Vanhojen asuntojen hinnat nousseet pilviin. Onko vanha asunto hyvä sijoitus?
Ainakin hintapyynnit on ylihintaiset.
Päivän 17.3.2013
hesarista juttua
Vesivahingot ryöpsähtäneet käsistä
Jutusta lainattua
"Lämpöpuhallin hurisee, kun Jukka Tuorila Talotuki Oy:stä mittaa betonilattian kosteutta oululaisessa kerrostaloasunnossa. Märkä parketti on irrotettu.
"Betoni ei ole vielä tarpeeksi kuiva remontin aloittamiseksi. Kuivurit ovat töhisseet jo kolme viikkoa, ja vielä niiden on oltava päällä viikon", Tuorila sanoo.
Mittavan putkivuodon seurauksena kerrostalon ylimmän 6. kerroksen huoneisto jouduttiin purkamaan. Vain väliseinätolpat säästyivät 20 minuuttia valtoimenaan purkautuneelta vedeltä.
Vesi valui myös alakerran huoneistoihin pahoin seurauksin. Palokunta kävi imuroimassa talosta vettä.
"Kymmenen vuotta sitten uusitun jakotukin liitin petti. Yleensä vuotoja on vanhoissa putkistoissa. Etenkin 1990-luvulla asennettiin huonolaatuisia kupariputkia, jotka nyt tihkuvat", isännöitsijä Erkki Hanhisalo kertoo.
"
Ainakin hintapyynnit on ylihintaiset.
Päivän 17.3.2013
hesarista juttua
Vesivahingot ryöpsähtäneet käsistä
Jutusta lainattua
"Lämpöpuhallin hurisee, kun Jukka Tuorila Talotuki Oy:stä mittaa betonilattian kosteutta oululaisessa kerrostaloasunnossa. Märkä parketti on irrotettu.
"Betoni ei ole vielä tarpeeksi kuiva remontin aloittamiseksi. Kuivurit ovat töhisseet jo kolme viikkoa, ja vielä niiden on oltava päällä viikon", Tuorila sanoo.
Mittavan putkivuodon seurauksena kerrostalon ylimmän 6. kerroksen huoneisto jouduttiin purkamaan. Vain väliseinätolpat säästyivät 20 minuuttia valtoimenaan purkautuneelta vedeltä.
Vesi valui myös alakerran huoneistoihin pahoin seurauksin. Palokunta kävi imuroimassa talosta vettä.
"Kymmenen vuotta sitten uusitun jakotukin liitin petti. Yleensä vuotoja on vanhoissa putkistoissa. Etenkin 1990-luvulla asennettiin huonolaatuisia kupariputkia, jotka nyt tihkuvat", isännöitsijä Erkki Hanhisalo kertoo.
"
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vanhalle asunnolle ainoa vaihtoehto on uusi asunto.
Nekään ei ole halpoja..
Tuossa muutaman sadan metrin päässä oli pari vuotta sitten vesivahinko yhdessä talossa joka oli valmistunut alle vuosi aikaisemmin. Edes kuplahinnalla ei saa hyvää.Olikohan asuntovelkaisella pää niin märkänä että koko kämppä kastui ja kasteli alakerran kämpänkin?
Liekö taloyhtiöt panttaa liian kauan aikaa putkiremonttia? Kuvaksihan asunnon taas saa jos putket ei kestä? Millanen vaihtoehto lienee sitten putken pinnoitus eli vanhasta tulee uudenveroinen?
"Millanen vaihtoehto lienee sitten putken pinnoitus eli vanhasta tulee uudenveroinen? "
Ei uudenveroinen, mutta menee varmaan 20vuotta ennenkuin täytyy uusia.
Ehkä olisi paras pinnoittaa jo 20v iässä, jolloin rakenne vielä hyvä?
Ammattimiehiltä kommentteja?
Vesijohtoja en lähtisi pinnoittamaan.
Viemäreissä materiaalien pitäisi kestää 50 vuotta, mutta poikkeuksia on
- 70-luvulla oli käytössä muovilaatua, joka vanhetessaa kovettuu ja haurastuu ... eikä sitten ehkä kestä pinnoituksen/sukituksen edellyttämää puhdistusta
- valurautaviemäreissä pitäisi sahauspinnat suojata, jos putkia lyhennetään - jos tästä luistellaan, voi kesto lyhentyä muutamalla vuosikymmenellä, huonosti tehtyjä 80-luvun asennuksia on jo mennyt uusiksi ja huonoilla 90-luvun asennuksillakin alkaa olla tunnit täynnä
- viemärien pinnoituksille en menisi lupailemaan kuin parin vuosikymmenen kestoa eli kyseessä on siirtokorjaus - tämä voi olla ihan paikallan, jos on vaikka KPH vesieristeet yms. uusittu 10 vuotta sitten, niin sitten menee käytevästi kaikki uusix 20 vuoden päästä
- sukituksella pitäisi keston olla samaa luokkaa kuin uusilla viemäreillä ... siis pitäisi, se on toki eri asia, kuka moista uskaltaa luvata ja vaikka lupaisikin, niin mitä merkitystä lupauksella olisi jos/kun ao firmaa ei enää vuonna 2060 olisi olemassa
Eri vakuutusyhtiöillä suhtautuminen eri menetelmiin vaihtelee huomattavasti, mikä kannattaa ottaa huomioon. Pahimmillaan pinnoitus/sukitus huomioidaan vain siten, että talon iästä vähennetään jokunen vuosi ts. entisen 50 vuoden iän sijaan korvaustaulukoita tulkitaan, kuin ikää olisi 30 vuotta. Tarkoittaa käytännössä, ettei vesivahingoista juuri mitään korvauksia maksella ainakaan 10-20 vuotta kunnostuksen jälkeen.
20 vuoden iässä ei viemäreitä tarvi pinnoittamaan/sukittamaan alkaa. Mutta ei niitä ihan loppuunkaan voi ajaa. Ennen pinnoitusta pitää putken pinta saada puhtaaksi ja tässä vaiheessa käytetään aika rajua puhdistusmenetelmää -> liian haperot putket hajoavat käsiin. Eli ehkä jossain 40 vuoden iässä ... mutta tätä ei todellakaan katsota kalenterista, vaan on fiksumpaa teettää kuntotutkimus esim. 30 vuoden iässä ja siitä eteenpäin vaikka 5 vuoden välein kunnes tulee tieto, ettei enää kannata pitkittää...
Vaikee uskoa, että pinnoituksella tulisi uudenveroinen. Pääkaupunkiseudulla yrittivät sukittaa -70 luvun kerrostaloasunnon putkia, mutta putket ei kestäneet. Siis osa putkista oli jo mennyt siihen kuntoon.
Siihen taloon tulee paljon muitakin remontteja. Se on tosi kallista nykypäivänä. Osa saattaa joutua muuttaa evakkoon sillä milläs maksaa pienistä tuloista.
Opettele kirjottamaan. Ihan kauheaa lukea tuollaista kun koitat väitellä asiallisesti vastaavaa kirjoittajaa vastaan.
Mitä yrität? Rommautella vanhojen asuntojen hinnat täällä kirjoittelemalla?
Vanha asunto omaksi kodiksi isosta ja kasvavasta kaupungista on hyvä sijoitus vs. vuokralle jääminen.
Mutta vuokralle annettavaksi sijoitusasunnoksi ei välttämättä niinkään hyvä, kun verrataan vaihtoehtoisiin sijoituksiin.
Taitaa muuttua asuntosijoittaminen riskibisnekseksi ja sen ovat Asijoittajat saaneet itse aikaiseksi. Kohta ryskyy sijoituskämppien hinnat alas ja rempat tekemättä.
Älä ny viitti puhua sontaa :D
Taitaa itsellasi valua ripuli jo sääressä asti kun tajuat, että olisi kannattanut ostaa jo silloin kauan sitten kun aloit tuhnutella ja odotta rommausta :D
Noh, kun katsotaan rakennuskustannukset ja tiedetään, että tontit Helsingistä tulevat aina ja ikuisesti olemaan arvokkaita, niin ei mitään aivan mieletöntä romahdusta ole tiedossa. Jonkun 20-50% ihan pahimmillaan voisi tulla alaspäin väliaikaisesti, mikä tietysti sekin kova rysäys, mutta ei mitään verrattuna esimerkiksi pörssin pahimpiin uhkakuviin. Suurin osa omistajista, itseni mukaanlukien, myös saanut tässä viime vuosina jo voittoa sen verran, että vaikka tippuisi 50%, ei mentäisi pakkaselle.
Omassa asunnossani tehtiin juuri LVI sekä antenniremontti. Asunnon hinta+remontin hinta on vasta 80 % vastaavasta samalle aluelle rakennetun uuden asunnon hinnasta.
Vanhoissa kerrostaloasunnoissa on myös tunnelmaa. Pihan puusto on täysikasvuista, tontti iso ja vanhat, vuosikymmeniä talossa asuneet asukkaat osa infrastruktuuria. Eikä riesana ole koneellista ilmastointa, asuntosaunaa tai esteettömyyttä. Ei tulisi mieleenkään hankkia asuntoa uudesta talosta.
Tuotahan minä olenkin ihmetellyt, kun vanha on vain 20% halvempi kuin ihkauusi. Siinä vanhassa on kuitenkin muita pienempiä remontteja taas lähempänä kuin uudessa, energiatehokkuusluokka huonompi ja kaitpa rakennuksen käyttöikäkin joskus loppuu.
Ehdottomasti vanhoista pidän itsekin, mutta alennusta pitäisi mielestäni olla paljon enemmän kuin 20%.