Susikantojen lasku

korven asukas

Onkohan kannan vähenemiseen voinut vaikuttaa luontoaktivistien voimistunut metsästyskielteisyys? Kentällä on voinut käydä niin, että petokantoja 'hoidetaan' hiljaisesti. Toimittajat voivat katsoa myös peiliin.

13

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Autuas usko!

      Tilastojahan on aina kaunisteltu, kaunistellaan tänäänkin ja tullaan AINA kaunistelemaan yleisen mielipiteen mukaiseksi.
      Olen liikkunut luonnossa vaelluksilla, hiihtäen, metsästäen ja marjastaen vuosikymmenet.
      Koskaan aiemmin en ole tavannut suden ja ilveksen jälkiä niin usein kuin viime vuosina on tapahtunut.
      Asiaan ei lien kuin kasi selitystä;
      1. Sudet ovat saaneet adhd;n jolloin vähäisempi määrä susia saa aikaan enemmän jälkiä kuin isompi lauma.
      2. Susikantalukuja kaunistellaan.
      Kukin olkoon oikeassa omassa mielessään - minä en usko susikantojen romahdukseen. Vahva uskoni perustuu runsaisiin havaintoihin luonnossa.

    • Laikuttaja
    • villahousupiipertäjä

      Mitenköhän nyt rktl selittää kun helssinkissä on virallisesti tutkittu että 90% salakaadoista jää pimentoon. Laskutaitoiset voivat laskea susikannan suunnilleen jos on paljastunut noin 6 salakaatoa. Ne joille laskeminen on vaikeampaa voivat varmaan sitten nostaa jonkinmoisen äläkän.

      • justiinjuu...

        Juu jos salapoliisi ei tekis hommiaan salaa olisi se pelkkä poliisi. Miksi kaikki salaa tehtävät jää pimentoon ja miten ne pimennossa olevat asiat sitten voidaan prosentuaalisesti tietää ihmettelen?? Yrittihän Hassikin tehdä remonttia pimeästi mutta jäi kiinni ja ei tietenkään eroa kun ei muutkaan rikollis poliitikot.
        Oli miten oli tuo metsästyksen jatkuva mustamaalaaminen on vihreiden propakandaa minkä voi jättää omaan arvoonsa. Mun pitäis metsästäjänä sitten tuntea salakaatajia hurumykket mutta kas kummaa kun en tiedä ensimmäistäkään vai valehteleeko kaikki ja valehtelenko minäkin? No joku varmaan pystyy verovaroin tutkimaan tuonkin mitä mä oikein edes ajattelen.


    • petoeläinten vihaaja

      Susista ja ylipäätään kaikista petoeläimistä ei ole muuta kuin harmia. Olen sitä mieltä että kaikki pedot hävitettäisiin.

    • Huhhuhhhh

      Todellisia "luontoystäviä" nämä metästäjät.Oikeasti pahimpia luonnonvihaajia mitä löytyy,ja näillä vielä aseet!

      • Huhhuuhuh

        "Huhhuhhhh" taidat itse olla luonnonvihaaja oikein pahimmasta päästä. Vai miten selität ajatuksenkulkusi että "petoeläinten vihaaja" olisi metsästäjä?
        petoeläinten vihaajan kirjopitelmassa ei edes epäsuorasti vihjata että hän metsästäisi!
        Jos "Huhhuhhhh"in muutkin johtopäätelmät ovat yhtä hataran tietotaidon varassa niin älä ainakaan sähkömieheksi ryhdy!


    • ??????!!

      Miten voidaan puhua salatapoista joinakin lukuina jos ei pohjana ole kun arvailuja. Jos on kerta varmaa tietoa niin kertokaa sitten montako sutta kuoli esim kapin kourissa? Lajitoverithan huolehtii ruumiit.

      • villahousupiipertäjä

        Totta, susihan ottaa ravintonsa sieltä mistä sen helpoimmin saa. Jos suden veli tulee kipeäksi se syödään pois. Tämä tietenkin tapahtuu salaa, eli kysessä lienee salatappo. Kaikki asiantuntemushan on, niinkuin ??????!! varmaan hyvin tietää, helssinkin ohitustien ja rannan välissä. Jos siellä tutkitaan että salatappoja on tietty määrä niin se on varmaa tietoa.
        Maalla asuvana muistan kun isoäitini kertoi pulavuosista. Kansanhuolto oli arvioinnut sadon määrän yläkanttiin ja kovat kuulustelut oli olleet kun normi ei ollut täyttynyt. Voidaanko meitä maalla asuvia sitten joskus rangaista jos huomataan että tuo salatapponormi ei täytykkään. Täytyy vain toivoa että rktl:n kynämiehet osaavat silloin ruksata susikannan sopivan kokoiseksi.


    • S.s.Topelius

      Kuusi kymmenestä
      kalman kohtaamasta hukasta
      on saanut tuta
      lajitoverinsa hampaista.

    • Naurattaa tämä viherpiipetäjien vouhotus susien uhanalaisuudesta. Susihan ei ole uhanalainen laji ainakaan Suomessa. Itärajan takana on jokunen kymmenetuhatta sutta jotka odottavat pääsyä tänne tekemään reviiriään - heti kun tilaa ja ruokaa riittää. Jos täällä tapetaisiin jokainen susi, parin vuoden kuluttua susitilanne olisi ennallaan. Sensijaan noiden tekopyhien suojelijoiden luulisi
      olevan huolissaan esim. metsäpeurakannasta, joita ei ole koko maailmassa kuin jokunen sata, nekin vähät Suomessa. Kuitenkin nekin vähät halutaan syöttää niille "uhanalaisille" susille - ai että mitä ääliömäisyyttä tämä voikaan olla.

    • huilinviulisti

      Hieno kirjoitus, nimim. "vedenerottaja1".
      Se miksi nuo "viherpiipetäjät" eivät puhu sanaakaan metsäpeurakannasta
      johtuu siitä ettei niille ole kukaan asiasta puhunut.
      Heidän oma ajattelukykynsä kun ei riitä kuin yhteen asiaan kerrallaan ja siihenkin
      vain ylempien tasojen ohjaamina.
      Yleensä ottaen ihmisiltä puuttuu kyky itsenäiseen ajatteluun ja - anteeksi vain - juuri noilla mainitsemillasi tuo puute kulminoituu joskus ihan älyttömyyksiin asti!

      • 9+6

        Jos susi olisi kulinaristista herkkua niin sitä tuskin suojeltaisiin henkeen ja vereen kuten nähdään metsäpeuran osalta. Sen suojelu ei kiinnosta koska sillä on METSÄSTYKSELLISTÄ ja ravinnollista arvoa ihmiselle. Vaikka kaikki kuolisivat sukupuuttoon niin viherhihhulit tuskin korviaan loksauttaisivat metsäpeuralle sillä suojelu perustuu vaan ja ainoastaan metsästys vastaisuuden lietsomiseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe