Ollaan juuri Maanantaina kodiututtu Phuketista. Matka taasoli ihana ja lämmintä riitti. Oltiin Orchid Resortissa Karonilla ja venäläisistä ei ollut haittaa,vaikka siellä täällä kuului venäjän kieltä. Enempi kiinalaiset mesusi ja huuti ja niitä tuli sankoin joukoin.Lento Thomas Cookilla oli melko rasittava. Ahdas kone,epämukavat istumet,mutta silti "hengissä on selvitty ja mukavia muistoja vaan jäi!"
Karonilta
vielä vielä
2263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Karonin Centarassa taas yöhäiriöt aiheutui ruotsalaista, jotka möykkäsivät röyhkeästi uia-altaalla paikallisten transvestiittien kanssa.
Kyllä hävetti olla samaa ihonväriä.
Karonissa tosiaan kiinalaiset aiheutti jonkun verran häiriöitä, mm. paskattivat pentunsa hotellin aulaan. Ihan pokkana. Myös venäläisiä riitti, mutta hyvin mahduttiin samaan hotelliin:) Eli eivät onnistuneet ainakaan minun lomaa pilaamaan. Thomas Cookin lennosta ei ole kuin hyvää sanottavaa, isompi jalkatila kuin Finnairilla, hyvä palvelu ja todella hyvä ruoka.