Olen pohtinut, että mikä näitä feministisiä aatteita pitää yllä erityisesti siksi, että siellä missä sukupuolet ovat tasa-arvoisia tai lähes tasa-arvoisia, feministit pitävät kaikkein suurinta ääntä.
Voisiko se johtua siitä, että naisilla on epätodelliset elämän odotukset. Mitä lähempänä ollaan sukupuolten tasa-arvoa, sitä enemmän naiset pettyvät ja pitävät ääntä.
Itselläni menee, ainakin joidenkin mielestä, aika mukavasti. Töiden jälkeen kun käyn ostarilla, tapaan siellä joskus vanhoja koulukavereita. Nyt tarkoitan niitä, joilla asiat ovat hieman niin ja näin. He ovat työttömiä ja päälimmäinen ajatus taitaa olla se, mistä saisi rahat pullon ostoon. Joskus pysähdyn sanalle. Siinä kun juttelemme, olemme näennäisesti tasa-arvoisia. Todellisuudessa me kuitenkin olemme epätasa-arvoisia. Minulla menee noin teknisesti ottaen paremmin kuin heillä. Pitäisikö minun tuntea syyllisyyttä? Ei kai. Olen sitä mieltä, että siten makaa kuin petaa.
Aika harva on täydellisen tyytyväinen tilanteeseensa ja toiset vain pitävät siitä suurempaa ääntä. Saattaapa olla niin, etten minä todellisuudessa ole sen tyytyväisempi olooni, kuin nuo ostarin kaveritkaan. Mikähän siinä mahtaa olla, kun kuitenkin minä olen hyväosaisempi kuin he. Yhteistä meissä kuitenkin on se, että me emme valita.
Pääsääntöisesti miehet sopeutuvat kohtaloonsa tai sitten tekevät itse asian hyväksi jotain konkreettista. Miehillä on naisia realistisempi ote elämään.
Feminismin käyttövoima
33
997
Vastaukset
- Mies vain
eipä juuri kantaudu naisten oikeuksista mitään puhetta jostain afrikasta tms. missä naisen osa on todella surkea. Ei nämä suomifemakotkaan valita kuin suomen oloista, ei niitä kiinnosta afrikkalaisen "sisarensa" kohtalo. Itsekkyys, ahneus ja röyhkeys se on feminismin käyttövoima!
- Jusi
Omaa napaa ne femakot tuijottaa vaa.
Mutta se on nii hienoa sanoa "me", se uppoaa joihinki...
Ja paskat! Omaa asemaa ne ressut koittaa vaa nostaa toisten kustannuksella.
Oksettaa koko uskonlahko! - nainen pimeästä
Feminismin määritelmää sen kummemmin pohtimatta ja konstruktioteorioihin perehtymättä olen aina ITSE pitänyt itseäni maallikkofeministinä ja toiminut omassa elämänpiirissäni tasa-arvoihanteeni mukaisesti, toistaiseksi ilman kytkyjä feministijärjestöihin. En ole kysynyt järjestäytyneiltä feministeiltä mielipidettä siitä, onko minulla oikeus pitää itseäni feministinä. Luulen että heilläkin on tärkeämpää ajateltavaa.
Mitä se arkifeminismi minulla sitten on? Lähden siitä, että lapset ovat kaikkein tärkeimpiä. Joka ajaa lasten etuja, ajaa aina myös tasa-arvoista ja eettistä yhteiskuntaa. Esim. tyttöjenkin ympärileikkaukset kohdistuvat nimenomaan lapsiin, tosin sukupuolen perusteella. Kun 5-vuotias tyttö ympärileikataan, on hän kuitenkin ensisijaisesti lapsi ja toissijaisesti tuleva nainen.
Mitä olen tehnyt ja voin tehdä? Maksan erilaisten järjestöjen, kuten Amnestyn, jäsenmaksuja. Toivottavasti niillä rahoilla saadaan jotain hyvää aikaan. Perheemme on ottanut kummilapsen Planin kautta. Äänestän vihreitä, aina. Yleensä naista. Kesäisin ehdin tehdä vapaaehtoistyötä (vanhusten ystäväpalvelu). Minusta tämä kaikki on feminismiä. Teorioihin perehdyn sitten kun on aikaa. Nekin ovat tärkeitä.
Suomessa yksi suuri ongelma jolla poljetaan sekä poikien että tyttöjen oikeuksia, on heidän altistamisensa voimakkaalle mainonnalle ja markkinoille sekä ala-arvoisille tv-ohjelmille. Yritän suojella lapsiani, mutta kokonaan ei voi kieltää televisiota katsomasta. Ainoa keino on kommentoinnein purkaa ohjelmia, joiden tuottama kuva maailmasta on vääristynyt. Tyttäreni esimerkiksi tuskailee olevansa läski ja ruma (ei ole kumpaakaan).
Miesten voikin olla vaikea ymmärtää, mitä valittamista Suomessa naisilla voisi olla. Uskon, että miehetkin kyllä huomaavat, missä on ongelma, kun he saavat omia tyttäriä, ja nämä tulevat puberteettiin. Aikuiseksi kasvaminen on nykyään todella vaikeata, niin pojille kuin tytöille. Rakkaus ja rajat eivät yksin riitä, täytyy antaa myös välineitä ajatteluun, mediakritiikkiä.
Miksi naiset sitten pitävät niin kovaa ääntä täällä mutta ei Afrikassa? No, pitävätkö naiset nyt NIIN kovaa ääntä? Alunperin naiset eivät pitäneetkään ääntä, ensimmäiset naisten ja mustien puolestapuhujat olivat valkoisia miehiä, koska NAISIA JA MUSTIA EI KUKAAN OLISI KUUNNELLUT. Älämölö nousee, kun läpimurto alkaa olla lähellä. Se on hyvä merkki. - Zack
nainen pimeästä kirjoitti:
Feminismin määritelmää sen kummemmin pohtimatta ja konstruktioteorioihin perehtymättä olen aina ITSE pitänyt itseäni maallikkofeministinä ja toiminut omassa elämänpiirissäni tasa-arvoihanteeni mukaisesti, toistaiseksi ilman kytkyjä feministijärjestöihin. En ole kysynyt järjestäytyneiltä feministeiltä mielipidettä siitä, onko minulla oikeus pitää itseäni feministinä. Luulen että heilläkin on tärkeämpää ajateltavaa.
Mitä se arkifeminismi minulla sitten on? Lähden siitä, että lapset ovat kaikkein tärkeimpiä. Joka ajaa lasten etuja, ajaa aina myös tasa-arvoista ja eettistä yhteiskuntaa. Esim. tyttöjenkin ympärileikkaukset kohdistuvat nimenomaan lapsiin, tosin sukupuolen perusteella. Kun 5-vuotias tyttö ympärileikataan, on hän kuitenkin ensisijaisesti lapsi ja toissijaisesti tuleva nainen.
Mitä olen tehnyt ja voin tehdä? Maksan erilaisten järjestöjen, kuten Amnestyn, jäsenmaksuja. Toivottavasti niillä rahoilla saadaan jotain hyvää aikaan. Perheemme on ottanut kummilapsen Planin kautta. Äänestän vihreitä, aina. Yleensä naista. Kesäisin ehdin tehdä vapaaehtoistyötä (vanhusten ystäväpalvelu). Minusta tämä kaikki on feminismiä. Teorioihin perehdyn sitten kun on aikaa. Nekin ovat tärkeitä.
Suomessa yksi suuri ongelma jolla poljetaan sekä poikien että tyttöjen oikeuksia, on heidän altistamisensa voimakkaalle mainonnalle ja markkinoille sekä ala-arvoisille tv-ohjelmille. Yritän suojella lapsiani, mutta kokonaan ei voi kieltää televisiota katsomasta. Ainoa keino on kommentoinnein purkaa ohjelmia, joiden tuottama kuva maailmasta on vääristynyt. Tyttäreni esimerkiksi tuskailee olevansa läski ja ruma (ei ole kumpaakaan).
Miesten voikin olla vaikea ymmärtää, mitä valittamista Suomessa naisilla voisi olla. Uskon, että miehetkin kyllä huomaavat, missä on ongelma, kun he saavat omia tyttäriä, ja nämä tulevat puberteettiin. Aikuiseksi kasvaminen on nykyään todella vaikeata, niin pojille kuin tytöille. Rakkaus ja rajat eivät yksin riitä, täytyy antaa myös välineitä ajatteluun, mediakritiikkiä.
Miksi naiset sitten pitävät niin kovaa ääntä täällä mutta ei Afrikassa? No, pitävätkö naiset nyt NIIN kovaa ääntä? Alunperin naiset eivät pitäneetkään ääntä, ensimmäiset naisten ja mustien puolestapuhujat olivat valkoisia miehiä, koska NAISIA JA MUSTIA EI KUKAAN OLISI KUUNNELLUT. Älämölö nousee, kun läpimurto alkaa olla lähellä. Se on hyvä merkki."Äänestän vihreitä, aina. Yleensä naista."*
"Minusta tämä kaikki on feminismiä."
En löytänyt kirjoituksestasi kovinkaan paljon feministisiä ajatuksia, mutta jotain kuitenkin (siteeraus*). Suurin osa esittämistäsi asioista oli ihan asiallisia.
Vihreiden äänestämiseen saattaa liittyä feministisiä piirteitä, mutta se, että äänestät lähtökohtaisesti naista on varmaankin feminismiä.
"Älämölö nousee, kun läpimurto alkaa olla lähellä. Se on hyvä merkki."
Onko se jonkinlaista loppukiriä. Epäilen. Kun läpimurto sitten saavutetaan, mitä se nyt sitten tarkoittaakin, uskon että "älämölö" vain lisääntyy. Viittaan tällä siihen toteamukseeni, että kun naiset saavuttavat abs. tasa-arvon he huomaavat, ettei se nyt niin ihmeellistä ole. Kylmä totuus paljastuu ja huomataan, ettei saavutettu tasa-arvo oikeastaan antanutkaan mitään ihmeellistä. Näin ollen purnaus ja syntipukkien etsintä jatkuu kiihtyvällä tahdilla. - Loogikko
Zack kirjoitti:
"Äänestän vihreitä, aina. Yleensä naista."*
"Minusta tämä kaikki on feminismiä."
En löytänyt kirjoituksestasi kovinkaan paljon feministisiä ajatuksia, mutta jotain kuitenkin (siteeraus*). Suurin osa esittämistäsi asioista oli ihan asiallisia.
Vihreiden äänestämiseen saattaa liittyä feministisiä piirteitä, mutta se, että äänestät lähtökohtaisesti naista on varmaankin feminismiä.
"Älämölö nousee, kun läpimurto alkaa olla lähellä. Se on hyvä merkki."
Onko se jonkinlaista loppukiriä. Epäilen. Kun läpimurto sitten saavutetaan, mitä se nyt sitten tarkoittaakin, uskon että "älämölö" vain lisääntyy. Viittaan tällä siihen toteamukseeni, että kun naiset saavuttavat abs. tasa-arvon he huomaavat, ettei se nyt niin ihmeellistä ole. Kylmä totuus paljastuu ja huomataan, ettei saavutettu tasa-arvo oikeastaan antanutkaan mitään ihmeellistä. Näin ollen purnaus ja syntipukkien etsintä jatkuu kiihtyvällä tahdilla.Olet siis sitä mieltä, että absoluuttista tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu... Mielenkiintoista.
- nainen pimeästä
Zack kirjoitti:
"Äänestän vihreitä, aina. Yleensä naista."*
"Minusta tämä kaikki on feminismiä."
En löytänyt kirjoituksestasi kovinkaan paljon feministisiä ajatuksia, mutta jotain kuitenkin (siteeraus*). Suurin osa esittämistäsi asioista oli ihan asiallisia.
Vihreiden äänestämiseen saattaa liittyä feministisiä piirteitä, mutta se, että äänestät lähtökohtaisesti naista on varmaankin feminismiä.
"Älämölö nousee, kun läpimurto alkaa olla lähellä. Se on hyvä merkki."
Onko se jonkinlaista loppukiriä. Epäilen. Kun läpimurto sitten saavutetaan, mitä se nyt sitten tarkoittaakin, uskon että "älämölö" vain lisääntyy. Viittaan tällä siihen toteamukseeni, että kun naiset saavuttavat abs. tasa-arvon he huomaavat, ettei se nyt niin ihmeellistä ole. Kylmä totuus paljastuu ja huomataan, ettei saavutettu tasa-arvo oikeastaan antanutkaan mitään ihmeellistä. Näin ollen purnaus ja syntipukkien etsintä jatkuu kiihtyvällä tahdilla.Kerro mitkä ajatukset sitten ovat feministisiä mutta ei-asiallisia tai ei-kannatettavia. Minulta ne ohjelmajulistukset on menneet ohi.
- Zack
Loogikko kirjoitti:
Olet siis sitä mieltä, että absoluuttista tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu... Mielenkiintoista.
"Olet siis sitä mieltä, että absoluuttista tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu... "
Tasa-arvo on saavutettu suomessa jo ajat sitten. Mielestäni se on sitä, että jokaisella on samat mahdollisuudet. Abs.tasa-arvo voisi olla sitä, että tasa-arvosta tehdään itseisarvo. Miehet ja naiset luokitellaan kaikilla aloilla tasa-arvoisiksi ei vaan siten, että edellytykset ovat samat vaan siten, että tasa-arvo saavutetaan loppupeleissä. Tähän viittaa esim. nämä sukupuolikiintiöt.
Käytännön esimerkkinä voisi olla vaikkapa se, että organisaatiossa avautuu kaksi työpaikkaa. Hakijoina on 100 miestä ja 2 naista. Miesten joukosta löytyy ne kaksi kyvykkäintä ja sopivinta henkilöä. Nyt astuukin sitten tasa-arvo mukaan kuvioon. Sen velvoittamana näille paikoille valitaan tasapuolisuuden nimissä sekä nainen että mies :) - Loogikko
Zack kirjoitti:
"Olet siis sitä mieltä, että absoluuttista tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu... "
Tasa-arvo on saavutettu suomessa jo ajat sitten. Mielestäni se on sitä, että jokaisella on samat mahdollisuudet. Abs.tasa-arvo voisi olla sitä, että tasa-arvosta tehdään itseisarvo. Miehet ja naiset luokitellaan kaikilla aloilla tasa-arvoisiksi ei vaan siten, että edellytykset ovat samat vaan siten, että tasa-arvo saavutetaan loppupeleissä. Tähän viittaa esim. nämä sukupuolikiintiöt.
Käytännön esimerkkinä voisi olla vaikkapa se, että organisaatiossa avautuu kaksi työpaikkaa. Hakijoina on 100 miestä ja 2 naista. Miesten joukosta löytyy ne kaksi kyvykkäintä ja sopivinta henkilöä. Nyt astuukin sitten tasa-arvo mukaan kuvioon. Sen velvoittamana näille paikoille valitaan tasapuolisuuden nimissä sekä nainen että mies :)Absoluuttinen tasa-arvo viittaa täydelliseen tasa-arvoon, siis tasa-arvoon joka asian suhteen. Esittämäsi esimerkki ei toki edusta sitä. Se edustaa ennemminkin normatiivista tasa-arvoa, ts. ohjaavaa tasa-arvoa, jossa pyritään tasa-arvoon luomalla sääntöjä jotka ohjaavat kohti tasa-arvoisina pidettyjä tavoitteita.
- Zack
Loogikko kirjoitti:
Absoluuttinen tasa-arvo viittaa täydelliseen tasa-arvoon, siis tasa-arvoon joka asian suhteen. Esittämäsi esimerkki ei toki edusta sitä. Se edustaa ennemminkin normatiivista tasa-arvoa, ts. ohjaavaa tasa-arvoa, jossa pyritään tasa-arvoon luomalla sääntöjä jotka ohjaavat kohti tasa-arvoisina pidettyjä tavoitteita.
... mahdoton saavuttaa.
Otetaan taas uutena esimerkkinä vaikkapa palkat. Jotta edes niissä saavutettaisiin abs. tasa-arvo, pitäisi kaikkien suomen miesten ka. palkka olla täsmälleen sama kuin kaikkien suomen naisten ka. palkka. Lisäksi palkkojen ka. pitäisi olla sama samoilla aloilla. Lisäksi ka. palkkojen pitäisi olla sama samassa organisaatiossa ja samoissa tehtävissä työskentelevien kesken. Tällöin myös pitäisi erilaiset työtehtävät pisteyttää koska on aloja, joilla ei työskentele kuin toisen sukupuolen edustajia. Jos vuotuisten ansioiden ka. pitäisi olla sama, pitäisikö tehdyt tunnit ja/tai urakka- sekä tulospalkattu työ huomioida jotenkin? Jos ne huomioidaan, ollaan taas metsässä. Miehet tekevät kaikkia em. enemmän kuin naiset. Yksi tapa tietysti olisi tiputtaa miesten tunti- tai tulospalkkoja siten, että vuotuinen ka. pysyisi samaa työtä tekevien naisten kanssa samana. Toinen tapa olisi rajoittaa miesten tekemän työn määrää ja poistaa tulospalkkaus.
Mielestäni nuo kaikki ovat aika huonoja ratkaisuja. Itse ainakin päädyn siihen, että todellista tasa-arvoa on se, että kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet ja vapaus valita mitä työtä ja kunka paljon sitä tekee. Luonnollisesti samanarvoisesta työsuorituksesta pitää maksaa sama palkka sukupuoleen katsomatta. Eriarvoisesta työsuorituksesta, vaikka tehtävänimike olisi sama, pitää voida maksaa tehdyn työn mukaan. - Loogikko
Zack kirjoitti:
... mahdoton saavuttaa.
Otetaan taas uutena esimerkkinä vaikkapa palkat. Jotta edes niissä saavutettaisiin abs. tasa-arvo, pitäisi kaikkien suomen miesten ka. palkka olla täsmälleen sama kuin kaikkien suomen naisten ka. palkka. Lisäksi palkkojen ka. pitäisi olla sama samoilla aloilla. Lisäksi ka. palkkojen pitäisi olla sama samassa organisaatiossa ja samoissa tehtävissä työskentelevien kesken. Tällöin myös pitäisi erilaiset työtehtävät pisteyttää koska on aloja, joilla ei työskentele kuin toisen sukupuolen edustajia. Jos vuotuisten ansioiden ka. pitäisi olla sama, pitäisikö tehdyt tunnit ja/tai urakka- sekä tulospalkattu työ huomioida jotenkin? Jos ne huomioidaan, ollaan taas metsässä. Miehet tekevät kaikkia em. enemmän kuin naiset. Yksi tapa tietysti olisi tiputtaa miesten tunti- tai tulospalkkoja siten, että vuotuinen ka. pysyisi samaa työtä tekevien naisten kanssa samana. Toinen tapa olisi rajoittaa miesten tekemän työn määrää ja poistaa tulospalkkaus.
Mielestäni nuo kaikki ovat aika huonoja ratkaisuja. Itse ainakin päädyn siihen, että todellista tasa-arvoa on se, että kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet ja vapaus valita mitä työtä ja kunka paljon sitä tekee. Luonnollisesti samanarvoisesta työsuorituksesta pitää maksaa sama palkka sukupuoleen katsomatta. Eriarvoisesta työsuorituksesta, vaikka tehtävänimike olisi sama, pitää voida maksaa tehdyn työn mukaan.Toisaalta kun myönnät, että absoluuttista tasa-arvoa on mahdotonta saavuttaa, jätät auki sen portin, että sitä on aina mahdollista tavoitella (koska sitä ei koskaan saavuteta). Ikuinen muutos parempaan on siis mahdollista.
- Zack
Loogikko kirjoitti:
Toisaalta kun myönnät, että absoluuttista tasa-arvoa on mahdotonta saavuttaa, jätät auki sen portin, että sitä on aina mahdollista tavoitella (koska sitä ei koskaan saavuteta). Ikuinen muutos parempaan on siis mahdollista.
Feminismi ei ota huomioon kokonaisuutta. Se keskittyy ainoastaan niihin yksittäisiin asioihin, joissa naiset ovat (kai) huonommassa asemassa kuin miehet. Niistäkin suurin osa on mutua. Entä sitten ne asiat, joissa miehet ovat huonommassa asemassa? Tässä tapauksessa loppusumma saadaan laskemalla kaikki yksittäiset tekijät yhteen.
- Loogikko

En ota kantaa siihen, mitä feminismi ajaa tai ei aja. Ikuinen tasa-arvon tavoittelu on kuitenkin kannanottojesi pohjalta mahdollista.
- Zack
Loogikko kirjoitti:
En ota kantaa siihen, mitä feminismi ajaa tai ei aja. Ikuinen tasa-arvon tavoittelu on kuitenkin kannanottojesi pohjalta mahdollista.
Oletko löytänyt epäloogisuuksia kirjoituksistani?
"Olen pohtinut, että mikä näitä feministisiä aatteita pitää yllä erityisesti siksi, että siellä missä sukupuolet ovat tasa-arvoisia tai lähes tasa-arvoisia, feministit pitävät kaikkein suurinta ääntä."
Viittaatko mahdollisesti yo. siteeraukseen vai johonkin muuhun, kerro. En minä ole sanonut, että tasa-arvon toteutumiselle olisi jokin määrätty piste, päin vastoin. Feministeille mikään ei ole mahdotonta. Tasa-arvoa voidaan tavoitella ikuisesti. Oli tälle tavoittelulle sitten perusteita tai ei. Se miten tasa-arvo on toteutunut, on riippuvainen katsojasta ja siitä minkälaisia kokonaisuuksia tarkastellaan. - Loogikko
Zack kirjoitti:
Oletko löytänyt epäloogisuuksia kirjoituksistani?
"Olen pohtinut, että mikä näitä feministisiä aatteita pitää yllä erityisesti siksi, että siellä missä sukupuolet ovat tasa-arvoisia tai lähes tasa-arvoisia, feministit pitävät kaikkein suurinta ääntä."
Viittaatko mahdollisesti yo. siteeraukseen vai johonkin muuhun, kerro. En minä ole sanonut, että tasa-arvon toteutumiselle olisi jokin määrätty piste, päin vastoin. Feministeille mikään ei ole mahdotonta. Tasa-arvoa voidaan tavoitella ikuisesti. Oli tälle tavoittelulle sitten perusteita tai ei. Se miten tasa-arvo on toteutunut, on riippuvainen katsojasta ja siitä minkälaisia kokonaisuuksia tarkastellaan.Sitä, että kannanottosi antaa feminismille ikuisen mandaatin. Se tavoittelee mielestään tasa-arvoa joten todetessasi, ettei absoluuttista tasa-arvoa voida saavuttaa, tulet antaneeksi sille ikuisen syyn ja perusteen olla olemassa.
- nainen pimeästä
nainen pimeästä kirjoitti:
Kerro mitkä ajatukset sitten ovat feministisiä mutta ei-asiallisia tai ei-kannatettavia. Minulta ne ohjelmajulistukset on menneet ohi.
Ilmoitatko edes jos et aio vastata, niin en turhaan käy täällä tarkistamassa joka päivä?
- Jack
nainen pimeästä kirjoitti:
Feminismin määritelmää sen kummemmin pohtimatta ja konstruktioteorioihin perehtymättä olen aina ITSE pitänyt itseäni maallikkofeministinä ja toiminut omassa elämänpiirissäni tasa-arvoihanteeni mukaisesti, toistaiseksi ilman kytkyjä feministijärjestöihin. En ole kysynyt järjestäytyneiltä feministeiltä mielipidettä siitä, onko minulla oikeus pitää itseäni feministinä. Luulen että heilläkin on tärkeämpää ajateltavaa.
Mitä se arkifeminismi minulla sitten on? Lähden siitä, että lapset ovat kaikkein tärkeimpiä. Joka ajaa lasten etuja, ajaa aina myös tasa-arvoista ja eettistä yhteiskuntaa. Esim. tyttöjenkin ympärileikkaukset kohdistuvat nimenomaan lapsiin, tosin sukupuolen perusteella. Kun 5-vuotias tyttö ympärileikataan, on hän kuitenkin ensisijaisesti lapsi ja toissijaisesti tuleva nainen.
Mitä olen tehnyt ja voin tehdä? Maksan erilaisten järjestöjen, kuten Amnestyn, jäsenmaksuja. Toivottavasti niillä rahoilla saadaan jotain hyvää aikaan. Perheemme on ottanut kummilapsen Planin kautta. Äänestän vihreitä, aina. Yleensä naista. Kesäisin ehdin tehdä vapaaehtoistyötä (vanhusten ystäväpalvelu). Minusta tämä kaikki on feminismiä. Teorioihin perehdyn sitten kun on aikaa. Nekin ovat tärkeitä.
Suomessa yksi suuri ongelma jolla poljetaan sekä poikien että tyttöjen oikeuksia, on heidän altistamisensa voimakkaalle mainonnalle ja markkinoille sekä ala-arvoisille tv-ohjelmille. Yritän suojella lapsiani, mutta kokonaan ei voi kieltää televisiota katsomasta. Ainoa keino on kommentoinnein purkaa ohjelmia, joiden tuottama kuva maailmasta on vääristynyt. Tyttäreni esimerkiksi tuskailee olevansa läski ja ruma (ei ole kumpaakaan).
Miesten voikin olla vaikea ymmärtää, mitä valittamista Suomessa naisilla voisi olla. Uskon, että miehetkin kyllä huomaavat, missä on ongelma, kun he saavat omia tyttäriä, ja nämä tulevat puberteettiin. Aikuiseksi kasvaminen on nykyään todella vaikeata, niin pojille kuin tytöille. Rakkaus ja rajat eivät yksin riitä, täytyy antaa myös välineitä ajatteluun, mediakritiikkiä.
Miksi naiset sitten pitävät niin kovaa ääntä täällä mutta ei Afrikassa? No, pitävätkö naiset nyt NIIN kovaa ääntä? Alunperin naiset eivät pitäneetkään ääntä, ensimmäiset naisten ja mustien puolestapuhujat olivat valkoisia miehiä, koska NAISIA JA MUSTIA EI KUKAAN OLISI KUUNNELLUT. Älämölö nousee, kun läpimurto alkaa olla lähellä. Se on hyvä merkki.en lukenut juttuasi sen tarkemmin, mutta mielessäni vain kävi taannoinen seminaari, jossa sain/jouduin kuuntelemaan Lenitan kaakatusta lähes kaksi tuntia (sovittu aika 45 min). Hän käytti muutaman minuutin pätkän pelkästään Soinivaaran henkilökohtaiseen solvaamiseen. Kyytiä sai hänen vartalonsa, hienhajunsa, sukkamehunsa, kaljuutensa. Nimesi Soinivaaran Suomen pahimmaksi sovinistiksi.
En nyt tiedä kuuluiko tämä huomautus asiaan, mutta vihreät taitavat nykyään olla aika hajanainen liike, kun sinne mahtuu johtavat feministit ja sovinistit. Muistuttaa hieman tätä palstaa :) - riepu
Tottakai lähellä itseään koskettavat asiat hoidetaan ensin, sehän on luonnollista. Lähtisitkö sinäkin taistelemaan esim. IRA: n puolesta Irlantiin? tuskin.
- Zack
Loogikko kirjoitti:
Sitä, että kannanottosi antaa feminismille ikuisen mandaatin. Se tavoittelee mielestään tasa-arvoa joten todetessasi, ettei absoluuttista tasa-arvoa voida saavuttaa, tulet antaneeksi sille ikuisen syyn ja perusteen olla olemassa.
Otitko huomioon, että voi tulla tilanne (tai suomessa saattaa olla jo), että miehet ovatkin alempiarvoisia. Riippuu ihan siitä, kuka asiaa tarkastelee ja miten tarkastellaan. Olen ainoastaan sitä mieltä, että absoluuttista tasa-arvoa ei voi olla.

Totta! Ajattelin, että tasa-arvon tavoittelusta seuraa, että sitä lähestytään ikuisesti koskaan saavuttamatta... Mutta että hypäten suoraan yli, niin voisi kyllä käydä! Silloinhan taas feminismin pitäisi luonteensa mukaan ryhtyä ajamaan miesten asemaa jos oletetaan, että se ajaa tasa-arvoa... Jonkinlaiselle tasa-arvoliikkeelle siis on aina tarve.

"Ajattelin, että tasa-arvon tavoittelusta seuraa, että sitä lähestytään ikuisesti koskaan saavuttamatta"
Näinhän se tavallaan on. Suunta vain vaihtelee ( tai sitten mennään ohi sen suuremmitta jupinoitta). Koska absoluuttista tasa-arvoa ei voida saavuttaa, niin aina löytyy se ryhmä joka sitä tavoittelee. Kukapa sen tasa-arvon voisi määritellä? Jokaisen ihmisen arvomaailma on erilainen.
"Silloinhan taas feminismin pitäisi luonteensa mukaan ryhtyä ajamaan miesten asemaa jos oletetaan, että se ajaa tasa-arvoa... "
Näin varmaankin tulee tapahtumaan :) Olisi muuten mukava kuulla jonkun feministin suusta se, miten määritellään tasa-arvo saavutetuksi. Mahtasikohan siitä löytyä montakaan kohtaa, jossa miesten arvoa tulisi nostaa. - Zack
nainen pimeästä kirjoitti:
Ilmoitatko edes jos et aio vastata, niin en turhaan käy täällä tarkistamassa joka päivä?
Feminismi on liike, joka ajaa ainoastaan naisten asiaa. Feminismi ei ole kiinnostunut sukupuolten välisestä tasa-arvosta kokonaisuutena, vaan viipaloi sen haluamiinsa siivuihin. Feminismi ei tutki vaan julistaa ja kritisoi. Feminismiin kuuluu kritiikin vähättely. Kriittinen keskustelu feminismistä feministin kanssa loppuu lyhyeen, koska aate ei kestä tarkempaa tarkastelua.
Itse asiassa minulla ei olisi feminismiä vastaan sinänsä mitään, kunhan tunnustaisivat totuuden. Käytännössä se on mahdoton yhtälö, että vain toista sukupuolta edustava liike voisi ajaa sukupuolten tasa-arvoa. - Zack
Zack kirjoitti:
Feminismi on liike, joka ajaa ainoastaan naisten asiaa. Feminismi ei ole kiinnostunut sukupuolten välisestä tasa-arvosta kokonaisuutena, vaan viipaloi sen haluamiinsa siivuihin. Feminismi ei tutki vaan julistaa ja kritisoi. Feminismiin kuuluu kritiikin vähättely. Kriittinen keskustelu feminismistä feministin kanssa loppuu lyhyeen, koska aate ei kestä tarkempaa tarkastelua.
Itse asiassa minulla ei olisi feminismiä vastaan sinänsä mitään, kunhan tunnustaisivat totuuden. Käytännössä se on mahdoton yhtälö, että vain toista sukupuolta edustava liike voisi ajaa sukupuolten tasa-arvoa. - juudit
Jack kirjoitti:
en lukenut juttuasi sen tarkemmin, mutta mielessäni vain kävi taannoinen seminaari, jossa sain/jouduin kuuntelemaan Lenitan kaakatusta lähes kaksi tuntia (sovittu aika 45 min). Hän käytti muutaman minuutin pätkän pelkästään Soinivaaran henkilökohtaiseen solvaamiseen. Kyytiä sai hänen vartalonsa, hienhajunsa, sukkamehunsa, kaljuutensa. Nimesi Soinivaaran Suomen pahimmaksi sovinistiksi.
En nyt tiedä kuuluiko tämä huomautus asiaan, mutta vihreät taitavat nykyään olla aika hajanainen liike, kun sinne mahtuu johtavat feministit ja sovinistit. Muistuttaa hieman tätä palstaa :)Hedelmistään puu tunnetaan.
Älä mene poika Lenitan vipukelkkaan. - nainen pimeästä
Zack kirjoitti:
Feminismi on liike, joka ajaa ainoastaan naisten asiaa. Feminismi ei ole kiinnostunut sukupuolten välisestä tasa-arvosta kokonaisuutena, vaan viipaloi sen haluamiinsa siivuihin. Feminismi ei tutki vaan julistaa ja kritisoi. Feminismiin kuuluu kritiikin vähättely. Kriittinen keskustelu feminismistä feministin kanssa loppuu lyhyeen, koska aate ei kestä tarkempaa tarkastelua.
Itse asiassa minulla ei olisi feminismiä vastaan sinänsä mitään, kunhan tunnustaisivat totuuden. Käytännössä se on mahdoton yhtälö, että vain toista sukupuolta edustava liike voisi ajaa sukupuolten tasa-arvoa.Jälkimmäisestä Löytyihän se- viestisi linkissä esitetään nimenomaan, että on erilaisia feminismejä joiden teorisoinnit ovat osin jopa täysin vastakkaisia.
Yhtä ainoaa teoriaa ei edes haluta julistaa ainoaksi totuudeksi, tärkeää on tutkia ja herättää keskustelua.
Tiesit kai että feminismi-naistutkimuksen rinnalla Suomessa harjoitetaan myös miestutkimusta. Tarkoitus on ymmärtääkseni vapauttaa molemmat sukupuolet liian kapeista roolimalleista ja yhteiskunnan rakenteista nauttimaan elämästään kokonaisvaltaisemmin, ainakin tiedostamisen kautta lisätä aitoa valinnanvapautta.
En usko että feminismi vähättelee kritiikkiä. Sehän kritisoi itseäänkin jatkuvasti. Mutta vähättelyä ei voi kritiikiksi nimittää. Jos keskustelu feministin kanssa loppuu lyhyeen, voi itsekritiikki joskus paljastaa, miksi näin kävi.
Mitä tarkoitat siivuilla, jotka feminismi sukupuolten välisestä tasa-arvosta valikoi? Mitä ne ovat? Mitä ovat siivut jotka feminismi sivuuttaa?
Kaikilla on omat eturyhmänsä. Tasa-arvoinen yhteiskunta on hyvä tavoite, mutta kaikkia asioita ei yksi ryhmä voi koskaan ajaa. Tietysti priorisoidaan ja valitaan, toiminnan kärki täytyy aina suunnata jonnekin eikä räiskiä ympäriinsä. Sehän on ihan rationaalista. - Zack
nainen pimeästä kirjoitti:
Jälkimmäisestä Löytyihän se- viestisi linkissä esitetään nimenomaan, että on erilaisia feminismejä joiden teorisoinnit ovat osin jopa täysin vastakkaisia.
Yhtä ainoaa teoriaa ei edes haluta julistaa ainoaksi totuudeksi, tärkeää on tutkia ja herättää keskustelua.
Tiesit kai että feminismi-naistutkimuksen rinnalla Suomessa harjoitetaan myös miestutkimusta. Tarkoitus on ymmärtääkseni vapauttaa molemmat sukupuolet liian kapeista roolimalleista ja yhteiskunnan rakenteista nauttimaan elämästään kokonaisvaltaisemmin, ainakin tiedostamisen kautta lisätä aitoa valinnanvapautta.
En usko että feminismi vähättelee kritiikkiä. Sehän kritisoi itseäänkin jatkuvasti. Mutta vähättelyä ei voi kritiikiksi nimittää. Jos keskustelu feministin kanssa loppuu lyhyeen, voi itsekritiikki joskus paljastaa, miksi näin kävi.
Mitä tarkoitat siivuilla, jotka feminismi sukupuolten välisestä tasa-arvosta valikoi? Mitä ne ovat? Mitä ovat siivut jotka feminismi sivuuttaa?
Kaikilla on omat eturyhmänsä. Tasa-arvoinen yhteiskunta on hyvä tavoite, mutta kaikkia asioita ei yksi ryhmä voi koskaan ajaa. Tietysti priorisoidaan ja valitaan, toiminnan kärki täytyy aina suunnata jonnekin eikä räiskiä ympäriinsä. Sehän on ihan rationaalista.Tasa-arvoa pitäisi ajatella kokonaisuutena. Jos noukitaan yksittäisiä asioita kuten esim. työ, asema sekä palkat ja niitäkin käsitellään tyyliin "naiset ansaitsevat keskiarvoisesti 80% siitä mitä miehet" tai "johtavissa tehtävissä on naisia vähemmän kuin miehiä". Miksi ei tuoda samalla esille, että miehet tekevät ajallisesti enemmän töitä ja useammin tulospalkattuja töitä. Eipä juuri sitäkään tässä yhteydessä mainita, että suhteessa suurempi osa miehistä työskentelee yksityisellä sektorilla, jossa on paremmat palkat, mutta usein myös kireämpi työtahti. Tulosta on tehtävä ja jänne on paljon lyhyempi. Eipä sitäkään juuri julisteta, että miehiä on enemmän tarjolla johtotehtäviin tai oikeammin miehet hakeutuvat aktiivisemmin johtotehtäviin. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Tiedätkö muuten, että tutkimusten mukaan selittämätön tuloero miesten ja naisten välillä on 2 - 6%, riippuen muuttujien määrästä. Miksi feministit jättävät tämän mainitsematta?
Miksi sitä ei koeta ongelmaksi, että miehet syrjäytyvät naisia useammin. Ääripäässä on murskaava valtaosa miehiä. Näillä tarkoitan niitä kavereita, joilla ei ole asuntoa tai työtä ja suurin osa on rappioalkoholisteja. Yhteiskunnan rakentama turvaverkko suosii naisia. Kuntien asuntojonoissa asunnoton nainen kiilaa asunnottoman miehen edelle. Avioerotilanteissa lapset määrätään harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta äidille. Tästä johtuu, että koska lapsen etu asetetaan aina vanhempien edun edelle (ihan oikein), saa äitikin siitä osansa. Yksinäinen nainen voi parantaa omaa asemaansa päättämällä yksin lapsen synnyttämisestä. Biologisella isällä ei ole tähän asiaan mitään sanomista. Hänelle saattaa jäädä ainoastaan maksajan rooli. Yhteiskunta ja oikeuslaitos käsittelevät naista muutenkin etuoikeutetummin kuin miestä.
Eipä tuo asevelvollisuuskaan kovin tasa-arvoiselta vaikuta. Feministit voisivat ihan tasa-arvon vuoksi liputtaa vaikkapa palkka-armeijan puolesta.
Entä sitten yliopisto-opiskelijoiden jakautuma. Olikohan se niin, että ainoastaan reilu 30% on miehiä. Tälle asialle ei yksinkertaisesti olla tekemässä mitään - ai niin, miehiä kannustetaan :-) Tasapuolisuuden nimissä yliopistoihin olisi saatava joko kiintiöt tai sitten peruskoulu ja lukio-opetusta tulisi kehittää. Maailma muuttuu ja niin pitäisi muuttua myös koulutusjärjestelmien.
Pääsääntöisesti naiset ovat perheväkivallan uhreja ja tähän on puututtu monellakin tapaa yhteiskunnan taholta. Miehet taas saavat turpiinsa baareissa, kadulla, kioskeilla ja etenkin ryyppyporukoissa. Tätä ei koeta kummoiseksikaan ongelmaksi, ainakaan jos katsoo oikeuden tuomioita. Ei kai voi olla niin, että vaikka molemmissa tapauksissa pahoinpitelijä olisi mies, miehen pahoinpitely olisi jotenkin hyväksyttävämpää?
Mitään ei kuitenkaan tarvitsisi mielestäni muuttaa, jos feministit ymmärtäisivät sen, että pitää tutkia kokonaisuutta, ei yksittäisiä siivuja. Matemaattisesti asia voitaisiin esittää seuraavasti: 1 2 = 3 ja yhtälailla 2 1 = 3. 2 2 ei ole 3 vaan 4.
*** Tämä nyt oli tällainen pintaraapaisu, mutta jotain kuitenkin. *** - Maria
Zack kirjoitti:
Tasa-arvoa pitäisi ajatella kokonaisuutena. Jos noukitaan yksittäisiä asioita kuten esim. työ, asema sekä palkat ja niitäkin käsitellään tyyliin "naiset ansaitsevat keskiarvoisesti 80% siitä mitä miehet" tai "johtavissa tehtävissä on naisia vähemmän kuin miehiä". Miksi ei tuoda samalla esille, että miehet tekevät ajallisesti enemmän töitä ja useammin tulospalkattuja töitä. Eipä juuri sitäkään tässä yhteydessä mainita, että suhteessa suurempi osa miehistä työskentelee yksityisellä sektorilla, jossa on paremmat palkat, mutta usein myös kireämpi työtahti. Tulosta on tehtävä ja jänne on paljon lyhyempi. Eipä sitäkään juuri julisteta, että miehiä on enemmän tarjolla johtotehtäviin tai oikeammin miehet hakeutuvat aktiivisemmin johtotehtäviin. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

*** Tämä nyt oli tällainen pintaraapaisu, mutta jotain kuitenkin. ***vaihteeksi ihan ilo lukea. ;))
Olen myös pohtinut näitä juttuja aikoinaan. Näen asian vain vielä niinkin, että mitä järkeä oli kieltää olla riippuvainen miehestään, kun kuitenkin on riippuvainen yhteiskunnasta, tukien muodossa?
Onko se jotenkin mukavampaa riippuvaisuutta?
Avopuolison valintaan voisi kiinnittää huomiota enemmän, mikäli hänen persoonansa ei kannusta jatkamaan. Sillä kukaan ei käske naista ottamaan sitä kaikkein räävittömintä miestä ristikseen, hän tekee sen aivan itse.
Olen kuullut, että kun nai kiireellä saa katua kauan.
Ja anteeksi jo etukäteen, kun suomeni kangertelee. En osaa enää ruotsiakaan kunnolla... - nainen pimeästä
Zack kirjoitti:
Tasa-arvoa pitäisi ajatella kokonaisuutena. Jos noukitaan yksittäisiä asioita kuten esim. työ, asema sekä palkat ja niitäkin käsitellään tyyliin "naiset ansaitsevat keskiarvoisesti 80% siitä mitä miehet" tai "johtavissa tehtävissä on naisia vähemmän kuin miehiä". Miksi ei tuoda samalla esille, että miehet tekevät ajallisesti enemmän töitä ja useammin tulospalkattuja töitä. Eipä juuri sitäkään tässä yhteydessä mainita, että suhteessa suurempi osa miehistä työskentelee yksityisellä sektorilla, jossa on paremmat palkat, mutta usein myös kireämpi työtahti. Tulosta on tehtävä ja jänne on paljon lyhyempi. Eipä sitäkään juuri julisteta, että miehiä on enemmän tarjolla johtotehtäviin tai oikeammin miehet hakeutuvat aktiivisemmin johtotehtäviin. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Tiedätkö muuten, että tutkimusten mukaan selittämätön tuloero miesten ja naisten välillä on 2 - 6%, riippuen muuttujien määrästä. Miksi feministit jättävät tämän mainitsematta?
Miksi sitä ei koeta ongelmaksi, että miehet syrjäytyvät naisia useammin. Ääripäässä on murskaava valtaosa miehiä. Näillä tarkoitan niitä kavereita, joilla ei ole asuntoa tai työtä ja suurin osa on rappioalkoholisteja. Yhteiskunnan rakentama turvaverkko suosii naisia. Kuntien asuntojonoissa asunnoton nainen kiilaa asunnottoman miehen edelle. Avioerotilanteissa lapset määrätään harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta äidille. Tästä johtuu, että koska lapsen etu asetetaan aina vanhempien edun edelle (ihan oikein), saa äitikin siitä osansa. Yksinäinen nainen voi parantaa omaa asemaansa päättämällä yksin lapsen synnyttämisestä. Biologisella isällä ei ole tähän asiaan mitään sanomista. Hänelle saattaa jäädä ainoastaan maksajan rooli. Yhteiskunta ja oikeuslaitos käsittelevät naista muutenkin etuoikeutetummin kuin miestä.
Eipä tuo asevelvollisuuskaan kovin tasa-arvoiselta vaikuta. Feministit voisivat ihan tasa-arvon vuoksi liputtaa vaikkapa palkka-armeijan puolesta.
Entä sitten yliopisto-opiskelijoiden jakautuma. Olikohan se niin, että ainoastaan reilu 30% on miehiä. Tälle asialle ei yksinkertaisesti olla tekemässä mitään - ai niin, miehiä kannustetaan :-) Tasapuolisuuden nimissä yliopistoihin olisi saatava joko kiintiöt tai sitten peruskoulu ja lukio-opetusta tulisi kehittää. Maailma muuttuu ja niin pitäisi muuttua myös koulutusjärjestelmien.
Pääsääntöisesti naiset ovat perheväkivallan uhreja ja tähän on puututtu monellakin tapaa yhteiskunnan taholta. Miehet taas saavat turpiinsa baareissa, kadulla, kioskeilla ja etenkin ryyppyporukoissa. Tätä ei koeta kummoiseksikaan ongelmaksi, ainakaan jos katsoo oikeuden tuomioita. Ei kai voi olla niin, että vaikka molemmissa tapauksissa pahoinpitelijä olisi mies, miehen pahoinpitely olisi jotenkin hyväksyttävämpää?
Mitään ei kuitenkaan tarvitsisi mielestäni muuttaa, jos feministit ymmärtäisivät sen, että pitää tutkia kokonaisuutta, ei yksittäisiä siivuja. Matemaattisesti asia voitaisiin esittää seuraavasti: 1 2 = 3 ja yhtälailla 2 1 = 3. 2 2 ei ole 3 vaan 4.
*** Tämä nyt oli tällainen pintaraapaisu, mutta jotain kuitenkin. ***"Pääsääntöisesti miehet sopeutuvat elämäänsä tai sitten tekevät itse asian hyväksi jotain konkreettista" (avausviestisi)
No, sitähän me feministitkin yritämme tehdä, jotain konkreettista.
"miehet tekevät ajallisesti enemmän töitä ja useammin tulospalkattuja töitä. ...suhteessa suurempi osa miehistä työskentelee yksityisellä sektorilla, jossa on paremmat palkat, mutta usein myös kireämpi työtahti. Tulosta on tehtävä ja jänne on paljon lyhyempi"
Nuori kaunis kioskin tyttö tekee tulosta (kävijämäärä kasvaa) mutta ei saa tulospalkkaa. Kireä työtahti on myös siivoojilla ja lyhyt jänne yleensä pätkätyöläisnaisilla, jotka kutsutaan töihin tuuraamaan pienellä varoitusajalla, esim. sairaanhoitajat.
Itse olen ollut aina töissä yksityisellä sektorilla. Koulutuksesta huolimatta naiset pyritään pitämään suorittavan tason töissä. Jos nainen on lahjakas, pomo kuuntelee ja varastaa ideat. Toki tyrmättyään ne ensin. Kolmen kuukauden kuluttua tyrmätyt ideat ovat muuttuneet hänen omikseen ja esitellään konsernijohdolle kättentaputusten säestäminä.
Nainen palkataan johtajaksi siinä vaiheessa, kun aletaan yt-neuvottelut. Likaisen työn tekijä saa spektaakkelin jälkeen itsekin kenkää.
"Miksi sitä ei koeta ongelmaksi, että miehet syrjäytyvät naisia useammin. Ääripäässä on murskaava valtaosa miehiä."
Toisaalta avausviestissäsi epäilit, etteivät nuo ostarin kaverit ole sen vähemmän tyytyväisiä kuin itsekään olet.
Ja nytkö feministien pitäisi ajaa myös näiden syrjäytyneiden miesten etua? Ei sentään, onhan meillä varakkaita ja vaikutusvaltaisia miehiä sitä varten. Vai eikö heitä kiinnosta, ja jos, niin miksi?
Miehet syrjäytyvät ja miehet ovat pääjohtajina suuryrityksissä. Suurempi hajonta kertoo vain suuremmasta valinnanvapaudesta. Kyllä naisetkin onnistuvat ja epäonnistuvat, kun saisivat siivet yrittää, eikä aina elää mediaanielämää. Tässä kohtaa on myönnettävä, että naisia kontrolloivat nimenomaan myös naiset itse. Ja miksikö? Hajoita ja hallitse.
Tästä uhriutumisesta tässä yritetäänkin eroon päästä.
- juudit
Vastausta ei voi kullekin erikseen hopealautasella eteen kantaa.
Suuri osa miehistä kieltäytyy johdonmukaisesti tutustumasta puolen ihmiskunnan kokemukseen maailmasta. Siinä sitä epätodellista elämän odotusta.
Kirjastosta löytyy. Ottaa käteen naisen elämäkerran. Edes jonkun naisen kirjoittaman kirjan ja lukee. Ennakkoluulottomasti myös lasten- ja nuortenkirjoja.
Laajasti sivistynyt mies. - Nainen#35735
"Olen pohtinut, että mikä näitä feministisiä aatteita pitää yllä erityisesti siksi, että siellä missä sukupuolet ovat tasa-arvoisia tai lähes tasa-arvoisia, feministit pitävät kaikkein suurinta ääntä.
Voisiko se johtua siitä, että naisilla on epätodelliset elämän odotukset."
En usko, yksinkertaisin selitys on, että muualla naisilla ei ole lupa pitää minkäänlaista ääntä.
Toisaalta, jos kaikki energia menee pelkästään elämiseen kädestä suuhun eikä elämässä ole toivon pilkahdustakaan, ei ole energiaa mihinkään muuhunkaan.
Eikös länsimaissakin uskovaiset piirit mielellään julista naisen äänioikeudettomuudesta positiivisena asiana. Olisivat varmasti tyytyväisiä jos saisivat naiset pysymään hiljaa nyrkin ja hellan välissä.- Mies vain
"jos kaikki energia menee pelkästään elämiseen kädestä suuhun eikä elämässä ole toivon pilkahdustakaan, ei ole energiaa mihinkään muuhunkaan."
Tällä perusteella oikeutat sen ettei sitten hyvinvoivat länsimaalaiset naisetkaan puutu näiden toivottomuuteen vajonneiden "sisartensa" oikeusien ajamiseen? Sen sijaan että liian hyvälle tottuneet länsimaalaiset naiset auttaisivat nujerruksissa olevia naisia kehitysmaissa, he vaan vaativat itselleen yhä lisää ja lisää etuja vaikka jo muutenkin ovat erittäin etuoikeutetussa elitistisessä asemassa! Aika sikoja!
Lisäksi kun on kyse naisista, ymmärrät oikein hyvin mikis sorretun asemassa oleva ei jaksa nousta omin voimin suostaan mutta kun kyse on miehistä jotka ovat syrjäytyneet, asenne onkin heti päinvastainen, syyllistävä ja armoton! Syrjäytyneeltä mieheltä odotetaankin vain sitä omaa panosta nousta sieltä suosta kun taas naisten kohdalla ymmärretään ettei toivonsa menettäneenä jaksa omin voimin!!
Tässä se taas nähdään miten suurimmat tasa-arvossa kohdataan siinä porukassa jolla menee heikoimmin!! Hyväosaiset pystyy pitämään puolensa kyllä ominkin voimin, kas, nehän laittaa asiat sujumaan milläs muulla kuin RAHALLA!! - Zack
että esim. Suomessa naisilla on energiaa harrastaa feminismiä, kun taas miehillä...
" ... energia menee pelkästään elämiseen kädestä suuhun eikä elämässä ole toivon pilkahdustakaan, ei ole energiaa mihinkään muuhunkaan."
Vielä tuohon naisten äänioikeuteen viitaten. Se on ihan oikein, että kaikilla Suomen kansalaisilla on samat mahdollisuudet toimia yhteiskunnassa. Toivon vaan, ettei naiset pura tuota ylimääräistä energiaansa miesten kiusaamiseen. Mielestäni on aivan järjetöntä jakaa ihmisiä kahdeksi ryhmäksi. Eikö paljon parempi olisi, jos kaikki suomalaiset pyrkisivät puhaltamaan samaan hiileen. Lailla pitäisi kieltää toisen sukupuolen arvosteleminen.
Tämä laki valitettavasti kolahtaisi aika pahasti naisten nilkkaan. - Nainen#35735
Mies vain kirjoitti:
"jos kaikki energia menee pelkästään elämiseen kädestä suuhun eikä elämässä ole toivon pilkahdustakaan, ei ole energiaa mihinkään muuhunkaan."
Tällä perusteella oikeutat sen ettei sitten hyvinvoivat länsimaalaiset naisetkaan puutu näiden toivottomuuteen vajonneiden "sisartensa" oikeusien ajamiseen? Sen sijaan että liian hyvälle tottuneet länsimaalaiset naiset auttaisivat nujerruksissa olevia naisia kehitysmaissa, he vaan vaativat itselleen yhä lisää ja lisää etuja vaikka jo muutenkin ovat erittäin etuoikeutetussa elitistisessä asemassa! Aika sikoja!
Lisäksi kun on kyse naisista, ymmärrät oikein hyvin mikis sorretun asemassa oleva ei jaksa nousta omin voimin suostaan mutta kun kyse on miehistä jotka ovat syrjäytyneet, asenne onkin heti päinvastainen, syyllistävä ja armoton! Syrjäytyneeltä mieheltä odotetaankin vain sitä omaa panosta nousta sieltä suosta kun taas naisten kohdalla ymmärretään ettei toivonsa menettäneenä jaksa omin voimin!!
Tässä se taas nähdään miten suurimmat tasa-arvossa kohdataan siinä porukassa jolla menee heikoimmin!! Hyväosaiset pystyy pitämään puolensa kyllä ominkin voimin, kas, nehän laittaa asiat sujumaan milläs muulla kuin RAHALLA!!"Tällä perusteella oikeutat sen ettei sitten hyvinvoivat länsimaalaiset naisetkaan puutu näiden toivottomuuteen vajonneiden "sisartensa" oikeusien ajamiseen?"
Missä kohdassa luit minun kirjoittaneen, että oikeutan sen? Aivan oikein, et missään kohdassa. - Nainen#35735
Zack kirjoitti:
että esim. Suomessa naisilla on energiaa harrastaa feminismiä, kun taas miehillä...
" ... energia menee pelkästään elämiseen kädestä suuhun eikä elämässä ole toivon pilkahdustakaan, ei ole energiaa mihinkään muuhunkaan."
Vielä tuohon naisten äänioikeuteen viitaten. Se on ihan oikein, että kaikilla Suomen kansalaisilla on samat mahdollisuudet toimia yhteiskunnassa. Toivon vaan, ettei naiset pura tuota ylimääräistä energiaansa miesten kiusaamiseen. Mielestäni on aivan järjetöntä jakaa ihmisiä kahdeksi ryhmäksi. Eikö paljon parempi olisi, jos kaikki suomalaiset pyrkisivät puhaltamaan samaan hiileen. Lailla pitäisi kieltää toisen sukupuolen arvosteleminen.
Tämä laki valitettavasti kolahtaisi aika pahasti naisten nilkkaan."Voisiko tästä vetää sen johtopäätöksen,
Kirjoittanut: Zack, 24.8.2004 klo 20.27
että esim. Suomessa naisilla on energiaa harrastaa feminismiä, kun taas miehillä...
" ... energia menee pelkästään elämiseen kädestä suuhun eikä elämässä ole toivon pilkahdustakaan, ei ole energiaa mihinkään muuhunkaan." "
Ei voi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327