Isäni teki itsemurhan vuonna 1962. Olin silloin alaikäinen, joten en osannut ottaa selvää mitä todella tapahtui. Nyt kuitenkin aikuisena haluaisin tietää asiasta enemmän. Onko kellään tietoa mistä tietoa hakisin?
oikeus tietoon
5
70
Vastaukset
- "Ei mitään tehdä"
Kiitos tiedosta...
- Mulle kerrottiin jo lapsena, kun odotin pääseväni perheeni kanssa kotiin, ettei perheeni ole minun oikea perheeni ja ettei isäni ole minun oikea isäni.
Samoin ensimmäinen näkömuistikuva on teidän naapuristanne.
Ulkopuolinen, nainen: "Joudun menemään vankimielisairaalaan..."
- Joo, voitin taas oikeudessa.
Valehteleminen saattaa tappaa heti, ja siksi sitä ei tule tukea, esim. oman aggressiivisuutensa osalta, kun se on muutenkin tulevaisuudetonta ja siksi lapsellista.
- Kun lapselle ei tosiaan saa tehdä mitään senkaltaista pahaa, kuin esim. rasismittomuus ja muu senkaltainen väärä eleistö esim. psyykkisen kivun voimasta kasvoista voi vain tehdä. Ja olla, julkisestikin laajasti psykologisesti tutkittuna, voi joskus ihmisen kehoa turhautumana ja väkivallaisena frustraationa, juuri aggressiivisuutena, ja järjestysluvullisena impulsiivisuutena tehdä.
Epätodellisuuden ympäristö on aina valheellinen ja tällainen on aina työssä joka tehdään muilla ihmisillä, tai heitä ihmisinä ja kehoina käyttämällä, muita ihmisiä hyväksikäyttämällä.
- Ethän sitten ikään tapa muhammettilaisuuttas.
- Harhan levittäminen on ehdottomasti kiellettyä.
- En. En tosiaan tapa ja se on ihan ulkopuolinen väkivaltaisuus.
Ei ihmisiä ei saa mennä hyväksikäyttämään työhönsä.
- Läheisyydentunnottomuus johtuu aina ihmisten psyykkisesti kivuliaasta ja väkivaltaisesta hyväksikäyttämisestä mm. epätodellisuuden ympäristönä, sitä luomalla ja itse tekemällä, hyvinvointimme sijaan.
-Läheisyydentunnottomuus näkyy valheellisuutena epätodellisessakin ympäristössä.
-Läheisyydentunnottomuus ei ole rotuun perustuvaa, vaan pystyn ja kykenen edelleen aistimaan ihan empatiaa, vaan se perustuu mm. omiin virikkeisiin, ja senkaltaisen ympäristön järjestelykykyyn, kuin vain väkivaltaisena pidetty turhautuma, frustraatio voi edelleen vaatia, ihan vaikka esimerkkinä.
Käytöshäiriönä impulsiivisen aggressiivisuuden pitäminen mukana on hirvittävän vaikeaa ja sen käytöshäiriönäkin, oman mielen mukaisena häiriökäyttäytymisenä melkoisen vakavaa. Sulkeutunut impulsiivinen aggressiivisuus, on aggression omaista, tavallaan aggressivoivaa pelkoa, joka täyttää vain oman mielen ja maailmaan, osoittamisen ollessa kaiken muunkin lisäksi aivan kohtuutonta ja vaativaa, kun turvallisuudenhakuisesti lähdetään omilla peloilla, turvallisuushakuisuutta käyttämällä hakemaan omaa tulevaisuutta, vain tuottaakseen pelkoa ja elääksensä sen avulla. Itseään voi olla joskus vaikea, saada hakemaan jotain hyvää muille ihmisille, tai tekemään jotakin hyvää muille ihmisille tai heidän nähtensä, omaa maskuliinisuuttansa. Ammatti, jossa jatkuvasti pyydetään tällä tavoin catepillar-lapsenkasvatusta ei ole tämä ammatti, eikä sellainen ammatti ole lainkaan edes mahdollinen. Koko ammatti voi vain pelkästään olla lapsenkasvatusta, sen pyytämistä varten, eikä sillä tavalla ole kivaa olla sidottuna kehenkään tai sidottuna ja kytkettynä muutenkaan tällä tavoin kalloista toisiinsa sitoen yhtään mitenkään, mm. *liiallisen maskuliinisuuden^* tai sen aiheuttamisen osalta.
Impulsiivisen mielikuvituksen aikaansaama käyttäytymisenhäiriö ylikorostuneena osoittelmisena ja ohjaamisena ja näin oman pelon ongelman ratkaiseminen pakottamisen avulla muilla ihmisillä, on hyvin väkivaltaista sekä näkyvää turhautumaan mm. väsymisen sekä siten ihmisten hyväksikäytön ja laimillelyömisen ja heitteillejättämisen enteiden aikeiden näkyen siten voimmakkaasti turhauttavina, jopa väkivaltaisina ja hyvin pelottavina, fyysisestikin.
Valheellisen utuisen harhaisuuden peittäessä allensa oikeudenmukaisuuden ja vaihtamalla todellisuuden valheelliseen epätodellisuuden ympäristönä.
Meidän iskällä kiva leikki, ehkä taas menossa:
Käytöshäiriönä huomion hakeminen on ehkä ydinperheeseen liittyvää ja sitten se on kanssa kartonkinnukkekodin omainen leikki.
- Catepillar-ohjaus näkyy S.....ltä. Normaali ja normaali.
Hyvinvoinnin haittaaminen jatkuvan osoittelemisen ja ohjaamisen avulla frustraatio yli-ihmise luomisen osalta ei tarvitse olla jatkuvaa.- Pinnallisuutta::),:P
Kuka antanut lapsen ketju-tupakoitsija naapurin näköiselle miehelle tai vaikkapa vaikeasti sairaalle kehitysvammaiselle tytölle?
- Kuka tai ketkä ovat olleet näin lapsenkasvatus-päissään äsken?
Isä, se väärä: "Hän on kai oikea ja rauhan ja järjestysluvullisuuden rakastaja ja itse sen ammatin edustaja."
Isä, se väärä: "Se on muuten hyvä idea, eikö tätä ole hyvä sun mielestä sitten omaksua?"
- No, ei ole ei... Ei etenkään jatkuvasti, ja voitko mennä jo heti kotiisi?
- Emme voi mennä kotiin, ettehän tuota järjetöntä tuskaa tällä tavalla eläimellisyydellänne ja sen osoittelemisella mm. ihmisiä vammauttaen ja traumatisoimalla, pelon maailmassa ja pelon vallan avulla elämällä. - Pinnallisuudesta,:(
Pinnallisuutta::),:P kirjoitti:
Kuka antanut lapsen ketju-tupakoitsija naapurin näköiselle miehelle tai vaikkapa vaikeasti sairaalle kehitysvammaiselle tytölle?
- Kuka tai ketkä ovat olleet näin lapsenkasvatus-päissään äsken?
Isä, se väärä: "Hän on kai oikea ja rauhan ja järjestysluvullisuuden rakastaja ja itse sen ammatin edustaja."
Isä, se väärä: "Se on muuten hyvä idea, eikö tätä ole hyvä sun mielestä sitten omaksua?"
- No, ei ole ei... Ei etenkään jatkuvasti, ja voitko mennä jo heti kotiisi?
- Emme voi mennä kotiin, ettehän tuota järjetöntä tuskaa tällä tavalla eläimellisyydellänne ja sen osoittelemisella mm. ihmisiä vammauttaen ja traumatisoimalla, pelon maailmassa ja pelon vallan avulla elämällä.Minä itken sitä.
- Mitä ?
Mm. äitini takia, hän ei ymmärtänyt koskaan miksi läheisiä ja omaisia riistettiin jatkuvasti ympäristöstä, aivan turhan takia vain seksuaaliselle väkivalta mielisyydelle koleerisuudelle, vain hahmoterapian ja sen jakson; kuvaelma tai lapsen raiskaaminen häkkisänkyyn ja sen kaltainen, joskus tulevaisuudessa turvallisuudentunnetta tekeväksi tarkoitettuna.
Syvä leukakirurginen harhaisuus ja koleerinen väkivalta, mitä yhteistä näillä on?
- Onnibonni1
Hä, mitä nuo muut "vastaukset" oikein ovat?
Noh, en valitettavasti itse tiedä täsmälleen, mutta kun juttu on yli 50-vuotta vanha, niin voisin uskoa että paperit ovat maakuntaarkistossa. Kyse voisi olla jonkinlaisesta poliisin esitutkinnasta.
Mutta ota nyt ensiksi yhteyttä maakuntaarkistoon. Lisäksi voisit lähettää sähköpostin isäsi kuolinpaikan poliisilaitokselle (kerro nimi, vuosi ja muut asiat mitä tiedät). Etköhän sinä niistä saa ainakin ohjeet sille, mistä tietoja pitäisi etsiä.- 6+1
Tuskin tietoa löytyy enää muualta, kuin ruumiinavauksen tehneen oikeuslääkärin arkistosta, jos sitä enää missään säilytetään. Siinä on poliisin raportti tapauksesta ja liitteenä avauspöytäkirja.
Koska kyse ei ole rikoksesta, niin poliisi ei säilyteä asiakirjaa kuin enintään kymmenen vuotta. Sen jälkeen asiakirjat viedään maakunta-arkistoon, tai tuhotaan.
Itsemurhissa ei tehdä esitutkintaa, vaan kuolinsyytutkinta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 915906
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804772Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv933001Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p262780Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska252046Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191496Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351047Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851018Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125950- 48754