"Osakustanne"

Täysjärkinen

Laitoin erääseen kustantamoon käsikirjoitukseni. Seuraavana päivänä sain sähköpostia, jossa tarjottiin kustannussopimusta- Osakustanteena. Olisin joutunut ostamaan niitä omia kirjojani noin kolmen tonnin edestä. Luuleeko ne että mulla on niin kova hinku tai olen niin tyhmä, että maksan koko homman itse. Samahan minun olisi siinä tapauksessa tehdä omakustanne jos niin tahtoisin. No, tietysti he hankkisivat sille kirjalleni isbn- numeron ja lähettäisivät sen kirjastoihin ja joihinkin lehtiin arvosteltavaksi samaan hintaan. Ja nettisivuilleen myyntiin.

Lisäksi pistää epäilemään että tuskin lukivat koko romaania kun vastaus tuli niinkuin tykin suusta. Ilmeisesti tämä firma on sellainen joka tahtoo vain rahat, eikä piittaa onko kirjassa todellista ainesta vai ei. Samahan heidän olisi markkinoida suoraan "Julkaisemme kirjasi kun maksat kulut ja vähän päälle". Tosin se ei kuulosta yhtä hyvälle kuin se, liirum laarum että olemme kiinnostuneet jne.
Kuinkahan moni kirjailijaksi tahtova tuohon vipuun on mennyt ja nyt kuvittelee olevansa "Oikea kirjailija".
Luulen että olisin saanut sieltä samanlaisen vastauksen vaikka olisin lähettänyt kolmesataa sivua pelkkiä nollia.
Olisivat edes rehellisiä ja laittaisivat hylsyn niinkuin muutkin kunnon kustantamot!

25

549

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hiontavaiheessa

      Katsopa kustantamon kirjailijat niin huomaat, että aika moni on mennyt halpaan. Tai oikeastaan kalliiseen. Jos haluaa tehdä omakustanteen, niin sen voi tehdä paljon halvemmallakin ja voi teettää kirjoja tarpeen mukaan eikä nurkkiin pölyttymään. Vähältä piti, ettei minustakin tullut heidän "kirjailijansa".

    • jdkflsjdlkfsjdf

      Mutta kai yritys kertoo sivullaan tuotteistaan? Ei kai se yllätyksenä tule, jos osakustannetta tarjotaan? Tarviiko siitä loukkaantua, jos omalle kässärille tarjotaan sitä? Missä se "epärehellisyys" piilee?

    • scarabaeus

      nythän on ihan hottia olla

      indiekirjailija


      kohta kaikki on,
      näin se menee sanokaa mun sanoneen.
      Sitte.
      Joo.

      ja Sofi vetäs nyt taas sen palkinnon,
      ihme muija !

      Onnea Sofille !

    • kkksk

      Mä voin tehdä saman homman sulle kahdella tonnilla.

    • Novelman

      Haloo! Se on palvelukustanne ja eivät niiden julkaisijat välttämättä ole sen vähäisempiä kirjailijoita kuin täyskustanteen saaneet, mutta bisnes on bisnes.

    • Ihme touhua

      Ei se nyt ehkä ihan samaa bisnestä ole jos sun pitää osallistua sun kirjan kustantamiseen liittyviin kuluihin. Kirjailijan tehtävä on kirjoittaa ja saada siitä korvausta kustantajalta, ei toisin päin. Muuten kirjailija toimii itse kustantajana jne., mutta maailmassa lienee niitä, jotka ovat aina kiinnostuneita rahastamaan kirjailijoita turhasta.

      • jfskdjfslkdjfldkf

        Jos mikään kustantaja ei halua panostaa rahaa kirjoittajan käsikirjoitukseen, eikö ole hyvä, että on vaihtoehtoja, joilla sen voi saada julki? Tuttavani teki palvelukustanteen, eikä moittinut vaihtoehtoa.

        Jos joku myy minulle mopoa, vaikka tahtoisin mersun, en loukkaannu, vaan menen mersukauppiaan luo. Jos minulla ei ole mersuun rahaa, olen tyytyväinen jos on mahdollisuus ostaa mopo.

        Jos jollekulle palvelu- tai jopa omakustanne on ainoa vaihtoehto, siihen tyytyminen on kirjoittajana kasvamista. Jokaiselle kirjailijalle, tanssijalle, näyttleijälle ja käsitetaiteilijalle tulee jossakin vaiheessa omien taitojen raja vastaan, eikä sen rajan kohtaaminen liene koskaan kivaa, meni raja sitten kustantajan löytymisen tai Nobelin kirjallisuuspalkinnon saamisen kohdalla.

        Eikä asiasta kannata olla edes pahoilla mielin. TARINA on kuitenkin kirjoittamisessa tärkein. Kertokaa tarinanne, pankaa ne omakustanteisiin kansiin ja myykää tai lahjoittakaan poijes.


    • Novelman

      Sitä juuri tarkoitin, että kustantaja tekee bisnestä, ei hyväntekeväisyyttä.

    • ammattikirjailijanai

      Mikä "kustantamo" oli kyseessä? Oliko se pelkkä palvelukustantamo vai tekeekö se myös täyskustantamista? Onhan niitä kaikkia kirja kerrallaan mukamas k:jia.

    • Seppo.Jyrkinen

      Minulle kävi samoin, mutta termi oli joku toinen. Joka tapauksessa olisi pitänyt kustantaa kirjoja omasta pussista. No, kiitin kohteliaasti ja annoin olla. Lisäksi jouduin jälkeenpäin toteamaan, että raakilehan se minun kässärini olikin.

      Minulle kirjoittaminen on harrastus enkä ota sitä niin ryppyotsaisesti että paperikansilla olisi suurta merkitystä. Palasin juurilleni nyt laitan haarukkapaloja verkkoon kerran viikossa: http://www.jyrkinen.fi/kalevala/

      Internetistä löytyy maksuttomia blogeja joiden avulla voi hioa omaa kirjoittamistaan mikä myös antaa itselleen aikaa. Kirjallisuuspalstoja (esim www.kertomus.fi ) voin omien kokemusteni pohjalta kovasti suositella, sillä sieltä saa asiallista palautetta joka auttaa kehittymään kirjoittajana.

    • Moi vaan kaikki!

      Sen verran täytyy ottaa kantaa, että noita palvelukustanteita tehdään aika paljon. Tärkeäähän siinä on se, että paljonko kirjaa maksaa / kpl ja montako kappaletta kirjailija saa ilmaiseksi.

      Lisäksi tulee huomioida se, että mikä on kirjan suunniteltu ovh - arvo.

      Itse sain myös vastaavanlaisen tarjouksen (en nyt viitsi nimetä kustantamoa näin julkisesti, mutta laittakaa spostia [email protected], niin voin asiasta enemmän jutella).
      Ongelma oli siinä, että kirjan hinta minulle / kappale, oli niin kova, että vaikka olisin saanut ne myytyä kirjakauppaan ovh - hinnalla, en olisi päässyt omilleni.

      Myös toinen kustantamo, Kustannus HD, tarjosi palvelukustannetta ja sen hinta olikin jo sellainen / kirja, että siinä olisi itselle jäänyt muutama euro käteenkin.

      Eli se mitä koetan sanoa on se, että kyllä niitä hyviäkin palvelukustanteita on, mutta kannattaa ottaa laskukone käteen ja urkkia tuleeko taloudellisesti kuonoon, vai onko jopa mahdollisuus tienata. Tosin ne kirjat täytyy vielä saada jonnekin menemäänkin :D Viisisataa kirjaa vaatekaapissa ei vielä tuo juuri lainkaan kassavirtaa.

      Ps. Mukavaa maanantaita kaikille!

    • Mashiach

      Tarjotaanko palvelukustanteessa kirjailijan avuksi kustannustoimittajaa, joka työstää tekstiä, esittää korjausehdotuksia ja muutenkin edesauttaa, että loputulos on mahdollisimman hyvä?

      Jos ei, niin siinä tapauksessa näkisin esim. Bodin olevan parempi vaihtoehto.

      • Hiontavaiheessa

        Ainakin minun käsikseni olisi julkaistu lähes sellaisenaan, vaikka olin itse sitä mieltä, että se kaipasi vielä hiomista. Ja vaikka olin sanonutkin sen "kustantajalle". Siinä vaiheessa hälytyskellot alkoivat kilistä kovaa.

        Elinkeinohan tuo palvelukustantaminen on, ja sinänsä ihan ok. Mutta mielestäni on epärehellistä markkinoida sitä kustantamona, koska kirjoittaja kustantaa itse kirjansa. Rehellisempää olisi markkinoida yritystä painotalona.


    • dlkfjskjfdslkf

      Minä en tosiaan ymmärrä miksi kirjailijanalut näkevät palvelukustannemahdollisuuden huonona, sillä sehän vain laajentaa mahdollisuuksia saada oma liiru julkaistuksi. Firman voisi rinnastaa huonekalukauppaan, joka myy tuotteensa osina.

    • Sananikkari

      Itse sitouduin ostamaan 20 kpl tiettyyn hintaan ja sain 20 kpl ilmaiseksi, tekijänpalkkiot ja 50%:n alennuksen, jos ostan jatkossa. Minulla oli kirjan taitto pdf:nä valmiina.Toki myös kaikki kustantamon vakiokanavat (ml. arvostelukappaleet), kustantajan nettikauppa ja oma "kirjailijasivuni" kustantamossa sekä säännöllisesti päivittyvä kirjatili, jota pystyn itse seuraamaan.

    • 2+7

      En minäkään oikein tajua miksi lähettää käsikirjoituksensa tuollaiseen firmaan, jos palvelun tarjoaminen seuraavana päivänä on loukkaavaa. Eihän "oikeista" kustantamoista 3kk päästä tullut hylsy kerro sitä, että käsikirjoitusta olisi siellä kolmea kuukautta luettu, vaan siitä, että käsikirjoituksia on niin paljon. Suurinta osaa ei tarvitse kuin selata viisi minuuttia niin huomaa, ettei se kiinnosta. Ainoa ongelma on vain se, ettei kukaan jouda niitä selaamaan sitä viittäkään minuuttia ja lähettämään vastauksia kirjoittajille.

      • täysjärkinen

        Pointti olikin juuri siinä, että sinun annetaan ymmärtää että kirjasi on hyvä, vaikka se olisi täysi susi. Julkaistaan siis ihan mitä vain asiakas maksaa.

        Enkä minä ole omasta puolestani loukkaantunut. Sen verran on hylsyjä tullut että ei tunnu missään. Tiedän vain, että varsinkin sellaiset jotka lähettävät sitä ensimmäistä yritelmäänsä, saattavat helposti langeta tuohon ansaan. Eli kuvittelevat että kun nämä ovat kiinnostuneita, on teokseni hyvä(Ihan niinkuin ne antavat ymmärtää) Tämä ei mielestäni edistä kirjallisuutta tai kirjoittajan kirjallisia tavotteita millään lailla. Kyse on vain sanoisinko kirjoittajan hyväuskoisuudella ja lapsenomaisilla toiveilla rahastamista.


      • dlkjflksdjfd
        täysjärkinen kirjoitti:

        Pointti olikin juuri siinä, että sinun annetaan ymmärtää että kirjasi on hyvä, vaikka se olisi täysi susi. Julkaistaan siis ihan mitä vain asiakas maksaa.

        Enkä minä ole omasta puolestani loukkaantunut. Sen verran on hylsyjä tullut että ei tunnu missään. Tiedän vain, että varsinkin sellaiset jotka lähettävät sitä ensimmäistä yritelmäänsä, saattavat helposti langeta tuohon ansaan. Eli kuvittelevat että kun nämä ovat kiinnostuneita, on teokseni hyvä(Ihan niinkuin ne antavat ymmärtää) Tämä ei mielestäni edistä kirjallisuutta tai kirjoittajan kirjallisia tavotteita millään lailla. Kyse on vain sanoisinko kirjoittajan hyväuskoisuudella ja lapsenomaisilla toiveilla rahastamista.

        No niin lapsenomainen kirjoittaja tuskin on, ettei ymmärrä mitä hänelle tarjotaan.

        Harvoin haluan kritisoida keskustelunaiheita turhiksi, mutta tämä aihe on kyllä aika turha. Kustantamojen ulkopuolelle jääville kirjoittajille tarjotaan mahdollisuutta kustannuksiin osallistumalla saada kässärinsä kansiin, ja se on heille pelkästään hyvä juttu. Ko. yritykset eivät myy sikaa säkissä.


      • scarabaeus
        dlkjflksdjfd kirjoitti:

        No niin lapsenomainen kirjoittaja tuskin on, ettei ymmärrä mitä hänelle tarjotaan.

        Harvoin haluan kritisoida keskustelunaiheita turhiksi, mutta tämä aihe on kyllä aika turha. Kustantamojen ulkopuolelle jääville kirjoittajille tarjotaan mahdollisuutta kustannuksiin osallistumalla saada kässärinsä kansiin, ja se on heille pelkästään hyvä juttu. Ko. yritykset eivät myy sikaa säkissä.

        Mielestäni kirjoittaja, joka valitsee tekstinsä julkaisun Oikeiden Kustantamojen ulkopuolelta astuu tielle, josta on erittäin vaikea päästä Oikeiden Kustantamojen kirjailijaksi.
        Näin se vaan on.
        Tänään hesarin Oikea Kriitikko kriitikoi dekkaria, joka on Oikean Koulutuksen saaneen kirjoittama. Ja luettuani tämän kritiikin mieleeni jäi kirjasta, että se on lukeneen kirjoittajan pläjjäys,
        mutta Jallukamaahan se sitte kuiteski on.
        Hihihhhh !!!
        Joo.


    • Utgörä ett verifikat

      En kokenut juttua N. Hurman esikoisteoksesta negatiivisena asiana: nuori nainen, joka on kiinnostunut kirjallisuudesta ja toimii taiteen tutkimuksessa amanuenssina - ei hassumpaa. Ehkä tarjolla on sivistynyttä, reipashenkistä viihdettä. En tiedä onko kirjailijan ammattiin vääriä koulutuksia, kaikista lienee jotain aineistoa kirjailijan uralla.

      En muuten ymmärrä scaran toteamusta Jallukkamaasta, voisitko avata ilmaisua?

    • scarabaeus

      ........... jotenkin oletin, että tuohon
      indiekirjailija
      puututtaisiin hanakasti, mutta ei.
      Aika ei taida olla vielä kypsä siellä maaseudulla sulattelemisiin,
      ja
      Jallukamaa,
      mitä ihmettelemistä siinä sitten,
      en ymmärrä.
      Joo
      lukemisen ja kirjoittamisen taito.
      HÖH !

      • tyllyytty

        En tulkinnut, että Oriveden opistolla vihjattiin siihen, että kirjailijalla on jotenkin erityisen "Oikea" koulutus. Olipahan vain asia, joka kirjailijan taustalla on, ja miksei sitä olisi mainittu. Koulutuksista arvostetuin lienee Jyväskylän avoin.

        Jos Jallukamalla tarkoitat, että romaanissa on seksikuvauksia, niin so what vaikka on. Se, miksi romaani pääsi Hesarin kritiikkiin näkyy mielestäni kritiikistä selvästi: loistava ajan- ja paikankuva.y


      • scarabaeus
        tyllyytty kirjoitti:

        En tulkinnut, että Oriveden opistolla vihjattiin siihen, että kirjailijalla on jotenkin erityisen "Oikea" koulutus. Olipahan vain asia, joka kirjailijan taustalla on, ja miksei sitä olisi mainittu. Koulutuksista arvostetuin lienee Jyväskylän avoin.

        Jos Jallukamalla tarkoitat, että romaanissa on seksikuvauksia, niin so what vaikka on. Se, miksi romaani pääsi Hesarin kritiikkiin näkyy mielestäni kritiikistä selvästi: loistava ajan- ja paikankuva.y

        Siis laitan nyt selvennykseksi, että en ole lukenut kirjaa, vaan kommenttini sukeutuivat ihan vaan hesarin kriitikon tekstistä luettuani sen.
        Olipahan Minna Canthin päivä jne.
        ja jotenkin sitten kun luin sen kritiikin, niin

        kulmakarvat kohahtivat kertakaikkiaan,
        eikä ollut eka kerta tän kriitikon teksteistä, että näin.

        Joo.


      • tytyytyytytyty
        scarabaeus kirjoitti:

        Siis laitan nyt selvennykseksi, että en ole lukenut kirjaa, vaan kommenttini sukeutuivat ihan vaan hesarin kriitikon tekstistä luettuani sen.
        Olipahan Minna Canthin päivä jne.
        ja jotenkin sitten kun luin sen kritiikin, niin

        kulmakarvat kohahtivat kertakaikkiaan,
        eikä ollut eka kerta tän kriitikon teksteistä, että näin.

        Joo.

        No olihan se jotenkin ylenpalttisen lämpimän kehuva kritiikki ehkä. En tiijä. Toki siinä hieman moitiskeltiinkin. Mulla jäi koko kritiikistä mieleen justiin tuo ajankuvan kehumnen, ja se, että kirjailija sanoi haastattelussa pitävänsä erityisesti juonen rakentelusta, ja sitten riitikko sanoi, että juoni on jutussa heikoin lenkki (tai jotain vastaavaa). Höh pöh.


    • Jasenpek

      Kyllähän se on tosi asia että isojen kustantamojen täysin kustannettuja kirjoa saavat julki vain jo nimekkäät tai julkisuudellisesti kiinnostavat kirjoittajat. Tavan talliaiset tuntemattomat onnistuvat ani harvoin lyömään läpi kirjoittajina niin, että kirjoittamisesta tiliäkin kertyisi. Harrastukset maksavat.. voihan sen niinkin ajatella. Itsellä runokirja julkaistu ja toisen kustantamiseen osallistun, koska nimeä kirjailijana ei (ainakaan) vielä ole, mutta kuka estää toivomasta, jospa joku päivä onkin. Joutuuhan kaikkeen ammatilliseenkin panostamaan ja kouluttautumaan ja maksamaan siitä rahaa, tämä mahdollisuus on ihan siihen verrattavissa olevaa kirjailijaksi kouluttautumista käytännön kautta, vai?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      95
      2575
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1927
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1645
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1578
    8. 83
      1512
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      113
      1398
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe