Olenko rakastunut väärään naiseen?

Muista mitä pikku Eerikalle kävi, silläkin oli äitipuoli joka halusi vain miehen ei sen lasta ja jota suuresti häiritsi lapsen äänet, leikkiminen ja ylipäätään lapsen olemassa olo.

Luuletko etteivät lapsesi vaistoa jos kanssasi asuu ihminen joka inhoaa heitä eikä haluaisi heitä kotiisi, ja koira jota täytyy pelätä.

Jatka seurustelu linjalla eri asunnoissa niin kauan kuin lapsesi käyvät luonasi, n 10v ja lapsillasi on omat menonsa ja kaverinsa eivätkä enää hyppää äidiltä isälle asunnosta toiseen.

Jaa. "tyttö"ystävä on siis nelikymppinen akka. Ole ihmeessä nyt tarkkana, ettei käy tarkkia ;). Miehet tulee niin helposti riippuvaiseksi helposta p....sta. Älä alistu siihen valtaan. Olet reilusti nuorempi itse, voit löytää ikäisesi naisen joka vieläpä hyväksyy lapsesi ja tekee sinulle lisää lapsia. Mahot lehmät kannattaa unohtaa vaikka olisivat seksiaddikteja.

Erittäin vahingollinen yhtälö jos yhtään ajattelet lapsiasi etkä itseäsi. Naisa saat vaikka kuinka plajon lisää, mutta näitä lapsiasi ei mikään korvaa.

Minusta on typerää edes kysyä moista asiaa, eikö se ole itsestään selvää, mitä teet?

Ota selvää, mikä tyttöystävääsi lapsissasi häiritsee. Jos se on todellakin lasten mekastus ja omat menohalut, ja jos hän yksiselitteisesti kieltäytyy lasten läsnäolosta, hän ei ole sinulle se oikea. Suhteenne on päätöksessä. Hän voi olla myös kyllästynyt sinuun, huomannut ettei sovikaan sinulle ja nyt lapsista tulee tavallaan tekosyy erolle, joka olisi tapahtunut ilman lapsiakin.

Jos kyse taas onkin siitä,että rakkaus ei ole loppunut mutta ettei arkenne lasten kanssa ole oikein sujunut, miettikää yhdessä voiko sitä parantaa niin että kaikilla on hyvä olla. Onko teidän esim. ihan välttämätöntä muuttaa yhteen?

Joillakin eronneilla miehillä (jopa ex-vaimoilla) on nimittäin aika tehokas taipumus vyöryttää vastuu omista lapsistaan uudelle kumppanille pelkästään sen vuoksi, että naisten oletetaan olevan miehiä parempia hoitajia automaattisesti. Varsinkin lapsetonta naista tällainen rooli pelottaa. Onko kumppanisi oikeasti saanut jatkaa omia menojaan ja omien ystäviensä/sukunsa tapaamista suhteenne aikana vai onko hän automaattisesti ajautunut "lastenhoitajan" rooliin? Enkä tarkoita nyt menoilla mitään baari-iltoja vaan esim. harrastuksia jne, joihin lapseton nainen on aiemmassa elämässään tottunut. Uusi suhde muuttaa aina elämää ja jos se kertarytinällä muuttuu kovin radikaalisti, on selvä että muutos stressaa ja pelottaa. Suhteessa kuin suhteessa tarvitaan tilaa ja happeakin sopeutua.

Keskustelkaa ja jos lopputulos edelleen on se, että naisesi ei lapsiasi ja yhteishuoltajuuttasi lainkaan siedä, sinunkin on hyväksyttävä se, ettet naiselle itsenäsi (koko pakettina) kelpaa eikä naisesi halua jatkaa yhdessäoloanne.


PS. Olisi mukava jos nämä päätyökseen kuonaa tonkivat jättäisivät jo nämä mauttomat Eriika-vertaukset tällä palstalla, varsinkin yhteyksissä joihin ne eivät lainkaan sovi. Eriikan äitipuolihan ei edes ole mikään lapseton sinkku- tai uranainen tms., päinvastoin hämmästyttävän hedelmällinen äiti ja oikein urakalla tehtaillut lapsia vaikkei olekaan niitä kyennyt hoitamaan. Tuliko nyt jo viides.... joten jos yhtä ilkeitä halutaan olla niin Eriikan äitipuolihan on aika monenkertainen ex-puoliso. MOT.

Kiitos tuesta.

Seurustelumme aikana en ole ajanut tyttöystävääni väkisin äidin rooliin.
Pääsääntöisesti olen pyhittänyt kaiken ajan, kun lapset ovat olleet luonani
puhtaasti siten, että olen koko ajan itse läsnä oheisissa tilanteissa. Yhden
ainoan kerran olen joutunut pakollisen menon puolesta turvautumaan hänen
hoitotaitoihinsa. Mielestäni olen myös yrittänyt vielä hoitaa ruokailut ja
kodin ylläpidon siten, että mikä liittyy lapsiin, niin se velvollisuus kuuluu
minulle ja sen myös hoidan. Se on kyllä fakta, että äitiä hänestä ei tule eikä
tarvitse, mutta kaveri/roolimalli lapsilleni olisi täysin riittävä.

Tässä ei ole myöskään kysymys helposta pil...sta, koska tarjontaa ulkona
liikkuessa riittää häiriöksi asti. Yksikään muu nainen ei edes kiinnosta tai
herätä mitään tunteita tällä hetkellä. En ole kertaakaan edes harkinnut muuta
naista suhteemme aikana.

Tyttöystäväni on saanut vapaasti pitää yhteyttä kavereihinsa(sekä miehiä että
naisia) ja sukulaisiinsa sekä harrastaa vapaasti. Eihän sitä voi kieltää
keneltäkään!
Yksi tekijä jota olen pohtinut on isot muutokset, joita on ollut elämässämme
tapaamisen jälkeen. Molemmilla on erot takana, tyttöystävä on muuttanut toiseen
kaupunkiin vuokseni, vaihtanut työpaikkaa jne..
Tyttöystäni viimeisin suhde päättyi hänen miehensä systemaattiseen
pitkäaikaiseen pettämiseen ja muutama aikaisempi suhde on päättynyt siihen,
että hän on ahdistunut ajatuksesta kun on pitänyt sitoutua. Joukossa myös
muutama pahoinpitelevä poikaystävä ja kaikkea muuta kurjaa.

Hän on myös ilmaissut huolensa siitä, että näyttää seurassani vanhemmalta.
Lisäksi myöntänyt asiaan liittyen, että hakee itsetunnon nostamista
liikkuessaan uuden miespuolisen työkaverinsa kanssa, joka on hieman
ylipainoinen, kaljuuntunut sekä vanhempi kuin hän. Minun seurassani hän näyttää
vanhalta ja työkaverin seurassa pikkutytöltä.

Valitettavasti olen aina ollut elämäni aikana uskollinen ja huolehtinut
kumppanistani. Entinen suhteeni päättyi siihen, että tajusin olevani täysin
väärän naisen kanssa, jonka kanssa tein lapset ja menin naimisiin ainoastaan,
koska hän niitä halusi. En halunnut loukata exääni ja tilanne venyi täysin
pitkälle, koska olin liian kiltti enkä ottanut tilanteesta itse vastuuta.

Lapset olen tehnyt valitettavasti väärän naisen kanssa, mutta mitään tekojani
en kadu tai jossittele, koska rakastan lapsiani todella syvästi. Ilman exääni
niitä lapsia ei olisi olemassa.

Itse olen valmis sitoutumaan tähän suhteeseen ja rakastamaan sekä olemaan
hänelle elämänsä mies. Olen aivan varma, että kysymyksessä on elämäni nainen.

Naisystävälläsi on tapahtunut paljon elämänmuutoksia pienellä aikaa. Jo pettäjämies, ero, muutto sinun takiasi toiselle paikkakunnalle ja työpaikan vaihto ovat riittävän stressaavaa, sitten lapsettomaan elämään tottuneen naisen pitäisi vielä ottaa (vaikka vain osittaistakin) hoitovastuuta kahdesta alle kouluikäisestä toisen naisen lapsesta. Kyllä siinä äkkiä paniikki iskee. Naisesi on pelkästään fiksu, jos harkitsee vielä. Onko hän itse vastentahtoisesti lapseton? Jos näin, sinun lapsesi voivat ikävästi muistuttaa tästäkin tragediasta.

Ikäeronne on olematon, sen tajuat itsekin kun ajattelet kääntäen sukupuolenne toisin päin.

Huolestuttavampaa minusta on naisen heikko itsetunto. Toisen naisen lapsia hoitavan äitipuolen - vaikka vain kaverinkin - täytyy olla henkisesti supervahva, huomaat sen tähänkin viestiketjuun vastaneista törkykommmenteista.
Ehkä naisesi tahtoo jo rauhallisempaa elämää kuin mitä 32-vuotias pienten lasten isä voi tarjota. Ihmisiä on niin erilaisia, eikä tarpeet ja mieltymykset ole aina ikäkysymys.

Sinulla on kaksi lasta, naisesi on lapseton, ne ovat tosiasioita, joita ette voi muuksi muuttaa. Jos päätätte jatkaa, hankkikaa ihmeessä apua ja neuvoja perheneuvolasta tms.

Tämähän kuulostaa kovasti samankaltaiselta tilanteelta kuin itselläni ja miehelläni oli pari vuotta sitten, lukuunottamatta sitä että ikäeromme on erilainen (mieheni 31 ja minä 28v.). Miehelläni on kuitenkin edellisestä liitosta kaksi lasta jotka tosin ovat todella harvoin luonamme (pitkän välimatkan vuoksi vain noin 4 x vuodessa mutta kerrallaan aina useamman päivän - pari viikkoa).

No kummiskin. Itse olen siis se äitipuoli joka muutti toiselle paikkakunnalle, vaihtoi työpaikkaa, yritti rakentaa uuden miehen kanssa uutta elämää asuntovelkoineen ja remontteineen ja ahdistui aivan hiiteen kokonaistilanteesta.

Olen kokenut välillä aivan järkyttävää ulkopuolisuuden tunnetta suhteessa mieheeni& hänen lapsiinsa: tuntuu että pohjimmiltaan he ovat perhe ja minä yksinäinen ihminen, vaikka suurimman osan vuodesta olemme mieheni kanssa kahdestaan. Tilannetta ei paranna se, että sekä mieheni että minä olemme jääneet haavoille edellisistä suhteistamme - välillä on todella vaikea uskoa että onnistuisin vielä saamaan tasapainoisen ja täyden parisuhteen jossa molempien on hyvä olla. Lisäksi itsetuntoani heikentää oma lapsettomuuteni: en ole ainkaan toistaiseksi pystynyt saamaan lapsia (PCO), ja välillä en enää tiedä haluanko edes yrittää. Ja vaikka kuka sanoisi mitä ("nauti miehesi lapsista, ole hyvä äiti heille..."), niin toisen lapset ovat toisten lapsia ja vain omat omia.

Minusta on toisaalta hienoa että naisesi uskaltaa sanoa ääneen sen tosiasian että hän "pelkää menettävänsä vapautensa eikä tykkää lapsiperheen meluista yms." vaikka se antaakin hänestä pikkusieluisen ja itsekkään kuvan. Tai ehkä hän oikeasti myös on tällainen epäkypsä (lapsellinen) iästään huolimatta? Minä näkisin että ongelma on naisesi korvien välissä, hänen täytyy panna asiat oikeaan mittasuhteeseen/ tärkeysjärjestykseen, ja se saattaa viedä aikaa. Toisen lapsien sulattaminen ei ole helppoa sellaiselle naiselle, joka ei omia ole saanut/ pystynyt saamaan/ halunnut. Keskustelemalla ja kokeilemalla löytyy se oma tapa elää uusperheen elämää. Mikäli hän yrittää blokata lapsesi kokonaan ulos elämästänne, niin kyse voi olla ohimenevästä "itsesuojelurefleksistä" tai sitten kyseessä on elämänpituinen vakaumus. Sinulla on kaksi lasta jotka tulevat aina olemaan osa elämääsi, hän ei voi valita "vain sinua".

(Minulla meni todella kauan ennen kuin "sopeuduin tilanteeseen" eli opin luottamaan mieheeni ja rakkauteemme. Enää en näe mieheni lapsia uhkana vaan neutraalina, olemassa olevana asiana. Mutta aina kun mieheni on syyllistänyt minua siitä että "en halua viettää aikaa heidän kanssaan", että en "hyväksy hänen lapsiaan" ja yritä olla heille jotain mitä luonnostani en ole, niin se saa minut ahdistumaan ja kahvahtamaan kauemmas, myös suuttumaan koska olen mielestäni tehnyt miehelleni selväksi että minulla ei ole samanlaista mielenkiintoa hänen lapsiaan kohtaan kuin mitä hänellä itsellään on. Osallistun arjen pyörittämiseen ihan mielelläni, eli laitan ruokaa/ pidän kuria/ huolehdin nukkumaanmenosta, mutta hirveästi en jaksa leikkiä ja hössöttää - se on mieheni ongelma jos ei pysty hyväksymään sitä).

"En ole hakemassa uutta äitiä lapsilleni, koska se heillä jo on olemassa vaan itselleni elämänkumppania" - ole rehellinen itsellesi; onko hän kykenevä elämänkumppaniksesi? Ei ole synti eikä häneä ottaa aikalisää tai vaihtaa suunnitelmaa, pahempaa jälkeä tulee hätiköimällä.

Itse erosin juuri toisesta vaimostani sen vuoksi, että hän ei vaan voinut ymmärtää tai hyväksyä lapsiani. Virhe oli se, että emme puhuneet asiasta ajoissa tarpeeksi...ja seinää päin mentiin. Jos asia jo nyt noin häiritsee, se tuskin muuttuu. Vaikka se kauhealta kuulostaa, ei ole teillä tulevaisuutta. Kohta alkaa lastesi haukkuminen ja mollaaminen. Kuitenkin kunnon isä laittaa lapset etusijalle. Lapsia sinulla on vain nuo olemassa olevat, naisia kyllä maailmassa riittää...

Kyllä, olet rakastunut väärään naiseen. Tuo yhtälö on vaikea, toisella (pieniä) lapsia ja toisella ei, joka niitä ei voi saada. Ehkä naista harmittaa se, ettei kenties voi saada lapsia ja näin ollen lapsesi muistuttavat häntä siitä asiasta aina.

Toisen osapuolen pitää olla todella lapsirakas jos itsellä ei lapsia ja toisella on, toisen pitää ryhtyä täyspäiväiseen perhe-elämään kumppanin lasten myötä ja harva on siihen valmis, varsinkaan jos niitä omia lapsia ei edes saa. Tiedän että pitäisi ajatella etukäteen millaisen paketin saa kumppanin myötä mutta ei sitä siinä vaiheessa ajattele kun on ihastumassa toiseen, jälkeenpäin se todellisuus tulee esiin.

Minä lähtisin toiseen suuntaan koska todennäköisesti vain tuhlaatte toistenne aikaa, koska jos kumppani ei välitä lapsistasi (oli se syy mikä tahansa), se ei tule muuttumaan.