Puolikas minä

Ajattelin tässä kertoa oman tarinani PMS-oireistani. Tiedän, että tämä on aika loppuun kulunut aihe, mutta olen nuori ja monta vuotta jaksanut. Tämän luettua, haluaisin vinkkejä ja mielipiteitä, millä näitä voisi ilman lääkitystä lieventää.

Kuukautiseni ovat alkaneet kun oli 13-vuotias. Ne ovat aina olleet niin kivuliaat, että olen joutunut olemaan koulusta usein pois. Burana tehoaa hetkeksi, ja sen aikaset e-pillerit myös, mutta mikreenini ja sivuvaikutusten takia pillerit oli pakko lopettaa. No ei siinä, muutenki 14 vuotiaana kun teini-ikäni oli huipullaan, niin voitte kuvitella miten 1 viikko kuukaudesta sujui, kun mielialani heitteli ja hermostuin pienistäkin asioista, että tavarat lensi. Äidillä ei varmasti ollut helppoa.

Jouduin onnettomuuteen kun olin 16, kuukautiseni jäivät tauolle 4 kuukaudeksi, jonka jälkeen niistä ihanista minuutin säännöllisistä menkoista tuli hermostuttavat epäsäännöllisyyden perikuvat :D En tiennyt ikinä milloin ne alkaa, ja kuinka monta päivää kestää, mutta kun täytin 17, ne alkoivat jo pikkuhiljaa säännöllistyä. Vuoden ajan en kiinnittänyt huomiotani käytökseeni tai kuukautisiin, koska viime vuonna asiani olivat niin hyvin ja loistin, ettei mikään oikeestaan stressannut.

Mutta, sitten kuitenkin yhtäkkiä minulta lähti ruokahalu, aloin lusmuumaan ammattikoulustani, olin usein kipeä, ystävyyssuhteitani kuihtui, itsetuntoni katosi. Sain kuitenkin monia asioita korjattua, väkisin. Seurustelu suhteessani kuitenkin on kaikki hyvin, mutta olen myös huomannut, että olen pelokas ja vainoharhainen. Kävin terapiassa keskustelemassa kaikesta, mutta jotenkin tuntuu, että olen siellä turhaan.

Kiitos puhelimeni sovelluksen kun tein 3 kuukauden testin. Laitoin kalenteriin aina ne päivät milloin minusta tuli ihan eri ihminen. Laitoin oireitani ja mielialaani, kunnes lopputuloksena tajusin...

Aina kaksi viikkoa ennen kuukautisani minulla ilmestyi paniikkihäiriön oireita, levottomuutta, stressiä, itkuisuutta, vainoharhaisuutta. Saatan raivostua pienistäkin epäonnistumisista vaikka oikea minä ei todellakaan siitä suuttuisi. Otan myös itseeni helposti näinä päivinä, ja tuntuu että kaikki menee aina pieleen ja kukaan ei tee eteeni mitään hyvää jne. On se hyvä että itse tajuan millainen olen mutta kaipaan apua.

Todellisuudessa puolet kuukaudesta on ihan päin helvettiä. Ja siitä jos mietitään, niin vuodessa puolet ajastani olen ihan joku muu. Olen lukenut vaikka mitä blogeja bla bla, että syö hyvin, liiku tarpeeksi, nuku riittävästi. Voi voi, kun vaan joku tietäisi miten vaikeaa se on sillon. En haluaisi sotkeutua mihinkään lääkkeisiin, kun olen kuullut että jotkut syö juuri ennen kuukautisia jotain pillereitä helpottamaan paniikkihäiriötä. Jos mitään muuta apua ei ole, odotan vielä, että jos tämä painajainen menisi ohi ja voisin olla oma itseni.