Mitä jätätte perinnöksi, käytättekö säästönne hoitoihin

Aiotteko kuluttaa omaisuutenne hyvään loppuelämään, kuten neuvotaan.

Me emme, olemme antanut jo luottolapsilleni lähes kaiken, aivan kuten itsekin saimme 20-25 vuotiaana. Asummekin jo heidän asunnossaan, aion mitata mahdollisimman paljon maksamiani verorahoja.

Lapsilta odotan vain että kyselevät ja vaativat minulle hyvää hoitoa, silä vaatimatta sitä ei tarjota.
1543571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 154

Vanhimmat

Luulisi meidän ikäisten vanhempien luottolasten? jo hankkineen itsellisesti hyvää elämää, ja suovan vanhempiensa levätä laakereillään nauttien vuosikymmenien työnsä tuottamista hedelmistä.
Toinen asia on tietenkin, jos ei ole tottunut, eikä osaa sitä tehdä.

Toki ymmärrän hyväntahtoisuuden, paljon sain aikanaan minäkin vanhemmaltani, jolle ei edes lopun lepoaikaa annettukaan.

Äänestä
  • Vanha sanonta, ensimmäinen polvi säästää, toinen käyttää, kolmas kuluttaa.

    Me aiomme antaa kaiken lapsille, kun olemme omaisuutemme lahjana saaneetkin, vaikea sanoa, paljonko ollaan saatu itse omaisuutta kartutettua.

    Äänestä

  • sukuvika nuukuus kirjoitti:

    Vanha sanonta, ensimmäinen polvi säästää, toinen käyttää, kolmas kuluttaa.

    Me aiomme antaa kaiken lapsille, kun olemme omaisuutemme lahjana saaneetkin, vaikea sanoa, paljonko ollaan saatu itse omaisuutta kartutettua.

    Teillä on, kellä jättää, kaikilla ei. Kyllä mekin saatiin, mutta kyllä ollaan myös itsekin omaisuuttamme kartutettu. Kukapa sitä laskee.
    Ei minusta nuukuus ainakaan liioiteltuna ole mikään tähtäin.

    Äänestä

Arvelin jos tuon mummilta jääneen turkin..:)

Mutta leikitä, mikä on se hyvä elämä jota tässä pitäisi jo älytä elää..ihan hyvää tää on näinkin, vatsa on täynnä, koti on lämmin, lapset lähellä ja lapsenlapset, vaikka nuorin heistä eilen sanoikin (2 v), että "tuhma mummi" ja hyvin äreällä sävyllä :)), - oli näet kaatanut mehumukinsa pöydälle ja mummi tuhma meni ottamaan mukin pois..nämä on niitä helmihetkiä, lapsi oli n i i n huvittavan näköinen..että.. :))

Äänestä
  • P.s. kaiken saavat mitä jää..

    Äänestä

  • @Pirre

    Jos minulle heitit, sanoin, että kai meidän ikäisten lapset ovat jo päässeet elämään omaa elämäänsä, omillaan, eivätkä hyväänsä odota kourat koppuralla vanhemmiltaan rahaa.

    Jos käsitin väärin, sortsit.

    Äänestä

  • +++ kirjoitti:

    @Pirre

    Ihan yleisesti vain itekseni ihmettelin, että mitähän se "hyvä elämä olisi " ...ja olen samaa mieltä, että harvoin kai meidän ikäisten lapset enää tarviaa vanhemmiltaan taloudellista tukea, eikä perujakaan, mutta tietenkin heillehän se jää jos mitä meiltä jää.., meillä nyt olekaan mahdottomia, eikä ainakaan mitään sellaista mikä kannattaisi realisoida ennen kuolemaamme..kerkeehän nuo saada.

    Mutta, oisi kamalaa jos lapset kärkkyisi kuolemaamme..:(

    p.s. ymmärsin kyllä, että teillä on tehty teidänlaisenne ratkaisu, niinkuin kerroit :).

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Meillä nyt ei ole tehty minkäänlaista ratkaisua, kun ei ole kelle tehdä.

    Enkä minäkään usko, että on jotain erityista hyvää elämää, elämä on hyvää, kun sitä on.
    Oli mitä oli, kunhan ei olisi kovin pahaa.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Ihan yleisesti vain itekseni ihmettelin, että mitähän se "hyvä elämä olisi " ...ja olen samaa mieltä, että harvoin kai meidän ikäisten lapset enää tarviaa vanhemmiltaan taloudellista tukea, eikä perujakaan, mutta tietenkin heillehän se jää jos mitä meiltä jää.., meillä nyt olekaan mahdottomia, eikä ainakaan mitään sellaista mikä kannattaisi realisoida ennen kuolemaamme..kerkeehän nuo saada.

    Mutta, oisi kamalaa jos lapset kärkkyisi kuolemaamme..:(

    p.s. ymmärsin kyllä, että teillä on tehty teidänlaisenne ratkaisu, niinkuin kerroit :).

    Meillä oma perijä ei meidän poistumista odota, mutta miniä taitaa sitten... Muutamia kommentteja on ollut sen suuntaisia, jotta maallista oltaisi myymässä.
    Ei vielä mitään saamista ole, aikojen kuluttua sitten.
    Testamenteilla ohjaillaan, miten asiat hoidetaan.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Ihan yleisesti vain itekseni ihmettelin, että mitähän se "hyvä elämä olisi " ...ja olen samaa mieltä, että harvoin kai meidän ikäisten lapset enää tarviaa vanhemmiltaan taloudellista tukea, eikä perujakaan, mutta tietenkin heillehän se jää jos mitä meiltä jää.., meillä nyt olekaan mahdottomia, eikä ainakaan mitään sellaista mikä kannattaisi realisoida ennen kuolemaamme..kerkeehän nuo saada.

    Mutta, oisi kamalaa jos lapset kärkkyisi kuolemaamme..:(

    p.s. ymmärsin kyllä, että teillä on tehty teidänlaisenne ratkaisu, niinkuin kerroit :).

    Taitavat jo kärkkyäkin...
    Käytä itse sitä hankkimaasi omaan itseesi. Käy hoidoissa, fysikaalisissa, hieronnoissa, kosmetol, pedikyrissä, hiukset ja hämpaat kuntoon, teatterit, elokuvat, kotimaan hemmottelumatkat, etelänmatkat ja muiut sellaiset.
    Hanki itsellesi kunnon rillit, kenkiä ja vaatetus sen ainoan tuulitakin ja pipon tilalle.
    Hanki kotiisi kunnon äänentoistolaitteet, iso HD-telkkari, kaikkea kivaa....
    Nauti nyt kun on aikaa.

    Tunnetko tuskaa hankkiessasi jotain kivaa hemmottelua ja paljon maksavaa itsellesi?
    Toisin sanoen: perillisten vuoksi minä en investoi omaan itseeni. Hankin vain aivan välttämättömimmän, nipistän kaikesta, jotta perilliset olisivat kuollessani hymy huulilla....

    Äänestä

Kun oliskin omasuutta mut sama tilanne kun muilkin köyhillä.
Pahanen talonrähjä mäen syrjässä ja muutama kuutio pöllejä pihalla.
Nuoremmalle likalle tää piti jäärä mut ei se sit tarviikkaan,vanhempi ei mun ropoja tarvii.
Ehkä sit sen lapsille.
Mä en rupee vonkaamaan verorahoja ,en tukia mä vaan painan tappiin asti duunia.
Tosta hoirosta sen verran et ei sitä ei niin vaan vaarita sen näin lapseni kohralla, olen jonkinlainen veteraani siin hommassa.
Jaa et miks hommia vielä siks ku mä oon vastuuntuntone ja haluun pönkittää syrjäytyneitä nuoria omilla veroillani.

Äänestä

mikä on luottolapsi?

Äänestä
  • Mikä lienee tuntuu sana jo vähän pahalta.

    Äänestä

  • Tuota luottolasta jäin minäkin miettimään.
    Onkos niitä lapsia niinkus kahta eri sorttia? Tai vielä useampaa?

    Äänestä

  • Luottolapsi on sellainen jolle toisten salaa annetaan aina rahaa kun se auttaa.Vaikka toisetkin auttaa niin ei ne tarvi.Ottaa päähän tuo kerroksisuus mitä muutamat vanhemmat harrastaa lapsiaan kohtaan.Sitten ihmettelevät miksi heidän lapsensa ei tule toimeen keskenää. kun itse kateutta aiheutetaan lasten kesken.Ja tuo luottolapsi voi saada sellaisen puolison joka ei sitten siedäkään vanhuksia.Parempi olisi että lapset olisivat tasaarvoisessa asemassa niin lapsetkin tuntisivat olevansa rakastettuja ilman ehtoja.

    Äänestä

  • Vienoako? kirjoitti:

    Luottolapsi on sellainen jolle toisten salaa annetaan aina rahaa kun se auttaa.Vaikka toisetkin auttaa niin ei ne tarvi.Ottaa päähän tuo kerroksisuus mitä muutamat vanhemmat harrastaa lapsiaan kohtaan.Sitten ihmettelevät miksi heidän lapsensa ei tule toimeen keskenää. kun itse kateutta aiheutetaan lasten kesken.Ja tuo luottolapsi voi saada sellaisen puolison joka ei sitten siedäkään vanhuksia.Parempi olisi että lapset olisivat tasaarvoisessa asemassa niin lapsetkin tuntisivat olevansa rakastettuja ilman ehtoja.

    Kaikki lapset tasavertasia tietty.. kaikille annan joka kolmas vuosi 3999 e ja nyt kun sain lapsenlapsen hälle myös.
    tottakai pitää nyt omaisuutta antaa, perintöverot hirveät jos jätän antamatta ja sit kun kupsahdan maksavat veroa ... aikanaan sain perinnön ja maksoin omakotitalon verran veroa.. ennakkoa en saanut ... en tee samaa virhettä.
    kaikki lapset kunnollisia ja työssäkäyviä.. tottakai hampuuseille en mitään antaisi.
    pankissa mulle sanottiin että olen harvinaisuus kun ymmärrän nyt jo omaisuutta jakaa.. tiedä sitten mikä hyvä.. tämä on minun tapani..

    Äänestä

  • butterfly5 kirjoitti:

    unelmissas annat...

    Äänestä

Mä luulen et luottolapsi on mielikuvis se sitkein sissi joka tappelee viimeiseen vanhukseen hyvä hoiron puolesta

Äänestä
  • Ja mää ku luulen, että se on "helppo" lapsi.
    Kuunnellaan, jos kuullaan vastaus.

    Äänestä

  • +++ kirjoitti:

    Ja mää ku luulen, että se on "helppo" lapsi.
    Kuunnellaan, jos kuullaan vastaus.

    teini-ikäinen jonka pikavippejä vanhukset joutuvat makselemaan eläkkeistään kuolemaansa asti. Perinnöksi suunnitellut rahat on käytetty teinin velkojen maksuun jo ajat sitten.

    Äänestä

Kuinka voin asian tietää milloin kuolen?

Mitata verorahoja??

Äänestä
  • Samaa minäkin ihmettelin, mittausta. En toivo sairastavani yhtään enempää, jotten tarvitse verorahoin tai omin avuin maksettuja palveluja. Jos varakkuutta on, tuskin paljoon muuhun verovaroja onkaan mahdollisuus saada, ilman pahempaa sairautta tai vammaa.

    Äänestä

Pyrkimys oli jättää tiettyjä elämänarvoja ja periaatteita. Ainakin osittain siinä on onnistuttu.

Maallista ajatellen olemme jättäneet itsellemme kaksi asuntoa ja tietyn pelivaran yllättävien kulunkien varalle.
Yllättäviin saattaa tulevaisuudessa kuulua esimerkiksi hoitoon ja huoltoon liittyvät kustannukset.
Tiettyjä järjestelyjä olemme tehneet vuosien saatossa.

Oman, vaatimattoman perintöni siirsin aikanaan suoraan tenaville.
Vaimon osuudella teimme samoin.
Summat eivät päätä huimanneet.
Eräällä sivuperinnöllä vaimo kustansi puolikkaan joposta ja lupasi voittaa lotossa toisen puolen.
Voitto antaa odottaa itseään.

Lapsiltamme toivomme ainoastaan meistä jäljelle jääneen hoito- ja hautaustestamentin noudattamista.

Omalla kohdallamme toivomme rapistuvamme mahdollisimman samaa tahtia.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta.

    Asun Ruotsissa yksin lapset asuvat n, 500km päässä, täällä yhteiskunta hoitaa kansalaiset.

    Mitä tarkoittaa--poulikkaan joposta--?

    Äänestä

  • tietoaaaa kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta.

    Asun Ruotsissa yksin lapset asuvat n, 500km päässä, täällä yhteiskunta hoitaa kansalaiset.

    Mitä tarkoittaa--poulikkaan joposta--?

    Puolet Jopo-polkupyörän hinnasta, niin uskon.

    Äänestä

Perintö on se mitä on jäljellä kun kuolen.

Minulla on kaksi lasta ja heidän lapsia, ei mitään muuta.

Äänestä

Olenhan minä alkanut noita viilipurkkeja säästää.

Äänestä
  • Nytkö vasta?

    Minä olen säästänyt jo pitkään. Alkaa varastot täyttymään viili- ja jogurttipurkeista, jäätelörasioista, kananmunakennoista ym.

    Äänestä

  • Missä aarteesi siellä sydämmesi.

    Äänestä

  • Bioskan mainos on niin paras! Toivon, että ihmiset ymmärtävät käyttää rahojaan eläkepäivien iloksi, eikä niin että kituutetaan pienillä rahoilla jotta on perintöä mitä jättää. Nauttikaa, olette sen ansainneet

    Äänestä

  • No, huh huh kirjoitti:

    Bioskan mainos on niin paras! Toivon, että ihmiset ymmärtävät käyttää rahojaan eläkepäivien iloksi, eikä niin että kituutetaan pienillä rahoilla jotta on perintöä mitä jättää. Nauttikaa, olette sen ansainneet

    Samaa mieltä kanssasi. En oikein aina ymmärrä kun puhutaan enakkoperinnöstä. Vaikka sulla onkin se vanha omakotitalo ja pieni eläke ei siinä kovin paljoa ole ennakkoon jakamista. Elettävä sinunkin on. Ja mun mielestä kuollut vasta peritään.
    Kaikki mitä olen saanut on omasta selkänahastani pois.

    Äänestä

Eihän kaikkea eläessä voi jakaa ,kun eräskin vanhus laitasängyssä 8v laitoksessa makasi,täytyy vara hoito raha itsellä olla. Mut toivon sitä eutanasiaa ,jos lääkäri sanoo ei parane,olen kirjoittanut terveyskeskukseen paperin,siellä oli todistajat valmiina. Nyt aina vähä olen tasapuolisesti 3 lapselleni antanut,kun minulle kaikki on saman ahttp://www.youtube.com/watch?v=le0_hzOmGvArvoisia. En ymmärrä luottolapsista. Valaise vähän mua vaivaa mitä on...MUKAVA OLISI TIETÄÄ MITÄ SISÄLLÄ PIDÄT......

Äänestä

Ei ole lapsia. Jätän testamentilla omaisuuteni jollkein lähetysjärjestölle. Kun elää yksin ja jotuu siiten turvatumaan ostopalveluihin ym. niin ei nyt kummoisia taida jäädäkkään.

Äänestä
  • Eipä ole lapsia minullakaan, joten perinnöstäkään ei olisi niin väliksi.

    Mieheni perii minut, tai jos hän kuolee ensin, minä perin hänet. Kun kumpaakaan meistä ei ole enää, osingolle tulevat molempien sisarukset (koska todennäköisesti siinä vaiheessa kummankaan vanhemmat eivät enää ole elossa) tai heidän lapsensa.

    Ihan vieraita ihmisiä meille, mutta ainakaan tässä vaiheessa elämää ei ole mitään sellaista asiaa, jonka hyväksi haluaisin testamentin tehdä.

    Äänestä

  • Kaupunkilainen kirjoitti:

    Eipä ole lapsia minullakaan, joten perinnöstäkään ei olisi niin väliksi.

    Mieheni perii minut, tai jos hän kuolee ensin, minä perin hänet. Kun kumpaakaan meistä ei ole enää, osingolle tulevat molempien sisarukset (koska todennäköisesti siinä vaiheessa kummankaan vanhemmat eivät enää ole elossa) tai heidän lapsensa.

    Ihan vieraita ihmisiä meille, mutta ainakaan tässä vaiheessa elämää ei ole mitään sellaista asiaa, jonka hyväksi haluaisin testamentin tehdä.

    Meillä ei ole sisaruksiakaan, joten tädit ja sedät, jos heitä on jäljellä. Minulla, puolisolla ei ole heitäkään.

    Äänestä

  • pian 60v Olen tehnyt samoin ja kaiiki on valmiina. Elän yksin ja jäämistöni menee hyväntekeväisyyteen .Olen varutunut siihen, että ostopalveluihin joudun turvautumaan joten rahaa on tullut säästettyä jonkin verran, että pääsee edes lääkäriin jos tulee kiire.

    Äänestä

Selittäisitkö jo tuon "luottolapsi" -käsitteen, kun se on niin monia ihmetyttänyt? Onko sinulla monenlaisia lapsia, luottolapsia ja sitten niitä muita? Ne muut voivat olla vähän katkeria sitten, kun teistä aika jättää, jos ovat jääneet ilman. Perinnönjaossa käsittääkseni kaikkia rintaperillisiä tulee kohdella tasapuolisesti, ainakin lakiosa on kaikkien saatava, vaikka olisi kuinka hunsvotti ja elänyt vastoin vanhempien arvoja.

Olisi helpompaa kuluttaa omaisuus hyvään loppuelämään, jos tietäisi, kuinka pitkään sitä riittää. Aika noloa olisi pennittömänä vaikka 75-vuotiaana todeta "Ai hitsi, enks mä vielä kuollutkaan?"

Äänestä
  • "Kaupunkilainen"

    Kuten palstalla, ihmiset kehittyvät eri-tavoin.
    Joidenkin kysymyksiin tai tarinoihin ottavat lukijat/kuulijat kantaa eri tavoin.
    Niin lapsilla, kuin aikuisillakin on omat tapansa.
    Lastenkin lukija/kuulija ottaa sitten kantaa kehitykseen, kuten on elämässään itse oppinut.
    Kaikista ei ole ystäväksi, ei luoton antajaksi.
    Luottolapsi/aikuinen on siten ansainnut oman paikkansa elämässä.
    Vaikka kuinkakin viisas haluaisi olla, on aikuisen Takaraivo paikka, jonne kaikki jää.
    Tosin, fyysisesti siellä sijaitsee näkö-aisti.
    Mutta sehän on vain Lääreiden höpinää.
    Luontainen tasa-arvo ei koskaan toteudu.
    Sitä on usein pakko näytellä, varsinkin isossa kakara-laumassa.

    H.

    Äänestä

Jaa. En ole mitään velkaa perillisilleni. Saan käyttää vähät rahani ihan kuten itse parhaaksi näen.

Työtähän tuo jälkikasvu on tehnyt jo vuosia ja palkkakin on ihan hyvä. Sillä pärjännee eivätkä sen heilatkaan mitään tyhjätaskuja taida olla...

Äänestä
  • Noin minäkin asian näen, paras perintö omilleen on itsenäisyys ja työhalut. Kaikilla joilla on siihen tarvittavat kyvyt.

    Äänestä

Olen saanut jonkin verran perintöjä ja jakanut ne vähitellen lapsilleni, koska en ole itse tarvinnut.
Minulla on pieni velaton asunto ja toivon että pystyn siinä asumaan mahdollisimman kauan.
Viime kesänä testasin asunnon toimivan hyvin rollaattori asumisen, joten ei vielä hetkeen huolta!

Äänestä
  • Se on hyvä tapa jakaa ajallaan, mutta vielä parempi jos pääsee
    itse ohjailemaan että taloustaito säilyy.

    Äänestä

  • Jos joutuu "hoivakotiin" ne ovat kalliita ja itse maksettava. Jos ei ole varoja maksaako yhteiskunta? Mielestäni hoivakoteja kaupataan ylihintaan. Sekä vuokra- että omistusasunnot ovat ylihintaisia. Sijoittajat keräävät rahat vanhuksilta näppärästi ennen perinnönsaajia.

    Perinnönsaajat saattavat riidellä jostain mummon vanhasta kahvikupista ja viisaat väittävät sen johtuvan vahoista kateudentunteista.

    Siis molempi pahempi sijoittajat vai perijät?

    Äänestä

  • cynkkis kirjoitti:

    Jos joutuu "hoivakotiin" ne ovat kalliita ja itse maksettava. Jos ei ole varoja maksaako yhteiskunta? Mielestäni hoivakoteja kaupataan ylihintaan. Sekä vuokra- että omistusasunnot ovat ylihintaisia. Sijoittajat keräävät rahat vanhuksilta näppärästi ennen perinnönsaajia.

    Perinnönsaajat saattavat riidellä jostain mummon vanhasta kahvikupista ja viisaat väittävät sen johtuvan vahoista kateudentunteista.

    Siis molempi pahempi sijoittajat vai perijät?

    Vähävaraisen loppusijoituspaikka on terveyskeskuksen kroonikko-osasta, kun on tarpeeksi huonokuntoinen ja vähävarainen.
    Ei mikään ihmeen "hoivakoti".
    Kun joutuu sinne, viedään lähes koko eläke, olipa se minkäsuuruinen tahansa, käteen jää vain muutaman euron käyttöraha.

    Äänestä

  • cynkkis kirjoitti:

    Jos joutuu "hoivakotiin" ne ovat kalliita ja itse maksettava. Jos ei ole varoja maksaako yhteiskunta? Mielestäni hoivakoteja kaupataan ylihintaan. Sekä vuokra- että omistusasunnot ovat ylihintaisia. Sijoittajat keräävät rahat vanhuksilta näppärästi ennen perinnönsaajia.

    Perinnönsaajat saattavat riidellä jostain mummon vanhasta kahvikupista ja viisaat väittävät sen johtuvan vahoista kateudentunteista.

    Siis molempi pahempi sijoittajat vai perijät?

    Kuinka moni eläkeläinen hankkii omistusasunnon?
    Kyllä se asunto on hankittu ja maksettu ennen vanhuusikää.

    Pikkusieluisia ovat kahvikupeista riitelevät perilliset, kai niitä ihmisiä on joka junaan..

    Äänestä

  • Komplex kirjoitti:

    Se on hyvä tapa jakaa ajallaan, mutta vielä parempi jos pääsee
    itse ohjailemaan että taloustaito säilyy.

    Melkein kaikilla 60v on jo aikuiset lapset jotka on jo kyntensä taloustaidoissa näyttäneet, ihan turvallisesti heille voi siirtää ylijäämä varojaan, meneehän ne lähes suoraan lastenlasten eduksi.
    Omasta kokemuksesta voin sanoa että niillä rahoilla mitä olen antanut hankitaan lastenlapsille pyöriä, suksia yms. harrastusvälineitä.

    Äänestä

Yksi lapsi on, yksi lapsenlapsi, hänelläkin yksi lapsi.
Äitini 91v ei ehkä peri minua.
Ei minulla ole paljoa, kolmio, mökki ja vanha auto sekä vähän rahaa.
Tuhlaisin rahat jos osaisin, en ole nuuka, edes eläkettä en saa tuhlattua. Syön, juon, pukeudun hyvin, matkustelen sen minkä huvittaa. Autoa en viitsi enää vaihtaa, entinenkin kulkee vielä ihan hyvin. Eläkkeeni riittä oikein hyvin elämiseen, ei tarvitse edes nuukailla.

Äänestä

En minä ymmärrä, että pitäisi alkaa vanhana kituuttamaan, kartuttaakseen jälkeenjäävien perintöä.
Oletettavasti lapset ansaitsevat omaa omaisuuttaan, eivät laske odottaen, mitä jää vanhemmilta.
Totta kai, hoitoihin, jos ne ovat tarpeellisia, eikä niitä ilman omaa rahoitusta saa.
Ei kai perinnön suuruus ole omaa terveyttä tärkeämpää, luulisi lastenkin sen tajuavan??
En aio kuolla hoidon puutteeseen, jos sitä on rahalla saatavilla.
Enkä aio alkaa leikkaamaan vessapaperia kahtia.

Äänestä
  • Minä en halua mitään hoitoja, toivon vaan että siinä pisteessä kun olen, voin pyytää armollisen tavan poistua elämästä.

    Äänestä

  • katinkontti3 kirjoitti:

    Minä en halua mitään hoitoja, toivon vaan että siinä pisteessä kun olen, voin pyytää armollisen tavan poistua elämästä.

    Minä en pelkää elämää, ei halua olla jänis.

    Äänestä

  • kaisu-liisa. On turvallista kohdata vanhuus, kun on huolehtinut, että on rahaa yllättäviin menoihin , tämän olen sisäistänyt elämäni aikana.Nukun yöni rauhallisesti, kun tidän ,että ei tarvitse lähteä pulloja keräämään .On vanha sanonta ,niin makaa kuin petaa.

    Äänestä

  • fakta on näin kirjoitti:

    kaisu-liisa. On turvallista kohdata vanhuus, kun on huolehtinut, että on rahaa yllättäviin menoihin , tämän olen sisäistänyt elämäni aikana.Nukun yöni rauhallisesti, kun tidän ,että ei tarvitse lähteä pulloja keräämään .On vanha sanonta ,niin makaa kuin petaa.

    Turvallisuus ja elämän laatu!

    Esimerkiksi kaihien ja olkapään leikkaukset yksityisellä ainakin vähensivät oleellisesti kehnolaatuisten päivien määrää.

    Kaihien kanssa julkinen puoli alkoi temppuilemaan hoitotakuun 6kk:n kanssa.
    Olisivat siirtäneet 6kk:n katsastuksen jälkeen ehkä toiset 6kk.
    Yksityisella molemmat silmät oli leikattu 3:ssa viikossa.

    Olkapäätä ei tk-lekuri suostunut edes laittamaan eteen päin.
    Yksityisklinikalla kuvaukkset, tarkastus ja lähete.
    Olkapää oli leikattu 2-viikkoa sen jälkeen.

    Tuossa kaksi elämänlaatua parantanutta oikotietä jotka maksoivat enemmän kuin julkinen sektori(n) odotukset.
    Lisäksi muutaman sortin labrakokeet jotka teetän yksityisellä julkisen kieltäydyttyä.

    Hitostako sitä tietää mitä vielä on vastassa!

    Äänestä

  • fakta on näin kirjoitti:

    kaisu-liisa. On turvallista kohdata vanhuus, kun on huolehtinut, että on rahaa yllättäviin menoihin , tämän olen sisäistänyt elämäni aikana.Nukun yöni rauhallisesti, kun tidän ,että ei tarvitse lähteä pulloja keräämään .On vanha sanonta ,niin makaa kuin petaa.

    Sinähän käsitit raapustukseni ihan päinvastoin, kuin olin tarkoittanut.
    En missään puhunut rahan puutteesta, vaan siitä, jos kaikki on OK, ja rahaa monen pankin kassakaapit pullollaan, miksei hoidattaisi itseään mahdollisimman hyvin.
    Aloittajahan sanoi, ettei aio sijoittaa itseensä omiaan, vaan mitata verovaroja.
    Itse aion hoitaa ainoatani, terveyttä, niin paljon kuin rahalla pystyy.
    Kaikkeen ei auta mikään maallinen mammona.

    Nähdäkseni olemme samaa mieltä.
    Pulloja en ole keräillyt, edes harrastuksena, mutta hyvä että niinkin joku tekee. Eipä koiruleiden tassuihin tule pipejä eikä fillareiden kumeihin reikiä.

    Äänestä

  • fakta on näin kirjoitti:

    kaisu-liisa. On turvallista kohdata vanhuus, kun on huolehtinut, että on rahaa yllättäviin menoihin , tämän olen sisäistänyt elämäni aikana.Nukun yöni rauhallisesti, kun tidän ,että ei tarvitse lähteä pulloja keräämään .On vanha sanonta ,niin makaa kuin petaa.

    pullojen kerääminen on erittäin terveellistä, tunnen useita vanhoja, terveitä ja varakkaita pullonkerääjiä. Heillä ei ole enää mitään muutakaan jokapäiväistä menoja, kun lähentelevät 90v ja jälkeläisetkin asuvat 100km päässä.

    Äänestä

Terveiseni aurinkoisesta Benidormista. Kulutan paraikaa niitä olemattomia rahojani.

Tulimme tänne Espanjaan eilen illalla. Hollannissa ei kevät vielä ole ottanuta alkaakseen joten siirryimme tänne lämpöön ; )

Päivä auringossa unittaa ja naamaa polttelee, onneksi tässä uudessa "kodissamme" on internetin vapaa käyttö, joten naputtelen aina kun aikaa jää paljonko on tuhlattu lapsilta pois maallista hyvää ; )

Niin maallisesta hyvästä sen verran, että molempien meidän lapsemme ovat hyvin iloisia kun mamma ja pappa reissaa ja törsää sekä, että, heillä on kivaa keskenään. Heidän ei siis tarvitse kokea huonoa omaatuntoa siitä, että heidän pitäisi meidän eteen hyvää hyysätä.

Yötä ; )

Äänestä
  • Naaman poltteluvaihtelee.Aurinkoisesta sadekuuroihin.
    Päivisin 15 - 20 astetta. Öisin 5 - 10.

    Tänään puolipilvistä, 15 astetta. Huomenna samaa sadekuuroilla höystettynä.

    Miten viihdyt englantilaisten parissa? Eivät edusta aivan eliittiä, ruskin keskiluokkaakaan.

    Äänestä

  • Kr. Pennonen kirjoitti:

    Naaman poltteluvaihtelee.Aurinkoisesta sadekuuroihin.
    Päivisin 15 - 20 astetta. Öisin 5 - 10.

    Tänään puolipilvistä, 15 astetta. Huomenna samaa sadekuuroilla höystettynä.

    Miten viihdyt englantilaisten parissa? Eivät edusta aivan eliittiä, ruskin keskiluokkaakaan.

    Hei!

    Kymmene vuorokauden sään saa netistä helposti, katsoin juuri tulevanviikon sään. Eilen lämpömittari näytti 15C. Ihmiset makoilivat rannoilla, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta siihen en vielä ole valmis, mutta voin maata jos niin haluan aurinkoisella parvekkeellamme, mutta tykkään enempi kävellä ja katsella elämän menoa ympärilläni. Suojaisissa paikoissa istuessa lämpötila nousee helposti kahteenkymmeneen.

    Tänään on pilvisempää, mutta aurinko paistaa pilvien lomitse. Sadetta ei näköpiirissä. Tänään on hyvä päivä soppailulle. Huomenna taas rantabulevardille.

    En erityisemmin pidä näistä englantilaisita turisteista. Jo bussissa lentokentältä tänne matkatessamme he pitivät mahdotonta meteliä.
    Rantabulevardilla heillä on omat paikkansa he ovat alati kännissä ja kovaäänisiä. Suomalaisia en vielä ole kohdannut. Onneksi asumme rauhallisessa talossa.

    No, espanjalaiset ovat täällä kaiketi hyvätuloisia. Elintason maksaa turistit. Hinnat ovat tosi huokeat enkä ihmettele jos eläkeläiset haluavat asua täällä talven yli. Benidormin kaupunki on vilkas, ranta suojaisa ja aurinkoinen eläminen halpaa. Keskiluokkaa tai ei se ei Itse kuulun hieman keskiluokkaa alempaan kastiin.

    Tykkäämme paikasta.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Ennen EU-rahoitteista motaria ajoimme mennen, tullen B:n läpi useita kertoja.

    Menemme viikon kuluttua teistä etelään noin 100km (?).
    Pääsiäisviikko on värikäs jokapäiväisine ja -öisine kulkueineen.
    Tyhjillään ollut asuntomme on mennessä kolea ja kostea mutta "normalisoituu" nopeasti.

    Paluumme tapahtuu tavanomaista nopeammin koska poikamme tulee sinne perheineen eikä pienessä, 2:n makuuhuoneen asunnossa ole leppoisaa tilaa kahdelle ikärille ja lapsiperheelle.

    Englantilaiset käyvät näyttäytymässä kohtuullisessa määrin kotikadullamme mutta myöhemmin illalla häipyvät omiin reservatioihinsa.

    Mantenerot näkyvät olevan täydessä vauhdissa bisneksineen.

    Eikö aika siellä todellakaan kulu, kun tänne pitää pulputa??

    Voisitko täsmentää mitä huokeita hintoja tarkoitat ja mitkä ovat suhteet verrattuna meikäläisiin pk-seudun ulkopuolisiin!

    Silloin kuin siellä olin,oli kadut mustanaan russakoita,tallattuja ja kylläpä niitä oli hotellissakin.

    Ranta täynnä paikallisia,englantilaisia ja emme nähneet muita suomalaisia.Ja rannan korkeat talot ei kiehtoneet,kuin jossain suuressakin kaupungissa.

    Ei koskaan enää,kuin ei myöskään Alicanteen,jossa tuttavani matkailee alinomaa.
    makunsa kullakin.

    Äänestä

  • old_profile_28482 kirjoitti:

    Hei L - L tulette juuri sopivasti, ensiviikolla alkaa lämmetä. Tänään oli 15 c, mutta pilvistä joskin aurinko yritti lämmittää aika ajoin. Huomenna saadaan sadetta, mutta maanantaina alkaa aurinkoise säät.

    Tänään vietimme päivän kierrellessä kaupunkia. Meille on yllätys, että paikka on näin suuri ja nähtävyyksiä riittää. Emmekä ehtineet koluta kuin osan kaupunkia. Löysimme härkätaisteluareenan, jossa on kuun lopulla härkätaistelunäytös. Aijomme mennä katsomaan.

    Vanhakaupunki oli myös kokemisen arvoinen paikka. Ajattelimme lähteä nyt illemmalla sinne, mutta ei mopolla mahottomia. Väsyttää, pian uni maistuu.

    Äänestä

  • Kr. Pennonen kirjoitti:

    Voisitko täsmentää mitä huokeita hintoja tarkoitat ja mitkä ovat suhteet verrattuna meikäläisiin pk-seudun ulkopuolisiin!

    Tuore täysjyväleipä 80 senttiä kpl.

    Äänestä

  • ei beniin kirjoitti:

    Silloin kuin siellä olin,oli kadut mustanaan russakoita,tallattuja ja kylläpä niitä oli hotellissakin.

    Ranta täynnä paikallisia,englantilaisia ja emme nähneet muita suomalaisia.Ja rannan korkeat talot ei kiehtoneet,kuin jossain suuressakin kaupungissa.

    Ei koskaan enää,kuin ei myöskään Alicanteen,jossa tuttavani matkailee alinomaa.
    makunsa kullakin.

    Ohoh, oletpa asunut halvasti kun russakat vaivasi tielläsi ja hotellissasi. No, sitä saa mitä tilaa ; )

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Tuore täysjyväleipä 80 senttiä kpl.

    -> korppis Eipä tuo vielä kuvaa paljoakaan. Sitä paitsi, paino puuttuu.
    Lähi S myi broilerin reisikoipia eilen 0,99€/kg mutta silti en väitä sen kuvaavan elinkustannuksiemme tasoa.

    Aina voi poimia yksittäisiä ääriesimerkkejä.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Hei!

    Kymmene vuorokauden sään saa netistä helposti, katsoin juuri tulevanviikon sään. Eilen lämpömittari näytti 15C. Ihmiset makoilivat rannoilla, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta siihen en vielä ole valmis, mutta voin maata jos niin haluan aurinkoisella parvekkeellamme, mutta tykkään enempi kävellä ja katsella elämän menoa ympärilläni. Suojaisissa paikoissa istuessa lämpötila nousee helposti kahteenkymmeneen.

    Tänään on pilvisempää, mutta aurinko paistaa pilvien lomitse. Sadetta ei näköpiirissä. Tänään on hyvä päivä soppailulle. Huomenna taas rantabulevardille.

    En erityisemmin pidä näistä englantilaisita turisteista. Jo bussissa lentokentältä tänne matkatessamme he pitivät mahdotonta meteliä.
    Rantabulevardilla heillä on omat paikkansa he ovat alati kännissä ja kovaäänisiä. Suomalaisia en vielä ole kohdannut. Onneksi asumme rauhallisessa talossa.

    No, espanjalaiset ovat täällä kaiketi hyvätuloisia. Elintason maksaa turistit. Hinnat ovat tosi huokeat enkä ihmettele jos eläkeläiset haluavat asua täällä talven yli. Benidormin kaupunki on vilkas, ranta suojaisa ja aurinkoinen eläminen halpaa. Keskiluokkaa tai ei se ei Itse kuulun hieman keskiluokkaa alempaan kastiin.

    Tykkäämme paikasta.

    Eläkeläisten toivepaikka ja halvat hinnat?

    En tunne B:n tilannetta mutta käsitykseni on, että se on etupäässä englantilaisten suosima kaupunki. Onkohan paljoakaan suomalaisia.

    Meidän kaupunkimme sisämaan reservatioissa lienee noin 1200 talvisuomalaista.
    Muutaman kokeilun jälkeen emme ole olleet siellä sydäntalvia niiden kylmyyden vuoksi.
    Viimeisinä talvina on ollut lukuisia pakkasöitä!

    Kustannusten kanssa on kuten Suomessakin. Voi elää halvalla mutta ummessa silmin menee myös rahaa.
    Asumisessa on suuri ero. Rannassa sijaitsevan ydinkeskustan 78m2 asuntomme hoitovastike vuodessa oli viime vuonna 615,84€ josta melkein puolet on porteron palkkaa. Minusta 51,32€/kk ei ole paha, varsinkin palvelu huomioiden.

    Portero toimii vartijana, talkkarina ja tekee itse remontteja sekä järjestää tarvittavia palveluja.

    Jos haluaa seurustella muiden suomalaisten kanssa niin niiden klubille on matkaa vajaa kilometri mutta vielä emme ole olleet seuran tarpeessa.
    Reservatioissa oleilee yksi kotipaikkakuntamme tuttavaperhe mutta sielläkään emme ole käyneet muutamaan vuoteen.

    Joku tuolla kauhisteli torakoita. Olemme kerran nähneet sellaisen asunnossamme. Ovatkohan laiskoja eivätkä viitsi kiivetä ylimpään kerrokseen.
    Kuitenkin, tuon kertahavainnon jälkeen olemme pitäneet nurkissa, huonekalujen alla, torakkaloukkuja ja jos niitä elukoita on ollut niin ovat vetäytyneet muualle kuolemaan.

    Elintasosta sen verran, että muutaman vuoden takasesta, runsaasta katumaasturikannasta oli keväällä jäljellä korkeintaan 1/5 osa.
    Kaiken sortin uudehkoja menopelejä on myynnissä runsain mitoin.

    Yllä olevasta on helpo päätellä kiinnostukseni kaikkea Valencian alueen asiantuntemusta kohtaan.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Ohoh, oletpa asunut halvasti kun russakat vaivasi tielläsi ja hotellissasi. No, sitä saa mitä tilaa ; )

    En tilannut russakoita ja ne olivat juuri siellä pilvenpiirtäjien rannalla missä ihmiset dallailee päivin ja öin.
    Sellaisia 3-4 cm pituisia vielä viikset päälle,hui kauhistus.

    Ajat lienee muuttuneet vaikka ei siitä ole kymmentäkään vuotta kun kävin,tällaista sillä kertaa,ole tyytyväinen jos olet tilannut luksusta.
    Me tarvitsimme vain paikan minne jättää laukku ja kaatua illalla sänkyyn,eihän etelään tietääkseni mennä hotelliin makaamaan.

    Torakkajaksoja! Meidän kohdallemme ei ole sattunut mutta yhtenä kesänä tyttäremme kertoi Espanjan kylällämme olleen varsinaisen torakkabuumin.

    Kadut haisivat myrkyillle kun ihmiset häätivät elukoita asunnoistaan ja niitä oli kaduilla joukoittain ketarat ylöspäin.

    Kunnon moppaus parin viikon välein ja loukut nurkissa niin asunto on pysynyt elukoista vapaana.

    Huolimatta tuulisesta paikasta rannassa, saattavat todella pienet itikan tapaiset olla kiusallisia koska aiheuttavat pieniä, kutisevia näppylöitä nilkkoihin ( paljaisiin ).
    Seinään, pistokkeeseen tökättävä säiliökarkoitin takaa itikattoman yön.
    Nestesäiliö kestää kuukauden eikä maksa paljoa.

    Äänestä

  • old_profile_28482 kirjoitti:

    Eläkeläisten toivepaikka ja halvat hinnat?

    En tunne B:n tilannetta mutta käsitykseni on, että se on etupäässä englantilaisten suosima kaupunki. Onkohan paljoakaan suomalaisia.

    Meidän kaupunkimme sisämaan reservatioissa lienee noin 1200 talvisuomalaista.
    Muutaman kokeilun jälkeen emme ole olleet siellä sydäntalvia niiden kylmyyden vuoksi.
    Viimeisinä talvina on ollut lukuisia pakkasöitä!

    Kustannusten kanssa on kuten Suomessakin. Voi elää halvalla mutta ummessa silmin menee myös rahaa.
    Asumisessa on suuri ero. Rannassa sijaitsevan ydinkeskustan 78m2 asuntomme hoitovastike vuodessa oli viime vuonna 615,84€ josta melkein puolet on porteron palkkaa. Minusta 51,32€/kk ei ole paha, varsinkin palvelu huomioiden.

    Portero toimii vartijana, talkkarina ja tekee itse remontteja sekä järjestää tarvittavia palveluja.

    Jos haluaa seurustella muiden suomalaisten kanssa niin niiden klubille on matkaa vajaa kilometri mutta vielä emme ole olleet seuran tarpeessa.
    Reservatioissa oleilee yksi kotipaikkakuntamme tuttavaperhe mutta sielläkään emme ole käyneet muutamaan vuoteen.

    Joku tuolla kauhisteli torakoita. Olemme kerran nähneet sellaisen asunnossamme. Ovatkohan laiskoja eivätkä viitsi kiivetä ylimpään kerrokseen.
    Kuitenkin, tuon kertahavainnon jälkeen olemme pitäneet nurkissa, huonekalujen alla, torakkaloukkuja ja jos niitä elukoita on ollut niin ovat vetäytyneet muualle kuolemaan.

    Elintasosta sen verran, että muutaman vuoden takasesta, runsaasta katumaasturikannasta oli keväällä jäljellä korkeintaan 1/5 osa.
    Kaiken sortin uudehkoja menopelejä on myynnissä runsain mitoin.

    Yllä olevasta on helpo päätellä kiinnostukseni kaikkea Valencian alueen asiantuntemusta kohtaan.

    Nyt kun olemme kuunnelleet tarkemmin turistien puhumia kieliä, ymmärsimme, että irlantilaiset pitävät isointa ääntä. He juhlivat Pyhän Patrickin päivää. Eilen illalla oli valtava ilotulitus rannalla.

    Tiistaina on Saint Joseph päivä, jota paikalliset juhlivat. Tänään ollessamme kävelyllä saimme seurata kulkuetta. Nuoria kansallispukuihin puettuja naisia ja miehiä kävelivät kulkueena soittokunnan säestäessä etenemistä.

    Sadetta emme tänään saaneet vain muutama tippa jaksoi maahan asti.

    Hintatasosta hieman, ostimme perjantaina 34 eurolla perustarpeet keittiöön. Kaksi isoa kassia ruokaa sekä keittiö-ja wc-tarpeita. Puna-ja valkoviinipullot sisältyivät hintaan ; ) Me asumme kahdeksannessa kerroksessa minulle sopiva, sillä en halua ylemmäksi. Onneksi tässä paikassa on vain yhdeksän kerrosta.

    Torakoita eikä muitakaan mönkijöitä ole asuntomme nurkissa havaittu.

    Olemme aikeissa matkustaa Valensiaan, mutta huomasimme, että täältä menee juna vain Alicanteen ja Deniaan. Meidän pitänee löytää bussiyhteys sinne.

    Tämä Apartementos on hollantilaisten suosima sillä kaikki infot ovat hollannin kielellä. Heidän lisäkseen olemme törmänneet norjalaispariskuntaan ja irlantilaiseen herrasmieheen ; )
    Nukuimme päikkärit, jospa tänä iltana mekin jaksettaisiin lähteä ulos.

    Äänestä

niin siis onko se luottolapsi joku luotolla hankittu, mikä pitää maksaa ennen omaa kuolemaa antamalla vilpillisesti sille omaisuus joka menisi muuten tasapuolisesti kaikille lapsille?

Äänestä
  • Minusta vaikuttaa tuon 'luottolapsi'-käsitteen käyttö siltä, että avaaja ei halua jakaa perintöään tasapuolisesti kaikkien lastensa kesken vaan jakelee sitä jo etukäteen lahjoina suosikeilleen.

    Ikävää että välit eivät pysy asiallisina saati normaaleina. Avaajan menettely on onnetonta ja varmistaa että riidat jatkuvat vielä avaajan kuolemankin jälkeen. Mutta omapa on asiansa jos haluaa varmistaa jonkun haudalleen kuseskelijan.

    Äänestä

  • Kaunaisuutta kirjoitti:

    Minusta vaikuttaa tuon 'luottolapsi'-käsitteen käyttö siltä, että avaaja ei halua jakaa perintöään tasapuolisesti kaikkien lastensa kesken vaan jakelee sitä jo etukäteen lahjoina suosikeilleen.

    "Kaunaisuutta"

    Huomautan
    Aloitus on ikäryhmään kohdistuva provo.
    Kuten niin monet.
    Vakaville vastauksille aloittaja nauraa.
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Kaunaisuutta"

    Huomautan
    Aloitus on ikäryhmään kohdistuva provo.
    Kuten niin monet.
    Vakaville vastauksille aloittaja nauraa.
    H.

    omasi vai?... kun tiedät avaajan tarkoituksen ja tekemiset?

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Kaunaisuutta"

    Huomautan
    Aloitus on ikäryhmään kohdistuva provo.
    Kuten niin monet.
    Vakaville vastauksille aloittaja nauraa.
    H.

    Sehän on Vain Sinun omasi, täysin vain oman napasi sanelema kuvitteellisuus.
    Sitähän sinulla piisaa.

    Äänestä

  • Kaunaisuutta kirjoitti:

    Minusta vaikuttaa tuon 'luottolapsi'-käsitteen käyttö siltä, että avaaja ei halua jakaa perintöään tasapuolisesti kaikkien lastensa kesken vaan jakelee sitä jo etukäteen lahjoina suosikeilleen.

    Ikävää että välit eivät pysy asiallisina saati normaaleina. Avaajan menettely on onnetonta ja varmistaa että riidat jatkuvat vielä avaajan kuolemankin jälkeen. Mutta omapa on asiansa jos haluaa varmistaa jonkun haudalleen kuseskelijan.

    Kyllä voi jälkeläisissäkin olla moneen lähtöön. Voi olla rikollisia, varkaita ja vanhempisensa hakkaajia. Ehkä tässä yksi syy luottolapsien "syntyyn". Jos edellämainittuja asioita ei ole, niin toki mielestäni kaikkien pitää olla saman arvoisia. Itselläni yksi poika, ei ole tätä ongelmaa.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Kaunaisuutta"

    Huomautan
    Aloitus on ikäryhmään kohdistuva provo.
    Kuten niin monet.
    Vakaville vastauksille aloittaja nauraa.
    H.

    "Kaunaisuutta"

    Huomautan
    Aloitus on ikäryhmään kohdistuva provo.
    Kuten niin monet.
    Vakaville vastauksille aloittaja nauraa.
    H.

    Äänestä

Vaatimatta saa kyllä kun ostaa hyvää hoitoa. Te aiotte laittaa veronmaksajat kustantamaan hoidot, joita teille ei kuuluisi. Rahat olette siirtäneet näille luottolapsillenne. Miksi ette joillekin oikeasti köyhille, esim. Afrikkaan?

Äänestä
  • Maksumies, toki rahalla saa, mutta kun kaikki hinnoitellaan ja veloitetaan, loppulasku kk on hirveä, olen saanut seurata muutaman 88–94 v varakkaan elämää.

    Luottolapsilla tarkoitin luotettavia lapsia, eli elän köyhänä ja saan tarvittaessa lapsiltani myös euroja.

    Ei tulisi mieleenkään lahjoittaa Afrikkaan, se on vain kaunis bisnes. Ota asioista selvää, 1960 luvulla Afrikassa oli Kiinaa korkeampi elintaso. Mitä nyt, Kiinassa moninkertainen elintaso Afrikkaan nähden, eikä Afrikan nousua ole näköpiirissä.

    Olen monelle yksinäiselle neuvonut, että jos ei ole lähiperillisiä, antakaa lähellänne asuvalle luotettavalle lapsiperheelle rahanne ja pyytäkää vastineeksi, että vaativat auttajalle hyvää hoitoa ja pitävät hänen puoltaan.
    Saatte varmasti todella suurta iiloa kun lapset käyvät katsomassa teitä.

    Äänestä

Jos en lapsia koskaan saa, niin varmaan käytän rahat suurimmaksi osaksi itseeni. Sitten voisin myös tehdä testamentin jonkin hyväntekeväisyysjärjestön hyväksi.

Äänestä

Kamara tavaramäärä ja krääsä on jäätävä taakka lapsille. Kuolinpesää ja byrokratiaa on ikävä hoitaa! Mitä helpommalla / vähemmällä pääsee, sen parempi. Ainut mitä kannattaa vaalia, on laadukas talo ja tontti, jos sellaiset on. Koti, josta ei vuokraisäntä koskaan häädä eikä hätistele, on lottovoitto. Rämä talo on riesa.
Omaan kuntoosi ja jaksamiseen olisi täytynyt vaikuttaa nuoresta pitäen. Jos on elänyt päin honkia, voi joutua vuodepotilaaksi. Silloin on syytä toivoa hyvää hoitoa.

Äänestä
  • Vuodepotilaaksi voi hyvin joutua, eli vaikka kuin nunna tai munkki, tai muuten hyvin omasta mielestään.
    Sairaus ei aina katso keneen iskee.

    Äänestä

Onneksi ei ole lapsia, joten von rauhassa tuhlata ja mällätä ilman huonoa omatuntoa ihan viimeiseen sekuntiin asti!

Äänestä

Äitini 82 v.on vanhainkodin asumisyksikössä.Hänellä on jatkuva seuranta.Ylläpito kuuluu hoitopäivämaksuun.Asumisesta maksaa vuokran.Eläkkeet ja Kelan asumistuki tekee 1200 e/kk:ssa.Äidille jää 150 e/kk:ssa käteen.Hyvin pärjää.
Hän on hyvin iloinen hoitopaikastaan ja viihtyy siellä.
En oikein ymmärrä,miksi tilillä pitäisi olla paljon rahaa ja muunlaista varallisuutta?!
Olen itse aviopuolisoni kanssa lahjoittaneet pois omaisuutta,lastemme eduksi.Nuoret tarvitsevat jelppiä.Osalla perhe.

Äänestä

Itse oon työkyvyttömyyseläkkeellä. Eläke olisi varsin hyvä mutta ulosottomies vie n. 500 netosta kuussa ja velkataakka on niin suuri että en edes tiedä tulenko sitä päivää näkemäänkään kun se on maksettu. Lapsia en edes halua sillä en kestäisi ensimmäisiä vuosia. Jos nainen voisi synnyttää lapsen valmiiksi n. 10-vuotiaan aivoilla niin olisi ihan eri asia.

Äänestä

Olen antanut ennakkoperintöä lapselleni..

Äänestä

Paras mahdollinen perintö on omillaan toimeentulevat jälkeläiset.

Äänestä

Kyllä täälläkin tulee olemaan tavoitteena pitää huolta siitä, että viimeinen shekki on katteeton. Lapsia ei vielä ole, enkä toisaalta niitä edes haluakaan.

Kyllä ihmisen pitää viimeistään eläkeiässä aktivoitua tekemään asioita. Panostaa monenlaisiin nautintoihin, reissata, asua vähän tasokkaammin. Kenties sen vanhainkotiasumisenkin voisi vaihtaa siihen, että asuu reilun kokoisessa talossa jossain päin maailmaa (missä on lämmintä), taloudenhoitaja siivoaa, tekee kunnon ruokaa. - Kaupan päälle saanee vielä seuraakin jos tykkää kotonaan nysvätä. - Eikä tartte kuin maksaa palkkaa sille. Jostain voisi vielä löytyä sellainenkin henkilö, joka vaikka mielellään asuisi vanhuksen isossa asunnossa. Ei kuitenkaan kaikki ihmiset ole epärehellisiä...

Äänestä

tuttu kamu ja pääsis eläkkeelle, ei lapsia vaan nais ystävä, nuuka kuin mikäkin, rahnaa pankissa a 3 mil ekua ei käytä mikään ja ei varmaan kun pääsee tai älyää lähteä eläkkeelle, miks humu käy yhä töissä ja miljoona omaisuus rahana, en ymmärrä..

Äänestä
  • sitä fiilistä mikä tulee kun pankin tiliotteessa lukee ensimmäisen nummeron jälkeen kuusi nollaa, ennen pilkkua. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla, mutta voittaa mennen tullen thaimaan reissut ja mersun kotterot.

    Äänestä

Penskat ovat pystyvää sorttia ja osaavat huolehtia omat tulonsa ja tilinsä ,

Äänestä

Niin usein ihmiset pitävät kummallisena ja hölmönäkin sitä jos erityisesti vielä yksinäinen varallisuutta omaava lapseton ja muutenkin vailla sopivaa perijää oleva mies ei törsää varojaan vaan elää vaatimattomasti säästellen ja pyrkii vielä kartuttamaankin omaisuuttaan ihan kuolemaansa asti.
Se vaan on niin että nimenomaan vielä yksinäisellä ja lapsettomalla miehellä ei ole olemassa juuri minkäänlaista itselleen sopivaa seuraa tai joukkoa johon mennä eikä siksksikään mitkään menemiset kiinnosta pätkääkään. Ei edes paikallisiin baareihin huvita koskaan pistäytyä, eikä sen paremmin huvita mihinkään turistikohteisiin lähteä, ei varsinkaan siis enää vanhemmiten kun sen niin hyvin tietää sen meiningin niissä paikoissa. Ja kun lenkille lähtee tai kauppareissuihin niin ei silläkään ole juuri väliä josko on päällä merkki-urheiluasut tai muoti-vapaa-ajanasut tai sitten haettu halpahallista tai tarjouksista jotain päälle sopivaa. Tukanleikkuutkin voi tehdä itse koneella vaikka ei jälki niin hyvää tulekkaan, säästyyhän sillä ikävältä parturissa istumisen vaivalta ja parturimaksultakin.
Tavalliset perheellisetkin ja sosiaalisia suhteita omaavat ja sellaisiin juttuihin elämänsä perustaneet eivät kertakaikkiaan ymmärrä sellaista, että varsinkin jo vanhempi yksinäinen mies ei kertakaikkiaan sovi mihinkään eikä minkään ikäisten ihmisten sekaan yhtään sen paremmin, eikä se ole tällaiselle miehelle muuta kuin rasittavaa silloin kun hän pakosta tai kohteliaisuudesta joutuu vähän tällaisin sekaan menemään. Vanhoillakin ihmisillä on vielä lapsenlapset ja kiikkustuoliroolinsa, mutta yksinäisellä miehellä ei ole sen paremmin mitään yhteistä heidänkään kanssa.
Näin kun on ja jos kaikesta kuppauksesta ja vastoinkäymisistä huolimatta yksinäinen mies on onnistunut säilyttämään varallisuutensa tai hankkimaan sellaista niin siitä tuleekin pääasiallinen elämän sisältö erityisesti vanhemmiten. Näin siksi kun tämä on sellainen asia jonka kanssa sentään on tekemistä ja seurailemista aina kuolemaan asti. Siitä tulee siis elämän sisältö ja osa identiteettiäkin eikä sellaisesta eläessään halua luopua. Sen kyllä tiedostaa että kun perillistä ei ole niin kaikki todennäköisesti päätyy niihin suihin jotka lähinnä aina vaan vittumaisia ja ainakin vastenmielisiä ovat olleet. Mutta ei tämäkään asia omaisuuttaan tuhomaan laita juuri noista e.m. syistä, jotain järjestelyjä omaisuuden suhteen se kylläkin voi laittaa tekemään ja jopa edes vähän mieleisempää perilistäkin jostain hakemaan.

Äänestä
  • Kannattaa lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen! Kusipäille ei kannata antaa. Valtio perii muuten, mutta tuntuu ettei sillä rahalla nykyisin tehdä mitä pitäis, kuten pitää yllä tarpeellisia asioita, kuten rautatietä, vanhuskoteja jne.

    Äänestä

  • testamenttaa kirjoitti:

    Kannattaa lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen! Kusipäille ei kannata antaa. Valtio perii muuten, mutta tuntuu ettei sillä rahalla nykyisin tehdä mitä pitäis, kuten pitää yllä tarpeellisia asioita, kuten rautatietä, vanhuskoteja jne.

    Kenenköhän perintörahat menivät Kataisen käsien kautta Himaselle Suomen tulevaisuuden visiointiin?

    Kyllä raha aina sijansa löytää, uskokaa pois

    Äänestä

  • testamenttaa kirjoitti:

    Kannattaa lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen! Kusipäille ei kannata antaa. Valtio perii muuten, mutta tuntuu ettei sillä rahalla nykyisin tehdä mitä pitäis, kuten pitää yllä tarpeellisia asioita, kuten rautatietä, vanhuskoteja jne.

    No en ihan henkilökohtaisena juttuna tuota tarkoittanut vaikka se omaakin tilannettani kuvastaa. Tarkoitin sen selitykseksi sille miksi joku vanhempi vähän varakaskin yksinäinen mies ei lähde varojaan törsäilemään esim. johonkin tyypillisesti hänelle ehdoteltuihin turistikohrteisiin, Espanjaan, Thaimaaseen j.n.e.
    Se on selitys myös sille miksi minä pidän todella typerinä niitä aina kuultuja filosofeerauksia siittä miten 'kääriliinoissa ei ole taskuja' Tämä on vielä kielikuvanakin typerä koska se ei sovi tähän aikaamme. Medäthän aikanaan pössäytetään krematorion uunissa, eikä meitä mihinkään liinoihin laiteta. Kyllä minä uskon että kaikki meistä ovat ihan riittävän hyvin tietoisia kuolevaisuudestaan, ja siitä että ei täältä mitään mukaansa saa. Itse asiassa toivoisin ihmisten olevan paljon vähemmän tätä asiaa alituiseen tiedostavia ja sitä niin monin tavoin ulos näyttäviä.
    On minulla sentään sisarillani lapsia ja vanhimmalla jo pieniä lapsenlapsiakin, eiköhän heistä löydy sopivia perijöitä. Mutta jos äkkiä kuolisi eikä mitään järjestelyjä olisi tehnyt niin silloin menisi veroihin suuri osa ja loput hajoaisivat tasan sisarusten kesken. Juuri nämä verojututkin siinä askarruttavat ja siksi niitä järjestelyjä pitäisi tehdä ja nimenomaan aikanaan niitä pitäisi lähteä tekemään. Ei sitä 7-kymppisenä ja sitä vanhempana välttämättä enää jaksa ainakaan kauempana maailmalla kauppoja käydä tekemässä, ja sitä alkaa jo herättää huomiotakin pelkän korkean ikänsä vuoksi.

    Äänestä

  • testamenttaa kirjoitti:

    Kannattaa lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen! Kusipäille ei kannata antaa. Valtio perii muuten, mutta tuntuu ettei sillä rahalla nykyisin tehdä mitä pitäis, kuten pitää yllä tarpeellisia asioita, kuten rautatietä, vanhuskoteja jne.

    Kannattaa ostaa sillä rahalla palveluita ihmisiltä, joiden katsot tarvitsevan niitä rahoja. Siinä on sellaista hyväntekeväisyyttä, jossa varmasti tietää, että raha menee oikeaan osoitteeseen.

    Äänestä

Minä ja mieheni päätimme jo vuosia sitten alkaa hiljalleen siirtämään omaisuuttamme lapsille ja lapsenlapsillemme. Nykyisen kerrostalokotimme myimme 80% markkinahintaa vastaavalla lainasummalla yhdelle lapsistani niin että hän maksaa siitä meille 1000e/kk, saman teimme myös parin sijoitusasuntomme kanssa muiden lastemme suhteen, joten jokainen on saanut oman osuutensa . Siirrämme mieheni kanssa myös molemmat joka kuukausi 110e jokaiselle lapselle ja lapsenlapsellemme tilille. Ja joulu- sekä syntymäpäivälahjat käsittävät aina myös hieman käteistä rahaa, olipa saaja sitten 4 tai 40 vuotias. Rahaa jää tästä kaikesta huolimatta silti vielä varmaan melko paljon jaettavaksi, mutta olemme kyllä alkaneet muuttamaan hiljalleen myös omia talletuksiamme käteiseksi, jonka voi sitten tarpeen tullen jakaa ihan verottomasti jälkeläisille.

Äänestä

Minkä omaisuuden? Eipä ole siunaantunut tähän viiteenkymppiin nennessä. Joten ei ongelmaa eikä tarvitse miettiä.

Äänestä

Olin kokopäivän tänään apuna tyttäremme perheessä, ja kun hän poislähtiessäni kyseli etttä paljonko hän on velkaa, sanoin että laitetaan vaan piikkiin :)

Äänestä

Itse en aio hankkia lapsia, joten kulutan omaisuuteni omiin tarkoituksiini. :) Testamentin olen kuitenkin teettänyt siltä varalta, jos elämä yllättää. - Testamenttasin rahavarani WWF:lle.

Äänestä

Haudassa saatte "levätä" tarpeeksenne, nyt tehdään töitä.

Kirottua! Per syntyvä asukas, jo 19 000e lainaa. Kiitti vaan v*tusti! Wanhat muuta tehnytkään kun otti lastensa ja heidän lastensa taakaksi,velaksi Kroiseksen elämän.

Äänestä

Elämää ja sen tietä ei kukaan tiedä....perintö....on nolla aivoilla ajattelua oli omaisuus kuinka suuri tahansa.

Äänestä
  • Niin, Ruotsissa ainakin.

    Äänestä

Me olemme lapsemme kouluttaneet ja jos ei itse elätä itseään, niin ei mekään niitä elätetä. Ja omaisuutemme ja rahamme kulutamme ihan itse reissaamalla eläkepäivillä ympäri maailmaa! Ja hommaamme mahdollisimman hyvää hoitoa itsellemme, kun joskus sairastutaan. Onneksi olemme olleet molemmat terveitä ja pystymme nauttimaan täysillä elämästä. Ei yhtään haikailla menetettyjä rahojamme, kun nautimme Karbian rannoilla ja risteilyillä ihanastaolostamme! Ja rahaa palaa! Onneksi on mistä polttaa ! !

Äänestä
  • Toivottavasti onnenne jatkuu terveyden muodossa!
    Senkin äkillinen muutos saattaa yllättää ja silloinkin on hyvä jos on vaihtoehtoja tilanteen hoitamiseksi.

    Tästä sain karun muistutuksen 2011 joka aiheutti pikaisen paluun suoraan yksityislääkärin oven väliin aamulla ilman ajan varausta.
    Aikasäästö oli ilmeisen tarpeen.

    Me emme nauti "polttamisesta" mutta pieni pelivara mitättömien eläkkeiden lisäksi antaa turvallisuuden tunnetta.

    Äänestä

Terveyttä ja pitkää ikää, kun sairastut eivät pitää ensimmäisenä omaisuutta realisoida jotta kykenee hoitonsa ja lääkkeensä maksamaan. Yhteiskunnalta ei paljonkaan apuja ko tilanteesa ole odotettavissa. Jokainen kotiavun käynti kotonasi maksaa, siivous pitää ostaa siivousfimoilta, lääkärissä käynnit, lääkkeet tutkimukset jne. Ruokakin on kylmää ja mautonta jota kunnat toimittavat vanhuksille.
Nimimerkki kokemusta on, omaisuus mennyt terveyden mukana.

Äänestä

Käyttäkää rahanne itseenne viimeistä penniä myöden. Tavoitteeksi ettei perinnöksi jää yhtään mitään. Jokainen jälkeen jäänyt penni on potentiaalinen riidanaihe jälkipolville.

Ei pahempia petoja olekkaan kuin perinnöstä riitelevät sisarukset.
Tilanne vielä pahempi, jos sisarusten kohtelu on ollut eriarvoista.

Helpolla saatua omaisuutta ei nuorempi jälkipolvi välttämättä osaa arvostaa. Pahimmillaan helppo raha suistaa elämän raiteiltaan, auttamisen sijaan.

Äänestä

eipä vuokrakämpästä paljoa perintöä jää, eläkkeellä ne viimeisetkin pennit menee vuokranmaksuun ja alennus ruan perässä juoksemiseen. että sellasta.

Äänestä

Todellakin aion eläkkeellä realisoida omaisuuteni jonka olen kovalla säästämisellä kartuttanut. Nollasta olen lähtenyt, lähtökohdat odotti ennemminkin yhteiskunnan elättiä, kuin "menestyjää". Siks vaadin ehkä omilta lähimmiltänikin kovaa työtä. Toki autan lähimmäisiäni NYT, mutta ihan itse saavat töillään omaisuuttaan kartuttaa/olla kartuttamatta. Kovasti olen eläessäni töitä tehnyt ja on se kumma jos en saisi eläkkeellä vähän kerryttämistäni asioista nautiskella, pistää asunto myyntiin, vaihtaa pienempään vuokra/omistusyksiöön (tuskin vanhana jaksan isoa taloa ylläpitää) ja lopuilla rahoilla kiertää hieman maita ja mantuja. Joten en. En jätä seuraavalle sukupolvelle mitään.."niin maksaahan hautajaiset"..älkää huoliko. Aion kyllä katsoa, että hautaan mut saavat, sitä ei heidän tartte omasta pussista maksaa.

Äänestä

Suomi apinat perintö on se mikä on jäljellä!

Onko kaikilla nolla aivot suomessa?

Äänestä

Ei pidä kurjuudessa elää eikä sitä perinnöksi jättää.

Äänestä

Olen iloinen Suomeen ei tule mitään!

Äänestä

Jos lapsi on köyhä, pitää auttaa. Jos lapsella on hyvät tulot ja sijoitusasuntoja, hän pärjää. Rahaa jää itselle ja lapselle, ei kai sitä ole kokonaan pakko tuhlata tuosta vaan? Olen itse sinkku mutta voisin kuvitella näin, jos olisi lapsi ja jos olisi jo vanhempi.

Äänestä

en mitään

Äänestä

kulutamme itseemme
ei ainaskaan sulle anneta
min ä tienasin ja minä tuhlaan ihansiihen mihin itse haluan
olet ilmeissti provo tai pöhkö

Äänestä

vai ni, onk näi, et iha ni ku nii

Äänestä

Turha säästää helposti rahaksi muutettavaa varallisuutta perintöön. Käyttää mielummin eläessään itse tai sitten jakaa perilliselle verottajan ohi. Mikä nyt itsestä tuntuu parhaalta.

Äänestä
  • Seteleinä pankin tallelokeroon. Mutta mikä valuutta olisi luotettava? Ei ole enää Saksan markkaa, eikä se Sveitsin rahakaan enää niin luotettava ole. Euroon nyt ei ainakaan kannata luottaa eikä liiemmin jenkkitaalaan. Ehkä varminta olisi kuitenkin ostaa kultaa tallelokeroon josta sen kävisi asuntoonsa hakemassa siinä vaiheessa jos vaikka sairastuu pahemmin ja kuolemakin näyttäisi todennäköiseltä. Jollekkin luotettavalle perilliselle voisi kertoa missä kulta on kätkettynä, hänelle antaisi asuntonsa avaimet. No tämä on sellainen järestely jonka iäkkäänä ja huonokuntoisenakin vielä pystyy tekemään.

    Äänestä

  • 77788999999999999999 kirjoitti:

    Seteleinä pankin tallelokeroon. Mutta mikä valuutta olisi luotettava? Ei ole enää Saksan markkaa, eikä se Sveitsin rahakaan enää niin luotettava ole. Euroon nyt ei ainakaan kannata luottaa eikä liiemmin jenkkitaalaan. Ehkä varminta olisi kuitenkin ostaa kultaa tallelokeroon josta sen kävisi asuntoonsa hakemassa siinä vaiheessa jos vaikka sairastuu pahemmin ja kuolemakin näyttäisi todennäköiseltä. Jollekkin luotettavalle perilliselle voisi kertoa missä kulta on kätkettynä, hänelle antaisi asuntonsa avaimet. No tämä on sellainen järestely jonka iäkkäänä ja huonokuntoisenakin vielä pystyy tekemään.

    Entä jos kuolee äkkiä :)

    Äänestä

Te olette ns hyväosaisia, varakasta sukua koska olette jo itse saaneet pesämunaa. Kuitenkin suurin osa suomalaisista elää kädestä suuhun, jäämättä jaettavaa perillisille ennen kuolemaa tai sen jälkeen. Suurin osa suomalaisita miettii päivästä toiseen, kuinka elää seuraavaan tiliin/eläkkeeseen/työttömyyskorvaukseen. Ja aina vain tiukentuu eläminen. Nykyinen hallitus suosii vain hyvätuloisia, mutta sehän on aina ollut tiedossa että kokoomus on vain rikkaiden puolue, joka pistäää tavallisen kansan kyykkyyn.

Äänestä

aika hyvä provo...oikeen 25 vuotiaina ??

Mä en kyllä 34 vuotiaan viitsis ängetä 50 äitini asuntoon...tai 60 isäni,,,taitavata tarvita enemmän kuin minä...huh huh....

Äänestä
  • aika hyvä provo...oikeen 25 vuotiaina ??

    Mä en kyllä 34 vuotiaan viitsis ängetä 50 äitini asuntoon...tai 60 isäni,,,taitavata tarvita enemmän kuin minä...huh huh....

    Äänestä

Olen kartuttanut työllä itselleni kohtalaisen eläkkeen. Käytän siitä sen minkä tarvitsen ja loput säästän pahojen päivien varalle. En näe mitään syytä lähteä rilluttelemaan rahoillani, kun en nuorempanakaan ollut mikään rilluttelija. Koska hoidan raha-asiani täsmällisesti, voin tarvittaessa toimia myös ainoan perilliseni "varapankkina". Sama annanko nyt vai kuoltuani.

Äänestä

Sellaista on ihmisten elämä... Nuorina painetaan duunia niska limassa että saadaan kerättyä rahat tulevalle sukupolvelle, seuraavat tekee samoin... Pitäisikö meidän oppia nauttimaan elämästä itse eikä ajattelemaan koko ajan tulevia sukupolvia? Kerran tässä vaan eletään...

Itse en aio hankkia lapsia, olen egoisti paskiainen.

Äänestä
  • Harkitse vielä! Lapsethan voisivat vaikkapa maksaa vuokraa.

    Olosuhteista johtuen meillä on rajalliset mahdollisuudet loma-asuntomme käyttöön.
    Pisin yhtäjaksoinen aika on viime vuosina ollut 6-viikkoa.
    Vaimo on joskus vilauttanut sen myymisen mahdollisuutta.
    Lapsiamme ajatus kauhistuttaa ja he ovat tarjoutuneet maksamaan käytöstään vuokraa.
    Emme tietenkään peri mitään mutta eleen viesti on selkeä.

    Äänestä

Kohtuudella saa käyttää omaisuuttaan, mutta omat vanhempani ovat tuhlanneet kaiken. Kohta alkavat käydä lastensa jääkaapilla. Ei sekään ole oikein.

Äänestä

Itse olen sanonut vanhemmilleni jo vuosikausia sitten,että kaiken sen rahan,minkä olette itse työllänne ansainneet,käytätte omaan hyväänne nyt eläkkeellä ollessanne,mitään ei tarvitse meille lapsille jättää.
Tämä tuntuu heistä yllättävän vaikealta,koska he haluaisivat jättää meille omaisuuttaan.Olen onnistunut kampanjassani niin pitkälle,että olen saanut heidät "tuhlaamaan"rahojaan jopa matkusteluun.Heti kun toinen inahtaakin,että olisi kiva käydä siellä ja siellä,avaan heti netin,että katsotaanpas heti se homma.Ja niin olen saanut matkakuumeen tartutettua.
Lisäksi olen sanonut,että ilman minkäänlaisia rahoja me kyllä hoidamme heitä vanhuutensa viime päivät/vuodet omissa kotonamme niin pitkälle kuin se on vain suinkin mahdollista.
Näinhän sen kuuluukin mennä.

Äänestä
  • Näin sen kuuluu mennä jos on vanhempiaan rikkaampi. Jos ei niin asia on silloin toinen. Omat lapseni ovat huomattavasti minua köyhempiä ja annan heille ihan mielelläni rahaa, tavaroita ja muuten autan jos he tarvivat jotain.

    Omassa elämässäni olen jo nähnyt ja kokenut vaikka mitä. Eli enää ei ole tarvetta matkustella tai muutenkaan tuhlailla rahoja oikein mihinkään. Nautin normaali elämästä ilman että minun tarvisi ihmeemmin kuluttaa. On kiva rakennella, auttaa muita ja muuten nauttia normaali elämästä. On jo mökit, omat asunnut, hyvät autot, harrastuksia, verstaat ja kaiken maailman vehkeitä. Miksi ostaisin jonkun ulkomaanmatkan kun olen jo käynyt vaikka missä ja mieluummin ostan sillä rahalla vaikka lastes lapsille harrastuvälineitä jne,..

    Olen siis 63 vuotias hyvänkuntoinen ja energinen pappa. Eikä minua tarvitse lasten hoitaa kun tulen todella vanhaksi ja jos terveys pettää. Sitten ilmoittaudun itse hoitokotiin vaimon kanssa ja se riittää kun tulee juttelemaan mukavia sinne melko usein. Se on vain ymmärrettävä kun ei enää pysty asumaan omakotitalossa niin silloin on mietittävä muita vaihtoehtoja. Ehkä ensin ostaa jostain kaupungista pieni asunto ensin ja sitten vanhainkotiin.

    Äänestä

Miksihän minun pitäisi säästää, että toiset voi astua valmiiseen pöytään.
Aijon tehdä kaikkea hullua eläkkeellä ollessa, mutta senverran pitää olla
sukanvarressa, että saavat hommattua hautapaikan, arkun ja kunnon kemut.

Äänestä

Itsellä on enää Isä elossa äiti kouli noin 7v sitten. Nyt isä uusissa naimissa kivan naisen kanssa matkustelevat silloin tällöin kun on aikaa ovat kummatkin vielä töissä. Itse en mitään omaisuutta heiltä odota pää asia että nauttivat elämästään.

Äänestä

Korpikirjailijalle, nauti olostasi mutta jätä härkätaistelu eli eläinten rääkkäys väliin.
Se pitäisi kokonaan lopettaa, ei ole sivistyneen ihmisen viihdettä

Äänestä
  • Kulissien (areenan) takana karmeampaa.

    Meidän kylällämme sohitaan härkiä hengiltä toukokuun ensimmäisellä täydellä viikolla.
    Emme ole käyneet katsomassa mutta minusta ruhojen kohtelu on hävytöntä.
    Eiväthän ne elukat enää mitään tunne mutta ei niitä tarvitsisi jättää ulos hietikolle auringonpaisteeseenkaan.
    Toimitaisivat teurastamolle tai johonkin.

    Katson silloin tällöin söhimisiä telkusta.
    Paras kohtaus oli kun pirteä toro hyppäsi reuna-aidan yli katsomoon.
    Harmi vain, että vip-katsomon irtoistuimet haittasivat toron liikkumista.
    Katsojat liikkuivat sitäkin pirteämmin.

    Äänestä

  • old_profile_28482 kirjoitti:

    Kulissien (areenan) takana karmeampaa.

    Meidän kylällämme sohitaan härkiä hengiltä toukokuun ensimmäisellä täydellä viikolla.
    Emme ole käyneet katsomassa mutta minusta ruhojen kohtelu on hävytöntä.
    Eiväthän ne elukat enää mitään tunne mutta ei niitä tarvitsisi jättää ulos hietikolle auringonpaisteeseenkaan.
    Toimitaisivat teurastamolle tai johonkin.

    Katson silloin tällöin söhimisiä telkusta.
    Paras kohtaus oli kun pirteä toro hyppäsi reuna-aidan yli katsomoon.
    Harmi vain, että vip-katsomon irtoistuimet haittasivat toron liikkumista.
    Katsojat liikkuivat sitäkin pirteämmin.

    Ei mahdu minun vähäiseen järkeen, että härkiä tapetaan, ja vielä vähemmän se, että sitä mennään ihan paikan päälle mollottamaan.

    Äänestä

  • hyi-olkoon kirjoitti:

    Ei mahdu minun vähäiseen järkeen, että härkiä tapetaan, ja vielä vähemmän se, että sitä mennään ihan paikan päälle mollottamaan.

    Katalinta minusta on se, että silloin harvoin, kun toro onnistuu ajoissa söhimään rätin heiluttajan sairaalakuntoon, niin toron kaverit houkuttelevat sen areenalta ulos jossa se tapetaan.

    Minusta noin ansioitunutta elukkaa tulisi käyttää siitokseen ja taata leppoisat eläkepäivät!

    Äänestä

Lapsille on pakko jättää kaikki miljoonat kun muuten syrjäytyisivät. Heitä kohdellaan nöyryytyslaitoksessa niin ala-arvoisesti. Kohtelusta ei voi valittaakaan millään tavalla koska lain mukaan kansalaisia pitää nöyryyttää.

Äänestä

Minä en ole saanut mitään maallista perintöä vanhemmiltani.
Hekin aikanaan aloittivat tyhjästä kaiken omaisuuden jäätyä Viipuriin.

He asuivat vuokralla, isä opettajana ja äiti kotona pois työelämästä. Isä pääsi eläkkeelle jo 60-luvulla, kuoli 70-luvun lopussa. Perinnönjakoa ei silloin tehty vaan kaikki siirtyi leskelle.

Äiti asui vuokralla leskeneläkkeellä ja hän kuoli rutiköyhänä 90-luvulla vanhainkodin v-osastolla. Hänelle "lainasimme" monesti rahaa joista tiesimme etteivät markat takaisin tuu. Ostimme myös telkkarit, mikrot, pakstimet, kodinkoneet ja paljon muuta.

Sisareni kanssa jaoimme vähät kuluneet arabian astiat ja muutamat kirjat ja huonekalut. Muuta jaettavaa ei ollut. "Perinnönjaossa" asioitsija totesi pesän varattomaksi. Hautauskulujen ym jälkeen jouduimme maksamaan sievoisen summan.

Että silleen. Ylpeänä totean, että kaikki se mitä nyt itsellä on, on totisesti hankittu omalla duunarin työllä. 90- luvulla oli muutaman vuoden työttömyyskin. Rahat melkein menivät tililtä nolliin. Pahimmillaan oli 300 euroa vastaava summa mutta siitä duunarin TYÖLLÄ noustiin. Oma asunto-osake, vaatimaton mökki ja pieni uudenkarhea pikkuauto.

3 lastakin on jo omillaan. He jo ammatti- ja lukioaikoina kävivät hotellissa viikonloppuisin siivoamassa ja mainoksia jakaen yms saaden omaa rahaa. Työelämään he menivät koulujen päätyttyä ja pärjäävät omillaan.

Tottakai minä pieniä rahoja max 100 €, synttäripäivänä lykkään kätöseen muttei muuten. Eikä ole pyydettykään.
Asuntojakaan emme ole menneet takaamaan koska siihen on oma järjestelmänsä.

Aikanaan aravayksiötä v.1972 hankkiessani, pyysin isääni takaajaksi. Eipä tullut koska ei rahhaa eikä omaisuutta ollut. Hän kuvainnollisesti veti taskut nurinpäin ja pölytti niitä. Heh.
Sain muualta takaajan >15000 mk:lle kovalla korolla.
Painoin työtä niska limassa, eikä mitään juuri stereoiden lisäksi kyennyt hankkimaan. Polkupyörä oli ainoa kulkuväline. Eipä ollut telkkariakaan. Vaatetta niukasti jne.

Omilla lapsillani on samat ongelmat mutta he selviävät kyllä omin avuin. Työnteon kautta on elämä järjestettävä, eikä perintöön perustuen.
Jäähän heille väkisinkin jotakin, ellemme innostu asumaan KÄÄNTEISEN LAINAN avulla.

Heille en/emme rupea säästämään omissa kuluissani vaan nyt "panen haisemaan" ja nautin juuri alkaneesta eläkevuosista. Sen verran vähän pankissa kuitenkin on, ettei sillä aleta mässäilemään ja matkustelemaan. Malttia pitää olla mutta siinä ei ajatella perinnön jättämistä.

Suvussa on opettava esimerkki kultalusikka suussa syntyneistä tosi suurta perintöä kyttäävistä sisaruksista. Sieltä ei meidän suuntaan mitään tule.
Perintöä jaetaan jo etukäteen.
Työ ei maistu, rahaa tupataan käteen vanhemmilta, omat isot autot alla, maapallo on kierretty moneen kertaan, omat SAADUT mökit kummallakin, syksyisin etelässä, keväisin Lapissa 2 vkoa, kesällä San Fransiscossa ym. Ollaan niin TAITEILIJOITA, leikitään elämällä, köyhäillään %#¤"#¤!!! meille... Rahan arvoa ei tajuta.
Oikein harmittaa joka ei ole kateutta.

Kultalusikka suussa syntyneet ovat poispilattuja ihmisiä jo vaippaiässä.
Elämän perusta on saatava omin avuin eikä perinnöillä.

Äänestä
  • Opettajan tulotaso verrattuna saman ajan duunareihin, oli kaksinkertainen.
    Duunarien eukot olivat myös pääsääntöisesti kotona koska olivat kouluttamattomia.

    Äitisi tilanne on johtunut vanhempiesi holtittomasta elämästä ja suunnittelemattomuudesta.
    No, sehän ei tilannettasi muuta mutta äitisi leskeneläkekin on ollut kohtalainen johtuen isäsi, eläköitymiseen saakka nousseista tuloista.

    Eipä uponnut jeremidiasi kaikilta osin!

    Äänestä

  • Tuomas E. kirjoitti:

    Opettajan tulotaso verrattuna saman ajan duunareihin, oli kaksinkertainen.

    Ihmettelen minäkin, suuresti, mutta sepä ei enempää minulle kuulu.
    Itse sain aikoinaan ainoana hyvän perinnön, äidiltäni, joka oli siivooja.

    Äänestä

  • Tuomas E. kirjoitti:

    Opettajan tulotaso verrattuna saman ajan duunareihin, oli kaksinkertainen.
    Duunarien eukot olivat myös pääsääntöisesti kotona koska olivat kouluttamattomia.

    Äitisi tilanne on johtunut vanhempiesi holtittomasta elämästä ja suunnittelemattomuudesta.
    No, sehän ei tilannettasi muuta mutta äitisi leskeneläkekin on ollut kohtalainen johtuen isäsi, eläköitymiseen saakka nousseista tuloista.

    Eipä uponnut jeremidiasi kaikilta osin!

    Nykyistä 4,5%n kertymää ei silloin ollut.

    Ei kansakoulun opettajan palkka mikään kova ollut siihen aikaan. Vasta 80 luvulla palkkojen nousussa opettajat olivat ammattien ykkösinä kun järjestöelämä sai ärhäkkäänvetäjän.

    Opettaja työssään sotien jälkeen jonnekin 60 luvulle saakka ei saanut kesäkuukausilta palkkaa laisinkaan. Sitten kesälomaltakin alkoi saamaan kun vuosiansio tasattiin joka kuukaudelle.
    Useasti he olivat kesäajan jossakin muussa työssä silloin. Niin isäkin.
    Siihen aikaan myös ei katsottu hyvällä jos opettajan vaimoKIN kävi työssä. Elettiin yhden palkalla.
    Äiti oli leipomossa myymässä jonkin aikaa. Sitä "duunariakat" katsoivat pahasti, kun hän vei siinä porvarin muijana joltain työpaikan. Sen koommin hän alkoi kotiäidiksi.
    Äiti ei ollut käynyt kuin kiertokoulun.

    Duunarien eukot kävivät pääsääntöisesti työssä. Tehtaita oli silloin ja työväkeä niissä tuhatmäärin.
    Duunarit täälläpäin myös saivat halvat tontit ja lainat ja alkoivat pykäämään taloja itselleen. Kumpikin työskenteli niin rahaakin tuli enemmän kuin meille. Me asuimme vuokralla kun duunarit muuttivat taloihinsa tai osakkeisiinsa.
    Se oli meiltä virhe.

    Monta kertaa kuulin pikkupoikana sen, kuinka varakkaita me olimme. Olin syntynyt kultalusikka suussa...
    Selän takana meitä haukuttiin porvareiksi. Tosiasiaa ei tiedetty. Opettaja luokiteltiin varakkaan karsinaan. Meille ilmestyi 1956 tavallinen auto, joka pidettiinkin sitten kuolemaan saakka. Varakkuuskuvitelma muiden silmissä sai vahvistusta vaikka samoja volkkareita oli duunareillakin.
    Nyt nämä sanojat ovat PERINEET omakotitalot.

    Vanhempieni elämä ei tosiaan ollut holtitonta. Ulkomailla he eivät käyneet kertaakaan. Ei edes ruotsin laivoilla. Viinaakaan ei kulunut.
    Rahaa paloi autoon. Se auto oli isän pakkomielle. En saanut ajaakaan sillä. Tuskin koskeakaan. Aina se vietiin korjaamolle pikkuasiastakin.
    Teimme sillä telttaretkiä. Pisin matka oli telttailumatka Kalajoen ja Yyterin hiekoille .
    Mittariin tuli vain 50000 km kunnes myin sen isän kuoltua 500 markalla entisöijälle. Rahat annoin äidille.

    Koskaan emme hotellissa asuneet. Ravintoloissa emme syöneet, elokuvissa ja teattereissa emme käyneet.
    Telkkarikin ilmestyi vasta vuonna 67. Sekin käytettynä. Väritoosa tuli
    v74.

    Vuokralla asuminen syö rahaa. Monesti äiti puhui 60 luvulla asunto-osakkeen hankkimisesta. Silloin sai halpakorkoisia lainoja. Isä oli lainan ottamista vastaan.
    Monet duunarit ja opettajat muuttivat omaan osakkeeseensa lainojaan maksellen mutta me ei. Me jatkoimme vuokralla.

    Äiti ei ollut holtiton vaan tottunut nuukuuteen. Hän piti erityisen tarkkaa kirjanpitoa menoista kymmeniä vuosia sota-ajan jälkeen kuolemaansa saakka. Ne ovat nyt minulla.

    Tämä tuli vähän sekaisesti kirjotettua mutta kai asia selviää siitä kuitenkin.

    Äänestä

  • " Kultalusikka suussa syntyneet ovat poispilattuja ihmisiä jo vaippaiässä.
    Elämän perusta on saatava omin avuin eikä perinnöillä."

    Mä taasen ajattelen niin, että vain sellainen henkilö joka on perinyt niin paljon että se perintö riittää hänen elämiseensä koko iäksi(siis henkilö joka elää köyhtyen ja syöden perimäänsä omaisuutta) voi elää niin että ei härskisti polje tosia ihmisiä. Valitettavasti en itsekkään kuulu ihan tällaisiin henkilöihin vaikka jotain pientä perinyt olenkin.
    Olen minä sentään saanut palkkatöissäkin olla 45 vuotiaaksi asti joskin siihen aikaan vähän työttömyyttäkin mahtui(mutta siis reilut 20 vuotta sentään töissäkin sai olla palkansaajana), eikä tuo työ ollut mitään koulutstani vastaavaakaan vaan pienipalkkaista tylsää teollisuustyötä vähän vittumaisessa työpaikkajengissä josta sitten saneeratuksi tulin 45 vuotiaana kortistoon. Se oli kuitenkin silloin helppoa sikäli kun palkansaajana raha tuli kuin manulle illalinen, kunhan työrutiinit kävi suorittamassa.
    Nyt on sitten tarvinnut taas skarpata jo pitkään omillaan. Onneksi vähän sentään perin vielä äidiltäni, ja näiden kanssa sitten olen taas pelaillut parhaan kykyni mukaan. Voin sanoa että raha ei tule rahan luokse itsestään, ja piensijoittajan on todella vaikea saada meidän oloissamme edes omaisuutensa pysymään entisellään saati pystyä sitä kartuttamaan tai siitä mitään realtuottoa saamaan.

    No mitäpä näistä jorisee kun meillä väki on juurikin tätä kaltaistasi sen tietyn ideologian päähänsä paukuttanutta, ja helpolla palkansaajana ikänsä löhönnyttä ja siksi kauhiastas erinomaisena ihmisenä patsastelevaa.

    Äänestä

  • 77788889999999999999 kirjoitti:

    " Kultalusikka suussa syntyneet ovat poispilattuja ihmisiä jo vaippaiässä.

    Sama täällä. Kortistoon 44vuotiaana vuonna 1991 kun koko tehdas pantiin kiinni. Mitän avustusksia ei firmalta tai valtiolta tullut. Kertyneet lomapalkat ja pekkaset vaan.
    Ammattityöt piti jättää ja 3n vuoden työttömyyden jälkeen tehdä niitä näitä taksin ja bussinkin ratissa yöt läpeensä. Karseeta mutta jaksoi kun muuta ei ollut. Niillä mentii 65 asti. Olen siitä jopa ylpeä!

    Ei tässä mitään perintöjä kahdelle lapselle jätetä. Oma asunto ja vaatimaton kesämökki on saatu kokoon. Omaan elämiseen aion varani käyttää ja sitten kun ne on loppu niin ... Kai siitä kuolemaan saakka selviää hengissä....
    Lapsille pistän joskus satasen kouraan mutta asuntolainoihin en oo mennyt takailemaan. Ymmärtävät kyllä.

    Itse en ole saanut maalllista mammonaa perinnöksi. Lapsenikaan tuskin saavat. Minä sain ja lapseni saavat hyviä neuvoja kylläkin. Kantapään kautta ne kalloon sisään menevät.

    Piensijoittaja ei rikastumaan pääse. Itse laitoin joskus rahastoihin 2vuoden tilille parikymmentätuhatta ja tulos oli -0 kun pankki kehtas ottaa kulunsakin omistani. Tavllisella säästötilillä olisi korkoa ollut.
    Köyhä ei siis rikastu kuin raveissa ja lottovoitolla.

    Parasta elämässä on terveys, kunnon kumppani, sukupuolielämä nami nami nam ja muutama hyvä kaveri.
    Säälin näitä mammonan omistajia niinkuin tuota aloittajaa. Suurin huoli on omaisuuden säilymisessä, eikä elämässä. Heillä on elämän tärkeimmät asiat ihan muualla kuin siinä missä sen pitää olla: elämässä ja siitä nautiimisessa.

    Äänestä

  • Turhaa mammonaa kirjoitti:

    No minä en ole vielä vanhuuseläkeiässä, mutta sellaisen työkyvyttömyyseläkkeen kyllä sain. Se tuli ihan yllätyksenä, että ylipäätään kerrasta sellainen eläke myönnettiin 55v kun en mitenkään huonokuntoinenkaan ole(hullunpapereilla se tai jotain masennusta suurimpana syynä siinä ja työttömyyskin varmaan). Se on pieni eläke, eikä siitä muuta kuin jotain tonni kuussa tulee, mutta sen päälle olen sitten näiden sijoitusjuttujen kanssa lähtenyt pelamaan vähän isompiakin juttuja tässä viime aikoina. Velkarahallakin olen pelannut vähän pörssiä ja sijotusasuntojakin on muutama ollut, mutta kannattamattomana niistä yhden jo poiskin möin. Myös omana asuntonani olevaa asuntoa olen vaihdellut, ja siinäkin on ollut asuntosijoitukset päällimmäisenä tarkoituksena. Lähiulkomailtakin olen ostanut yhden asunnon ja sikäli aika paljon riskejä sen kanssa olen ottanut, mutta se on osoittautunut hyväksi sijoitukseksi.

    Se vaan on näiden sijoitusten kanssa niin, että jos niistä jotain saakin niin ei sitä koskaan kulutukseen halua laittaa niinkuin mitä palkkatulon tai eläkkeen voi laittaa vaan sillä pyrkii kartuttamaan sijoituksiaan. Näin siksikin kun sen jo vaistomaisesti tietää että näissä asioissa on sentään aina vähän vahvemmilla kun saa edes vähän sijoitusvarallisuuttaan kartutettua ja laajennettua muutenkin.

    Pörssissä piensijoittajana pitää yrittää tuottoja lähinnä lyhyen aikavälin kurssiheilahteluista. Isot pelurit pelaa ihan omilla säännöillään ja sisäpiiritiedoillaan ja joskus ihan pyrkivät kusettamaan piensijoittajien sijoitukset itselleen. Osinkojenkaan varaan ei niin paljon kannata nykyään enää laskea, kun ei niitä niin paljon maksellakkaan ja vero puree juuri piensijoittajan osingoista eniten(nytkin taas piensijoittajien osinkojen verotusta kiristettiinkin).
    Pörssiä on kyllä nykyään helppo pelata kun sen saa nettipankkiinsa. Ostot ja myynnit menee klikkauksella niinkuin laskujen maksutkin.

    Erilaiset sijoitusrahastot ja eläkerahastot on minusta aika paljon humpuukia. Itselläni kerran oli markkaikaan joku 20000mk merita optimassa, ja sen möin pois muutaman vuoden kuluttua saamatta voittoa, mutta ei tappiotakaan sentään tullut enempää kuin mitä se, että en ihan täyttä inflaatiokompensaatiota saanut niistä jäämään.
    Se menee näissä rahastoissa niin, että silloin kun on nousukausi ja inflaation kiihtyessä numeraalista tuottoa näyttää, niin siinä heti rahaston pitäjät nostelevat hirveästi palkkioitaan ja niihin ne tuottojen realiosat palavat jos sellaisia sattuu siinä olemaan, näin varsinkin pienemmissä rahastoissa. Sitten laskukauden tullessa rahastojen arvojen romahtaessa sijoittajan riski realisoituu.
    Sijoittaminen siis on helposti tuottoisaa vain sille joka pelailee toisten rahoilla ja kiristää itselleen niin huimat palkkiot kuin ikinä irti saa, näinhän kaikki riskit saadan ulkoistettua ja kaikki minkä irti saa on 100% realituloa.

    Mitä tulee pankkitileihin niin korkoja ei niistä juurikaan makseta toteutuvaa inflaatiota enempää, ja ei aina edes sen vertaa. Ja kun siitä korosta puree vielä se Lipposen 30%lähdevero, niin sillä se tili siellä pankissia niin maaten hupenee.

    Äänestä

Oman taustan painolastia?

Olemme tuskin ainoa pariskunta joka, köyhistä oloista lähteneenä, haluaisi omille lapsilleen paremmat olot.
Koulutus on itsestään selvyys mutta tuohon pyrkimykseen liittynee myös taloudellinen puoli, mahdollisuuksien mukaan?

Olemme vuosien saatossa, lain sallimissa puitteissa, siirtäneet lapsillemme sekä rahaa, että ostaneet kodin elektroniikkaa ja kustantaneet matkoja.

Olemme siirtäneet ajoissa myös asunnot heidän nimiinsä mutta itsekkäinä ihmisinä pidätämme niiden vuokratulot itsellämme.
Viimeisenä toimenpiteenä muutama vuosi sitten realisoituivat kaksi säästövakuutusta joiden verotusrajan ylimenevän osuuden veron maksoimme itse.

Tuon jälkeen arvelimme jatkavamme pieneläkeläisten elämää jäljelle jääneen marginaalin puitteissa.
Heti lastemme lähdettyä kirjoitusten jälkeen, "löystyi" elämäntapamme mutta silloin vielä emme sponssanneet heitä vaan saivat oppimismielessä hoitaa ite opiskelunsa kaikilta osin.

Eihän meillä ole kummempia tarpeita. Leikkaukset yksityisellä sektorilla kuten myös osa laboratoriokokeista.
Sikamaisen kalliit taloremontit.
Matkustelua kohtalaisesti. Joukossa hinnakkaampiakin reisuja.
Nyt kuukauden loman kokonaiskustannukset kahdelta jäävät alle 1000€:n
Johonkin risteilyyn tai kiertomatkaan uppoaa 4 - 5000€.
Muut reisut tuohon väliin.

Luksusmatkoja pidämme meille liian kalliina.

Emme säästä mutta emme myöskään kuluta pelkän kuluttamisen vuoksi.
Haluan täyden vastikkeen jokaiselle käyttämälleni eurolle!

Äänestä
  • Oot monta kertaa kertonut samat jutut, Taitaa muistisi rakoilla pahasti.

    Äänestä

  • putkenpinta kirjoitti:

    Oot monta kertaa kertonut samat jutut, Taitaa muistisi rakoilla pahasti.

    Älä avaa!

    Liittynee kuitenkin jollakin tapaa aloitukseen.
    Minulla nyt sattuu olemaan vain yksi ihmiskohtalo!

    Yritä kestää!

    Äänestä

  • Olette lähteneet köyhistä oloista mutta kartuttaneet omaisuuttanne omin avuin. Ihan hyvä.
    Varmaan aina muistutatte muille köyhän lapsuutenne. Nyt on aivan toisin.
    Teidän ei tarvitse säästää. Tuskin olette pieneläkeläisiäkään.
    Ette kuluta pelkän kuluttamisen vuoksi? Jo tuo äveriäs matkustelu osoittaa aivan muuta. Matkustelua ympäri maailman. Luksusmatkoja pidätte kalliina. Mikä olisi teille luksusmatka jos 4-5 tonnia ei oo mitään?
    Olette vielä tosi vaativia pannen siten tarjoilija-raukan sylkäisemään sisäfileepihviinne.

    Jaossa lapsille asuntoja, rahaa, matkoja ja elektroniikkaa... Arvostavat teitä suunnattomasti? Jos ei teitä niin ainakin varallisuuttanne. Olette kasvattaneet heistä sellaisia.

    Ovatko muuten lapsenne jotenkin uusavuttomia tai / ja sellaisia joilla tulot ovat minimit? Eivätkö he itse kykene kustantamaan menojaan? Vai eivätkö he halua koska teiltähän sitä saa.... Lapsetkin voivat olla härskejä hyväksikäyttäjiä.

    Että aikuiset lapset käyvät vanhempien kukkarolla? Hehän ovat siihen kasvatettu! En minä kehtaisi sellaista aikuislapsena tehdä.

    Kaikesta tuosta huomaa että herroilla ja herrojen lapsilla on aina mukavat olot. Hyvät materialistiset olot alkavat jo lapsena. Rahaa ja omaisuutta suorastaan lykätään käteen. Tilillepano alkaa jo kastetilaisuudessa.
    Tiedän hyviä esimerkkejä sellaisten lapsista. Raha on aika kevyttä heidän käsissään kun sitä ei ole omalla (hiellä) ansaittu. Jo pikkupoikana he erottuivat joukosta saaden upeimmat vaihdepyörät, sähköjunat, mekaanot..... Vähän vanhempina varakkaiden lapset olivat opiskelijavaihdossa ulkomailla. Kalliit kurssit kustannetaan pääsykokeisiin jotta pääsisi johonkin ulkomaan yliopistoon. Jos ei muualle niin siihen Upsalaan sitten.....

    Olette aika vieraantuneita lastenne kanssa todellisesta elämästä.

    Äänestä

Olet tehnyt tästä samasta aiheesta jo 50 aloitusta.
Mitä ihmettä oikein kaipaat, mitallia vai?..

Äänestä
  • Kuinka voi vanhat ihmiset lässyttää omaisuuksistaan, asevelihintaan rakennetusta talosta ja useasta tenavasta koostunut omaisuus lienee aiheuttaa päänsärkyä.
    Omaisuus on vähäinen ja perilliset kiroavat saamastaan verojaan, täällä ollaan niin rikkaita et nolottaa puolesta.

    Suomi24 olisi voinut aloituksen jatkumaan 50 palstalle, siellä tarvitaan vetoapua ja taitaa olla omaisuuksiakin enemmän.

    Äänestä

  • samaa soopaa alati kirjoitti:

    Kuinka voi vanhat ihmiset lässyttää omaisuuksistaan, asevelihintaan rakennetusta talosta ja useasta tenavasta koostunut omaisuus lienee aiheuttaa päänsärkyä.
    Omaisuus on vähäinen ja perilliset kiroavat saamastaan verojaan, täällä ollaan niin rikkaita et nolottaa puolesta.

    Suomi24 olisi voinut aloituksen jatkumaan 50 palstalle, siellä tarvitaan vetoapua ja taitaa olla omaisuuksiakin enemmän.

    Eipä huolta, eihän vähäisistä perinnöistä tai olemattomista tarvia maksaa verojakaan...

    Äänestä

Ajankohtaista on ollut viime aikoina mitä teen ja miten sumplin tuon "vähäisen" omaisuuteni kanssa.....

Äänestä

Pankaa asiat järjestykseen,älkää vielä jakako,kyllä kun kuolet haahkat ovat rahojesi kimpussa. Ruskeesta pahvista laatikon tekevät,jossa polttavat,nykyyään ei ole maata .Kaikki kuolleet poltetaann,vaivaa ei ole kukkien kanssa joka kevät.

Eikös olekin helpoksi tehty ja tykkään se on hyvä,kuinkas haudan hoito satojen kilometrien päästä sujuis,jos kaikki rahat jaettu ei seurakunta ilman hoida hautoja...

Äänestä

Henkinen perintö on arvokkain perintö.

Äänestä

Jopas olette itsekäs. Koetatte ostaa lapsenne suosion. Jo tuo nimitys -luottolapsi- on mitä kamalin.
Tuo verojen ulosmittaus on tyypillistä varakkaiden itsekästä köyhäilyä.
Vaatimuksenne, jossa vaaditte lapsia sitten vaatimaan itsellenne hyvää hoitoa osoittaa, että olette mitä suurin ja itsekkäin typerys.
Miksi ette omilla varoillanne hoida itseänne? Varat ovat teidän eivätkä lastenne. Lapsille jää aivan riittämiin kuoltuanne.

Äänestä

Hankala suunnitella loppuelämää kun ei tiedä sen pituutta tai lyhyyttä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ohikulkija vaan 1 kirjoitti:

Aiotteko kuluttaa omaisuutenne hyvään loppuelämään, kuten neuvotaan.

Me emme, olemme antanut jo luottolapsilleni lähes kaiken, aivan kuten itsekin saimme 20-25 vuotiaana. Asummekin jo heidän asunnossaan, aion mitata mahdollisimman paljon maksamiani verorahoja.

Lapsilta odotan vain että kyselevät ja vaativat minulle hyvää hoitoa, silä vaatimatta sitä ei tarjota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu