Kimi pahempi veronkiertäjä kuin Hautala

Verohuijari kimi

Viime päivät on puhuttu Heidi Hautalan oviremontista. Se on kuitenkin mittakaavaltaan mitätön - joskin periaatteeltaan ja uskottavuudeltaan suuri - verrattuna Räikkösen veronkiertoihin. Hän on olevinaan suomalainen, mutta ei osallistu yhteiseen vastuuseen millään tavalla. On todellinen yhteiskunnallinen käpykaartilainen. Kuten muutkin "urheilijat", joiden kirjat ovat veroparatiisissa. Hyvinvointipalvelut kyllä kelpaavat herralle. En tunne minkäänlaista iloa hänen menestyksestään. Tänään nostan Monacon väreissä olevan rätin kuusenoksalle.

23

443

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • katajainenjyr

      Mainosarvo Suomelle kuitenkin paljon parempi kuin Hautalan.

      Maammelaulu on soinut tänään ja kansainväliseen tietoisuuteen tullut se, että täällä pohjoisessa asuu ehkä outo kansa, mutta sen yksilöt osaavat ajaa.

      Fi maailma työllistää suomalaisia niin paljon että sieltä tulee Suomeen rahaa ja markkinarvoa niin paljon että Hautalan palkankin voisi maksaa Kimille pimeänä.

    • ei verot vaan sosiaa

      Hautalan vero asiassa ei sitten ollutkaan ilmeisesti ongelmia koska summa oli jäänyt alle sen mistä pitää ilmoitta( sen saajan pitää ilmoittaa) mutta Hautalan vastuuseen kuului olisi kuulunut ne eläkevakuutus yms maksut. Verottajahan oikaisu että ei veroista olekaan nyt kysymyt, oli tässä taannoin lehdessä oikaisus.

      Muistakaa nyt tarkoin, että ette itse Ikinä sossu tähän. Anna kaverille pikku korvausta siitä että lyhensi sulle housunlahkeet, tai bensarahaa siitä että toimi sulle taksina ja heitti kapakkaan, tai mummolle kävi joku kuapassa ja asioilla ja jos joku pesee jollekin ikkunat tai auttaa lapsiperhettä asioilla käynnissä kun mutsi sodottuna lapsiin, et vahdi kekenkään lasta että muija pääsee kampaajalle tai sossuun.

      Kuten Stub sanoi omista epäilyistään mihin olisi voinnut syyllistyä, että onkin antanut rahaa jollekin jnkin asian hoitamikseksi ...
      Heittäköön se ensimmäisen kiven joka itse ei ikinä ole rikkonut lakia. Ja jos pulloja kerää ja niistä saa tuloja, nythän on niin että nekin pitää ilmoittaa verottajalle.
      Tuo Kimin verotus onkin jo sen verran komplisoitu asia, että olisi syytä miettiä verojakoa eri maiden välillä.
      Ei nyt liioitella hänen ihmeyttään markkinaarvoilla, kapea-laista sekin ja subjektiivista.
      Yksilönä hänen pitää maksaa verot. No hänhän maksaa, pahempi jos ei maksa.
      Myös jokaisella on oikeus verosuunnitteluun maiden välisesti lain puitteissa. Tärkeintä on että lakia ei rikota.
      Kaikkien jääkiekkoilijoiden ja urheiljoiden tulot ovat aivan lian yläkanttiin.
      Esim. urheilu ei voisi olla ammatti, vaan harrastus. Suhteessa siihen miten joku myyjä ,sairaanhoitaja, siivooja tekee pikku palkalla työtä ja ruuhkabussissa aamuin illoin ostoskassit kädessä ja lasta hakee hoidosta, moni rikkoo työssään kehoaan ja uupuu. Niin väärin tuo palkkaero.
      Suhteessa työnlaatuun ja määrään on urheiljoiden palkat aivan liikaa. Ne pitäisi sihteuttaa muuhun palkkatasoon tai muuntaa ne harrastukseksi, ehkä palkkioperiaate vain tai kulukorvaus.
      No, ei kuulu tähän,mutta ei tuo Kimi ihmemmmin menesty, vaikka mitä kokeilee ei missään avaudu okiein onnistumisen polku, on varmaan lahjoja,mutta rallikin meni mönkään ja vähän vahingossa voittaa tai toisten kustannuksella. Sillä omalla omituisella luonteenladulla saanut marginaalia ja näkyvyyttä.

    • lippokasta

      Maksaako Kimi kiinteistöveronsa Suomeen? Ne voivat olla melkoiset jos ei ole vielä saanut myytyä asuntoaan Suomessa.

      Hautala on hirveä konna, koska jos noinkin ison remontin teettäisi rehellisesti jollakin firmalla, ei siinä yksittäisen ihmisen tarvitse tehdä yhtään mitään muuta kuin maksaa se lasku minkä firma kirjoittaa. Jos ryhtyy tuota puljaamista pitämään että kaikenlaisia hämäräheikkejä pitää alipalkattuna, niin siinä mennään jo ihmiskaupan puoelle.

      Lähipäivinä Kimin markkina-arvo sellainen ettei sitä voisi Hautalan palkalla ostaa kun mediat ympäri maailmaa hehkuttaa miten keskikastin talli pesi huipputallit ja sen kuljettajat. Siinä ei säästellä sanoja ja Suomi saa siinä osansa.

      Kimi pelastaa Suomen, suojelee Suomen mainetta kun Hautala taasen hukuttaa Suomen ja pilaa sen maineen siten, että päättäjät saavat maailmalla liikkuessaan hävetä sitä että ovat suomalaisia hallintoihmisiä.

      • Kimi antisankari

        Kiinteistöveron määrää ja perii se kunta, jossa kiinteistö sijaitsee. Eli mikäli Raikkosella on Suomessa kiinteää (rekisterissä olevaa) omaisuutta niin siitä aiheutuva vero tulee kunnalle. Mahtaneeko olla minkäänlaista tönöä? Joka tapauksessa se on mitätön hänen tuloihinsa nähden. Suomalainen terveydenhuolto on taas velvollinen huolehtimaan Raikkosenkin terveydestä muiden maksamilla veroilla. Onko oikein?


      • Kimi antisankari kirjoitti:

        Kiinteistöveron määrää ja perii se kunta, jossa kiinteistö sijaitsee. Eli mikäli Raikkosella on Suomessa kiinteää (rekisterissä olevaa) omaisuutta niin siitä aiheutuva vero tulee kunnalle. Mahtaneeko olla minkäänlaista tönöä? Joka tapauksessa se on mitätön hänen tuloihinsa nähden. Suomalainen terveydenhuolto on taas velvollinen huolehtimaan Raikkosenkin terveydestä muiden maksamilla veroilla. Onko oikein?

        Kimi antisankarille tiedoksi! Ei ole oikein,
        on teillä ihmisillä ihmeellisiä käsityksiä ulkomailla asuvien ihmisten suhteen.
        Kimi on varmasti hyvin vakuutettu terveytensä suhteen. jos hän tarvitsee lääkäriä tai jotain muuta terveyspalvelua Suomessa, maksaa sen hänen vakuutuksensa. ja sikäli kuin olen asioita seurannut, on vain onni, jos on muualla vakuutettu, ettei tarvitse turvautua Suomen terveyskeskusten "palveluihin". Sänkyyn ja kolme asperiinia tyyliin.
        Itsekin ulkomailla asuvana olen omassa kotimaassani vakuutettu, joten jos Suomessa käydessäni joudun menemään lääkäriin, sen maksaa minun oma asuinmaani sairasvakuutus.
        Siis saat kyllä nukkua yösi rauhassa, ei Suomi ole velvollinen maksamaan meidän ulkosuomalaisten terveydenhoidosta.


    • virkkunese

      Jos Kimi ei ole myynyt tönöään vielä, se on muutaman kymmenen miljoonan arvoinen. Siitä menee jokunen euro kiinteistöveroa.

      Eikös Kimillä ole kavereittensa kanssa joku firma Suomessa? Eivät varmaan maksa pimeitä palkkoja.

      Kyllä Kimi on tunnollinen kansalainen verrattuna Hautalaan, joka kohtelee ihmisiä ja työntekijöitä kuten tarhaajat kettuja. Ehkä vielä pahemminkin. Hautala ja hänen kaikki tekemisensä tulisi panna boikottiin.

      Kimi erikoisuudestaan huolimatta erittäin hyvää mainosta siitä millaisia ihmiset ovat Suomessa. Hän ei kinaa kenenkään ajajan kanssa, tekee vain työnsä ja on hyvä kaveria esim. Vettelin kanssa siltikin että ajavat kilpaa keskenään.

      Kimi on hyvä suomalaisuuden mannekiini. Toisin kuin Hautala, joka tuhoaa suomikuvaa ja suistaa kansakunnan moraaliseen turmioon. Hän on kuin yhteiskunnan syöpä saamatta mitään hyvää aikaan.

      • Kimi R ja Janne P

        Perusteluksi veronkierrolle ei riitä suomikuvan esilläpito. Samaa tekevät kuulut taiteilijatkin, jotka kiertävät maailmaa. Samoin yritysjohtajat. Räikkönen ja Palander eivät ole sen kummempia. Palander rohkeni kerran röyhkeästi arvostella valtion avustusten jakoa kun ei itse saanut. Mokomaki luikuri!


      • Xpat1
        Kimi R ja Janne P kirjoitti:

        Perusteluksi veronkierrolle ei riitä suomikuvan esilläpito. Samaa tekevät kuulut taiteilijatkin, jotka kiertävät maailmaa. Samoin yritysjohtajat. Räikkönen ja Palander eivät ole sen kummempia. Palander rohkeni kerran röyhkeästi arvostella valtion avustusten jakoa kun ei itse saanut. Mokomaki luikuri!

        Ai että suomalainen ei saisi asua esim työtehtävien vuoksi ulkomailla? Sitä kai käytännössä tarkoitat? Just...


    • joke5

      Kimi ja Kimi oppis puhumaan. Onko edes suomalainen mistä lie.

      • Näin se on

        Hyvin riittää, kun on oppinut ajamaan!


    • Haavistoandres

      Palander nyt on pelkkä pelle.

      Räikköinen on maailmankansalinen jota nyt koko maailma hehkuttaa. Ja hän on aidosti suomalainen sekä käyttäytyy sen mukaan eikä yritä esittää jotain sellaista mitä tallipäälliköt haluaa.

      Jos seuraavat kisat menevät yhtään samalla tavalla kuin tänään, hän saa Jumalan aseman Lotuksella.

      Räikkösen ansioista Suomeen virtaa rahaa ja mainetta eikä hän tee mitään pimeästi. Ei hän ole niin typerä kuin suomalaiset ministerit. Hän kunniakansalainen

      Hautala taasen aiheuttaa Suomelle vain vahinkoa koska pitää Suomen lakia pilkkanaan sekä käyttää maahanmuuttajia hyväkseen pyrkien rikastumaan itse heidän kustannuksellaan. Hän kiero, häijy ja vastuuton persoona, joka tuhoaa suomikuvaa, pilkkaa lakia ja pitää lähimmäisiä halpa-arvoisina.

    • Xpat1

      Kimi asuu Sveitsissä ja maksaa veronsa sinne. Ja mistähän hyvinvointipalveluista nyt mahdat puhua? Eipä taida ko herra paljon Suomen julkista sektoria kuormittaa... Eikä häntä, tai ketään muutakaan, kiinnosta sinun tuntemuksesi tippaakaan.

      • ...

        Tällaiset poikkeustapaukset voi hyväksyä. Mutta että joku pomottaa toista ja saa saman rahan. Hänen pitäisi suomessa asuvana kyllä maksaa KUNNON verot.


      • Kimi antisankari

        En kysynyt Kimin tuntemuksia, vaan niiden suomalaisten, jotka maksavat nekin verot mitkä Kimi kiertää veroparatiiseihin. Tilanne on täsmälleen sama muidenkin pelureiden kohdalla. Putinkin oli huolissaan lähipiirinsä mahdollisista rahanpesuun vietyjen varojen menetyksistä Kyproksella, jos vero toteutuu. Murto-osalla veroparatiiseisa olevista varoilla hoidettaisiin mailman velkaongelmat tiehensä.


    • ei sitten

      muuta kuin muuttamaan Suomen lakeja. Jos työnantaja ja työpaikka on ulkomailla ei Suomen lakien mukaan tarvitse maksaa verojakaan Suomeen. Koskee myös Matti Meikäläistä. Revi siitä.

    • kimionvoittaja

      Voi jeesus, että täällä on kateellista porukkaa. Jos ei herra asu Suomessa, eikä tee töitä suomessa, niin miksi ihmeessä pitäisi veroja tänne maksaa? Kaikesta te sitten otattekin itsellenne ongelmia. Hauskaa loppuelämää vaan tolla asenteella.

    • Joku tolkku

      Eiköhän Kimi käytä ulkomailla "hieman" parempia palveluja, kuin Suomen vastaavat "hyvinvointi"palvelut.

    • Sveduvensson

      Mitä järkeä siinä toisiaan olisi jos suomlainen menisi Ruotsiin töihin ja maksaisi veronsa Suomeen. Kovin kansankoti tykkäisi siitä kyttyrää.

    • Verot maksetaan

      sinne missä on kirjoilla. Esimerkiksi Suomessa asuvat somalit maksavat veronsa Suomeen ja niillä rahoilla maksetaan yhteiskunnan ylläpitoa.

    • soinettin

      Onneksi Somalit pitävät Suomea pystyssä.

      Kimihän on vain virkaheitto formulakuski, joka loisii yhteiskunnan kustannuksella eikä Suomi saa hänestä rahaa eikä kunniaa, vaan menettää valtavan määrän rahaa.

      Kyllä sitä sen verran voi olla formularasisti.

      • 24124123

        V--n pelle, täsmentäsitkö sen miten se Kimi loisii yhteiskunnan kustannuksella?
        Eihän se käy kun lomallaan juomassa yliverotettua viinaa ja ajamassa sikaverotetulla polttoaineella moottorikelkkaa sikakalliissa lomakohteessa. Enemmän se Kimi tänne euroja vuodessa veroina jättää kun tuollainen kitisevä sosiaalipummi!


    • Olet sdp-homo!

      Witun pölvästi, ei hän kuulu suomen sosiaaliturvan piiriin (koska ei asu suomessa)!!!!

    • GoGoGo1

      Pidä turpa kiinni.

      VERO = Laillistettu ryöstö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1203
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      81
      1099
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1075
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      945
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      898
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      520
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      485
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      470
    17. Sul on ihmekuva W appissa!

      🤣
      Ikävä
      43
      457
    18. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      426
    19. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe