Laitoin 25 helmikuuta Presidentille, kansanedustajille, skepsiksen puheenjohtajalle (Otto J. Mäkelä) ja hänen kauttaan levityspyyntö skepsiksen hallitukselle, alueyhdyshenkilöille ja tieteelliselle neuvottelukunnalle, sekä muutamalle ns. asiantuntijalle saatteen seuraksi alla olevan kirjoituksen. Lisäksi liitteenä hoitotapahtumien selvennykseksi pari videota ja kuvia.
Kaksi kansanedustajaa vastasi kiittäen yhteydenotosta ja Otto J. Mäkelä 10 maaliskuuta totesi vastauksessaan, ettei mitään uutta, jota tiede ei tuntisi.
Saate
Käännyn puoleenne asiassa, joka on mielestäni tutkimisen arvoinen ja joka voi saada Suomen maailmankartalle edistyksellisenä ja ennakkoluulottomana tieteen edistäjänä. Samalla moni terveydenhoitoamme vaivaava ongelma saa selityksen ja ratkaisun.
Kunnioittaen EKP (EräsKansanparantaja)
Uusi vuosikymmen
70
295
Vastaukset
Mielipidekysely, kädenojennus ja avunpyyntö
Tänään 25 helmikuuta vuonna 2013 kääntyy uusi lehti elämänkirjassani aloittaen uuden luvun elämässäni. Tänään, uuden vuosikymmenen alkajaiseksi kyselen kantaanne terveysjumpaksi nimeämästäni omahoidosta.
Olen lähes parin vuosikymmenen ajan puuhastellut kansanparantajien käyttämien hoitomenetelmien parissa ja löytänyt ihmisistä ominaisuuden, jolle ei tieteen kirjoista löydy selitystä. Plasebo tai ’muu’ ilmiö,, eikä edes peilisoluteoria selitä sitä, mitä terveysjumpan aikana tapahtuu. Tästä asiasta olen ottanut yhteyttä tieteentekijöihin ja tahoihin mm. kansanedustajiin, mutta tuloksetta.
Terveysjumppa on vain yksi ihmisen omasta terveydestään huolehtimisen muoto ja fyysisesti näkyvänä hyvin helppo jokaisen todeta. Fyysiseen hoitoon perehtyneet esim. fysioterapeutit ymmärtävät heti mitä terveysjumpan aikana tapahtuu ja jokainen jumppaajahan tuntee kehossaan sen tehon ja vaikutuksen, jota ei ulkopuolinen hoitaja tai hoitajat voi saada aikaan ja kohdistumaan oikeaan kohtaan ja juuri oikealla tavalla. (Poikkeuksena ’väkevät’ parantajat, jotka voivat ohjata hoidettavan kehon toimintoja mm. koskematta hoidettavaan).
Sisäisen tietoisuuden ohjaamassa terveysjumpassa sisäinen tietoisuus ohjaa kehon liikkeitä, eikä jumppaajan itsensä tarvitse tietoisesti näitä liikkeitä tehdä. Korostan vielä, että terveysjumpan liikkeet tapahtuvat aivan itsestään jumppaajan ollessa kuin sivusta seuraajana. Terveysjumppa mahdollistaa myös liikkeet, joita jumppaaja ei pysty itse jälkikäteen tietoisesti tekemään. Tämä on merkittävä tekijä kuntoutuksessa ja mm. ikäihmisten liikuntakyvyn ylläpidossa.
Terveysjumppa ei ole itsetarkoitus vaan sillä on tietty merkitys ihmisen fyysisen kunnon ylläpidossa ja esim. hermovaurioiden korjauksessa, hermoston toiminnan toteamisessa ja rasituksesta palautumisessa. Terveysjumppa siis pystyy parantamaan, ylläpitämään ja huoltamaan ihmisen kehon eri toimintoja ja myös testaamaan mm. liikeradat itsenäisesti sisäisen tietoisuuden ohjaamana. Tähän ei nykylääketiede vielä pysty kehon liikkeiden moninaisuuksien vuoksi (miljoonia eri kombinaatioita).
Kokemusteni perusteella on perusteltua todeta, että kyse on merkittävästä ihmisen ominaisuudesta, joka tulisi tieteellisesti tutkia ja todentaa. Havaintojeni kanssa en ole yksin vaan usein on yksi tai useampi samanaikaisesti tapahtumaa todistamassa. Enimmillään on ollut parikymmentä henkilöä, joista useat ovat terveydenhoitoalan ammattilaisia. Terveysjumpan on käsieni kautta omaksunut jo sadat henkilöt ja yksittäisiä hoitosessioita on ollut tuhansia. Siis mistään yksittäisestä tapauksesta tai toistamattomasta tapahtumasta ei ole kyse, vaan ihmisen terveyteen merkittävästi vaikuttavasta hoitomuodosta.
Toiveeni on herätellä kiinnostus ihmisen kyvystä hoitaa itseään ja kanssaihmisiä luontaisin menetelmin ja olen valmis auttamaan terveysjumpan alkutoimissa terveysvaikutusten tutkimiseksi. Tieteellinen tutkimus ja sen pohjalta tehty yhteenveto ja jatkotoimenpiteet on mielestäni oikea ja tuloksellisin tapa edetä asiassa. Näin toimien voidaan saada oikeaa tietoa ennakkoluulojen, pelkojen ja uskomusten tilalle.
Kyse on niin merkittävästä asiasta, että terveysjumpan hyödyntäminen terveydenhoidossa ennaltaehkäisisi monet sairaudet ja omahoitona leikkaisi sosiaali- ja terveydenhoitomenojen kasvun. Pelkästään tuki- ja liikuntaelinsairauksien puolittuminen tekee satojen miljoonien välittömät säästöt ja välillisesti työelämälle moninkertaisesti.
Mielestäni terveysjumpan tutkimisen kautta päästään energiahoidon saloihin ja konkreettisesti näkyvänä voidaan hoitotapahtumaa verrata muihin fyysisiin hoitomuotoihin. Energiahoidon aikanahan tapahtuu paljon näkymätöntä, joka voidaan lääketieteellisin menetelmin tutkia ja todentaa, esim. verenpaine, kolesteroli, vaikutukset aikuisiän diabeteksen hoidossa ja monet muut mittauksin todennettavat asiat.
Sisäisen tietoisuuden herätteleminen on terveysjumpan edellytys ja se tapahtuu energiahoidon avulla. Energiahoidon vaikutuksen ollessa kokonaisvaltainen ja laaja-alaisena mitä enemmän osallistujia sitä korkeampi ja voimallisempi energiataso. Tätä ominaisuutta voidaan hyödyntää ryhmähoidoissa ja treeneistä palautumisessa esim. joukkuepelien loppuverryttelyssä, jolloin jokaisella on oma personal trainer ja yksilöity hoito omasta takaa.
Energiahoitohan on terveysjumpan edellytys ja oletukseni on, että jokainen riittävän energiatason omaava voi olla hoitaja ja energiatasohan nousee energiahoidoilla. On myös ihmisiä, joilla on luontaisesti paremmat valmiudet ja energiahoitojen myötä nämä erityiskyvyn omaavat saadaan seulottua esiin.
60-vuotispäiväni toivon voivani vaikuttaa mahdollisimman monen elämään elää terveenä jäljellä olevat elinpäivät.- Tsemppiä EKP
Hyvä, hyvä EKP! Sinä teet sen! Johdatat Suomen kansan terveyden alkulähteille eli omaan luonnonmukaiseen parantamiseen, joka parasta terveydenhoitoa, mitä voi saada ja kaiken lisäksi täysin luonnonmukaita.
Olet Suomen pioneeri luonnonmukaisen hoidon aloittajana.
Pääset varmaankin historiankirjoihin Suomen terveydenhoidon kääntäjänä uuteen ja parempaan aikakauteen. - Hyvä EKP!!
Tsemppiä EKP kirjoitti:
Hyvä, hyvä EKP! Sinä teet sen! Johdatat Suomen kansan terveyden alkulähteille eli omaan luonnonmukaiseen parantamiseen, joka parasta terveydenhoitoa, mitä voi saada ja kaiken lisäksi täysin luonnonmukaita.
Olet Suomen pioneeri luonnonmukaisen hoidon aloittajana.
Pääset varmaankin historiankirjoihin Suomen terveydenhoidon kääntäjänä uuteen ja parempaan aikakauteen.Hienoa toimintaa Eräältä Kansanparantajalta. Ottakaamme kaikki mallia EKP:n hyvästä esimerkistä ja tehdään jokainen osuutemme tietoisuuden kohottamiseksi koskien ihmisen energiallista olemusta. Teko voi olla pienikin, kunhan vain teet sen. Jokaista tarvitaan totuuden eteenpäin viemiseen. Energiahoidoissa on terveydenhoidon tulevaisuus.
Tulevana kesänä jos luoja suo ja viskaalit sen sallivat on pyrkimykseni saada valmiiksi noin kymmenelle hengelle tila, jossa kuka tahansa voi käydä akkujaan lataamassa ja tuntea omakohtaisesti energiahoidon vaikutuksen. Samalla voi viereisessä huoneessa saada yksilökohtaista hoitoa ja terveysjumppaajien hoitotapahtuma on tarkoitus tuoda reaaliaikaisesti nettiin kaikkien katseltavaksi.
Tähän olen tavallaan pakotettu, koska ’viisaiden’ keskiaikainen käsitys energiahoitoja ja ihmisen omia kykyjä kohtaan on se mikä on. Toiveeni saada ’viisailta’ apua asian eteenpäin viemiseksi on saanut varsin tylyn kohtelun, eikä tavan kansalaisen ääni ole kantautunut päättäjien korviin asti ennakkoluulojen ja asenteiden yli.
Mielestäni ihmisten tulisi saada tietää omista kyvyistään ja käyttää luontaisia kykyjään oman ja kanssaihmisten terveyden hyväksi. Tähän olen pyrkinyt kaikin käytettävissä olevin keinoin ja koska työelämästä syrjäytettynä on vain aikaa käytettävissä on toimittava sen mukaisesti. Työkaluthan ovat jokaisella omasta takaa ja on vain kyse käyttöönotosta ja kuinka niitä käyttää.- Näin se vain on.
Tästä ehdotuksesta tulee vielä Nobelin palkinto EKP:lle.
- Energiat käyttöön
EräsKansanparantaja kirjoitti:
Tulevana kesänä jos luoja suo ja viskaalit sen sallivat on pyrkimykseni saada valmiiksi noin kymmenelle hengelle tila, jossa kuka tahansa voi käydä akkujaan lataamassa ja tuntea omakohtaisesti energiahoidon vaikutuksen. Samalla voi viereisessä huoneessa saada yksilökohtaista hoitoa ja terveysjumppaajien hoitotapahtuma on tarkoitus tuoda reaaliaikaisesti nettiin kaikkien katseltavaksi.
Tähän olen tavallaan pakotettu, koska ’viisaiden’ keskiaikainen käsitys energiahoitoja ja ihmisen omia kykyjä kohtaan on se mikä on. Toiveeni saada ’viisailta’ apua asian eteenpäin viemiseksi on saanut varsin tylyn kohtelun, eikä tavan kansalaisen ääni ole kantautunut päättäjien korviin asti ennakkoluulojen ja asenteiden yli.
Mielestäni ihmisten tulisi saada tietää omista kyvyistään ja käyttää luontaisia kykyjään oman ja kanssaihmisten terveyden hyväksi. Tähän olen pyrkinyt kaikin käytettävissä olevin keinoin ja koska työelämästä syrjäytettynä on vain aikaa käytettävissä on toimittava sen mukaisesti. Työkaluthan ovat jokaisella omasta takaa ja on vain kyse käyttöönotosta ja kuinka niitä käyttää.Hyvä idea tuo tila energiahoitoja varten. Tulevaisuudessa lienee joka terveyskeskuksessa ja sairaalassa energiahoitajan vastaanottotila ja siihen ei välttämättä mene enää pitkää aikaa.
- Miksi vain sanoja?
Miksi et tullut Skepsis RY:n testiin näyttämään kykyjäsi, vaikka sinua useasti pyydettiin?
- Miksi ei parannusta?
Skeptikko! Miksi vain pillereitä ja sivuoireita ja siitä aiheutuvia uusia tauteja ja vain 13% teho sinun hoidoillasi.
- kgfhkghcc
Miksi ei parannusta? kirjoitti:
Skeptikko! Miksi vain pillereitä ja sivuoireita ja siitä aiheutuvia uusia tauteja ja vain 13% teho sinun hoidoillasi.
Miksi valehtelet tuosta 13 %:sta kerta toisensa jälkeen. Eihän tuolainen valhe uppoa kuin mistään mitään tietämättämiin tolvanoihin.
- Skepo vs. tiede
kgfhkghcc kirjoitti:
Miksi valehtelet tuosta 13 %:sta kerta toisensa jälkeen. Eihän tuolainen valhe uppoa kuin mistään mitään tietämättämiin tolvanoihin.
"Miksi valehtelet tuosta 13 %:sta kerta toisensa jälkeen."
Nimimerkki "Miksi ei parannusta?" ei valehdellut, vaan kertoi tutkimusfaktat:
http://www.terveystaito.fi/Pages/ajankohtaista07_3_08.htm - Skepsis epäuskottava
"Miksi et tullut Skepsis RY:n testiin näyttämään kykyjäsi, vaikka sinua useasti pyydettiin?"
Ei kai kukaan vakavasti asiaan suhtautuva käänny Skepksiksen puoleen. Näin Aamulehti kirjoitti skeptikoista muutama vuosi sitten:
"Wikipediaa saastutetaan. Outo kultti levittää omaa uskomustietoaan tieteen nimissä. Olkaa varovaisia.
"Muokkaa rohkeasti.", kehottaa Skeptikko-lehti (2/2009) ja antaa ohjeita, kuinka vapaata tietosanakirjaa muutetaan mieleiseksi. Atk-alan mies Markku Javanainen kirjoittaa: "Mielestäni Suomen skeptikoiden kannattaisi keskittää voimavaransa Wikipedian artikkelien muokkaamiseen. Skeptikoilla ei ole mitään erityistä intressiristiriitaa Wikipedian yleisten periaatteiden suhteen toisin kuin tieteellistä ajattelua karsastavilla ryhmillä."
Vaan kun on. Skeptikoilla on puoliuskonnollinen missio: kaiken uskon vastustaminen tieteen nimissä. Skeptikko kieltää ennen kuin tutkii, ja kun se tutkii, hokemat kuten "aivot", "kokeellisuus", "evolutiivinen" ja "geenitutkimus" korvaavat tiedon.
Taikausko, paranormaali, yliluonnollinen, ihme, vitalismi, uskomuslääkintä, akupunktio ja kiropraktiikka ovat - vain muutamia mainitakseni - Wikipedian hakusanoja, joiden alta ei löydy puolueetonta historiallista esittelyä vaan skeptikkojen johtopäätöksiä. Monin paikoin ainoa kirjallinen lähde on Risto Selinin Ihmeellinen maailma - skeptikon tietosanakirja, jolla ei ole minkäänlaista tieteellistä asemaa.
Skeptikkojen Wiki-hyökkäyksen seurauksena taikauskoa väitetään luonnonvastaiseksi, vaikka se on virallisen uskonopin vastaista. Tiede ei edes tunne taikauskoa, ellei puhuta käsitteestä ja sen historiasta.
Hälyttävintä vääristelyä löytyy kohdasta Uskonto, jonka päättävä "uskonto tieteen näkökulmasta" kuittaa alan mittavat saavutukset kognitiivisella uskontotieteellä ja geenitutkimuksella. Teksti on huuhaa-palkinnon arvoinen. Myös naistutkimus, queer-teoria ja postmodernismi ovat saaneet asiantuntemattomuudesta kielivät loppukaneetit.
Skeptikoilla on samanlainen oikeus kritisoida kuin muillakin, mutta he eivät voi vilauttaa tieteen korttia. Järjestöä johtaa insinööri (Risto Laine). Skeptikko-lehden päätoimittaja on rakennusmestari (Risto K. Järvinen). Ahkerin kirjoittaja on ylioppilas (Jussi K. Niemelä). Ihan arvostettavia titteleitä, mutta ne eivät pätevöitä uskomusoppien ja humanististen alojen tieteelliseen kommentointiin. Kuten skeptikot itse sanovat: tiedeyhteisö kyllä korjaa virheet. " - Surkea veruke
Skepsis epäuskottava kirjoitti:
"Miksi et tullut Skepsis RY:n testiin näyttämään kykyjäsi, vaikka sinua useasti pyydettiin?"
Ei kai kukaan vakavasti asiaan suhtautuva käänny Skepksiksen puoleen. Näin Aamulehti kirjoitti skeptikoista muutama vuosi sitten:
"Wikipediaa saastutetaan. Outo kultti levittää omaa uskomustietoaan tieteen nimissä. Olkaa varovaisia.
"Muokkaa rohkeasti.", kehottaa Skeptikko-lehti (2/2009) ja antaa ohjeita, kuinka vapaata tietosanakirjaa muutetaan mieleiseksi. Atk-alan mies Markku Javanainen kirjoittaa: "Mielestäni Suomen skeptikoiden kannattaisi keskittää voimavaransa Wikipedian artikkelien muokkaamiseen. Skeptikoilla ei ole mitään erityistä intressiristiriitaa Wikipedian yleisten periaatteiden suhteen toisin kuin tieteellistä ajattelua karsastavilla ryhmillä."
Vaan kun on. Skeptikoilla on puoliuskonnollinen missio: kaiken uskon vastustaminen tieteen nimissä. Skeptikko kieltää ennen kuin tutkii, ja kun se tutkii, hokemat kuten "aivot", "kokeellisuus", "evolutiivinen" ja "geenitutkimus" korvaavat tiedon.
Taikausko, paranormaali, yliluonnollinen, ihme, vitalismi, uskomuslääkintä, akupunktio ja kiropraktiikka ovat - vain muutamia mainitakseni - Wikipedian hakusanoja, joiden alta ei löydy puolueetonta historiallista esittelyä vaan skeptikkojen johtopäätöksiä. Monin paikoin ainoa kirjallinen lähde on Risto Selinin Ihmeellinen maailma - skeptikon tietosanakirja, jolla ei ole minkäänlaista tieteellistä asemaa.
Skeptikkojen Wiki-hyökkäyksen seurauksena taikauskoa väitetään luonnonvastaiseksi, vaikka se on virallisen uskonopin vastaista. Tiede ei edes tunne taikauskoa, ellei puhuta käsitteestä ja sen historiasta.
Hälyttävintä vääristelyä löytyy kohdasta Uskonto, jonka päättävä "uskonto tieteen näkökulmasta" kuittaa alan mittavat saavutukset kognitiivisella uskontotieteellä ja geenitutkimuksella. Teksti on huuhaa-palkinnon arvoinen. Myös naistutkimus, queer-teoria ja postmodernismi ovat saaneet asiantuntemattomuudesta kielivät loppukaneetit.
Skeptikoilla on samanlainen oikeus kritisoida kuin muillakin, mutta he eivät voi vilauttaa tieteen korttia. Järjestöä johtaa insinööri (Risto Laine). Skeptikko-lehden päätoimittaja on rakennusmestari (Risto K. Järvinen). Ahkerin kirjoittaja on ylioppilas (Jussi K. Niemelä). Ihan arvostettavia titteleitä, mutta ne eivät pätevöitä uskomusoppien ja humanististen alojen tieteelliseen kommentointiin. Kuten skeptikot itse sanovat: tiedeyhteisö kyllä korjaa virheet. "Aamulehdessä toki julkaistiin tuo artikkeli, mutta sillä ei skeptismin kanssa ole mitään tekemistä. Katkeroitunut hömelö yrittää mustamaalata skeptismiä niin karkeasti liioitellen, että ampuu vain omaan nilkkaansa.
Eikö "uskonto tieteen näkökulmasta" ole juurikin uskontotieteellä tarkasteltavissa?
Naistutkimus taas ei useinkaan täytä tieteellisen tutkimuksen kriteerejä, koska lähtöolettamukset ovat jo asenteellisia. Kritiikki on oikeutettua, eikä se lähde vain skeptikkojen taholta
Järjestöä johti tuolloin insinööri, mutta kirjoittajalta jäi epähuomiossa kertomatta, että Skepsis RY:n tieteellinen neuvottelukunta koostuu eturivin tutkijoista, professoreista ja akateemikoista. . Ihan vahingossa tietenkion sekin jäi pois.
Ja mitä EKP nimimerkkiin tulee, niin hän tuli itse vastaamaan haasteeseen Skepsis RY:n sivustolle, mutta meni aina puihin. Kyseinen herra on ainakin kolmeen kertaan eri aikoina käynyt sivustolla vuodattamassa tuntojaan useilla pitkillä kommenteilla ja useilla eri aloituksilla. On kai hänen mielestään Skepsis RY:n vika, ettei hän ole saanut näyttöä annetuksi. Hänen kohdallaan yksityishenkilöt lupasivat korvata jopa testistä aiheutuvat kulut, mutta uhoamiseen ja skeptikkojen syyttelyyn se silti jäi.
Pari viikkoa yritettiin kaukoparannusta joka ilta, mutta tulos oli pyöreä nolla. Syitä kyllä EKP keksi, miksi kaukovaikutus ei toiminut. - Skepsis-kritiikki
Skepsis epäuskottava kirjoitti:
"Miksi et tullut Skepsis RY:n testiin näyttämään kykyjäsi, vaikka sinua useasti pyydettiin?"
Ei kai kukaan vakavasti asiaan suhtautuva käänny Skepksiksen puoleen. Näin Aamulehti kirjoitti skeptikoista muutama vuosi sitten:
"Wikipediaa saastutetaan. Outo kultti levittää omaa uskomustietoaan tieteen nimissä. Olkaa varovaisia.
"Muokkaa rohkeasti.", kehottaa Skeptikko-lehti (2/2009) ja antaa ohjeita, kuinka vapaata tietosanakirjaa muutetaan mieleiseksi. Atk-alan mies Markku Javanainen kirjoittaa: "Mielestäni Suomen skeptikoiden kannattaisi keskittää voimavaransa Wikipedian artikkelien muokkaamiseen. Skeptikoilla ei ole mitään erityistä intressiristiriitaa Wikipedian yleisten periaatteiden suhteen toisin kuin tieteellistä ajattelua karsastavilla ryhmillä."
Vaan kun on. Skeptikoilla on puoliuskonnollinen missio: kaiken uskon vastustaminen tieteen nimissä. Skeptikko kieltää ennen kuin tutkii, ja kun se tutkii, hokemat kuten "aivot", "kokeellisuus", "evolutiivinen" ja "geenitutkimus" korvaavat tiedon.
Taikausko, paranormaali, yliluonnollinen, ihme, vitalismi, uskomuslääkintä, akupunktio ja kiropraktiikka ovat - vain muutamia mainitakseni - Wikipedian hakusanoja, joiden alta ei löydy puolueetonta historiallista esittelyä vaan skeptikkojen johtopäätöksiä. Monin paikoin ainoa kirjallinen lähde on Risto Selinin Ihmeellinen maailma - skeptikon tietosanakirja, jolla ei ole minkäänlaista tieteellistä asemaa.
Skeptikkojen Wiki-hyökkäyksen seurauksena taikauskoa väitetään luonnonvastaiseksi, vaikka se on virallisen uskonopin vastaista. Tiede ei edes tunne taikauskoa, ellei puhuta käsitteestä ja sen historiasta.
Hälyttävintä vääristelyä löytyy kohdasta Uskonto, jonka päättävä "uskonto tieteen näkökulmasta" kuittaa alan mittavat saavutukset kognitiivisella uskontotieteellä ja geenitutkimuksella. Teksti on huuhaa-palkinnon arvoinen. Myös naistutkimus, queer-teoria ja postmodernismi ovat saaneet asiantuntemattomuudesta kielivät loppukaneetit.
Skeptikoilla on samanlainen oikeus kritisoida kuin muillakin, mutta he eivät voi vilauttaa tieteen korttia. Järjestöä johtaa insinööri (Risto Laine). Skeptikko-lehden päätoimittaja on rakennusmestari (Risto K. Järvinen). Ahkerin kirjoittaja on ylioppilas (Jussi K. Niemelä). Ihan arvostettavia titteleitä, mutta ne eivät pätevöitä uskomusoppien ja humanististen alojen tieteelliseen kommentointiin. Kuten skeptikot itse sanovat: tiedeyhteisö kyllä korjaa virheet. "Tuo Aamulehden artikkeli osuu aivan oikeaan, ei tarvi kuin seurata tämän palstan skeptikkoja, niin sen huomaa.
Muutkin mediat ovat kritisoineet Skepsistä:
"Huuhaa-Skepsiksen uskottavuus
Olen vasta viime aikoina ruvennut perehtymään Skepsis ry:n toimintaan. Mielipiteeni siitä oli aiemmin melko neutraali, mutta nyt on pakko sanoa, että Skepsis ry:n toiminta vaikuttaa pahasti hölmöläisten touhulta. Syy negatiiviseen mielikuvaani on yhdistyksen myöntämä Huuhaa-palkinto, joka on annettu asialliselle www.rokotusinfo.fi -sivustolle.
Aidot skeptikot olisivat mielestäni antaneet palkintonsa järjettömälle pelottelukampanjalle, jolla rokotteita lobattiin ja jonka avulla lääkeyhtiöille kerättiin maailmanlaajuinen kolehti. Tiedotteessaan Skepsis sanoo pitävänsä sananvapautta tärkeänä. Harmi, ettei sitä skeptisyyttä löydy tämän enempää propagandaa kohtaan. Skepsisläisten kannattaisi joskus tarkastella myös tiedettä ja valtamedian tiedonvälitystä skeptisesti.
Noh.. meitä on niin moneen junaan, mitäs näitä murehtimaan. Siispä toivon ja toivotan kaikille kykyä aitoon skeptisyytteen, kyseenalaistamiseen ja mediakritiikkiin. Samaan hengenvetoon toivotan reilusti vähemmän auktoriteetiuskovaisuutta. Tilanteeseen sopii jälleen lainaus Yrjö Kalliselta:
“Se sellainen pelkkä muodollinen opillinen sivistys ei takaa mitään! Ihminen voi olla täysin horkkaunessa, vaikka hänellä olis titteleitä kuinka peijakkaanmoinen rivi.”"
http://kummajuttu.fi/2009/12/10/huuhaa-skepsiksen-uskottavuus/ - Skepsismin kasvot
"Miksi et tullut Skepsis RY:n testiin näyttämään kykyjäsi"
Miksi ihmeessä kukaan haluaisi olla Skepsiksen kanssa tekemisissä:
"Tyylillisesti ja sisällöllisesti suomalainen "skeptismi" noudattaa samaa linjaa kuin USA:ssa: tyylilajina on popularisoiva fraaseilu ja kliseiden pudottelu tyyliin "Ihmiset haluavat uskoa kaikenlaiseen" - tämä on suoraan USA:n skeptikkojen alkuajoilta – menee vielä kaupaksi Suomessa. Tyylilaji on usein erittäin alhainen – paitsi julkisissa esiintymissä, jossa pyritään asialliseen kuorrutukseen. Internetin keskustelupalstoilla ja sisäpiirien viesteissä näkyy todellinen tyylitaso, alhainen kielenkäyttö, sarjakuvien käyttö, kömpelö ivaaminen, josta puuttuu todellinen huumori jos sellaista yritetään, asioiden trivialisointi, joka noudattaa pikkupoikien ikivanhaa toimintatapaa: vieraan asian päälle ladotaan kirosanoja tai sanakakkia ja henkilökohtaisuuksia. Vähän vanhemmat skeptikot tekevät samaa, mutta käsitteet on nostettu seuraavalle tasolle kakkihuumorista. Epäasiallisuuksien tietoinen etsiminen ja niiden esittäminen pääasiana, puhdas mustamaalaus, halpahintaiset fraasit ja kliseiden helistelyt ja Netin keskusteluryhmissä harjoitettu viestien manipulointi jne. ovat olleet tavallisia. Useiden "skeptikkojen" julkiset esitelmät vilisevät asiavirheitä ja huonoa informaatiota, aikaa ei ole perehtyä asioihin, mutta sanottavaa silti on kertynyt. (8) Silläkään ei ole väliä, yleisö, joka kuuntelee ja ravistelee kintaita esitelmän päättyessä, on vielä tietämättömämpää. Sisällöllisesti kukaan tiedemies tai –nainen Suomessa ei ole tohtinut kajota skeptikkojen kirjoituksiin, joista löytyy vaikka mitä roskaa. Tämä on merkkinä suomalaisen tieteenharjoituksen vinksahtaneesta asenteesta ja pelosta tulla leimatuksi, joka näyttää säätelevän suomalaista käyttäytymistä pelottavassa määrin. (9) Kaikkea pitää tutkia, ellei, tiede alkaa sulkeutua omaksi uskomusmaailmakseen.
Taktiikan osana on, että ne tieteelliset julkaisut, joissa ylipäätään käsitellään esimerkiksi paranormaaleja asioita, hylätään kättelyssä - niitä ei ole olemassa. Kätevää?"
http://www.sunpoint.net/~ranick24/skepsis/ - Vielä Skepsismistä
Skepsismin kasvot kirjoitti:

http://www.sunpoint.net/~ranick24/skepsis/"Millaisia ominaispiirteitä skeptismin outolinnun reviirikäyttäytymisessä on? Eräs hirvittävimpiä uhkakuvia, minkä skeptikot eteemme maalaavat, on nimeltään Keskiaikaisen Taikauskon Paluu. Vaikka historioitsijat kilvan vakuuttavat, ettei taikauskoa ruokkivaa "pimeää keskiaikaa" ole ollut olemassakaan, kohottavat skeptiset terveen järjen ritarit yhä uudelleen yhä äänekkäämmäksi käyvän taisteluhuutonsa ja haastavat meidät uljaaseen taistoon itse pystyttämiään tuulimyllyjä vastaan. Mutta odottakaahan: keskiaika tekee kyllä paluutaan. Kuten Truzzin huolestunut lausunto ilmaisee, keskiaika tekee tuloaan taikauskoa huomattavasti vaarallisemman ilmiön muodossa, nimittäin inkvisition. Kehitys on johtamassa muotoihin, joilla voidaan nähdä olevan hämmästyttäviä yhtymäkohtia fasismiin, meidän vuosisataamme pahoin koetelleeseen yhteiskunnalliseen ilmiöön.
Yhtäläisyydet näkyvät usealla tavalla jo skeptismin sosiaalisessa rakenteessa. Aivan kuten fasismikin skeptismi on lähes yksinomaan miesten liike, naisia tulee mukaan ilmeisesti lähinnä perherauhan takia. Monirotuisissa yhteisöissä, kuten Yhdysvalloissa, on havaittu, että skeptismi on pelkästään valkoisten harrastus. Psykososiologisten tutkimusten mukaan miespuolisesta perusväestöstä noin viidennes omaa fasistisen luonneprofiilin; tämä on jokseenkin samaa tasoa kuin esimerkiksi skeptikkojen suhteellinen osuus tieteenharjoittajien keskuudessa.
Entäpä skeptismin toiminnallinen puoli? Yhtäläisyydet fasismin kanssa ovat vieläkin hätkähdyttävämmät. Kuten Kolmannen valtakunnan historiasta muistamme, natsismin kampanja juutalaisten tuhoamiseksi alkoi pyrkimällä järjestelmällisesti vahvistamaan heitä kohtaan tunnettuja vuosisataisia ennakkoluuloja ja levittelemällä tosiasioina mitä kummallisimpia väitteitä. Kaikki kuviteltavissa olevat vitsaukset leimattiin juutalaisten syyksi ja kun se ei vielä riittänyt, lavastettiin tihutöitä joista vastuu vieritettiin heidän niskoilleen. Mielialojen kääntämiseksi juutalaisia vastaan käytettiiin kaikkia mahdollisia kiihotuskeinoja mustamaalauksesta ja parjauksesta tosiasioiden vääristelyyn ja nurinpäinkääntämiseen.
Skeptismin toiminnassa on jo muuallakin kuin Yhdysvalloissa havaittavissa selviä fasismiin viittaavia piirteitä. Esimerkiksi Ruotsissa skeptikot ovat keksineet käydä levittämään väitettä, jonka mukaan ihmisten mielenkiinto "pseudotieteitä" kohtaan on uhka demokratialle! Mitähän seuraavaksi? Joko polttopullot pian lentelevät sisään ruotsalaisten rajatiedon järjestöjen ikkunoista? Sikäläinen kieltäjäjärjestö Vetenskap och Folkbildning (Tiede ja kansanvalistus) valitsee vuosittain vihollistensa joukosta "vuoden eksyttäjän", minkä huomionosoituksen kohteeksi esimerkiksi vuonna 1991 joutui Tukholman teknillisessä korkeakoulussa opettava lehtori Jens Tellefsen. Oliko hän puhunut pehmoisia teekkareille? Eihän toki, korkeakoululla ei ole koskaan ollut mitään huomauttamista hänen opetustyötään kohtaan. Tellefsenin vainoamisen syynä on hänen muu kurssi- ja esitelmöintitoimintansa, jolle avoimuus anomaalisia ilmiöitä kohtaan on ominaista."
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/tiede_rajatieto_skeptismi_5.html - hömelöintiä....
Vielä Skepsismistä kirjoitti:
"Millaisia ominaispiirteitä skeptismin outolinnun reviirikäyttäytymisessä on? Eräs hirvittävimpiä uhkakuvia, minkä skeptikot eteemme maalaavat, on nimeltään Keskiaikaisen Taikauskon Paluu. Vaikka historioitsijat kilvan vakuuttavat, ettei taikauskoa ruokkivaa "pimeää keskiaikaa" ole ollut olemassakaan, kohottavat skeptiset terveen järjen ritarit yhä uudelleen yhä äänekkäämmäksi käyvän taisteluhuutonsa ja haastavat meidät uljaaseen taistoon itse pystyttämiään tuulimyllyjä vastaan. Mutta odottakaahan: keskiaika tekee kyllä paluutaan. Kuten Truzzin huolestunut lausunto ilmaisee, keskiaika tekee tuloaan taikauskoa huomattavasti vaarallisemman ilmiön muodossa, nimittäin inkvisition. Kehitys on johtamassa muotoihin, joilla voidaan nähdä olevan hämmästyttäviä yhtymäkohtia fasismiin, meidän vuosisataamme pahoin koetelleeseen yhteiskunnalliseen ilmiöön.

http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/tiede_rajatieto_skeptismi_5.htmlSamaa katkeroituneen ihmisen aivo-oksennusta. Nyt veti jo raukka natsikortinkin esiin.
Kehen luulet noin mustavalkoisen ja yksipiippuisen propagannan purevan? Ei kehenkään objektiivisesti ajattelevaan täysipäiseen ihmiseen ainakaan. - heppoista
Skepsis-kritiikki kirjoitti:
Tuo Aamulehden artikkeli osuu aivan oikeaan, ei tarvi kuin seurata tämän palstan skeptikkoja, niin sen huomaa.
Muutkin mediat ovat kritisoineet Skepsistä:
"Huuhaa-Skepsiksen uskottavuus
Olen vasta viime aikoina ruvennut perehtymään Skepsis ry:n toimintaan. Mielipiteeni siitä oli aiemmin melko neutraali, mutta nyt on pakko sanoa, että Skepsis ry:n toiminta vaikuttaa pahasti hölmöläisten touhulta. Syy negatiiviseen mielikuvaani on yhdistyksen myöntämä Huuhaa-palkinto, joka on annettu asialliselle www.rokotusinfo.fi -sivustolle.
Aidot skeptikot olisivat mielestäni antaneet palkintonsa järjettömälle pelottelukampanjalle, jolla rokotteita lobattiin ja jonka avulla lääkeyhtiöille kerättiin maailmanlaajuinen kolehti. Tiedotteessaan Skepsis sanoo pitävänsä sananvapautta tärkeänä. Harmi, ettei sitä skeptisyyttä löydy tämän enempää propagandaa kohtaan. Skepsisläisten kannattaisi joskus tarkastella myös tiedettä ja valtamedian tiedonvälitystä skeptisesti.
Noh.. meitä on niin moneen junaan, mitäs näitä murehtimaan. Siispä toivon ja toivotan kaikille kykyä aitoon skeptisyytteen, kyseenalaistamiseen ja mediakritiikkiin. Samaan hengenvetoon toivotan reilusti vähemmän auktoriteetiuskovaisuutta. Tilanteeseen sopii jälleen lainaus Yrjö Kalliselta:
“Se sellainen pelkkä muodollinen opillinen sivistys ei takaa mitään! Ihminen voi olla täysin horkkaunessa, vaikka hänellä olis titteleitä kuinka peijakkaanmoinen rivi.”"
http://kummajuttu.fi/2009/12/10/huuhaa-skepsiksen-uskottavuus/"Kummajuttu" sivustohan se onkin objektiivinen tietolähde.
Asia on niin, että se koira älähtää, johon skeptismi kalahtaa. Hörhöjen ja puoskareiden skeptismivastaisuus on vain osoitus Skepsis RY:n toiminnan tehokkuudesta ja myös tarpeellisuudesta. Huijarit eivät tietenkään pidä siitä, että heidät osoitetaan huijareiksi. Menisivät balanssirannekkeet ja korvakynttilät toki paljon paremmin kaupaksi, kun kukaan ei arvostelisi.
Rokotusinfon palkinto oli erittäin hyvin perusteltu. Luehan alkuperäinen perustelu. - Yksipiippuinen
hömelöintiä.... kirjoitti:
Samaa katkeroituneen ihmisen aivo-oksennusta. Nyt veti jo raukka natsikortinkin esiin.
Kehen luulet noin mustavalkoisen ja yksipiippuisen propagannan purevan? Ei kehenkään objektiivisesti ajattelevaan täysipäiseen ihmiseen ainakaan.> Kehen luulet noin mustavalkoisen ja yksipiippuisen propagannan purevan? Ei kehenkään objektiivisesti ajattelevaan täysipäiseen ihmiseen ainakaan.
Kukahan sitä kovin yksipiippuista prpagandaa on toistellut? Kovin kapealla kaistalla skepo on sitä propagandaansa levittänyt. Sen voi vaikka skepo itsekin tutkia sivuja hiukan taaksepäin selailemalla! Melko huonosti se kuitenkin näyttää kehenkään "täyspäiseen purevan". - pelkkää propagandaa
Yksipiippuinen kirjoitti:
> Kehen luulet noin mustavalkoisen ja yksipiippuisen propagannan purevan? Ei kehenkään objektiivisesti ajattelevaan täysipäiseen ihmiseen ainakaan.
Kukahan sitä kovin yksipiippuista prpagandaa on toistellut? Kovin kapealla kaistalla skepo on sitä propagandaansa levittänyt. Sen voi vaikka skepo itsekin tutkia sivuja hiukan taaksepäin selailemalla! Melko huonosti se kuitenkin näyttää kehenkään "täyspäiseen purevan"."Kukahan sitä kovin yksipiippuista prpagandaa on toistellut?"
Sinä.
Skepsis RY:n tieteellisessä neuvottelukunnassa vaikuttaa joukko Suomen eturivin tutkijoita ja akateemikkoja. Uskotko noiden katkerien vuodatusten koskevan myös heidän tieteellistä, yhteiskunnallista ja moraalista tasoaan? Jos Skepsis RY olisi tuolainen, kuin postaamissasi artikkeleissa kuvataan, kukaan itseään kunnioittava professori tai akateemikko ei kyseiseen yhdistykseen kuuluisi. Nyt kuuluu useitakin.
Sinua ei varmaan edes hävetä levitellä moista propagandaa arvostetusta järjestöstä. Se kertoo jotain vaihtoehtoliikkeeseen kuuluvien rehellisyydestä ja moraalista ainakin sinun kohdallasi. - Kuka Mitä Häh?
pelkkää propagandaa kirjoitti:
"Kukahan sitä kovin yksipiippuista prpagandaa on toistellut?"
Sinä.
Skepsis RY:n tieteellisessä neuvottelukunnassa vaikuttaa joukko Suomen eturivin tutkijoita ja akateemikkoja. Uskotko noiden katkerien vuodatusten koskevan myös heidän tieteellistä, yhteiskunnallista ja moraalista tasoaan? Jos Skepsis RY olisi tuolainen, kuin postaamissasi artikkeleissa kuvataan, kukaan itseään kunnioittava professori tai akateemikko ei kyseiseen yhdistykseen kuuluisi. Nyt kuuluu useitakin.
Sinua ei varmaan edes hävetä levitellä moista propagandaa arvostetusta järjestöstä. Se kertoo jotain vaihtoehtoliikkeeseen kuuluvien rehellisyydestä ja moraalista ainakin sinun kohdallasi.Edustaako sivuilla esiintyvä "skepo" tätä kertomaasi joukkoa Suomen eturivin tutkijoita ja akateemikkoja?
Mitä vääriä, katkeria vuodatuksia olet palstalla nähnyt, jotka ovat noin mielesi katkeroittanut? - ljhkhgckfx
Kuka Mitä Häh? kirjoitti:
Edustaako sivuilla esiintyvä "skepo" tätä kertomaasi joukkoa Suomen eturivin tutkijoita ja akateemikkoja?
Mitä vääriä, katkeria vuodatuksia olet palstalla nähnyt, jotka ovat noin mielesi katkeroittanut?Noissa linkeissäsi puhutaan skeptikoista ja nimen omaan Skepsis RY:stä, jonka tieteelliseen neuvottelukuntaan viittasin. Linkkisi olivat katkeroituneen hörhön itkupotkuaivaria, ei sen kummempaa. Ja sinä postasit niitä kuin hyvinäkin linkkeinä faktatietooan.
Melko säälittävää toimintaa.
Sivuilla esiintyvistä skepoista ainakin yksi kuuluu Skepsis RY:een, joskaan ei edusta Skepsiksen virallista kantaa. - Rokotusinfo pelasti
heppoista kirjoitti:
"Kummajuttu" sivustohan se onkin objektiivinen tietolähde.
Asia on niin, että se koira älähtää, johon skeptismi kalahtaa. Hörhöjen ja puoskareiden skeptismivastaisuus on vain osoitus Skepsis RY:n toiminnan tehokkuudesta ja myös tarpeellisuudesta. Huijarit eivät tietenkään pidä siitä, että heidät osoitetaan huijareiksi. Menisivät balanssirannekkeet ja korvakynttilät toki paljon paremmin kaupaksi, kun kukaan ei arvostelisi.
Rokotusinfon palkinto oli erittäin hyvin perusteltu. Luehan alkuperäinen perustelu."Rokotusinfon palkinto oli erittäin hyvin perusteltu. Luehan alkuperäinen perustelu."
Luetaan mielummin tosiasiat Rokotusinfon toiminnasta:
"Rokotusinfo; Hengen- terveydenpelastaja isossa mitassa
Rokotehaitoista puhuminen ei kaikunut kuuroille korville. Alkuun uutisoitiin – hysteriaa tavoitellen – sikainfluenssakuolemista kunnes huomattiin että kaikki olivat kupsahtaneet juuri rokotteen saatuaan. Sen jälkeen asiaan tulikin täydellinen uutissulku, ja epäilyksiä herätti että heti perään ruumiinavaukset annettiin THL:n tehtäväksi, joka näistä rokotteista oli vastuussa. Sitten ruvettiin puhumaan kouristeluista, pelottavasta guillain-barre –oireyhtymästä, huhut kaduilla puhuivat keskenmenoista ja tätä nykyä puhutaan lasten narkolepsiasta. Pitäisihän jo järjelläkin käsittää että testaamatonta tuotetta ei pitäisi ottaa markkinoille ollenkaan, ja lopputulos on aina riski jossa voi käydä näinkin. Luonnollisesti lääkeyhtiö itsekin tiesi näin käyvän, muuten se tuskin olisi vaatinut THL:n panemaan ensin nimen paperiin jossa puhutaan yhtiön vastuusta vapautumisesta. Tiedämme ehkä joskus moniko tähän rokotteeseen kuoli, halvaantui, pilasi elämänsä sairastumalla jne mutta montako tapausta olisi voinut tulla ellei Rokotusinfo olisi tiedottamisellaan osannut varoittaa ihmisiä mahdollisista haitoista? Olisimmeko kaikki kävelleet terveyskeskukseen kuin zombiet, ellei tuo yksi sivu olisi ollut olemassa? Moni joka otti rokotteen lapselleen, on sitä varmasti katunut mutta moniko on huojentunut ettei ottanut? Kysymys kuuluu: Montako ihmishenkeä tai terveyttä Rokotusinfo pelasti? Tämä on tietenkin retorinen kysymys johon ei ole vastausta mutta väitän että ilman tätä yhdistystä nämä synkät luvut olisivat vielä suuremmat. Jos nämä kaverit tekivät journalistisen teon vailla vertaa, he ovat myös pelastaneet kymmeniä, kenties satoja ihmisiä tuholta."
http://www.sinikivi.com/index.php?option=com_content&view=article&id=168:hermeetikko-rokotusinfofi-sankaritarina-vailla-vertaa&catid=44&Itemid=115 - Faktat esiin
Vielä Skepsismistä kirjoitti:
"Millaisia ominaispiirteitä skeptismin outolinnun reviirikäyttäytymisessä on? Eräs hirvittävimpiä uhkakuvia, minkä skeptikot eteemme maalaavat, on nimeltään Keskiaikaisen Taikauskon Paluu. Vaikka historioitsijat kilvan vakuuttavat, ettei taikauskoa ruokkivaa "pimeää keskiaikaa" ole ollut olemassakaan, kohottavat skeptiset terveen järjen ritarit yhä uudelleen yhä äänekkäämmäksi käyvän taisteluhuutonsa ja haastavat meidät uljaaseen taistoon itse pystyttämiään tuulimyllyjä vastaan. Mutta odottakaahan: keskiaika tekee kyllä paluutaan. Kuten Truzzin huolestunut lausunto ilmaisee, keskiaika tekee tuloaan taikauskoa huomattavasti vaarallisemman ilmiön muodossa, nimittäin inkvisition. Kehitys on johtamassa muotoihin, joilla voidaan nähdä olevan hämmästyttäviä yhtymäkohtia fasismiin, meidän vuosisataamme pahoin koetelleeseen yhteiskunnalliseen ilmiöön.
Yhtäläisyydet näkyvät usealla tavalla jo skeptismin sosiaalisessa rakenteessa. Aivan kuten fasismikin skeptismi on lähes yksinomaan miesten liike, naisia tulee mukaan ilmeisesti lähinnä perherauhan takia. Monirotuisissa yhteisöissä, kuten Yhdysvalloissa, on havaittu, että skeptismi on pelkästään valkoisten harrastus. Psykososiologisten tutkimusten mukaan miespuolisesta perusväestöstä noin viidennes omaa fasistisen luonneprofiilin; tämä on jokseenkin samaa tasoa kuin esimerkiksi skeptikkojen suhteellinen osuus tieteenharjoittajien keskuudessa.
Entäpä skeptismin toiminnallinen puoli? Yhtäläisyydet fasismin kanssa ovat vieläkin hätkähdyttävämmät. Kuten Kolmannen valtakunnan historiasta muistamme, natsismin kampanja juutalaisten tuhoamiseksi alkoi pyrkimällä järjestelmällisesti vahvistamaan heitä kohtaan tunnettuja vuosisataisia ennakkoluuloja ja levittelemällä tosiasioina mitä kummallisimpia väitteitä. Kaikki kuviteltavissa olevat vitsaukset leimattiin juutalaisten syyksi ja kun se ei vielä riittänyt, lavastettiin tihutöitä joista vastuu vieritettiin heidän niskoilleen. Mielialojen kääntämiseksi juutalaisia vastaan käytettiiin kaikkia mahdollisia kiihotuskeinoja mustamaalauksesta ja parjauksesta tosiasioiden vääristelyyn ja nurinpäinkääntämiseen.
Skeptismin toiminnassa on jo muuallakin kuin Yhdysvalloissa havaittavissa selviä fasismiin viittaavia piirteitä. Esimerkiksi Ruotsissa skeptikot ovat keksineet käydä levittämään väitettä, jonka mukaan ihmisten mielenkiinto "pseudotieteitä" kohtaan on uhka demokratialle! Mitähän seuraavaksi? Joko polttopullot pian lentelevät sisään ruotsalaisten rajatiedon järjestöjen ikkunoista? Sikäläinen kieltäjäjärjestö Vetenskap och Folkbildning (Tiede ja kansanvalistus) valitsee vuosittain vihollistensa joukosta "vuoden eksyttäjän", minkä huomionosoituksen kohteeksi esimerkiksi vuonna 1991 joutui Tukholman teknillisessä korkeakoulussa opettava lehtori Jens Tellefsen. Oliko hän puhunut pehmoisia teekkareille? Eihän toki, korkeakoululla ei ole koskaan ollut mitään huomauttamista hänen opetustyötään kohtaan. Tellefsenin vainoamisen syynä on hänen muu kurssi- ja esitelmöintitoimintansa, jolle avoimuus anomaalisia ilmiöitä kohtaan on ominaista."
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/tiede_rajatieto_skeptismi_5.htmlLisää faktaa skepsismistä. Tämäkin osuu naulan kantaan:
"Miksi psi eri muodoissaan herättää niin runsaasti vastarintaa tieteen piirissä? Oikeastaan ongelma ei rajoitu paranormaaleihin ilmiöihin, sillä samanlainen kohtelu on odottamassa jokaista teoriaa, joka merkitsisi liian rohkeata askelta eteenpäin. Kyseessä on eräs muutosvastarinnan muoto ja siitä tieteen historia tarjoaa esimerkkejä kyllästymiseen asti. Tässä eräs tuoreimpia. Kun tähtitaivaan uumenista oli löydetty pulsareiksi kutsuttuja kohteita, ehätti Cornellin yliopiston kosmologi Thomas Gold ensimmäisenä ehdottamaan, että kysymyksessä olisivat pyörivät neutronitähdet. Ensimmäisen aiheesta järjestetyn konferenssin järjestäjä kieltäytyi kuitenkin päästämästä häntä esiintymään kutsuen hänen analyysiään "hullunkuriseksi". Kun Goldin ajatus oli sittemmin tullut yleisesti hyväksytyksi, aloitti samainen mies erään artikkelinsa sanoilla: "Nykyisin katsotaan yleisesti, että pulsarit ovat pyöriviä neutronitähtiä". Goldin mielestä tiedeyhteisön käyttäytymistä ohjaa "laumavaisto" ja hän siteeraa kirjailija Leo Tolstoita: "Useimmat ihmiset - - pystyvät vain harvoin hyväksymään yksinkertaisintakaan ja ilmeisintäkään totuutta, jos se pakottaa heidät myöntämään sellaisten johtopäätösten erheellisyyden, joita he ovat mielellään esitelleet kollegoilleen, joita he ovat ylpeinä opettaneet muille ja jotka he ovat säie säikeeltä punoneet oman elämänsä kudokseen".
Tieteessä avantgardismi, uusien teorioiden ja visioiden esittäminen, on todella hämmästyttävän arkaluontoinen asia. Vaikka uusi teoria lepäisi täysin yleisesti hyväksytyllä tieteellisellä pohjalla ja vaikka se esitettäisiin kaikin asiaankuuluvin varauksin, se saa vastustajansa suuttumuskäyrän helposti kohoamaan yli horisontin, mikäli sattuu sisältämään liiaksi hänen vakaumustaan uhkaavia elementtejä. Eikä selityksistä tule puutetta. Teoria on pelkkää haihattelua, sen tueksi ei ole olemassa minkäänlaisia tieteellisiä perusteita, se on yritys viedä kehitystä väärään suuntaan tai jotain vastaavaa. Mikäli teoria pohjautuu johonkin tutkimukseen, tietää torjuja sen ilman tutustumistakin epäpäteväksi. Inhimillisellä kekseliäisyydellä ei ole rajoja, kun epämiellyttävä tunkeilija halutaan ajaa pois näköpiiristä. "Olen lyönyt lukkoon kantani, älkää sekoittako minua tosiasioilla", kuten pirteä pila tieteen maailmasta asian ilmaisee.
Kuten viimeisen sadan vuoden historia niin surullisella tavalla osoittaa, vastarinta on ankarimmillaan psin ja eräiden muiden anomaliailmiöiden tutkimuksessa. "Miksi tieteenharjoittajat pitävät yhtä poikkeamaa harmittomana, toista merkittävänä ja tervetulleena haasteena, mutta kolmatta kerettiläisyytenä?", kysyy Stanfordin yliopiston avaruustieteen professori Peter Sturrock ja vastaa varmuuden vuoksi itse: "Suhtautuminen saattaa riippua siitä, onko uusi väittämä haaste pelkästään uskomuksille vai onko se haaste myös uskomuksen pohjana olevalle yhteiskuntapoliittiselle rakennelmalle. - - Tieteenharjoittajat hämmentyvät ja muuttuvat tunteenomaisiksi, kun joku näyttää asettavan kyseenalaiseksi sekä uskomuksen että poliittisen rakennelman".
Kun tieteenharjoittaja on ryhtynyt oman maailmankatsomuksensa evankelistaksi, hänestä saattaa kehkeytyä varsinainen tieteen "apresgardisti", kehityksen peräpään valvoja, joka omaa kantaansa puolustaessaan syyllistyy suorastaan uskomattomiin halpamaisuuksiin, kuten vihjailuihin, herjauksiin ja väärien tietojen levittelyyn."
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/tiede_rajatieto_skeptismi_1.html - Rokote kuolinsyynä
Rokotusinfo pelasti kirjoitti:
"Rokotusinfon palkinto oli erittäin hyvin perusteltu. Luehan alkuperäinen perustelu."
Luetaan mielummin tosiasiat Rokotusinfon toiminnasta:
"Rokotusinfo; Hengen- terveydenpelastaja isossa mitassa
Rokotehaitoista puhuminen ei kaikunut kuuroille korville. Alkuun uutisoitiin – hysteriaa tavoitellen – sikainfluenssakuolemista kunnes huomattiin että kaikki olivat kupsahtaneet juuri rokotteen saatuaan. Sen jälkeen asiaan tulikin täydellinen uutissulku, ja epäilyksiä herätti että heti perään ruumiinavaukset annettiin THL:n tehtäväksi, joka näistä rokotteista oli vastuussa. Sitten ruvettiin puhumaan kouristeluista, pelottavasta guillain-barre –oireyhtymästä, huhut kaduilla puhuivat keskenmenoista ja tätä nykyä puhutaan lasten narkolepsiasta. Pitäisihän jo järjelläkin käsittää että testaamatonta tuotetta ei pitäisi ottaa markkinoille ollenkaan, ja lopputulos on aina riski jossa voi käydä näinkin. Luonnollisesti lääkeyhtiö itsekin tiesi näin käyvän, muuten se tuskin olisi vaatinut THL:n panemaan ensin nimen paperiin jossa puhutaan yhtiön vastuusta vapautumisesta. Tiedämme ehkä joskus moniko tähän rokotteeseen kuoli, halvaantui, pilasi elämänsä sairastumalla jne mutta montako tapausta olisi voinut tulla ellei Rokotusinfo olisi tiedottamisellaan osannut varoittaa ihmisiä mahdollisista haitoista? Olisimmeko kaikki kävelleet terveyskeskukseen kuin zombiet, ellei tuo yksi sivu olisi ollut olemassa? Moni joka otti rokotteen lapselleen, on sitä varmasti katunut mutta moniko on huojentunut ettei ottanut? Kysymys kuuluu: Montako ihmishenkeä tai terveyttä Rokotusinfo pelasti? Tämä on tietenkin retorinen kysymys johon ei ole vastausta mutta väitän että ilman tätä yhdistystä nämä synkät luvut olisivat vielä suuremmat. Jos nämä kaverit tekivät journalistisen teon vailla vertaa, he ovat myös pelastaneet kymmeniä, kenties satoja ihmisiä tuholta."
http://www.sinikivi.com/index.php?option=com_content&view=article&id=168:hermeetikko-rokotusinfofi-sankaritarina-vailla-vertaa&catid=44&Itemid=115Rokotusinfo tekee tärkeää työtä. Tässä yksi esimerkki rokotuksien vaaroista:
"Aleksi-vauva kuoli rokotteen jälkeen
Kuolinsyyntutkinnasta löytyi yhteys kaikille vauvoille annettavaan rokotteeseen, jonka Aleksi oli saanut muutama päivä ennen kuolemaansa."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013031716793909_uu.shtml - Skepsismin olemus
pelkkää propagandaa kirjoitti:
"Kukahan sitä kovin yksipiippuista prpagandaa on toistellut?"
Sinä.
Skepsis RY:n tieteellisessä neuvottelukunnassa vaikuttaa joukko Suomen eturivin tutkijoita ja akateemikkoja. Uskotko noiden katkerien vuodatusten koskevan myös heidän tieteellistä, yhteiskunnallista ja moraalista tasoaan? Jos Skepsis RY olisi tuolainen, kuin postaamissasi artikkeleissa kuvataan, kukaan itseään kunnioittava professori tai akateemikko ei kyseiseen yhdistykseen kuuluisi. Nyt kuuluu useitakin.
Sinua ei varmaan edes hävetä levitellä moista propagandaa arvostetusta järjestöstä. Se kertoo jotain vaihtoehtoliikkeeseen kuuluvien rehellisyydestä ja moraalista ainakin sinun kohdallasi."Mitä hyötyä tieteellisin menetelmin tehtävistä kokeista on, jos kieltäjillä ei ole aikomustakaan hyväksyä minkäänlaisia todisteita edes sellaisista tutkimuksista, jotka läpäisevät kaikkien hyväksymät ankarimmatkin kriteerit? Skeptikkojen hunajaisissa puheissa tavan takaa toistuvat kielikuvat "äärimmäisen kiehtovista asioista" tai "äärimmäisen mielenkiintoisista, jopa mullistavista väitteistä" osoittautuvat siten tahalliseksi harhautukseksi, jonka tarkoituksena on vain ovelasti mielistellä yleistä mielipidettä ja syöttää massatiedotusvälineille mielikuvaa puolueettomasta suhtautumisesta psi-ilmiöihin.
Pilapiirros: Mies ja nainen istuvat ruokailemassa. Nainen on johdoin ja letkuin yhdistetty laitteeseen, jonka vieressä seisoo valkotakkinen tiedemies tarkkailemassa meneillään olevaa psykokineettistä koetta. Pöydällä on kaksi maustepurkkia, joista toinen, suolapurkki, kiitää näkymättömän voiman kuljettamana kohti miestä. Miehen repliikki: "En ole vieläkään vakuuttunut. Minähän pyysin pippuria."
Pila on pila, mutta se osoittaa hauskasti, minkälaisesta arvottomasta pelleilystä skeptismin harjoittamassa "pseudokritiikissä" usein on kysymys."
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/tiede_rajatieto_skeptismi_2.html - ghjfgfgfk
Tuli korppi, velhon lintu.
Munat laski paskat ruiski,
siitä skeptikot sikesi,
valtavat valehtijat nousi.
Skeposet valtaa veivas,
Pilsut sulle, massi mulle,
Rahaa haaskalle lekurille,
Kultasuulle kusettajalle.
Tuli hoito hirmuinen,
energiat ovella ärjyi,
sokeripillerit dosetissa paukkui.
Skepo parka huokaeli,
huokaeli, henkäeli,
Vesi silmässä valitti:
"Näimpä tiesin, Näimpä luulin,
arvelin ala ikäni:
Tiedot, luulot rakkahat repivät,
sokkotutkimukset paukuttavat.
Minä valheessa likoan."
Se oli loppu kerhon kelmin,
kerhon kelmin ja katalan.
Katosi kamala kerho,
Hukkui valheiden suohon,
sokkotestien sulahan. - Siivo ämmälä
Skepsismin olemus kirjoitti:
"Mitä hyötyä tieteellisin menetelmin tehtävistä kokeista on, jos kieltäjillä ei ole aikomustakaan hyväksyä minkäänlaisia todisteita edes sellaisista tutkimuksista, jotka läpäisevät kaikkien hyväksymät ankarimmatkin kriteerit? Skeptikkojen hunajaisissa puheissa tavan takaa toistuvat kielikuvat "äärimmäisen kiehtovista asioista" tai "äärimmäisen mielenkiintoisista, jopa mullistavista väitteistä" osoittautuvat siten tahalliseksi harhautukseksi, jonka tarkoituksena on vain ovelasti mielistellä yleistä mielipidettä ja syöttää massatiedotusvälineille mielikuvaa puolueettomasta suhtautumisesta psi-ilmiöihin.
Pilapiirros: Mies ja nainen istuvat ruokailemassa. Nainen on johdoin ja letkuin yhdistetty laitteeseen, jonka vieressä seisoo valkotakkinen tiedemies tarkkailemassa meneillään olevaa psykokineettistä koetta. Pöydällä on kaksi maustepurkkia, joista toinen, suolapurkki, kiitää näkymättömän voiman kuljettamana kohti miestä. Miehen repliikki: "En ole vieläkään vakuuttunut. Minähän pyysin pippuria."
Pila on pila, mutta se osoittaa hauskasti, minkälaisesta arvottomasta pelleilystä skeptismin harjoittamassa "pseudokritiikissä" usein on kysymys."
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/tiede_rajatieto_skeptismi_2.htmlNo laitahan linkkejä tutkimuksiin, joissa telekinesia on toistuvissa riippumattomissa tutkimuksissa todennettu. Tai ihan mikä tahansa paranormaali ilmiö. Alaa on tutkittu sata vuotta, eikä kriittisen tarkastelun kestäviä tuloksia näy.
- Todistettu
Siivo ämmälä kirjoitti:
No laitahan linkkejä tutkimuksiin, joissa telekinesia on toistuvissa riippumattomissa tutkimuksissa todennettu. Tai ihan mikä tahansa paranormaali ilmiö. Alaa on tutkittu sata vuotta, eikä kriittisen tarkastelun kestäviä tuloksia näy.
"No laitahan linkkejä tutkimuksiin, joissa telekinesia on toistuvissa riippumattomissa tutkimuksissa todennettu. Tai ihan mikä tahansa paranormaali ilmiö."
Tähän sopii hyvin skeptikoiden oma tutkimus:
"Ehkäpä paljastajataikureiden epätieteellisen suhteen psi-ilmiöihin voidaan usein selittää johtuvan tieteellisen käytännön laiminlyömisestä, mutta jos taikuri sitten joskus vetoaa tieteellisiin periaatteisiin, saattaa siinä ilmetä niin räikeitä piirteitä, että mieleen tulee tahallinen huiputusyritys. Tähän viittaavia piirteitä on vaikea olla näkemättä nykyhetken tunnetuimman paljastajataikurin, James "Amazing" Randin, toiminnassa. Esimerkiksi kelvatkoot hänen paljon mainostetut, varpuilmiötä koskevat tutkimuksensa, jotka kieltäjäpiireissä ovat kohonneet arvoon arvaamattomaan. Varsinkin Randin vuonna 1980 Australiassa suorittama koesarja paljastaa mielenkiintoisia seikkoja.
Kyseisessä kokeessa Randi oli kaivanut maahan kymmenen muoviputkea ja varpumiesten tehtävänä oli ottaa selville, missä putkessa vesi milloinkin virtasi. Kukin kokeeseen osallistuja sai tehdä 50 yritystä. Kun kussakin koeyrityksessä vain yhdessä putkessa kerrallaan oli vettä, merkitsee tämä sitä, että pelkkä arvaus tuotti osuman keskimäärin joka kymmenennellä yrityksellä. Kokeen onnistumiselle Randi oli asettanut ehdoksi 40 osumaa. Tieteellisessä katsannossa tämä on täysin kestämätön vaatimus, sillä se antaa vain mikroskooppisen pienet mahdollisuudet onnistumiselle pelkän sattuman turvin: jos kokeita suoritettaisiin jatkuvasti yksi sekunnissa, ei koko maailmankaikkeuden tunnettu ikä siihen riittäisi!
Miten kokeeseen osallistujat sitten menestyivät? He saivat keskimäärin yksitoista osumaa, siis enemmän kaksi kertaa tilastollisen odotusarvon (viisi). Tilastomatemaattisten laskusääntöjen mukaan sellaisen tuloksen saaminen pelkän sattuman turvin onnistuu harvemmin kuin kerran sadasta. Tilastomatematiikan kielellä tuloksen sanotaan silloin olevan erittäin merkitsevän. Niinpä Randi itse asiassa koesarjallaan vahvisti varpuilmiön olemassaolon! Tiedemiehen roolissa esiintyessään Randi on leimannut myönteisiä tuloksia saaneet tutkijat epäpäteviksi. Mitähän tuohon nyt sanoisi..."
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/tiede_rajatieto_skeptismi_3.html - iytyitdi6rs
Todistettu kirjoitti:

http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/tiede_rajatieto_skeptismi_3.htmlOulun yliopistolla tehtiin tarkasti valvottuja kokeita eri menetelmillä useilla eri kaivonkatsojilla. Yhdessäkään tieteelliset tarkkuuskriteerit täyttävässä kokeessa ei saatu tilastollisesta poikkeavaa näyttöä.
Randin kokeesta en osaa sanoa, koska koejärjestely ei ole tiedossa. Siivolan sivujen luotettavuus lähteenä on vähintäänkin kyseenalainen. Oulun yliopiston tutkimus sen sijaan on kokonaisuudessaan luettavissa Skepsis RY:n sinustolta. - Skepsismi harhailee
iytyitdi6rs kirjoitti:
Oulun yliopistolla tehtiin tarkasti valvottuja kokeita eri menetelmillä useilla eri kaivonkatsojilla. Yhdessäkään tieteelliset tarkkuuskriteerit täyttävässä kokeessa ei saatu tilastollisesta poikkeavaa näyttöä.
Randin kokeesta en osaa sanoa, koska koejärjestely ei ole tiedossa. Siivolan sivujen luotettavuus lähteenä on vähintäänkin kyseenalainen. Oulun yliopiston tutkimus sen sijaan on kokonaisuudessaan luettavissa Skepsis RY:n sinustolta."Oulun yliopistolla tehtiin tarkasti valvottuja kokeita eri menetelmillä useilla eri kaivonkatsojilla. Yhdessäkään tieteelliset tarkkuuskriteerit täyttävässä kokeessa ei saatu tilastollisesta poikkeavaa näyttöä."
Skeptikkojen pääguru Randi sai täysin toisenlaiset tulokset.
"Randin kokeesta en osaa sanoa, koska koejärjestely ei ole tiedossa."
Ei ihme ettei kukaan halua tehdä Skepsiksen kanssa yhteistyötä, kun näyttää siltä etteivät edes skeptikot itse usko omiin tutkimuksiinsa. Tästä tulee mieleen tämä:
"Mitä paremmin skeptismin todellinen luonne tulee ilmi siihen kohdistuvan kritiikin kautta, sitä enemmän se näyttää kieltäjiä hermostuttavan. Heitä jäytää pelko, että päättäjät ja suuri yleisö huomaisivat erään ällistyttävän seikan: skeptismi itse on eräs pahimpia tieteenvastaisia liikkeitä! "
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/tiede_rajatieto_skeptismi_4.html
"Siivolan sivujen luotettavuus lähteenä on vähintäänkin kyseenalainen. Oulun yliopiston tutkimus sen sijaan on kokonaisuudessaan luettavissa Skepsis RY:n sinustolta."
Skepsis ry:n sivujen luotettavuus lähteenä on vähintäänkin kyseenalainen. - tässä tutkimusta
Skepsismi harhailee kirjoitti:
"Oulun yliopistolla tehtiin tarkasti valvottuja kokeita eri menetelmillä useilla eri kaivonkatsojilla. Yhdessäkään tieteelliset tarkkuuskriteerit täyttävässä kokeessa ei saatu tilastollisesta poikkeavaa näyttöä."
Skeptikkojen pääguru Randi sai täysin toisenlaiset tulokset.
"Randin kokeesta en osaa sanoa, koska koejärjestely ei ole tiedossa."
Ei ihme ettei kukaan halua tehdä Skepsiksen kanssa yhteistyötä, kun näyttää siltä etteivät edes skeptikot itse usko omiin tutkimuksiinsa. Tästä tulee mieleen tämä:
"Mitä paremmin skeptismin todellinen luonne tulee ilmi siihen kohdistuvan kritiikin kautta, sitä enemmän se näyttää kieltäjiä hermostuttavan. Heitä jäytää pelko, että päättäjät ja suuri yleisö huomaisivat erään ällistyttävän seikan: skeptismi itse on eräs pahimpia tieteenvastaisia liikkeitä! "
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/tiede_rajatieto_skeptismi_4.html
"Siivolan sivujen luotettavuus lähteenä on vähintäänkin kyseenalainen. Oulun yliopiston tutkimus sen sijaan on kokonaisuudessaan luettavissa Skepsis RY:n sinustolta."
Skepsis ry:n sivujen luotettavuus lähteenä on vähintäänkin kyseenalainen.Siivolan sivusto on täysin huuhaa lähde.
40 onnistumista viidestäkymmenestä ei ole paljon vaadittu, jos varpumiehet todella löytävät kohteet. 90 %:n tarkkuus testiä kohti on 10 %:n virhe ja se ei vielä olisi kummoinenkaan tieteellisen menetelmän luotettavuus. Väittäväthän varpumiehet olevansa lähes varmoja havainnoistaan. Nyt meni satunnaisen yli, mikä ei yksittäisessä kokeessa ole lainkaan harvinaista. Siivolan mukaan onnistumisen mahdollisuus sattumalta oli mikroskooppisen pieni, mutta siinä on kyseessä joko tahaton tai tahallinen tilastomatiikan väärinkäyttö.
Tuplaan satunnaiseen verrattuna pääseminen ei todellakaan ole kova näyttö, kun kyseessä on yksi ainoa testi ja suhteellisen pieni otanta.
Oulun yliopiston tutkimus sen sijaan täytti tieteelliset kriteerit ja se tehtiinuseana eri testinä, jotka kaikki olivat varpumiesten hyväksymiä.
Minulla on esittää alkuperäinen tutkimus. Onko sinulla se, mihin Siivola viittaa?
http://www.skepsis.fi/jutut/maasateilyraportti.html - Paloletkuja?
tässä tutkimusta kirjoitti:
Siivolan sivusto on täysin huuhaa lähde.

http://www.skepsis.fi/jutut/maasateilyraportti.html> Raportti kuvaa erinomaisella tavalla niitä ongelmia, joihin tutkijat törmäävät pyrkiessään tieteellisesti selvittämään kansanviisauden piiriin kuuluvia ilmiöitä. Testien tulokset osoittivat, etteivät varpumiehet löydä toistensa osoittamia kohteita eivätkä edes omiaan uusintakerroilla. Maahan upotettuja paloletkuja ei varvun avulla löytynyt puhumattakaan veden virtaussuunnasta. Seuraavassa lainaus raportin yhteenvedosta. ”Kontrolloidut tutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet, ettei taikavarvulla voi luotettavasti paikantaa aineellisia kohteita, vesisuonia eikä maasäteilykenttiä. Myöskään taikavarpuun uskovat eivät ole olleet yksimielisiä toistensa menettelytavoista ja tulkinnoista. Epäonnistumisiin heillä on kuitenkin lukuisia selityksiä ulottuen taskujen sisällöstä kosmisiin ilmiöihin ja epäuskoisten henkilöiden läsnäolosta maasäteilylinjojen epävakaisuuteen. Tästä syystä on vaikea välttää ajatusta, että taikavarpuilmiöt ovat mielikuvituksen tuotetta. Taikavarpu on väline, joka tuo ihmisen sisäiset toiveet ja uskomukset ulkoisesti nähtäviksi. Olematonta maasäteilyä poistavat toimimattomat laitteet ovat amuletteja, esineitä, joiden suojavaikutus perustuu uskoon.”
Kuten esityksessä kerrotaan, niin etsinnän kohteena oli maahan upotettuja paloletkuja. Mitä yhteyttä näillä paloletkuilla on oikeisiin vesisuoniin, joiden etsinnän kerrotaan olevan tutkimuksen kohde? - lhgjlghgc
Paloletkuja? kirjoitti:
> Raportti kuvaa erinomaisella tavalla niitä ongelmia, joihin tutkijat törmäävät pyrkiessään tieteellisesti selvittämään kansanviisauden piiriin kuuluvia ilmiöitä. Testien tulokset osoittivat, etteivät varpumiehet löydä toistensa osoittamia kohteita eivätkä edes omiaan uusintakerroilla. Maahan upotettuja paloletkuja ei varvun avulla löytynyt puhumattakaan veden virtaussuunnasta. Seuraavassa lainaus raportin yhteenvedosta. ”Kontrolloidut tutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet, ettei taikavarvulla voi luotettavasti paikantaa aineellisia kohteita, vesisuonia eikä maasäteilykenttiä. Myöskään taikavarpuun uskovat eivät ole olleet yksimielisiä toistensa menettelytavoista ja tulkinnoista. Epäonnistumisiin heillä on kuitenkin lukuisia selityksiä ulottuen taskujen sisällöstä kosmisiin ilmiöihin ja epäuskoisten henkilöiden läsnäolosta maasäteilylinjojen epävakaisuuteen. Tästä syystä on vaikea välttää ajatusta, että taikavarpuilmiöt ovat mielikuvituksen tuotetta. Taikavarpu on väline, joka tuo ihmisen sisäiset toiveet ja uskomukset ulkoisesti nähtäviksi. Olematonta maasäteilyä poistavat toimimattomat laitteet ovat amuletteja, esineitä, joiden suojavaikutus perustuu uskoon.”
Kuten esityksessä kerrotaan, niin etsinnän kohteena oli maahan upotettuja paloletkuja. Mitä yhteyttä näillä paloletkuilla on oikeisiin vesisuoniin, joiden etsinnän kerrotaan olevan tutkimuksen kohde?Mutta kun maassa ei ole mitään vesisuonia. Kysy vaikka geologeilta.
Lisäksi koejärjestelyjä oli useita muitakin kuin vesiletkut. Vesiletkutkin olivat kaivonkatsojien itsensä hyväksymiä testejä, kuten kaikki muutkin. Näkevätkän he vesijohdot ja viemäritkim maan alta omien juttujensa mukaan. Mikään testeistä ei antanut positiivista tulosta. Täsyi nolla useista yrityksistä ja tavoista huolimatta.
Ainahan sika syitä löytää. - Sika löytää?
lhgjlghgc kirjoitti:
Mutta kun maassa ei ole mitään vesisuonia. Kysy vaikka geologeilta.
Lisäksi koejärjestelyjä oli useita muitakin kuin vesiletkut. Vesiletkutkin olivat kaivonkatsojien itsensä hyväksymiä testejä, kuten kaikki muutkin. Näkevätkän he vesijohdot ja viemäritkim maan alta omien juttujensa mukaan. Mikään testeistä ei antanut positiivista tulosta. Täsyi nolla useista yrityksistä ja tavoista huolimatta.
Ainahan sika syitä löytää.> ”Kontrolloidut tutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet, ettei taikavarvulla voi luotettavasti paikantaa aineellisia kohteita, vesisuonia eikä maasäteilykenttiä".
Tukimuksessa tutkitaan mm. vesisuonien paikantamista "taikavarvulla", mutta tuossa ilmoitat, että maassa ei ole mitään vesisuonia!
Kuinka se asianlaita oikein onkaan?
> Mutta kun maassa ei ole mitään vesisuonia. Kysy vaikka geologeilta. - Ei mene läpi
tässä tutkimusta kirjoitti:
Siivolan sivusto on täysin huuhaa lähde.
40 onnistumista viidestäkymmenestä ei ole paljon vaadittu, jos varpumiehet todella löytävät kohteet. 90 %:n tarkkuus testiä kohti on 10 %:n virhe ja se ei vielä olisi kummoinenkaan tieteellisen menetelmän luotettavuus. Väittäväthän varpumiehet olevansa lähes varmoja havainnoistaan. Nyt meni satunnaisen yli, mikä ei yksittäisessä kokeessa ole lainkaan harvinaista. Siivolan mukaan onnistumisen mahdollisuus sattumalta oli mikroskooppisen pieni, mutta siinä on kyseessä joko tahaton tai tahallinen tilastomatiikan väärinkäyttö.
Tuplaan satunnaiseen verrattuna pääseminen ei todellakaan ole kova näyttö, kun kyseessä on yksi ainoa testi ja suhteellisen pieni otanta.
Oulun yliopiston tutkimus sen sijaan täytti tieteelliset kriteerit ja se tehtiinuseana eri testinä, jotka kaikki olivat varpumiesten hyväksymiä.
Minulla on esittää alkuperäinen tutkimus. Onko sinulla se, mihin Siivola viittaa?
http://www.skepsis.fi/jutut/maasateilyraportti.html"Siivolan sivusto on täysin huuhaa lähde."
Vaan ei löydy Siivolan sivuilta yhtäkään asiavirhettä, vai pystytkö osoittamaan yhtäkään virhettä hänen sivuiltaan?
"Oulun yliopiston tutkimus sen sijaan täytti tieteelliset kriteerit "
Mutta Randin tutkimus siis ei täyttänyt. Skeptikot itse myöntävät tutkimuksensa epäpäteviksi, ovat ainakin siinä suhteessa rehellisiä.
"Minulla on esittää alkuperäinen tutkimus."
Valitettavasti Skepsiksen nettisivut eivät ole vertaisarvioitu arvostettu tieteellinen julkaisu, joten näyttösi ei ole vakavasti otettava. - ytryggt
Ei mene läpi kirjoitti:
"Siivolan sivusto on täysin huuhaa lähde."
Vaan ei löydy Siivolan sivuilta yhtäkään asiavirhettä, vai pystytkö osoittamaan yhtäkään virhettä hänen sivuiltaan?
"Oulun yliopiston tutkimus sen sijaan täytti tieteelliset kriteerit "
Mutta Randin tutkimus siis ei täyttänyt. Skeptikot itse myöntävät tutkimuksensa epäpäteviksi, ovat ainakin siinä suhteessa rehellisiä.
"Minulla on esittää alkuperäinen tutkimus."
Valitettavasti Skepsiksen nettisivut eivät ole vertaisarvioitu arvostettu tieteellinen julkaisu, joten näyttösi ei ole vakavasti otettava.Eihän siellä muuta olekaan kuin vääristelyä ja asiavirheitä. Harvinaisen yksisilmäinen sivusto jopa NA hihhulin tuottamaksi.
Randin tutkimuksesta ei ole kuin Siivolan selitelmä ja sitä esitystä ei voi pitää puolueettomana. Toine asia on, ettei Radilla todellakaan ole tutkijakoulutusta, eikä tuossa tekstissä ole kyse tieteellisestä tutkimuksesta, vaan yksinkertaisesta testistä.
Skepsiksen nettisivut ei ole, mutta siellä oleva linkki linkki johtaa Oulun yliopiston tutkimukseen. Loppukaneettisi oli lapsellinen rapuväistö ja tiesit sen varmaan itsekin. - Puhuit pussiin
ytryggt kirjoitti:
Eihän siellä muuta olekaan kuin vääristelyä ja asiavirheitä. Harvinaisen yksisilmäinen sivusto jopa NA hihhulin tuottamaksi.
Randin tutkimuksesta ei ole kuin Siivolan selitelmä ja sitä esitystä ei voi pitää puolueettomana. Toine asia on, ettei Radilla todellakaan ole tutkijakoulutusta, eikä tuossa tekstissä ole kyse tieteellisestä tutkimuksesta, vaan yksinkertaisesta testistä.
Skepsiksen nettisivut ei ole, mutta siellä oleva linkki linkki johtaa Oulun yliopiston tutkimukseen. Loppukaneettisi oli lapsellinen rapuväistö ja tiesit sen varmaan itsekin."Eihän siellä muuta olekaan kuin vääristelyä ja asiavirheitä. Harvinaisen yksisilmäinen sivusto jopa NA hihhulin tuottamaksi."
Et siis pystynyt osoittamaan yhtäkään asiavirhettä.
"Randin tutkimuksesta ei ole kuin Siivolan selitelmä"
Randin tutkimukset julkaistaan siis ainoastaan Siivolan sivuilla... älä viitsi.
"Skepsiksen nettisivut ei ole, mutta siellä oleva linkki linkki johtaa Oulun yliopiston tutkimukseen."
Skeptikot edellyttävät että tutkimus on julkaistu vertaisarvioidussa arvostetussa tieteellisessä julkaisussa, jotta se olisi vakavasti otettava, joten omien kriteerienne mukaan et ole esittänyt mitään vakavasti otettavaa.
"Loppukaneettisi oli lapsellinen rapuväistö ja tiesit sen varmaan itsekin."
Myönnät siis skeptikoiden käyttämän argumentoinnin lapselliseksi. - kjhkkgh
Puhuit pussiin kirjoitti:
"Eihän siellä muuta olekaan kuin vääristelyä ja asiavirheitä. Harvinaisen yksisilmäinen sivusto jopa NA hihhulin tuottamaksi."
Et siis pystynyt osoittamaan yhtäkään asiavirhettä.
"Randin tutkimuksesta ei ole kuin Siivolan selitelmä"
Randin tutkimukset julkaistaan siis ainoastaan Siivolan sivuilla... älä viitsi.
"Skepsiksen nettisivut ei ole, mutta siellä oleva linkki linkki johtaa Oulun yliopiston tutkimukseen."
Skeptikot edellyttävät että tutkimus on julkaistu vertaisarvioidussa arvostetussa tieteellisessä julkaisussa, jotta se olisi vakavasti otettava, joten omien kriteerienne mukaan et ole esittänyt mitään vakavasti otettavaa.
"Loppukaneettisi oli lapsellinen rapuväistö ja tiesit sen varmaan itsekin."
Myönnät siis skeptikoiden käyttämän argumentoinnin lapselliseksi.Ei randi mikään tutkija ole. Jos sinulla ei ole antaa linkkiä Siivolan esittämään "tutkimukseen", niin mitä ihmettä länkytät.
Siivolan sivuston yliampumisia ja virheitä en jaksa lähteä luettelemaan ja jos sinä pidät niitä juttuja validdeina, meidän lienee turha jatkaa.
"Valitettavasti Skepsiksen nettisivut eivät ole vertaisarvioitu arvostettu tieteellinen julkaisu, joten näyttösi ei ole vakavasti otettava."
Kyseistä tutkimusta EI ole julkaistu Skeptiksen nettisivuilla vatipää. Juttusi oli rapuväistö sieltä räikeimmästä ja lapsellisimmasta päästä. Mutta muuhunhan sinä et pysty. - Yllätä!
kjhkkgh kirjoitti:
Ei randi mikään tutkija ole. Jos sinulla ei ole antaa linkkiä Siivolan esittämään "tutkimukseen", niin mitä ihmettä länkytät.
Siivolan sivuston yliampumisia ja virheitä en jaksa lähteä luettelemaan ja jos sinä pidät niitä juttuja validdeina, meidän lienee turha jatkaa.
"Valitettavasti Skepsiksen nettisivut eivät ole vertaisarvioitu arvostettu tieteellinen julkaisu, joten näyttösi ei ole vakavasti otettava."
Kyseistä tutkimusta EI ole julkaistu Skeptiksen nettisivuilla vatipää. Juttusi oli rapuväistö sieltä räikeimmästä ja lapsellisimmasta päästä. Mutta muuhunhan sinä et pysty.> Siivolan sivuston yliampumisia ja virheitä en jaksa lähteä luettelemaan ja jos sinä pidät niitä juttuja validdeina, meidän lienee turha jatkaa.....
Teepä kerrankin poikkeus siitä normaalista linjastasi, ja yllätä kaikki perustelemalla väitteesi! Luettele niitä virheitä joita olet havainnut! - "Varpumies"
tässä tutkimusta kirjoitti:
Siivolan sivusto on täysin huuhaa lähde.
40 onnistumista viidestäkymmenestä ei ole paljon vaadittu, jos varpumiehet todella löytävät kohteet. 90 %:n tarkkuus testiä kohti on 10 %:n virhe ja se ei vielä olisi kummoinenkaan tieteellisen menetelmän luotettavuus. Väittäväthän varpumiehet olevansa lähes varmoja havainnoistaan. Nyt meni satunnaisen yli, mikä ei yksittäisessä kokeessa ole lainkaan harvinaista. Siivolan mukaan onnistumisen mahdollisuus sattumalta oli mikroskooppisen pieni, mutta siinä on kyseessä joko tahaton tai tahallinen tilastomatiikan väärinkäyttö.
Tuplaan satunnaiseen verrattuna pääseminen ei todellakaan ole kova näyttö, kun kyseessä on yksi ainoa testi ja suhteellisen pieni otanta.
Oulun yliopiston tutkimus sen sijaan täytti tieteelliset kriteerit ja se tehtiinuseana eri testinä, jotka kaikki olivat varpumiesten hyväksymiä.
Minulla on esittää alkuperäinen tutkimus. Onko sinulla se, mihin Siivola viittaa?
http://www.skepsis.fi/jutut/maasateilyraportti.html> Oulun yliopiston tutkimus sen sijaan täytti tieteelliset kriteerit ja se tehtiinuseana eri testinä, jotka kaikki olivat varpumiesten hyväksymiä.
Kun tämä tutkimus, jossa varpumiehet istuivat pimennetyssä maasturissa, jolla sitten ajeltiin vedellä täytettyjen paloltkujen seassa, täyttää tieteelliset kriteerit, niin mikä on semmoinen "varpumies", joka varpunsa kanssa kävelee oikeiden vesisuonien yli, joiden kohdalla varpu sitten taipuu. Onko tuo "varpumies" vähemmän tieteellinen? - Skepon näytöt??
kjhkkgh kirjoitti:
Ei randi mikään tutkija ole. Jos sinulla ei ole antaa linkkiä Siivolan esittämään "tutkimukseen", niin mitä ihmettä länkytät.
Siivolan sivuston yliampumisia ja virheitä en jaksa lähteä luettelemaan ja jos sinä pidät niitä juttuja validdeina, meidän lienee turha jatkaa.
"Valitettavasti Skepsiksen nettisivut eivät ole vertaisarvioitu arvostettu tieteellinen julkaisu, joten näyttösi ei ole vakavasti otettava."
Kyseistä tutkimusta EI ole julkaistu Skeptiksen nettisivuilla vatipää. Juttusi oli rapuväistö sieltä räikeimmästä ja lapsellisimmasta päästä. Mutta muuhunhan sinä et pysty."Ei randi mikään tutkija ole."
Myönnät siis että skeptikoiden pääguru on pelkkä amatööri. Kertoo paljon skeptismistä.
"Siivolan sivuston yliampumisia ja virheitä en jaksa lähteä luettelemaan ja jos sinä pidät niitä juttuja validdeina, meidän lienee turha jatkaa."
Osoita edes yksi asiavirhe, vaan ei taida löytyä.
"Kyseistä tutkimusta EI ole julkaistu Skeptiksen nettisivuilla vatipää."
Menee taas nimittelyn puolelle, niinkuin skeptikoilla yleensä menee, kun asiakysymyksissä ei pärjätä. No esitä vertaisarvioitu arvostettu tieteellinen julkaisu jossa tutkimus ON julkaistu, niin katsotaan sitten kannattaako jatkaa.
"Juttusi oli rapuväistö sieltä räikeimmästä ja lapsellisimmasta päästä. Mutta muuhunhan sinä et pysty."
Mihin itse pystyt? Ö-luokan nimittelyä ilman mitään näyttöä. Koita nyt skarpata. - jgbvhkgckfx
Skepon näytöt?? kirjoitti:
"Ei randi mikään tutkija ole."
Myönnät siis että skeptikoiden pääguru on pelkkä amatööri. Kertoo paljon skeptismistä.
"Siivolan sivuston yliampumisia ja virheitä en jaksa lähteä luettelemaan ja jos sinä pidät niitä juttuja validdeina, meidän lienee turha jatkaa."
Osoita edes yksi asiavirhe, vaan ei taida löytyä.
"Kyseistä tutkimusta EI ole julkaistu Skeptiksen nettisivuilla vatipää."
Menee taas nimittelyn puolelle, niinkuin skeptikoilla yleensä menee, kun asiakysymyksissä ei pärjätä. No esitä vertaisarvioitu arvostettu tieteellinen julkaisu jossa tutkimus ON julkaistu, niin katsotaan sitten kannattaako jatkaa.
"Juttusi oli rapuväistö sieltä räikeimmästä ja lapsellisimmasta päästä. Mutta muuhunhan sinä et pysty."
Mihin itse pystyt? Ö-luokan nimittelyä ilman mitään näyttöä. Koita nyt skarpata.Randi on taikuri, ei tutkija. Hän saattaa joillekin olla skeptismin keulakuva, mutta ei hän varmasti kyvyiltään ole mitenkään poikkeava. Hyvä tuomaan agendaa esille.
Siivola ruoskii kuollutta aasia. Paratutkimusta on tehty kohta sata vuotta ja kaikki on yhtä alkutekijöissään kuin pari - kolme tutkijasukupolvea takaisinpäinkin.
Otan yhden esimerkin todella karkeasta virheestä, joka valottaa Siivolan ajattelua syvällisemminkin:
"Psykologia taantui tietoisuuden tutkimisesta refleksien tutkimiseksi. "
Nykyinen kognitiotutkimus, johon psykologia ja neuropsykologia aivan oleellisesti kuuluvat, on kaikkea muuta kuin "refleksien tutkimista".
Siivola etsii virheitä parapsykologian nykysuuntauksesta ja pyrkii sillä selittämään sadan vuoden paikallaan polkemisen. Kun sekään ei riitä, yritetään hyökätä luonnontieteellistä metodia vastaan skeptismin välityksellä.
Toinen esimerkki: "Tajunta on pikemminkin jokin ihmistä ympäröivä, periaatteessa rajattoman kauas ulottuva kenttä kuin johonkin elimeen rajoittuva pistemäinen tietoisuuslähde. "
Tämä on jo aivan täyttä huuhaata. Mikään ei osoita, että olisi tajuntaa biologisen entiteetin ulkopuolella. Kaikki tajuntaamme liittyvät ilmiöt johtuvat tavalla tai toisella keskushermostostamme. Mistään muusta ei ole pienintäkään näyttöä eikä toimivaa teoriaa. Vain NA-henkistä haihattelua ja haaveilua. - gfgdfdz
"Varpumies" kirjoitti:
> Oulun yliopiston tutkimus sen sijaan täytti tieteelliset kriteerit ja se tehtiinuseana eri testinä, jotka kaikki olivat varpumiesten hyväksymiä.
Kun tämä tutkimus, jossa varpumiehet istuivat pimennetyssä maasturissa, jolla sitten ajeltiin vedellä täytettyjen paloltkujen seassa, täyttää tieteelliset kriteerit, niin mikä on semmoinen "varpumies", joka varpunsa kanssa kävelee oikeiden vesisuonien yli, joiden kohdalla varpu sitten taipuu. Onko tuo "varpumies" vähemmän tieteellinen?Luitko koko tutkimuksen? Tuo maasturihommakin oli varpumiesten hyväksymä. Väittivät havaitsevansa jopa lentokoneesta.
Oikeita vesisuonia ei juurikaan ole. Ne vaativat melko poikkeuksellisia geologisia rakenteita. Vettä sen sijaan tulee lähes mistä tahansa, kunhan jaksaa kaivaa.
Olen itse ollut tekemässä sokkokoetta luonnollisessa ympäristössä. varvut kyllä taipuivat, mutta eivät samoissa kohdissa edes samoilla henkilöillä, jos kohdetta lähestyttiin silmät peitettyinä. - Ei löytynyt virheitä
jgbvhkgckfx kirjoitti:
Randi on taikuri, ei tutkija. Hän saattaa joillekin olla skeptismin keulakuva, mutta ei hän varmasti kyvyiltään ole mitenkään poikkeava. Hyvä tuomaan agendaa esille.
Siivola ruoskii kuollutta aasia. Paratutkimusta on tehty kohta sata vuotta ja kaikki on yhtä alkutekijöissään kuin pari - kolme tutkijasukupolvea takaisinpäinkin.
Otan yhden esimerkin todella karkeasta virheestä, joka valottaa Siivolan ajattelua syvällisemminkin:
"Psykologia taantui tietoisuuden tutkimisesta refleksien tutkimiseksi. "
Nykyinen kognitiotutkimus, johon psykologia ja neuropsykologia aivan oleellisesti kuuluvat, on kaikkea muuta kuin "refleksien tutkimista".
Siivola etsii virheitä parapsykologian nykysuuntauksesta ja pyrkii sillä selittämään sadan vuoden paikallaan polkemisen. Kun sekään ei riitä, yritetään hyökätä luonnontieteellistä metodia vastaan skeptismin välityksellä.
Toinen esimerkki: "Tajunta on pikemminkin jokin ihmistä ympäröivä, periaatteessa rajattoman kauas ulottuva kenttä kuin johonkin elimeen rajoittuva pistemäinen tietoisuuslähde. "
Tämä on jo aivan täyttä huuhaata. Mikään ei osoita, että olisi tajuntaa biologisen entiteetin ulkopuolella. Kaikki tajuntaamme liittyvät ilmiöt johtuvat tavalla tai toisella keskushermostostamme. Mistään muusta ei ole pienintäkään näyttöä eikä toimivaa teoriaa. Vain NA-henkistä haihattelua ja haaveilua."Randi on taikuri, ei tutkija. Hän saattaa joillekin olla skeptismin keulakuva, mutta ei hän varmasti kyvyiltään ole mitenkään poikkeava."
Eli Randilla ei ole minkäänlaista tieteellistä pätevyyttä.
"Paratutkimusta on tehty kohta sata vuotta ja kaikki on yhtä alkutekijöissään kuin pari - kolme tutkijasukupolvea takaisinpäinkin."
Tuo väite vaatisi jotain näyttöä.
""Psykologia taantui tietoisuuden tutkimisesta refleksien tutkimiseksi. "
Nykyinen kognitiotutkimus, johon psykologia ja neuropsykologia aivan oleellisesti kuuluvat, on kaikkea muuta kuin "refleksien tutkimista"."
Ei Siivola tuossa tehnyt asiavirhettä, et vaan ymmärtänyt hänen pointtiaan.
"Tämä on jo aivan täyttä huuhaata. Mikään ei osoita, että olisi tajuntaa biologisen entiteetin ulkopuolella."
Kyllä osoittaa; telepatia, selvänäkö, kaukoparannus, USA:n armeijan kaukokatsojat, ruumiista irtaantuminen, kuoleman jälkeinen elämä jne. Ei edelleenkään siis yhtään osoitettua asiavirhettä Siivolan tekstissä - Varpu toimii
gfgdfdz kirjoitti:
Luitko koko tutkimuksen? Tuo maasturihommakin oli varpumiesten hyväksymä. Väittivät havaitsevansa jopa lentokoneesta.
Oikeita vesisuonia ei juurikaan ole. Ne vaativat melko poikkeuksellisia geologisia rakenteita. Vettä sen sijaan tulee lähes mistä tahansa, kunhan jaksaa kaivaa.
Olen itse ollut tekemässä sokkokoetta luonnollisessa ympäristössä. varvut kyllä taipuivat, mutta eivät samoissa kohdissa edes samoilla henkilöillä, jos kohdetta lähestyttiin silmät peitettyinä."varvut kyllä taipuivat, mutta eivät samoissa kohdissa edes samoilla henkilöillä, jos kohdetta lähestyttiin silmät peitettyinä."
Mutta kun varvulla etsitään kaivon paikkaa silmät auki, niin homma toimii. - Skepon koe
Varpu toimii kirjoitti:
"varvut kyllä taipuivat, mutta eivät samoissa kohdissa edes samoilla henkilöillä, jos kohdetta lähestyttiin silmät peitettyinä."
Mutta kun varvulla etsitään kaivon paikkaa silmät auki, niin homma toimii.Kun skepo rupeaa tekemään kokeita se panee silmät, ja nähtävästi korvatkin kiinni.
Kuinkahan esim. ajokoe skepolta onnistuu? - Siat ovat fiksuja
lhgjlghgc kirjoitti:
Mutta kun maassa ei ole mitään vesisuonia. Kysy vaikka geologeilta.
Lisäksi koejärjestelyjä oli useita muitakin kuin vesiletkut. Vesiletkutkin olivat kaivonkatsojien itsensä hyväksymiä testejä, kuten kaikki muutkin. Näkevätkän he vesijohdot ja viemäritkim maan alta omien juttujensa mukaan. Mikään testeistä ei antanut positiivista tulosta. Täsyi nolla useista yrityksistä ja tavoista huolimatta.
Ainahan sika syitä löytää.Siat ovat tosi fiksuja eläimiä! Niitä käytetään Ranskassa ja Italiassa tryffeleiden etsintään. Tryffelit ovat tosi kallita ja maukkaita.
Kannattaisi teidänkin joskus maistaa, niin ihastuisitte ikipäiviksi, on ne vaan niin herkullisia. - Vesisuonisika!?
Sika löytää? kirjoitti:
> ”Kontrolloidut tutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet, ettei taikavarvulla voi luotettavasti paikantaa aineellisia kohteita, vesisuonia eikä maasäteilykenttiä".
Tukimuksessa tutkitaan mm. vesisuonien paikantamista "taikavarvulla", mutta tuossa ilmoitat, että maassa ei ole mitään vesisuonia!
Kuinka se asianlaita oikein onkaan?
> Mutta kun maassa ei ole mitään vesisuonia. Kysy vaikka geologeilta.Voiskohan nuo tryffelisiat opettaa myös löytämään vesisuonia?
En tiedä, mutta ehkä kannattais kokeilla! Eihän sitä koskaan tiedä, mitä noin fiksut eläimet oppii!
- Skepoko testaa?
Se vielä puuttuisi, että skepo rupeaisi terveydenhoidon tuloksia testailemaan!!!
Kykynsä se on jo näyttänyt! - Koko kansan asia
Teet hyvää työtä EKP. Tuo projekti olisi hyvä saada esille myös valtamedioihin, niin saisi laajempaa näkyvyyttä. Oletko ollut yhteydessä lehdistöön, radio- ja tv-yhtiöihin? Uskoisin että joku mediataho voisi olla kiinnostunut.
Oletko EKP jo nähnyt tämän energiahoitodokumentin. Siinä on kommentteja puolesta ja vastaan, eli tasapuolinen ja asiallinen kokonaisuus:
http://www.youtube.com/watch?v=Dg5uNLXMF1A
Keskustelua dokumentista löytyy täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11323366Tiede on vahva vaikuttaja ihmisten mielissä ja tämä näkyy median Suomettumisena ja rähmällään olona tieteen tekijöiden edessä. Tätä käyttää myös skepsis hyväkseen ja on saanut sloganinsa (jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se ei myöskään sitä ole) juurrutettua ihmisten mieliin varsin tehokkaasti. Yhteydenotot Ylen ajankohtaisohjelmiin on menneet kuuroille korville, kuten myös studio 55. Noin vuosi sitten kävi Ylen paikallistoimittaja muissa asioissa, niin käytin tilaisuutta hyväkseni näyttämällä videoituja hoitotapahtumia. Kommentti oli; tuo ei voi olla totta, eikä uutiskynnys ylittynyt asenteellisuuden vuoksi.
Tutustuin Petriin jokunen vuosi sitten ottamalla yhteyttä tämän palstan kautta ja sen jälkeen on tavattu kasvotusten muutaman kerran. On todella fiksu kaveri ja Suomen energiahoitajat tekevät omaa hyvää työtään tahollaan ja ovat saaneet myös uutiskynnyksen ylitettyä.
http://www.kaupunkilehti.fi/web/pdf/2012_23/index.html 2012/23 sivu 13
http://www.kaupunkilehti.fi/web/pdf/2012_24/index.html 2012/24 sivu 7
http://www.kaupunkilehti.fi/web/pdf/arc.php?year=2012 Kaupunkilehdet 2012
Keskustelua aiheesta
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/362066
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10691778
Etsin skepsiksen keskustelupalsta kautta edes yhtä skeptikkoa, jolla olisi rohkeutta ottaa härkää sarvista, mutta ei löytynyt muita kuin ennakkoasenteellisia piraattiskeptikoita. Miten heidän kanssaan voi mitään saada aikaan, kun toimivat vasten omia toimintaperiaatteitaan, ei edistäen vaan jarruttaen kehitystä.- jhgfyhgjgxf
EräsKansanparantaja kirjoitti:
Tiede on vahva vaikuttaja ihmisten mielissä ja tämä näkyy median Suomettumisena ja rähmällään olona tieteen tekijöiden edessä. Tätä käyttää myös skepsis hyväkseen ja on saanut sloganinsa (jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se ei myöskään sitä ole) juurrutettua ihmisten mieliin varsin tehokkaasti. Yhteydenotot Ylen ajankohtaisohjelmiin on menneet kuuroille korville, kuten myös studio 55. Noin vuosi sitten kävi Ylen paikallistoimittaja muissa asioissa, niin käytin tilaisuutta hyväkseni näyttämällä videoituja hoitotapahtumia. Kommentti oli; tuo ei voi olla totta, eikä uutiskynnys ylittynyt asenteellisuuden vuoksi.
Tutustuin Petriin jokunen vuosi sitten ottamalla yhteyttä tämän palstan kautta ja sen jälkeen on tavattu kasvotusten muutaman kerran. On todella fiksu kaveri ja Suomen energiahoitajat tekevät omaa hyvää työtään tahollaan ja ovat saaneet myös uutiskynnyksen ylitettyä.
http://www.kaupunkilehti.fi/web/pdf/2012_23/index.html 2012/23 sivu 13
http://www.kaupunkilehti.fi/web/pdf/2012_24/index.html 2012/24 sivu 7
http://www.kaupunkilehti.fi/web/pdf/arc.php?year=2012 Kaupunkilehdet 2012
Keskustelua aiheesta
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/362066
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10691778
Etsin skepsiksen keskustelupalsta kautta edes yhtä skeptikkoa, jolla olisi rohkeutta ottaa härkää sarvista, mutta ei löytynyt muita kuin ennakkoasenteellisia piraattiskeptikoita. Miten heidän kanssaan voi mitään saada aikaan, kun toimivat vasten omia toimintaperiaatteitaan, ei edistäen vaan jarruttaen kehitystä.Sinulla itselläsi ei ollut rohkeutta tulla osoittamaan kykyjäsi suuresta uhoamisestasi huolimatta. Jopa kaikki kustannukset luvattiin poikkeuksellisesti maksaa, kun esitit vähävarisuutesi esteeksi. Useat henkilöt olivat mukana kaukoparannussessioissasi parikin viikkoa joka ilta, mutta mitään vaikutuksia ei ilmennyt. Selityksiä tuli jälkeenpäin roppakaupalla.
Petrihän oli haastamassa Myllykangasta osoittaakseen raajojen pituudenkin muuttuvan energiaparannuksella. Hänen kriteerinsä olisi ollut jäsenkorjaajan arvio ennen ja jälkeen session. Arvannet, miksi Myllykangas ei sitä hyväksynyt. Myllykangas sen sijaan esitti röntgenkuvia, joista asia olisi kiistattomasti ja tarkasti voitu mitata. Tämä taas ei Petrille sopinut. Miksiköhän? - ei mitata
jhgfyhgjgxf kirjoitti:
Sinulla itselläsi ei ollut rohkeutta tulla osoittamaan kykyjäsi suuresta uhoamisestasi huolimatta. Jopa kaikki kustannukset luvattiin poikkeuksellisesti maksaa, kun esitit vähävarisuutesi esteeksi. Useat henkilöt olivat mukana kaukoparannussessioissasi parikin viikkoa joka ilta, mutta mitään vaikutuksia ei ilmennyt. Selityksiä tuli jälkeenpäin roppakaupalla.
Petrihän oli haastamassa Myllykangasta osoittaakseen raajojen pituudenkin muuttuvan energiaparannuksella. Hänen kriteerinsä olisi ollut jäsenkorjaajan arvio ennen ja jälkeen session. Arvannet, miksi Myllykangas ei sitä hyväksynyt. Myllykangas sen sijaan esitti röntgenkuvia, joista asia olisi kiistattomasti ja tarkasti voitu mitata. Tämä taas ei Petrille sopinut. Miksiköhän?Noinko se meni? Olin kuvitellut, että enerkiakanaalit tosissaan uskovat asiaansa. Mutta tämä nyt viittaa siihen, että tuloksia ei saisikaan mitata.
- EKP:lle vinkki
EräsKansanparantaja kirjoitti:
Tiede on vahva vaikuttaja ihmisten mielissä ja tämä näkyy median Suomettumisena ja rähmällään olona tieteen tekijöiden edessä. Tätä käyttää myös skepsis hyväkseen ja on saanut sloganinsa (jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se ei myöskään sitä ole) juurrutettua ihmisten mieliin varsin tehokkaasti. Yhteydenotot Ylen ajankohtaisohjelmiin on menneet kuuroille korville, kuten myös studio 55. Noin vuosi sitten kävi Ylen paikallistoimittaja muissa asioissa, niin käytin tilaisuutta hyväkseni näyttämällä videoituja hoitotapahtumia. Kommentti oli; tuo ei voi olla totta, eikä uutiskynnys ylittynyt asenteellisuuden vuoksi.
Tutustuin Petriin jokunen vuosi sitten ottamalla yhteyttä tämän palstan kautta ja sen jälkeen on tavattu kasvotusten muutaman kerran. On todella fiksu kaveri ja Suomen energiahoitajat tekevät omaa hyvää työtään tahollaan ja ovat saaneet myös uutiskynnyksen ylitettyä.
http://www.kaupunkilehti.fi/web/pdf/2012_23/index.html 2012/23 sivu 13
http://www.kaupunkilehti.fi/web/pdf/2012_24/index.html 2012/24 sivu 7
http://www.kaupunkilehti.fi/web/pdf/arc.php?year=2012 Kaupunkilehdet 2012
Keskustelua aiheesta
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/362066
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10691778
Etsin skepsiksen keskustelupalsta kautta edes yhtä skeptikkoa, jolla olisi rohkeutta ottaa härkää sarvista, mutta ei löytynyt muita kuin ennakkoasenteellisia piraattiskeptikoita. Miten heidän kanssaan voi mitään saada aikaan, kun toimivat vasten omia toimintaperiaatteitaan, ei edistäen vaan jarruttaen kehitystä."Yhteydenotot Ylen ajankohtaisohjelmiin on menneet kuuroille korville, kuten myös studio 55."
Oletko ajatellut radiota? Jos Yle ei ole kiinnostunut, niin kaupalliset radioasemat saattaisivat hyvinkin olla kiinnostuneita tekemään ohjelman energiahoidosta.
Tai jos sinulla youtubeen sopivaa videomateriaalia, niin sitäkin kautta tieto leviää tehokkaasti. EKP:lle vinkki kirjoitti:
"Yhteydenotot Ylen ajankohtaisohjelmiin on menneet kuuroille korville, kuten myös studio 55."
Oletko ajatellut radiota? Jos Yle ei ole kiinnostunut, niin kaupalliset radioasemat saattaisivat hyvinkin olla kiinnostuneita tekemään ohjelman energiahoidosta.
Tai jos sinulla youtubeen sopivaa videomateriaalia, niin sitäkin kautta tieto leviää tehokkaasti.EKP:lle vinkki kirjoitti
”Oletko ajatellut radiota? Jos Yle ei ole kiinnostunut, niin kaupalliset radioasemat saattaisivat hyvinkin olla kiinnostuneita tekemään ohjelman energiahoidosta.
Tai jos sinulla youtubeen sopivaa videomateriaalia, niin sitäkin kautta tieto leviää tehokkaasti.”
Youtuubbi ja yleensäkin some on varmasti tehokas levityskeino, mutta tiedon jakaminen ilman kiistatonta tutkimustietoa on helppo kyseenalaistaa ja näin varmasti tapahtuisi omaa etuaan ajavien taholta. Sen vuoksi olen pyrkinyt löytämään henkilöä tai tahoa, jolla olisi uskallusta, resursseja ja ennakkoluuloista vapaata asennetta tarttua härkää sarvista ja selättää tieteentekijöiden ylläpitämät keskiaikaiset uskomukset yliluonnollisesta.
Terveysjumpassahan ei kyse ole yliluonnollisesta, vaan ihmisen ominaisuudesta, joka tarvitsee toimiakseen riittävän energiatason, joka voidaan saavuttaa energiahoidoilla. Energiatason nosto saattaa vaatia useita energiahoitokertoja, eikä se ole itsetarkoitus, vaan tarkoituksenmukainen itsehoito, joka kokemusteni mukaan toimiin noin 90 % ihmisistä ja nuorilla usein jo ensimmäisellä hoitokerralla. Eikä skepsiksen viehtymys yliluonnolliseen ja uskontojen käsitys ihmisen olemuksesta pitäisi olla esteenä ihmisen ominaisuuksien tutkimiselle ja hyödyntämisessä mm. terveydenhoidossa.
Miksi pieni vähemmistö jää tai haluaa jäädä ulkopuolelle hyvää itsehoitoa on myös tutkimisen paikka. Onko kyse erilaisuudesta, joka näkyy välittämisen puutteena, kuten narsismissa tai vain kyvyttömyytenä nähdä asiat toisin. Skeptisismillä ei kuitenkaan näyttäisi energiahoidon toimivuuden tai toimimattomuuden kanssa olevan mitään tekemistä, vaan enneminkin skeptisesti avoin, ilman ennakkoluuloja ja asenteita olevalla on hyvät edellytyksen myös omahoitoon.
Sen sijaan itsekeskeinen, itseä ja toisia kontrolloivan ihmisen ajatusmaailma ei näyttäisi antavan lupaa ja tilaa toimia, vaan ikään kuin tukahduttaisi sisäisentietoisuuden toiminnan. Onko niin, että heiltä puuttuu jotain tärkeää ja ovat sen vuoksi kehityksessään jälkeenjääneitä. Mene ja tiedä sen aika näyttää, mutta ajatusmaailmaltaan ja maailmankatsomukseltaan mielenkiintoisia olioita evoluutio tuottaa ja jotkin heistä päätyvät myös politikoisi.
Nykypäivänä kaikki näyttäisi olevan politikointia ja raha tärkein vaikuttaja. Rahan ja omaisuuden kerääminen yhteiskunnan hyvinvoinnin kustannuksella on hyvin lyhytnäköistä toimintaa ja on osoitus toimijoidensa moraalittomuudesta kansalaisiaan kohtaan. Tämä kansalaistensa taskuilla käynti on hyvää vauhtia pesiytymässä terveydenhoitoon ja ihmisistä on tullut vain osa omaisuuden hankintaa veroparatiisitileille.
P.S. Kiitoksia kaikille vinkeistä ja kannustuksesta. Yt EKP
- No mites kävi?
On sulla ainakin yksi fani, alla olevasta päätellen.
Hauskinta on se että, kirjoitustasi ruvetaan , tai on jo ehkä ruvettu lainaamaan ja siteeraamaan tieteellisenä julkaisuna tai tutkimuksena näissä piireissä.
Laitappa se video vaikka Youtubeen nähtäväksi niin kokeillaan.- Ettäs tiedät
Tässä on sitten EKP:n toinen fani!
- Kolmas fani ilmoitta
Ilmoittaudun olen jo sitten kolmas EKP:n fani.
Kolmas fani ilmoitta kirjoitti:
Ilmoittaudun olen jo sitten kolmas EKP:n fani.
EKP on hyvälla asialla. Hänen päävastustajiensa kärkeen kuuluu "uskoon" höyrähtänyt ukko tuosta lähinaapurista. Sen rtolliviestejä löytyy tämän palstan sivuilta tuhansia. Kaikki puskista, kuinkas muuten.
- 4. fani
Ilmoittaudun EKP:n faniksi ja olen siis neljäs.
- Päävastustaja
capt.cöpenick kirjoitti:
EKP on hyvälla asialla. Hänen päävastustajiensa kärkeen kuuluu "uskoon" höyrähtänyt ukko tuosta lähinaapurista. Sen rtolliviestejä löytyy tämän palstan sivuilta tuhansia. Kaikki puskista, kuinkas muuten.
Puskisuskis päävastustaja?
- Kuten kapu
Päävastustaja kirjoitti:
Puskisuskis päävastustaja?
Uskis on puskis!
- Utelias !
capt.cöpenick kirjoitti:
EKP on hyvälla asialla. Hänen päävastustajiensa kärkeen kuuluu "uskoon" höyrähtänyt ukko tuosta lähinaapurista. Sen rtolliviestejä löytyy tämän palstan sivuilta tuhansia. Kaikki puskista, kuinkas muuten.
Kasvaako sen talon ympärillä tiheä pensaikko? Ja onko sillä siellä pensaikossa se tietokone, mistä se lähettelee niitä viestejä?
- puhelinlangat laulaa
No et varmasti saa asiaasi eteenpäin tuota kautta. Eduskunnassa tuskin yksikään kansanedustaja edes luki avautumistasi. Kansanedustajien avustajien tehtäviin kuuluu nimenomaan kaikenlaisen roskapostin suodatus.
Kokeile hengentuotteesi levitykseen hengellisiä piirejä. Niissä on tuon tyyliset parannuskeinot hyvin suosittuja ja myöskin hyvin tuottavia. Ja parasta on, että vapaudut kaikenlaisesta vastuusta, mihin saattaisit törmätä jos harjoittasit ja mainostaisit tuollaisia juttuja hoitomuotoina.
Vertaile menetelmiäsi vaikka Pirkko Jalovaaran hyvin tuottaviin sessioihin. Koska teidän menetelmät perustuu aivan vastaaviin uskomuksiin, niin mikään ei estä sinua nousemasta myös tekojen kautta todelliseksi Messiaaksi. - Liian halpaa!
Eihän kaikenlaiset energiahoidot voi mennä eteenpäin. Aivan liian liian halpaa "hiplaamista". Kyllä hoitojen täytyy olla sellaisia kuin skepo on kaupitellutkin. Kovalla rahalla ostettuja pillereitä ja piikkejä. Niistä tietää, että on vaikutusta, kun ne on lääkäri määrännyt, ja sitten apteekista ostanut!
http://www.taloustaito.fi/fi-FI/ auto/a/taloustaidon-uutiset/laakekulut-kuriin- ljhgjgvhkchk
Vaan kun niistä kaiken maailman energiahoidoista ei ole muuta näyttöä kuin hoitoja markkinoivien jutut.
- Näyttöjä näyttöjä
ljhgjgvhkchk kirjoitti:
Vaan kun niistä kaiken maailman energiahoidoista ei ole muuta näyttöä kuin hoitoja markkinoivien jutut.
Näyttöjä on jos vaan näkee, mutta skepohan ei näe eikä kuule muuta kuin oman mantransa, jossa saa rahastaa viimoisen päälle!
- Skepo vs. Duodecim
ljhgjgvhkchk kirjoitti:
Vaan kun niistä kaiken maailman energiahoidoista ei ole muuta näyttöä kuin hoitoja markkinoivien jutut.
"Vaan kun niistä kaiken maailman energiahoidoista ei ole muuta näyttöä kuin hoitoja markkinoivien jutut."
Vaan kun on vankka tieteellinen näyttö:
"Amerikkalaistutkija kävi läpi 23 kaukoparantamista koskevaa tutkimusta, jotka olivat seuloutuneet suuremmasta joukosta täyttämällä tieteellisen tutkimuksen kriteerit. Yli puolessa tutkimuksista voitiin katsoa, että henkiparantaminen auttoi potilasta.
Uutispalvelu Duodecim
(Annals of Internal Medicine 2000; 132: 903 - 910)"
http://www.tohtori.fi/?page=5817524&id=2349572 - mikä unohtui
Skepo vs. Duodecim kirjoitti:
"Vaan kun niistä kaiken maailman energiahoidoista ei ole muuta näyttöä kuin hoitoja markkinoivien jutut."
Vaan kun on vankka tieteellinen näyttö:
"Amerikkalaistutkija kävi läpi 23 kaukoparantamista koskevaa tutkimusta, jotka olivat seuloutuneet suuremmasta joukosta täyttämällä tieteellisen tutkimuksen kriteerit. Yli puolessa tutkimuksista voitiin katsoa, että henkiparantaminen auttoi potilasta.
Uutispalvelu Duodecim
(Annals of Internal Medicine 2000; 132: 903 - 910)"
http://www.tohtori.fi/?page=5817524&id=2349572Jos aiheesta olisi olemassa vankka tieteellinen näyttö, niin sinun ei olisi tarpeen valehdella ja postata linkkiä vuosikymmenen takaiselle hölinälle, joka viittaa katsaukseen, jossa vankkaan näyttöä ei löytynytkään.
- Tieteellinen näyttö
mikä unohtui kirjoitti:
Jos aiheesta olisi olemassa vankka tieteellinen näyttö, niin sinun ei olisi tarpeen valehdella ja postata linkkiä vuosikymmenen takaiselle hölinälle, joka viittaa katsaukseen, jossa vankkaan näyttöä ei löytynytkään.
Skepo toistelee jatkuvasti siitä tieteellisestä näytöstä. Onko terveys ja terveydenhoito vain jotain tieteellisiä näyttöjä? Kerropa kerrankin jotain asiaakin!
Onko se 13%:n vankka tieteellinen näyttö koko terveydenhoitoon sopiva, ja riittäväkin näyttö?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2266596- 1711745
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661527- 701094
- 1051010
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6957Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte126891Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy203873- 100836
En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66799