Tukea antamaton ukko

Heips,
pakko purkautua johonkin, kun ahdistaa ukkoni kanssa kaymani keskustelut. Ja kyseessa siis mies, jonka kanssa lasta koetetaan saada. Onko teilla muilla kokemuksia siita, ettei mies halua keskustella lapsettomuus-aiheesta paljonkaan, vaikkakin kylla on valmis lasta yrittamaan?

Olen 38-vuotias, toista yritetaan, enka ovuloi enaa saannollisesti. Viime aikoina on alkanut tuntua, etta ovulaatiot ovat kohdaltani loppu, eli luomusti ei ole mahdollista tulla raskaaksi kovin helposti. Eka lapsi tulee pian kolmevuotta, ja olen jo kauan toivonut hanelle kaveria. Mies oli ehdottomalla ei-kannalla tosi kauan, ja nielin pettymyksen mielessani ainakin vuoden paivat. Sen vuoden kylla ovuloin joka ikinen kuukausi, mutta spermat jatettiin kumiin ja pontosta alas. Nyt, kun syvallisten keskustelujen jalkeen mies lopulta on valmis ja jopa halukas yrittaaan, ovat ovulaationi kutakuinkin loppu.

No, tama ei viela tee minua (kovin) katkeraksi, miehellani oli tietenkin oikeus ei-kantaansa, ja minka sille voi, etta mina vanhenin sina aikana. Ja iloinen olen, etta han lopulta suostui yrittamaan. Mutta nyt on alkanut ahdistaa, etta en saa asiasta paljon mitaan puhua. Kun ovulaatioajan lahestyessa vahan stressaan, etta ovuloinko taaskaan, hermostuu mies ja tuhahtelee, etta tasta asiasta on tullut paahuolenaiheeni, eika han sieda sita. Se ei pida edes paikkaansa, koska jaan aikaani runsain maarin muihin asioihin kuin tahan. Mutta minun on myos pakko hyvaksya tosiasiat, etta en tule raskaaksi enaa yhta helposti kuin ensimmaisen kanssa, jolloin ovuloin saannollisesti (34-vuotiaana). Joten tietty maara tietoisuutta ja asiasta puhumista on mielestani taysin tarpeellista, jos se toinen oikeasti halutaan saada. Tanaan mainitsin, etta ehka minun olisi hyva koettaa Clomeja, jos en ala tulla raskaaksi seuraavan parin kuukauden aikana. Se oli taas ukolle liikaa, ja alkoi jalleen tiuskia, etta tama asia on tarkein minulle talla hetkella.
Minua otti se aivoon, ja siitahan kehkytyi kunnon riita taas.

Tama on mulle tarkea asia, ja han kylla innokkaasti yrittaa sita toista, mutta tuntuu, etta muutoin pitaisi minun olla ihan hiljaa. Ovulaatioajasta en saisi puhua mitaan. Hemmetti voidaanhan sita seksia harjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta kyllahan siita ovulaatioajasta taytyy olla tietoinen, jos johonkin tulokseen pyrkii!
Lisaksi en mitenkaan voi jattaa asiaa kokonaan Herran haltuun, koska olen 38-vuotias, ja ovulaationi ovat tuntemusteni ja ovistestien perusteella romahtaneet! En tieda taas, milloin seuraava tulee, ja tuleeko. Mielestani olen asiasta vain TIETOINEN, en ylen huolestunut, mutta ukko ei tunnu ymmartavan tietoisuuttani, vaan hermostuu joka kerta, jos vahankin suutani aukaisen.

Tuntuu tosi pahalta tama, koska muutenkin tilanne jo koettelee. Koetan keskittya parhaani mukaan muihin asioihin elamassani, mutta epatietoisuus pistaa mielen matalaksi. Annoin hanen tyynesti ehkaista vuoden paivat, ja nielin haluni saada toinen lapsi. Nyt kun han on valmis, haluaisin vain keskustella avoimesti tilanteesta, koska tosiasia on, etta mahdollisuudet ovat rajoittuneet..

Onko muilla kokemusta tallaisesta tukea antamattomasta siipasta lapsettomuuden aikana? Miten olette kestaneet?