minä olen luullut että eka luokkalainen harjoittelee koulua ainakin näin aluksi.mutta ensimmäisessä vanhempain illassa selvisi että (nimi tauluun)rangaistuksia jo heti jaossa.meillä on ainakin tämä kuusi vuotias vähän ulkona vielä koko kuviosta"eikä aina ymmärrä että mitä nyt pitikään kotia viedä,mikä kirja jne.sitten kotona itketään kun pelottaa se nimi taulussa.en tiedä mutta koulua on käyty vain muutamia päiviä,kuvittelin koulun ohjaavan ja neuvovan näitä alottajia,onko se pelon istutus sitten se oikea ja ainoa tapa?
koulu-rangaistuksia?
11
1888
Vastaukset
- Elmeriina
Meillä eskari oli paikka, jossa harjoiteltiin "koulun" sääntöjä ja ekaluokka aloitettiin heti täysillä. Poika oli jälki-istunnossa varmaan jo ensimmäisellä viikolla. Siitä se alkoi. Nyt toinen luokka menossa ja jälki-istunnoista huolimatta poika ei ole koulun sääntöjä oppinut. Muisti ei ole yhtään parantunut ja äiti alkaa olla epätoivoinen.
- äiti!
ei meillä ainakaan päiväkodin eskarissa opetettu että miten merkitset läksyt!tai mitä kirjoja viedä kotiin.Meillä ainakin asia sai kovat paineet(koska läksyt olisi hyvinkin mielellään tehty,mutta ei ollut ymmärtänyt tätä asiaa,eikä osannut merkitäkään.olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä että jos häiriköi-kiusaa tms.niin niistä ja niihin tulisikin heti puuttua.mutta neuvomisessa ja tässä alussa niin toivon kyllä että nämä pienet(sisään ajettaisiin)ja kärsivällisesti autettaisiin-neuvottaisiin.Koska ei se kouluun lähtö pelkokaan ole kovin hyväksi.
- hömö
äiti! kirjoitti:

Jollei opettaja ole pienokaisia opastanut läksyjen merkinnässä tms. niin ota opettajaan reilusti yhteyttä ja kerro hänelle, että häneltä on oleelliset asiat koulun alussa unohtunut opettaa.
- luokanope
Onpa teidän lapsillenne sattunut hölmöt opettajat! Eihän nyt ekaluokkalaisilta voi vielä vaatia koulun alussa koululaisen taitoja. Jouluun mennessä olisi nuo läksyjen merkitsemiset ja vastaavat kyllä osattava, sillä sen jälkeen alkaa koulussa aika tehokas valmentautuminen kakkosluokkaa varten. Kakkosluokka taas on tärkeä siksi, että kolmannelle mennessä olisi osattava toimia hyvin itsenäisesti, sillä silloin alkaa jo uusia oppiaineita ja tahti kiristyy. Mutta ei nyt sentään ekanluokan ekoilla viikoilla!
- Sami
luokanope kirjoitti:

Ehkä tuo "nimi tauluun" on vain sellainen muistilista siitä että kenen pitää vielä treenata sääntöjä, ei se välttämättä ole mikään kamala rangasitus.
- mamma
Sami kirjoitti:
Ehkä tuo "nimi tauluun" on vain sellainen muistilista siitä että kenen pitää vielä treenata sääntöjä, ei se välttämättä ole mikään kamala rangasitus.
Meidän koulussa,lapset ohjataan eka päivästä melkein kädestä pitäen.Opettaja kirjoitta joka viikko kirjeen kotiin missä kerrotaan mitä on tulossa ja mitä on tehty.Rangaistus jos sellaiseksi sen voi sanoa on ensin kirje kotiin tai puhelinsoitto vanhemmille.Kiusaamisen välttämiseksi on vanhemmille jaettu ekana päivänä infolehtinen missä on kaikkien puhelinnumerot että voi soittaa suoraan kotiin kavereille ja puhua jos on tapahtunut jotain tai jo sekin että jos lapsi on jäänyt tulematta kotiin suoraan koulusta.Minun mielestäni tämä on hyvä systeemi.Meidän lapselle on alusta saakka opetettu koulun säännöt ja ei ole ongelmia ollut.Asioihin puututaan heti,toki pienessä koulussa on sekin hyvä puoli että kaikki tuntee toisensa.
- Anssi
mamma kirjoitti:

Siis kolussa jaetaan muille lasten kotinumeroita?!?!?!
Onhan kaikilta kysytty lupa numeroiden jakamiseen?
Kolulaisilla kiertää kaveri-kirjoja, joihin he laittavat omia tietojaan. Meidän kolussa tästä toiminnasta varoitettiin, koska kirja on väärissä käsissä vaarallinen informaatiolähde. - Mam
Anssi kirjoitti:
Siis kolussa jaetaan muille lasten kotinumeroita?!?!?!
Onhan kaikilta kysytty lupa numeroiden jakamiseen?
Kolulaisilla kiertää kaveri-kirjoja, joihin he laittavat omia tietojaan. Meidän kolussa tästä toiminnasta varoitettiin, koska kirja on väärissä käsissä vaarallinen informaatiolähde.Mitähän vaarallista puhelinnumeroiden antamisessa on? Meiltä ainakin on kysytty, mitkä puhelinnumerot julkaistaan luokan oppilasluettelossa (tai julkaistaanko mitään), samoin osoitteet on annettu (luvan jälkeen). Tämä on ollut hyvä systeemi. ei ole tarvinnut ruveta numeroita kyselemään ja etsimään, vaan luokkakavereiden numerot löytyvät samasta listasta.
- Lotti
Anssi kirjoitti:
Siis kolussa jaetaan muille lasten kotinumeroita?!?!?!
Onhan kaikilta kysytty lupa numeroiden jakamiseen?
Kolulaisilla kiertää kaveri-kirjoja, joihin he laittavat omia tietojaan. Meidän kolussa tästä toiminnasta varoitettiin, koska kirja on väärissä käsissä vaarallinen informaatiolähde.Mielestäni alkaa olemaan vaarallista se, että nykymaailmassa aletaan tehdä kaikista asioista vaarallisia. Kyllä puhelinnumerot ovat yleensä olleet ihan julkista tietoa, ellei salaisia numeroita lasketa mukaan. Puhelinluettelosta tai numerotiedustelusta ne löytyvät. Kaikissa kouluissa, joissa olen opettanut, on ollut tuo puhelinlista käytössä ainakin joillain luokilla, ja hyvin on toiminut. Ei mitään vaaratilanteita ilmennyt.
- Anssi
Lotti kirjoitti:
Mielestäni alkaa olemaan vaarallista se, että nykymaailmassa aletaan tehdä kaikista asioista vaarallisia. Kyllä puhelinnumerot ovat yleensä olleet ihan julkista tietoa, ellei salaisia numeroita lasketa mukaan. Puhelinluettelosta tai numerotiedustelusta ne löytyvät. Kaikissa kouluissa, joissa olen opettanut, on ollut tuo puhelinlista käytössä ainakin joillain luokilla, ja hyvin on toiminut. Ei mitään vaaratilanteita ilmennyt.
Tiedän että tuollaisia kaveri-kirjoja on joskus päätynyt namusedelle, jotka ovat sitten soitelleet lapsille kotiin kolun jälkeen, kun vanhemmat eivät vielä ole kotona ja pahimmissa tapaukissa ovat hiippaileet myös kotien nurkilla.
Tiedustelusta et saa tietää kotikyläsi 7-10 vuotiaiden puhelinnumeroita, mutta tuollaisesta koulun tiedotteesta niitä saa kivasti ison nipun helposti. Numeroita annetaan vain nimien perusteella. Tietoturvaviranomaiset kielsivät nettiluoettelon, josta pystyi hakemaan ihmisiä osoitteen perusteella, koska sellainen oli liian helppo titolähde hämärämiehille.
Herätkää todellisuuteen. Suomessa on ollut erittäin turvallista ja on toki vieläkin, mutta kaikenlainen turvattomuutta lisäävä toiminta on kasvussa.
- näin
Ollessani ala-asteella metelöijä tai häirikkö sai nimensä taulun reunaan.
Sitten jos sama kaveri oli häiriöksi toisen kerran, laitettiin nimen perään miinus.
Joka kerrasta kun rikkoi sääntöjä, sai miinuksen.
Koulun jälkeen piti sitten istua omassa pulpetissa niin monta viisiminuuttista kuin taululla oli miinuksia.
Eli nimestä taululla ei tullut vielä mitään rangaistusta, se oli vasta varoitus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389