Antakaa biseksuaalit itsellenne mahdollisuus ihastua/rakastua

Olen parikymppinen homomies. Aiemmin olin kuitenkin biseksuaali, joka ajatteli '' pidän miehistä vain seksuaalisessa mielessä ''. Tuttu lause, jota kuulee monesti biseksuaalien miesten suusta ja myös täällä keskustelupalstalla.

Niin kauan kuin pidätte tunteita samaan sukupuoleen jotenkin väärinä..ahdistavina.. ja pelkäätte niitä, niin voin kertoa, voitte olla huoleti, ette tule rakastumaan tai ihastumaan samaa sukupuolta oleviin. Seksuaalivietti on vahva ja alkukantainen vietti, jota ei pysty blokkaamaan, vaikka kuinka haluaisi olla heteroa. Ihastumiseen ja rakastumiseen taas tarvitaan kehittyneempiä tunteita, joihin tietoinen mieli vaikuttaa. Siksipä esim. ihastuksen kohteen hölmö mielipide jostain asiasta voi lopauttaa ihastuksen tunteet henkilöä kohtaan. Eli rakastua ja ihastua voitte biseksuaalit jos vaan annatte itsellenne mahdollisuuden ja lakkaatte häpeilemästä. Mutta sitähän te juuri pelkäättekin.
5266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sul taitaa olla jauhot ja vellit sekaisin.
Bi-seksuaalisuus ei tarkoita sitä että kiihottuu samasta sukupuolesta, vaan että ihastuu ja rakastuu romanttisessa mielessä samaan sukupuoleen.

Se että monet seuraavat seksuaalisia fantasioitaan tai harrastavat niitä asioita mistä kiihottuvat eli tässä tapauksessa seksiä saman sukupuolen kanssa, ei tee vielä bi-seksuaaliksi.

Esimerkkinä, jos kiihottuu vaikka sukkahousuista niin ei niihin rakastu vaikka pystyy ja haluaa niille runkata.

Äänestä
  • Olet oikeassa!! Muotoilin otsikon turhan provosti. Viestini koskee vain osaa biseksuaaleista, ja mitä osaa tarkoitan ilmeneeki kirjoituksesta.

    Äänestä

  • fakta faktum kirjoitti:

    Olet oikeassa!! Muotoilin otsikon turhan provosti. Viestini koskee vain osaa biseksuaaleista, ja mitä osaa tarkoitan ilmeneeki kirjoituksesta.

    Voisiko olla että tarkoittamasi "bi-seksuaali" eivät ole varsinaisesti ollenkaan bi-seksuaaleja vaan seuraavat vain seksuaalisia fantasioitaan?

    Uskoisin jotenkin että jos bi-seksuaali lähtee seksiä harrastamaan saman sukupuolen kanssa niin ei kai ne tunteet sen "häpeällisempiä" olisi. Mutta jos niitä tunteita ei vain ole/tule?

    Äänestä

"Bi-seksuaalisuus ei tarkoita sitä että kiihottuu samasta sukupuolesta, vaan että ihastuu ja rakastuu romanttisessa mielessä samaan sukupuoleen."

Höpö höpö, jo termi itsessään kertoo mistä on kyse, bi *seksuaalisuudesta*, ei varmaan tarvitse tällä palstalla alkaa vääntämään rautalangasta, että seksiä voi olla (ja onkin!) ilman rakkautta tai tunteita....

Äänestä

sitä ihan heteronakin on seksiä ilman tunteita. tottakai seksi on vaan seksiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fakta faktum kirjoitti:

Olen parikymppinen homomies. Aiemmin olin kuitenkin biseksuaali, joka ajatteli '' pidän miehistä vain seksuaalisessa mielessä ''. Tuttu lause, jota kuulee monesti biseksuaalien miesten suusta ja myös täällä keskustelupalstalla.

Niin kauan kuin pidätte tunteita samaan sukupuoleen jotenkin väärinä..ahdistavina.. ja pelkäätte niitä, niin voin kertoa, voitte olla huoleti, ette tule rakastumaan tai ihastumaan samaa sukupuolta oleviin. Seksuaalivietti on vahva ja alkukantainen vietti, jota ei pysty blokkaamaan, vaikka kuinka haluaisi olla heteroa. Ihastumiseen ja rakastumiseen taas tarvitaan kehittyneempiä tunteita, joihin tietoinen mieli vaikuttaa. Siksipä esim. ihastuksen kohteen hölmö mielipide jostain asiasta voi lopauttaa ihastuksen tunteet henkilöä kohtaan. Eli rakastua ja ihastua voitte biseksuaalit jos vaan annatte itsellenne mahdollisuuden ja lakkaatte häpeilemästä. Mutta sitähän te juuri pelkäättekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu