Sosiaalityöntekijä, kerro työstäsi!

Asiakkaana voin todeta, että kun sossun virkailija on saanut juoksutettua papereiden kanssa useaan otteeseen, kysellyt vielä siinä sivussa mitä mieleen juolahtaa.
Tämän rumban jälkeen odottelee päätöstä hyvän aikaa. Päätös on kielteinen. Eikö tuon päätöksen olisi voinut tehdä ilman asiakkaan nöyryyttämistä.
Tuo tuntuu todella pahalta. En hyväksy väkivaltaa, mutta toisaalta ymmärrän, jos ihminen jolla on todella vaikeaa joutuu nöyryytetyksi silloin kun hänen pitäisi saada apua kimpaantuu.

Mä olen hakenut nyt lukemaan sosiaalityötä. Lueskelin materiaalia läpi ja vähän muutakin sosiaalialan aineistoa, niin siellä on hyvinkin seikkaperäisiä kuvauksia juuri asiakkaan kunnioittamisesta ja dialoogista eri tilanteissa. Olin yllättynyt, koska oma kokemukseni lamassa 1992-1996 oli toimeentulotukiasiakkaana aivan erillainen. Se oli sitä, että kävin kuulustelussa ja todistamassa syyttömyyteni tilanteeseeni ja jokainen lasku piti kertoa, miksi on tarvinnut esimerkiksi lääkkeitä juuri nyt, vaikka lääkäri oli ne määrännyt. Minulle myös kerrottiin, että mene vanhempiesi luo syömään, vaikka olin oikeutettu tukeen. Onneksi osasin silloin pitää puoliani.

Kun peilasin omaa elämänkokemustani (olen 41v) niin ajattelin, että olen nähnyt jo niin monenlaista, että oma pääni kestää ja jaksamiseni lähtee sisäisestä motivaatiosta. Jos olisin 25-30-vuotias, voisin olla erimieltä. Olen äiti ja kohdannut myös lapsiperheiden tukiverkoston heikkouden sosiaalipuolella. Olen tavannut yli satatuhatta asiakasta, osa rikollisia murhaajia, osa huumehörhöjä ja oppinut käsittelemään myös vaikeimpia tapauksia jne. Olen ollut auttamassa kadonneiden etsinnöissä ja avustamassa viranomaisia. 25-vuotiaana ei vielä ollut tätä kokemusta.

titta_u
Mulla pyörii ihan samanlaisia ajatuksia ja kysymyksiä päässä. Ala on kuitenkin vaativa. Itselläni on vielä perussairaus, jonka takia stressaaminen on kiellettyä. Mietinkin, että uskaltaiskohan sitä kysyä sossusta, jotta voisko tulla kylään ja kyselemään, miten ovat viihtyneet.

Kiitos vastauksistanne. Minun ongelmani (?) on se, että olen perusluonteeltani melko kiltti ihminen. Teen kyllä tälläkin hetkellä haastavaa ihmisläheistä työtä, mutta siitä huolimatta mietin, lytättäisiinkö minut sosiaalityöntekijänä täysin.

En ole sosiaalityöntekijä, mutta käsitykseni mukaan siinä tapaa kokoajan ihmisiä joilla ei mene hyvin. Huonosti voi mennä niin monella eri tapaa. Elämänhallinta voi olla täysin hukassa ja kaikki mahdollinen kaatumassa päälle.
Välillä saattaa joukkoon eksyä joku jolla menee tilapäisesti heikosti, mutta sitten asiat lähtevät menemään parempaan suuntaan.
Vähän niin kuin poliisit jotka näkevät vain sen huonon puolen asioista, ei kukaan ole sosiaalityöntekijään yhteydessä mistään kivasta asiasta.

Vastaan lyhyesti
- 26 vuotta
- sain nykyiseen tehtäväni suhteiden kautta
- en ole tiennyt 17 vuoteen mitä meidän pitäisi tehdä, joten hoidamme vain omia asioitamme. Muutama meistä pyörittää omaa yritystä kaupungin tiloista käsin.
- vaikeinta on saada aika kulumaan
- osastollamme kukaan ei tee työtä
- tilaamme vuosittain konsultilta selvityksen ja raportin tekemisistämme, joka toimitetaan eteenpäin.
- uhkaavinta on ollut, kun nukahdin tuoliin ja putosin lattialle
- tekemisen puute uuvuttaa
- olisi mukavaa tehdä joskus työtä tai edes tietää kuka on johtajamme - se on kaupunki, mutta henkilöä emme tiedä

Ministeri Risikon kokoama ryhmä pohtii tulevaisuuden Suomea. Mitä palveluja yhteiskunnan pitäisi tarjota ja mistä voidaan luopua. Teillä kaikilla on paljon näkemystä suomalaisen yhteiskunnan tilasta, joten käykääpä kirjaamassa omat kommenttinne ryhmälle evästykseksi. Ovat luvannee ottaa huomioon kaiken kansalaisilta saamansa palautteen
http://bit.ly/12rTMdV

Hei Titta. Toivottavasti vielä käyt lukemassa tätä aloittamaasi ketjua.

Olen vastavalmistunut sosiaalityöntekijä ja YTM. Työkokemusta on karttunut sosiaalitoimistosta, terveyskeskussairaalan vuodeosastolta sekä nyt psykiatrisesta sairaalasta suljetulta osastolta. Työkokemusta on kaikki em. sijaisuudet tähän asti laskettuna kertynyt noin vuosi.

Ajattelin tuoreena ylioppilaana yliopistoon hakeutuessani, että ei mitään sosiaalityötä minulle ja hain yhteiskuntapolitiikkaan. No, se alkoi vähitellen tympiä ja vaihdoin pääaineen sosiaalityöhön opiskeltuani sitä vasta perusopinnot. En ole katunut! Sosiaalityötä opiskellessani en myöskään ajatellut hakeutuvani sairaalaan, sillä sosiaalitoimiston työ vaikutti mielenkiintoisemmalta, teinhän harjoitteluni siellä.

Sosiaalitoimiston jälkeen työskentelin kahteen otteeseen tk:n vuodeosastolla. Työ oli paljon monipuolisempaa ja antoisampaa, asiakkaiden tilanteisiin sai paneutua kunnolla ja pääsi tekemään vaikka mitä; kotikäyntejä, jatkohoidon suunnitteluja, yhteistyötä päihdekuntoutukseen, kriminaalihuoltoon, sosiaalitoimeen, asuntoloihin jne. Huomasin päihde- ja mielenterveysasiakkaat mielenkiintoisimmaksi asiakasryhmäksi. Työskentelin sen jälkeen sosiaalitoimistossa, enkä enää viihtynyt siellä yhtä hyvin.

Tällä hetkellä työskentelen psykiatrisessa sairaalassa, ja työ on erittäin mielekästä. Työyhteisö tukee, asiakkaan tilanteet vaihtelevat ja olen saanut nähdä mitä moninaisempia elämäntilanteita. Yhteistyötä on tehty asuntovälittäjien, kriminaalihuollon, sosiaalitoimen, pankin, Kelan ja tietysti potilaiden omaisten kanssa. Potilaiden asioihin voi paneutua, asioita voi selvittää eikä ole kiire hoitaa asioita tässä ja nyt (paitsi joskus).

Uhkaavia tilanteita en ole kohdannut, sen sijaan lievää seksuaalista häirintää kylläkin (vihjailuja ulkonäöstäni ja toive, että olisin ilman paitaa).

Työuupumusta en ole kokenut, tosin olen ollut todella väsynyt nykyisessä työsuhteessani. Se johtuu kuitenkin ennen kaikkea suurista muutoksista ja valmistumisen tuomasta stressin purkautumisesta. Olisin tarvinnut vapaata valmistumisen ja työn alkamisen välillä, jotta olisin saanut levätä. Työuupumuskin on sellainen, että tunnolliset siihen kai sairastuvat helpommin. Jos on palautumiskeinot ja tukiverkostot, eikä ota asioita niin raskaasti, ei varmaankaan uuvu niin helposti.

Kyllä, ehdottomasti voisin kuvitella tekeväni työtä seuraavat 10 vuotta. Tosin, haluan matkustella välillä, ja vaikka pätevänä sossuna saisin varmasti virankin, niin haluan tehdä pätkiä ja käydä reissaamassa työsuhteiden välillä. Haluan nähdä eri paikkoja, ennen viran vastaanottamista.

pharae, kiitos vastauksestasi! Työsi kuulostaa kieltämättä kiinnostavalta ja merkitykselliseltä. Mukava myös kuulla, että olet innostunut alastasi. Sairaala työympäristönä voisi olla minustakin mieluisampi kuin esimerkiksi sosiaalitoimisto.

Kuten tästä ketjusta näkee, ei sosiaaliryöntekijä saa paljoakaan kiitosta työstään. Jos kaiken vittuilun kestää, tervetuloa sossuksi.

Kiva, että täällä on kommentoimassa muutama sellainen, joka oikeasti tietääkin alasta jotain. Valitettavasti huomaa myös, että monikaan ei tiedä sosiaalityöntekijän työtehtävistä kuin sen, mitä kuulopuheilta ovat kuulleet. Työtehtävät ovat moninaiset ja todellakin sosiaalityöntekijä on myös ihmisen iloissa mukana, eikä vain suruissa. Itse olen työskennellyt lastenosastolla sairaalassa ja siellä perheitä tavataan lähes aina. Kuitenkin lapsen sairastuminen koskettaa aina perheitä ja työ on paljon perheen tukemista. Taloudelliset ongelmat eivät ole läheskään aina edes tapaamisissa mukana. Niissä tapauksissa missä on, perheille neuvotaan ja opastetaan myös kädestä pitäen, mistä voi saada tukea ja ollaan yhteydessä sosiaalitoimistoon. Sairaalassa sosiaalityöntekijä ei ole viranomainen, eli ei tee päätöksiä. Tämä takaa sen, että sosiaalityöntekijänä voit olla ihmisen tuki ja turva ja myös myötävaikuttamassa esim. toimeentulotuen saamiseen, vaikka sairaalan sosiaalityöntekijä ei siitä päätäkään.
Mitä taas tulee sosiaalitoimistoon niin sosiaalityöntekijä toimii asiakkaan kanssa kumppanina, jossa tarkoitus on auttaa ihmistä elämässä. Pelkät toimeentulotukihakemukset käsittelee pääsääntöisesti etuuskäsittelijä. Sosiaalityöntekijä puolestaan toimii asiakassuunnitelman teossa, eli miten asiakas saisi elämästään sellaisen kuin toivoo.
Lastensuojelu puolestaan on täysin erilaista mitä suurin osa ihmisistä luulee. Kukaan ei halua hajottaa perhettä. Työ on palveluiden tarjoamista, ohjausta, konkreettista apua ja vasta kun mitään ei ole tehtävissä voi olla kyseessä sijoitus, mutta siinäkin pyritään, että lapsi voisi palata kotiinsa. Ymmärrätte varmasti kaikki, että ihan kaikissa tapauksissa ei lapsi voi asua kotona, jos olosuhteet ovat sen kaltaiset.
Itse olen työssäni kohdannut paljon iloa ja konkreettista tunnetta siitä, että voi auttaa. Se kiitos ei tosiaan näy mediassa (muutenkin siellä sosiaalityö mielletään yksi yhteen lastensuojelun kanssa vaikka on paljon muutakin), mutta tulee asiakkaiden kautta.

"Millaiset ihmiset sitten hylkäävät köyhien toimeentulotukihakemuksen?
Kuten Tampereen sosiaalitoimen sosiaalityöntekijät ja etuuskäsittelijät.

Vain täysin sydämetön, paha, sadistinen, ilkeä, henkisesti sairas, nazi, fasisti ja köyhiä vihaava empatiaamputoitu hirviö voi tehdä niin.

Kysymys kuuluu, voiko näitä pahoja ja empatiaamputoituja sosiaalityöntekijöitä ja etuuskäsittelijöitä edes ihmisiksi kutsua?

He kun ovat vihassaan ja sadistisessa halussaan tehdä pahaa köyhille jo luisuneet ihmisyyden tuolle puolen. Heistä on tullut hirviöitä, hirviöitä jotka tappavat saamallaan absoluuttisella vallalla köyhiä työttömiä ja jopa pieniä lapsia nälkään.

Sosiaalityöntekijät ja etuuskäsittelijät ovat murhaajia ja tappajia ja vieläpä kaikista alhaisimpia ja halveksittavimpia sellaisia. Sillä he lahtaavat köyhiä lapsiperheitä.

Heidän sairaiden päätöstensä ja valtansa vuoksi moni lapsi joutuu kärsimään.
Mutta tiedättekö mitä?

Sosiaalityöntekijät ja etuuskäsittelijät ovat niin henkisesti sairaita tapauksia että he suorastaan nauttivat saadessaan kyykyttää, alistaa ja tappaa nälkään köyhiä.
Köyhien sortamisesta, alistamisesta ja lahtaamisesta he saavat nautintonsa ja kiksinsä.

Ja höpöhöpö puheet naisista muka miehiä empaattisempina on syytä lopettaa heti alkuunsa.
Suurin osa sosiaalityöntekijöistä ja etuuskäsittelijöistä on juuri naisia ja heitä vetää työhön juuri mahdollisuus saada tehdä työssään paljon pahaa juuri niille kaikista heikoimmille ihmisille, meille köyhille.

He hakeutuvat alalle saadakseen tehdä pahaa ihan laillisesti, heidän toimiaan ja päätöksiään kun ei kukaan voi kyseenalaistaa ja yhdellä hylkäävällä päätöksellä taas yksi köyhä perhe pannaan kärsimään nälkää ja altistumaan sitten heikkoina sairauksille.

Mikä voisikaan olla helpompi tapa tehdä paljon pahaa ja ihan laillisesti?
Tuskin mikään."


http://akisaarikoski3553.blogspot.fi/2016/07/suomi-maa-ilman-sosiaaliturvaa.html

Se on hirviö, joka hymyilee ja tervehtii kaverillisesti. Sillä on hätäoikeudet puuttua heti lasten pahoinpitelyyn ja se saa toimia psykologina, tuomarina, poliisina ja lääkärinä. Koska kaikki sen ilmoituksen kohteena olevat asiakkaat on todettu muiden sosiaalityöntekijöiden kesken mielenterveysvammaisiksi, niin se vie väkivalloin lapsesi piiloon. Lapsen todellinen hyvä kunto on toissijaista hätätoimenpiteelle. Moraalietiikka, totuus ja terveys ovat sille toissijaisia lasten pahoinpitelylle. Se sekoittaa pelkotilansa pakkopäätöksiin, ja janoaa lisää asiantuntijuuden tunnustusta. Sillä on persoonallisuushäiriö, jossa se ei pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan ja käsittää kaiken vastoin tarkoitettua viestiä. Sen periaate on tämä: Vääristele sanoja ja keksi virhetulkintoja, tee pakkotoimenpiteitä. Syitä ei voi tarkistaa, koska päätökset on jo tehty, ja asiakas on sekava tai näyttää hyvältä tekstien kirjoittamisessa. Sen vastustaminen saattaa lapset pahoinpitelylle alttiiksi ja siksi se raivostuttaa sitä.