Alieni!

mene pois!
4176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Alieni on vaarallinen mies, mutta ei sitä kannata tuhota yhden virheen takia.

Äänestä

"Narsistisessa häiriössä itsen ja ulkomaailman rajat ovat hämärtyneet. Tällaisessa narsistisessa minän integroimattomuudessa on keskeistä minä- ja maailmankuvan jakautuminen hyvä - paha- akselilla jyrkästi toisistaan eroon ajautuviin pooleihin eli ns. lohkominen. Theodora I. Rubinin sanoin: “Narsisti tulee omaksi maailmakseen ja uskoo, että koko maaima on hänessä itsessään”. * Narsistisesti häiriintynyt käyttää primitiivisia ja todellisuudentajua vääristäviä puolustus- ja suojamekanismeja, kuten juuri lohkomista (splitting), projektiivista identifikaatiota, primitiivistä idealisaatiota, kieltämistä (denial).

Narsistisesti häiriintyneen maailmankuva on mustavalkoinen. Narsistisesti häiriintynyt mieltää läheisensä itsensä jatkeeksi: hän projisoi omia epämiellyttäviksi tai häpeällisiksi kokemiaan - ehkä tiedostamattomiakin - tunteitaan, yllykkeitään, käsityksiään tai toiveitaan toiseen, uhriinsa. Tällöin saattaa tapahtua projektiivinen identifikaatio: uhriin projisoidut tunteet tai toiveet alkavat tuottaa uhrissa yllykkeitä, jolloin projisointi tuottaa uhrissa juuri sitä toimintaa, jota narsistinen projisointi sinne alunperin heijasti. Kokemukseni mukaan tämä voidaan ymmärtää niinkin, että uhriin projisoidut tunteet voivat tuottaa ulkopuolisissa yllykkeitä tai (vääriä) tulkintoja - joita uhri sitten heijastaa ympäristöönsä takaisin toimintana - ja mitkä sitten "todistavat" narsistisen osapuolen johtopäätökset ja kannat asiasta ulkopuolisille "todellisiksi", oikeiksi. ."

Äänestä

Alien, älä mene pois.

Äänestä

Mene pois!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiitos!! kirjoitti:

mene pois!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu