Hyvää päivää te ihastuttavat ihmiset tällä palstalla. Olen tässä hieman aikaa tänne kaikkea kirjoitellut ja olen aina kailottanut etten ole wicca. Olen tähän asti kutsunut itseäni elämänfilosofi wiccaksi (en ole sille parempaakaan nimeä keksinyt), ja aloinkin pohtia, missä vaiheessa oikeastaan voi hyvällä omallatunnolla itseään wiccaksi sano? Minulle ei ole koskaan mitkään uskonnolliset juhlat oikeastaan merkinneet mitään, ja eräiden lähteiden mukaan (mm. käsikirja wiccan harjoittajalle) sapattien vietto on eräänlainen kulmakivi. Kuitenkin uskon Jumalattareen ja Jumalaan ja pidän wiccalaisia piirteitä itselleni sopivina (Hitsi kun tuntuu etten osaa selittää tätä oikein!!)
Lyhyesti kysymys: Voiko siis olla wicca vaikka ei rituaaleja sun muita suorittaisikaan, vai jatkanko siis itseni nimittämistä "elämänfilosofi wiccaksi"?
Tämä vain sen takia että olen sen verran epävarma itsestäni, että tahtoisin asiantuntijoiden hyväksyntää (tai teilauksen)
Lyhyesti kysymys: Voiko siis olla wicca vaikka ei rituaaleja sun muita suorittaisikaan, vai jatkanko siis itseni nimittämistä "elämänfilosofi wiccaksi"?
Tämä vain sen takia että olen sen verran epävarma itsestäni, että tahtoisin asiantuntijoiden hyväksyntää (tai teilauksen)
Vastaukset 5
Vanhimmat
...olen tuota asiaa pohtinut, joten vastatkaa jooko?
Kiitos ihanasta aloituksestasi, itse olet ihana, sinun täytyy olla.
Sulla on kaunis nimimerkki, Poika varjoisten lehtojen.
..on tunnetusti vaikeaa jo siksi, että wiccoila itsellään tuntuu joukossaan olevan niin erilaisia käsityksiä asiasta.
Wicca on kuitenkin periaatteessa aktiivinen uskonto. Voit uskoa Jumalattaren ja Jumalan olemassaoloon, mutta uskonto ja filosofia ovat kuitenkin loppupelissä eri asia. Yleensä uskonnolliset ihmiset harjoittavat uskontoaan jollain tavalla. Lähestyvät siis jumaluuksia/henkiolentoja, joihin uskovat. Näin uskonnostaan saa kaiken mahdollisen, mitä se vain voi tarjota. Yhteydenpito "toiseen maailmaan" koetaan tärkeäksi. Filosofia on teoriaa, uskonto on käytäntöä.
Wicca on siis omasta mielestäni uskonto, jonka harjoittajat eivät ole kuten luterilaisen kirkon tapakristityt, jotka eivät käy ikinä kirkossaan ja eivät loppupelissä edes tiedä tarkkaan millainen heidän jumaloppinsa on. Mielestäni ollakseen wicca henkilön täytyy harjoittaa wiccalaisia rituaaleja edes joskus ja olla joko initioitu coveniin tai suorittanut itseinitiaatio-rituaalin.
Mutta tämä on siis vain minun mielipiteeni.
>>Mielestäni ollakseen wicca henkilön täytyy harjoittaa wiccalaisia rituaaleja edes joskus ja olla joko initioitu coveniin tai suorittanut itseinitiaatio-rituaalin.>>
Onneksi olit avarakatseinen ja ilmoitit että kyseessä on henkilökohtainen mielipiteesi.
Myös kristinuskosta on mahdollista oppia - uskokoon ken tahtoo. On olemassa luterilaisia tapakristittyjä, helluntailaisia fundamentalisteja ja "uudestisyntyneitä", joiden usko tarkoittaa "ottaa Kristus sydämeensä". Tästä wiccalaisuus ei ole niin kaukana kuin saattaisi kuvitella. Mielestäni wiccalaisuus on nimenomaan pikemminkin elämänkatsomus ja maailmannäkemys kuin uskonto. Wiccalaisuus on nimenomaan tuo "ottaa Jeesus sydämeensä".
Siinä ei merkitse ulkoiset rituaalit ja covenit vaan nimenomaan suhde ympäröivään luontoon ja maailmaan - kaikkine arvoituksineen. Wiccan jumalhahmot eivät ole persoonallisia vaan symbolisia, jolloin ne edustavat maailmankaikkeudessa vallitsevia vastavoimia ja näiden keskinäistä harmoniaa. Wicca ei palvo jumalia vaan omaa yhteyttään.
Olet oikeassa, että wicca on aktiivinen uskonto. Joillekin nämä aktiviteetit saattavat nousta wiccan tärkeimmäksi anniksi ja se suotakoon heille, mutta itse en tunne tällä tavoin. Itselleni aktiviteetit ovat tavallaan jäävuoren huippu, se ilmiasu, jolla elämänkatsomukseni konkretisoituu reaalitodellisuudessa.