Nuorisorikolliset ruotuun!

Bekele

Mitä mieltä? Pitäisikö nuorisorikollisille laittaa kovemmat rangaistukset kuin nykyisin? Ja mikä olisi hyvä nuorisorikollisena tuomittavan ikäraja? Omasta mielestäni 16-vuotias on yhtä vastuullinen kuin 18-vuotiaskin.

3

711

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • virkamies

      Nykyisin alle 21-vuotias on vankilaoikeuden (hallinnollinen elin) päätöksellä lähes aina määrätty nuorisovangiksi, mikäli heidän saamansa tuomio on ollut alle 4 vuoden pituinen. Tällä päätöksellä heidän on tarvinnut kärsiä tuomiostaan vain 1/3, siinä missä ensikertalainen istuu aina puolet ja ei-ensikertalainen 2/3. Uuden vankeuslain hallituksen esityksessä ehdotetaan nuorisovanki-statuksen poistamista kokonaan, jolloin valtaosa nuorista rikollisista tulee jatkossa lusimaan vähintään puolet tuomiostaan. Tämä merkitsee huomattavaa koventumista käytännön rangaistuksiin. Laki tulee voimaan sitten joskus, ehkäpä jo vuoden vaihteessa.

      Mielestäni monen nuoren rikollisen kohdalla ensimmäisen ehdollisen tuomion saamista pitäisi aikaistaa nykyiseen verrattuna, vaikkapa niin, että ehdollisen sijaan tulisi aikaisemmin vaikkapa lyhyt, muutaman kuukauden ehdoton tuomio. Yllättävän moni nuori vanki pysähtyy ja ehtii pysähtyä miettimään tekojaan ja tulevaisuuttaan vasta vankilassa. He huomaavat, että vangin elämä ei ole erityisen mukavaa, ja samaten he näkevät, ettei ammattirikollisissa ja rikollisen elämässä välttämättä ole mitään erityistä "hohtoa". Varsin monelle ensimmäinen vankilakeikka jääkin viimeiseksi, uusimisprosenttihan ei ole niin läheskään niin suuri kuin yleisesti luullaan. Paatuneimpia tapauksia vankila ei välttämättä säikytä tai heidän mieltään muuta, vaan heille laitos kenties toimii uusien jippojen oppimispaikkana. Nämä ovat kuitenkin tavallaan menetettyjä tapauksia.

      • lusinut

        taidat olla sadisti,halutessasi laittaa junnut istuu missä sit kokeillaan ekaa kertaa kamaa!vankila ei paranna vaan pahentaa tilannetta varsinkin nuorten kohdalla eka kerta voi syrjäyttää lopullisesti tästä ns.yhteiskunnasta!! yhdyskuntapalvelu on parempi ratkaisu monen nuoren kohdalla!!virkamiehen pitäisi istua itse muutama suvi ennenkuin puhuu asiasta mistä ei käytännössä itse tiedä mitäääään!!!


    • Nitrogen

      Jospa sitten tasapuolisesti vastuuta ja vapautta.

      Myös elokuvien, alkoholin, tupakan ja tietynlaisen seksuaalikäyttäytymisen alaikärajat laskettava samassa suhteessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe