niin on monta pyörää keksittävä uudestaan.
Yritän ainakin siirtää sitä hiljaista tietoa mahdollisimman paljon nuorelle väelle. Nuo nuoret tarvitsevat tuekseen vanhaa mestaria monta vuotta, muutkin kuin seuraajani.
Esimieheni kun on ollut huolissaan minun talossa pysymisestäni, olen sanonut että en minä poikia yllärinä liriin jätä.
Jospa aloittaisit sen korvaamattoman nerouden siirtämisen ajoissa?
Neroudesta ei voi puhua. Pikemminkin töppäysten kautta opituista asioista. Ongelma on siinä, että väki uskoo minun olevan täällä ns. maailman tappiin. Siten hiljainen tieto on hidasta siirtymään. Voidaan unohtaa, kun asiaa voi kysyä tarvittaessa minulta.
Johan minä yhden DIn koulutin. Hän lähti talon sisällä toisiin hommiin. On tosin vielä näissäkin mukana osittain.
Tätäkin ketjua lukiessa tulee mieleen kysymys, miksi jotkut eivät voi hyväksyä muiden ratkaisuja, vaan pitävät omiaan ainoina oikeina.
Omilleen jääminen viiskyt on useimmiten oman kukkaron varassa, eikä se mielestäni ole keneltään muulta pois jos minulle ei kerry lisää eläkettä, vai onko?
Kulutan tarpeeni mukaan, syömiseni ja peruselämäni kulutuksen määrä ei ole muuttunut oleellisesti jäätyäni omilleni, vain harrastuksiin ja matkustamiseen menee nyt enemmän rahaa. Olen ollut aina säästäväinen, palkkani on ollut kohtalaisen hyvä ja ylijäävän olen onnistunut sijoittamaan suht tuottavasi. Nyt kuluttelen omia säästöjäni ja harrastan kaikkea mitä olen aina halunnut, enkä jaksaisi asiasta kuunnella muiden aiheettomia moitteita.
Jos aikani käy pitkäksi, niin sitten palaan töihin.
Mihinkähän työhön enää ikäisesi pääsee?
Ihan voin palata harjoittamaan omaa ammattiani, alalla on osaajista pulaa, joten vanhat raakitkin kelpaavat. Meillä 50 ihmisillä on omat etumme, emme jää enää äitiys/hoitovapaille, emme ole pois sairastavien lasten vuoksi, emme tarvitse osapäivää lasten aloittaessa koulunkäyntiään ym. ym. niin ... kyselty on jo monta kertaa, vaan mielestäni nuoremmat remmiin vaan :D
Joo, mikäpä tässä on ollessa:))
Jäin eläkkeelle pari vuotta sitten, 55 vuotiaana. Ei ole vuorineuvoksen eläke mutta ihan mukavasti tulen toimeen.
Kovasti ystävät ja tutut kyselivät että "...mitä sinä nyt alat tekemään ?"
Vastasin että en ala tekemään yhtään mitään, nyt vain olen.
Matkailusta sain työelämässä tarpeekseni, nyt tutustun kotikulmiin;)
Näinhän se meni kolmevitosena irtisanouduin hyväpalkkaisesta kansainvälisestä yrityksestä. Perustin matkan varella muutaman yrityksen ja keräsin kohtalaisen varallisuuden. Espanjassa on oleiltu useina talvina ja maailmaa kierretty. Työn tekeminen on jätettty muille. Ei edes näissä nyky kuppiloissa viitsi kantaa ruokailu välineitä pois pöydästä, siihenkin, kun löytyy omat tekijänsä...
On tullut aika hemmoitella itseään.