Oli pari päivää sitten tilaisuus jutella erään operaattorin edustajan kanssa, joten mätkäistäänpä tännekin vaihteeksi faktatietoa siitä mitä numeronsiirtomarkkinoilla tapahtuu. ACN:ltä ja dna:lta on tapahtumassa katoa, toisin sanoen niiltä tulee enemmän asiakkaita kuin niille menetetään. Saunalahden kanssa liikenne on molempiin suuntiin yllättävän hiljaista, ilmeisesti se otetaan toiseksi liittymäksi uudella numerolla.
Tilastotietoa
12
851
Vastaukset
- mikähän
operaattorin edustaja oli kyseessä? Se että juttelet kilpailijan operaattorin edustajan kans ei kerro totuutta asiasta, se että operaattori X menettää vähemmän jollekin toiselle operaattorille, sanotaan vaikka operaattori Y:ksi ja saa siltä enemmän asiakkaita, ei ole kuin vain yksi kuva kokonaisuudesta. Joku toinen operaattori voi taasen menettää enemmän asiakkaita sille toiselle eli operaattori Y:lle.
Mulle jäi hieman sellainen kuva että koitat nyt hienovaraisesti mätkiä nimenomaan dnata ja ACN:ää kun juuri nuo otit esiin. Piilosanoma nimittäin tuosta kyllä kuvastuu.
Missä ovat sitten ne muut, Globetel, Cubio, Elisa, Tele2 ?? Miksi niistä et maininnut mitään?- siksi
Nuo mainitsematta jätetyt operaattorit ovat joko niin pieniä että tilastollisesti merkityksettömiä, tai niiden vaihtuvuus vastaa normaalia keskitasoa. Nuo mainitut on niitä jotka nimenomaan poikkeaa markkinoiden normaalista asiakasvaihtuvuudesta.
- ihme?
Niin mitä ihmeellistä/uutta noissa tiedoissa oli?
- Tarkka
On siinä sillä tavalla ihmeellistä että miksi joku haluaa sepittää tuollaisen jutun vaikka todellisuudessa tilanne on juuri päinvastainen.
Lieneeköhän "oma lehmä ojassa?" - sinulla?
Tarkka kirjoitti:
On siinä sillä tavalla ihmeellistä että miksi joku haluaa sepittää tuollaisen jutun vaikka todellisuudessa tilanne on juuri päinvastainen.
Lieneeköhän "oma lehmä ojassa?"Voisin enemmänkin luulla että sinulla on oma lehmä ojassa, kun et näemmä kestä totuutta. Mainittakoon vihjeenä sen verran, etten ole kytköksissä yhteenkään viestissä mainittuun operaattoriin, eikä ole myöskään henkilö kenen kanssa puhuin. Numeronsiirtoliikenteestä kun on pirun helppo seurata tuota asiakasvaihtuvuutta, ei kai siinä nyt mitään ihmeellistä ole. Toisin sanoen ACN:ltä ja DNA:lta tulee merkittävästi enemmän asiakkaita kuin niille menee, Saunalahdelta ei taas tule, eikä sinne mene. Muiden kanssa määrät sopivat normaaliin churniin. Tarkoituksella jätän mainitsematta miltä operaattorilta tiedot ovat peräisin, ettei joku sinunlaisesi pässi pääsisi aukomaan päätään puolueellisuudesta. Luulenpa kuitenkin että muilla operaattoreilla liikenne on samansuuntaista, joten tämä kuvannee hyvin todellista tilannetta markkinoilla.
- kun
sinulla? kirjoitti:
Voisin enemmänkin luulla että sinulla on oma lehmä ojassa, kun et näemmä kestä totuutta. Mainittakoon vihjeenä sen verran, etten ole kytköksissä yhteenkään viestissä mainittuun operaattoriin, eikä ole myöskään henkilö kenen kanssa puhuin. Numeronsiirtoliikenteestä kun on pirun helppo seurata tuota asiakasvaihtuvuutta, ei kai siinä nyt mitään ihmeellistä ole. Toisin sanoen ACN:ltä ja DNA:lta tulee merkittävästi enemmän asiakkaita kuin niille menee, Saunalahdelta ei taas tule, eikä sinne mene. Muiden kanssa määrät sopivat normaaliin churniin. Tarkoituksella jätän mainitsematta miltä operaattorilta tiedot ovat peräisin, ettei joku sinunlaisesi pässi pääsisi aukomaan päätään puolueellisuudesta. Luulenpa kuitenkin että muilla operaattoreilla liikenne on samansuuntaista, joten tämä kuvannee hyvin todellista tilannetta markkinoilla.
etpä tiedä että luultavasti Saunalahdella on hyvin paljon sellaisia jotka joko vain sulkee liittymän eikä siirry numeronsiirtona muille vaan sulkevat ja sitten avaavat kokonaan uuden, tai sitten vain avaavat uuden Saunalahden liittymän. Näin itse ainakin teen, en ole numeronsiirtoa käyttänyt kertaakaan ja luulen että minunlaisia on muitakin.
Sama juttu myös dnan kohdalla (ACN:ään en ota kantaa, en osaa laskea sitä operaattoriksi vieläkään, sori vaan), luulen että sikäli jos porukkaa siirtyykin heiltä pois, luulen että myös muilta siirtyy heille, ja myös avaajia jotka ottaa kokonaan uuden liittymän ilman numeronsiirtoa.
Eli et voi sataprosenttista totuutta päätellä siitä mikä on oman työnantajasi kohdalla toteutunut. Siirtäjiä löytyy mutta myös heitä jotka ottavat uuden liittymän uudella numerolla. Ja on meitä jotka pysyvät tietyllä operaattorilla kuin tatti, tai oikeastaan väärä kuvaus, sanotaanko ettei meitä saa pois kirveelläkään.
terveisin, yksi uskollinen dnan ja Elisan asiakas, entinen Soneran ja kohta myös entinen Saunalahden asiakas. - Nippe
kun kirjoitti:
etpä tiedä että luultavasti Saunalahdella on hyvin paljon sellaisia jotka joko vain sulkee liittymän eikä siirry numeronsiirtona muille vaan sulkevat ja sitten avaavat kokonaan uuden, tai sitten vain avaavat uuden Saunalahden liittymän. Näin itse ainakin teen, en ole numeronsiirtoa käyttänyt kertaakaan ja luulen että minunlaisia on muitakin.
Sama juttu myös dnan kohdalla (ACN:ään en ota kantaa, en osaa laskea sitä operaattoriksi vieläkään, sori vaan), luulen että sikäli jos porukkaa siirtyykin heiltä pois, luulen että myös muilta siirtyy heille, ja myös avaajia jotka ottaa kokonaan uuden liittymän ilman numeronsiirtoa.
Eli et voi sataprosenttista totuutta päätellä siitä mikä on oman työnantajasi kohdalla toteutunut. Siirtäjiä löytyy mutta myös heitä jotka ottavat uuden liittymän uudella numerolla. Ja on meitä jotka pysyvät tietyllä operaattorilla kuin tatti, tai oikeastaan väärä kuvaus, sanotaanko ettei meitä saa pois kirveelläkään.
terveisin, yksi uskollinen dnan ja Elisan asiakas, entinen Soneran ja kohta myös entinen Saunalahden asiakas.Joo, kyllä se totta on että DNA ja ACN vuotaa ulos. Onx jollain numerotietoja Kolumbuksesta ja Tele Finlandista. No molemmat lähti nollasta että varmaan kasvua on mutta paljonko?
- tuokin
kun kirjoitti:
etpä tiedä että luultavasti Saunalahdella on hyvin paljon sellaisia jotka joko vain sulkee liittymän eikä siirry numeronsiirtona muille vaan sulkevat ja sitten avaavat kokonaan uuden, tai sitten vain avaavat uuden Saunalahden liittymän. Näin itse ainakin teen, en ole numeronsiirtoa käyttänyt kertaakaan ja luulen että minunlaisia on muitakin.
Sama juttu myös dnan kohdalla (ACN:ään en ota kantaa, en osaa laskea sitä operaattoriksi vieläkään, sori vaan), luulen että sikäli jos porukkaa siirtyykin heiltä pois, luulen että myös muilta siirtyy heille, ja myös avaajia jotka ottaa kokonaan uuden liittymän ilman numeronsiirtoa.
Eli et voi sataprosenttista totuutta päätellä siitä mikä on oman työnantajasi kohdalla toteutunut. Siirtäjiä löytyy mutta myös heitä jotka ottavat uuden liittymän uudella numerolla. Ja on meitä jotka pysyvät tietyllä operaattorilla kuin tatti, tai oikeastaan väärä kuvaus, sanotaanko ettei meitä saa pois kirveelläkään.
terveisin, yksi uskollinen dnan ja Elisan asiakas, entinen Soneran ja kohta myös entinen Saunalahden asiakas.Sataprosenttista totuuttahan ei voi saada ellei saa jokaisen operaattorin tilinpäätöstietoja eteensä. Otos numeronsiirroista on kuitenkin sen verran laaja, että sen voidaan olettaa vastaavan myös uuden numeron ottajia. Ei ole todennäköistä että jollekin tietylle operaattorille olisi keskittynyt niin paljon nimenomaan numeronsiirtäjiä, tai jollekin muulle uuden numeron ottajia, että sillä olisi tilastollisesti merkitystä. Hyvänä esimerkkinä, Saunalahti tarjoaa numeronsiirron ilmaiseksi mutta uusi numero maksaa, silti sinne päin ei merkittävästä numeronsiirtoa tapahdu. Voidaan siis olettaa että riittävän laajalla otoksella numeronsiirroista, saadaan hyvin kokonaismarkkinoita kuvaava tulos.
P.S. Työnantajani ei ole operaattori, vaan useampaa operaattoria edustava kauppias. - mistä olet saanut
Nippe kirjoitti:
Joo, kyllä se totta on että DNA ja ACN vuotaa ulos. Onx jollain numerotietoja Kolumbuksesta ja Tele Finlandista. No molemmat lähti nollasta että varmaan kasvua on mutta paljonko?
tuon tietosi että dna vuotaa ulos??? Kuules nyt , tottahan jokaisella operaattorilla on vaihtuvuutta mutta luuletkos ettei olisi tapahtunut dnalla jotain isompaa jos ei olisi lainkaan uusia asiakkaita??? Sitäpaitsi, jokuhan voi siirtää numeronsa toisaalle mutta silti ottaa uuden numeron vaikkapa juuri dnalta. Ei ole nykypäivänä lainkaan kummaa että samalla ihmisellä on montakin liittymää, eri operaattoreilta, itsellänikin on dna, Elisa ja nyt uusimpana Globetel, kaikille oma käyttötarkoituksensa. Ja ainakin dna ja Elisa on ja pysyy, mulla on niiden asiakkaana pitkä historia takana, vuosia kestänyt asiakkuus. Jos Globetel pelittää myös hyvin niin sekin saa musta pitkäaikaisen asiakkaan.
ACN:ään en jaksa enkä halua ottaa kantaa. - Tarkka
sinulla? kirjoitti:
Voisin enemmänkin luulla että sinulla on oma lehmä ojassa, kun et näemmä kestä totuutta. Mainittakoon vihjeenä sen verran, etten ole kytköksissä yhteenkään viestissä mainittuun operaattoriin, eikä ole myöskään henkilö kenen kanssa puhuin. Numeronsiirtoliikenteestä kun on pirun helppo seurata tuota asiakasvaihtuvuutta, ei kai siinä nyt mitään ihmeellistä ole. Toisin sanoen ACN:ltä ja DNA:lta tulee merkittävästi enemmän asiakkaita kuin niille menee, Saunalahdelta ei taas tule, eikä sinne mene. Muiden kanssa määrät sopivat normaaliin churniin. Tarkoituksella jätän mainitsematta miltä operaattorilta tiedot ovat peräisin, ettei joku sinunlaisesi pässi pääsisi aukomaan päätään puolueellisuudesta. Luulenpa kuitenkin että muilla operaattoreilla liikenne on samansuuntaista, joten tämä kuvannee hyvin todellista tilannetta markkinoilla.
"...joku sinunlaisesi pässi pääsisi aukomaan päätään puolueellisuudesta"
Taisi osua vähän arkaan paikkaan?
Olen oikeasti aika hyvä näkemään tällaisten trollaavien mainosten läpi. - torso
Tarkka kirjoitti:
"...joku sinunlaisesi pässi pääsisi aukomaan päätään puolueellisuudesta"
Taisi osua vähän arkaan paikkaan?
Olen oikeasti aika hyvä näkemään tällaisten trollaavien mainosten läpi.tarkoitit että kaikki viestit joissa danaa ei kehuta, on trolleja. miksi danalta EI muka vois poistuu tyytymättömii asiakkaita? yksikin syy?
mäkin huomaan nää trollit, heh heh heh - sivullinen
torso kirjoitti:
tarkoitit että kaikki viestit joissa danaa ei kehuta, on trolleja. miksi danalta EI muka vois poistuu tyytymättömii asiakkaita? yksikin syy?
mäkin huomaan nää trollit, heh heh hehmutta pitääkö dnata sitten koko ajan haukkua? Ilmeisesti sinun mielestäsi. Sinä et tunnu ottavan huomioon sitä että vaikka dnalla on lähtijöitä, on myös tulijoita, on myös heitä jotka palloilee eri operaattoreiden välillä saadakseen milloin mitäkin lahjuksia tai ilmaista puheaikaa, eli ei-operaattoriuskollisia. Numeronsiirtosysteemi ei kerro koko totuutta, se kertoo vain sen että kuka numeronsiirtäjä siirtyy mistäkin ja kenellekin. Se ei kerro niistä jotka avaa kokonaan uuden liittymän uudella numerolla. Eli täysin aukotonta totuutta tuosta ei voida päätellä. Ainoa joka täyden totuuden tietää on operaattori itse ja en tiedä onko liikesalaisuus, jos ei niin operaattori itse sitten kertoo tarkan liittymiensä määrän.
PS. Ihmettelen sitä että jos joku ottaa kantaa dnan puolesta niin heti haukutaan kiihko-danaistiksi! Entäpä jos teille ei-dna asiakkaille annettaisiin jokin nimitys, fanaattinen dna-vastustaja, tahi jos teitä alettaisiin haukkumaan kiihko-saunalahtelaisiksi, kiihko-soneralaisiksi ym. nimityksillä. Miettikäähän ennenkuin alatte nimittelemään ketään, ette itsekään ole pekkaa parempia!
Ja muuten, minä en ole nimimerkki Tarkka, olen sivullinen, ja dnata puolustaviakin on täällä useita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399