erosta kulunut nyt 4 vuotta.
exä ei tunnu ymmärtävän että oikeasti olemme eronneet, vaikka kuinka sen sanon :( milloin kertoo ystävilleen ja tutuilleen että olemme edelleen yhdessä, vaikka eri osoitteissa asummekin.
Lasten tapaamiset pitkän välimatkan mukaan meillä ja exä ei suvaitse jos itse lähden johonkin siksi aikaa. Lasten tapaamista tärkeämpää tuntuu olevan minun näkemiseni.
oma elämä tuntuu menevän tämän hienovaraisen vainon merkeissä... Sitten jos puhutaan että lapset hänen luonaan loman viettäisivät niin tulee aina viime tinkaan ettei voikkaan heitä luokseen ottaa...
Joka päivä pitäisi hänen viesteihinsä vastailla ja saattaa ehkä ensimmäisessä viestissä kysyä mitä lapsille kuuluu, kaikki muut viestit ovat sitten muita asioita...
tapaamis sopparit on tehty, mutta niitä ei ole ikinä noudatettu...
Sitten jos alan tarkemmin puhumaan että ei asiat näin vain toimi niin sitten jo tulee soskusta soitto että vieraannutan lapsiamme hänestä.
Tapaamiset ajallisesti sujuneet, monesti ylikin... paitsi jos hän itse on kieltäytynyt lapsia luokseen ottamasta. Mutta paikka kun on kirjoitettu että tapaa kotonaan, vaan onkin tavannut meillä :O
Parisuhde jo oli tarkkaa alistamista ja uhkailuja ja kiristämisiä ja vähättelyjä. Lapsiakin saattoi rumaksi, tyhmiksi ja ääliöiksi kutsua... Henkisen väkivallan lisäksi oli pientä tönimistä yms fyysistä väkivaltaa josta ei jäänyt jälkiä. eli todisteita tästäkään ei ole... Lapset olivat hermoromahduksen partailla kun lopulta ero tuli ja psykiatrin käynnit nyt ovatkin arkipäivää...
Perusteita ei näillä ole valvottuihin tapaamisiin, tiedän myös että voisin sanoa että tapaamiset tapahtuu tästä lähtien sinun kotonasi, niinkuin on sovittu, sitten vaan on mieletön huoli että miten tuhoaa pienten lasten mielet....
Vieraannuttaminen oikeasti käy mielessä, en kyllä lapsille isäänsä ala haukkumaan. isä on silti. Mutta oma jaksaminen nyt ihan loppu.
aina minusta tulee se syyllinen kuitenkin, että vieraannutan, jopa silloin kun itse peruu ne tapaamiset, niin miksi sitten käytännössä tätä katson?
exä ei tunnu ymmärtävän että oikeasti olemme eronneet, vaikka kuinka sen sanon :( milloin kertoo ystävilleen ja tutuilleen että olemme edelleen yhdessä, vaikka eri osoitteissa asummekin.
Lasten tapaamiset pitkän välimatkan mukaan meillä ja exä ei suvaitse jos itse lähden johonkin siksi aikaa. Lasten tapaamista tärkeämpää tuntuu olevan minun näkemiseni.
oma elämä tuntuu menevän tämän hienovaraisen vainon merkeissä... Sitten jos puhutaan että lapset hänen luonaan loman viettäisivät niin tulee aina viime tinkaan ettei voikkaan heitä luokseen ottaa...
Joka päivä pitäisi hänen viesteihinsä vastailla ja saattaa ehkä ensimmäisessä viestissä kysyä mitä lapsille kuuluu, kaikki muut viestit ovat sitten muita asioita...
tapaamis sopparit on tehty, mutta niitä ei ole ikinä noudatettu...
Sitten jos alan tarkemmin puhumaan että ei asiat näin vain toimi niin sitten jo tulee soskusta soitto että vieraannutan lapsiamme hänestä.
Tapaamiset ajallisesti sujuneet, monesti ylikin... paitsi jos hän itse on kieltäytynyt lapsia luokseen ottamasta. Mutta paikka kun on kirjoitettu että tapaa kotonaan, vaan onkin tavannut meillä :O
Parisuhde jo oli tarkkaa alistamista ja uhkailuja ja kiristämisiä ja vähättelyjä. Lapsiakin saattoi rumaksi, tyhmiksi ja ääliöiksi kutsua... Henkisen väkivallan lisäksi oli pientä tönimistä yms fyysistä väkivaltaa josta ei jäänyt jälkiä. eli todisteita tästäkään ei ole... Lapset olivat hermoromahduksen partailla kun lopulta ero tuli ja psykiatrin käynnit nyt ovatkin arkipäivää...
Perusteita ei näillä ole valvottuihin tapaamisiin, tiedän myös että voisin sanoa että tapaamiset tapahtuu tästä lähtien sinun kotonasi, niinkuin on sovittu, sitten vaan on mieletön huoli että miten tuhoaa pienten lasten mielet....
Vieraannuttaminen oikeasti käy mielessä, en kyllä lapsille isäänsä ala haukkumaan. isä on silti. Mutta oma jaksaminen nyt ihan loppu.
aina minusta tulee se syyllinen kuitenkin, että vieraannutan, jopa silloin kun itse peruu ne tapaamiset, niin miksi sitten käytännössä tätä katson?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kovasti tutulta kuulostaa :( meillä erosta nyt reilu 2,5v ja se aika oli helvetillistä (tosin sitä oli myös parisuhde useimmiten)..oikeuskäyntejä, turvakotia, sossuja ja kaikkee mahd. kaikki meni niin kauan hyvin kun minä luovin ja joustin ja yritin olla hyvä lähivanhempi lapsilleni, toinen teki mitä huvittaa, joi kun lapset olis siellä, teki perättömiä ilmoituksia sossuun kun lapset olivat kotona että minä juon ja käytän päihteitä jne..Aikani yritin saada sossut ja muut tajuamaan mitä peliä se ukko pitää ja ne sen tajusikin mutta eivät uskaltaneet tehdä mitään, kunnes exä töppäsi itse niin pahasti että ilmoitin ettei lapset enää mene sinneja pidin myös pääni. Valvottuja ehdotin mutta ne eivät isälle käynyt. Sitten tuli kuvioihin uusi nainen ja vauvan saivat ja kas kummaa lapset ei oo tavanneet isää 1v3kk ja eipä isääkään enää kiinnosta. Nyt ollaan saatu olla rauhassa kaikinpuolin, josta olen onnellinen jo lastenkin takia, etteivät joudu enää kärsimään isästä joka ei kyennyt olemaan edes isä..Toivon että teilläkin asiat vielä järjestyy, jaksamisia!
olen onnellinen vuoksesi, kai sitä on hyviäkin loppuja näille asioille, tuntuu pahalta lasten kannalta :( ja se oma jaksaminen tosiaan niin vaikeaa nyt...
toisaalta joskus toivo tuntuu pilkahtavan hetkellisesti, hän kun uhoaa että aikoo etsiä toisen ja jättää minut tai ettei tahdo olla missään tekemisissä kanssani... sitten taas kaikki alkaa alusta :(
Vaikeaahan tuo on olla varpaillaan vaiken ihmisen takia jatkuvasti..Nämä narsistiset hankalat tapaukset kun ei tahdo ymmärtää muuta kun itseään ja omaa etuaan. En tiedä mikä tilanne meillä nyt olisi jos en olisi alkanut uuteen suhteeseen, olisiko vieläkään asiat paremmin. Tottahan exä raivostui minulle uudesta miehetäni kun omasta mielestä omisti minut. Etsihän sekin sitten itselleen uuden ja pani sen paksuksi niin johan lakkasi kiinnostamasta. Lapsethan tässä hänelle on ollut sivuseikkana vaikka eniten ovatkin kärsineet :( Mutta ei enää ikinä! Voihan tuo hullu joskus vielä äityä kinaamaan ja yrittämään taas jotain mutta nyt olen viisaampi ja osaan ehkä jotenkin käsitellä ja "ampua" samoilla kun hän..
Jos se sunkin exä nyt vaikka löytäis uuden höynäytettävän ja jättäis teidät rauhaan ja ikävä sanoa vaikka isä on aina isä, minä en enää anna lapsiani sairaalle ihmiselle pilattavaksi, nyt kun oon saanut ne jotenkin tasapainoisiksi jälleen.
Toivottavasti sulla on hyvä tukiverkko joille voit purkautua että jaksat, koska tuota peliä se jatkaa niinkauan kuin sä annat siihen hiukankin mahdollisuuden ja se pystyy teitä hallitsemaan.
Sehän tässä varmaan on, kun itsellä ei ole niin kiero/sekava mieli että ei ymmärrä toista ja ei osaa samoilla panoksilla takaisin ampua.
En toki toivo että kukaan toinen nainen lapsineen joutuu tämän saman läpikäymään, mutta tavallaan se tuntuu nyt ainoalta poispääsyltä tästä tilanteesta...
oikeuteenkaan en viitsi lähteä tästä asiasta eteenpäin, hän kun puhunut kaikille jo kaiken minua mollaavan asian ja jos asia menisi eteenpäin olisinkin yht äkkiä syyllinen kaikkeen ja toinen olisi se herra puhtoinen.
Tukiverkkoa onneksi on ja he yrittävät parhaansa tilannetta helpottaakseen, mutta mitä tässä käytännössä voi, itse kun tuntuu että olen vielä rikki todella pahasti kaikesta mitä tapahtui suhteemme aikana, eli ei vielä ole luottamusta vastakkaiseeen sukupuoleenkaan...
Et nyt pöljä (anteeksi) päästä miestä enää kotiisi. Kun lapset joutuvat käymään psykiatrilla ja sinäkin ehkä siitä hyötyisit, niin YRITÄ nyt ystävä hyvä ryhdistäytyä ja hae valvottuja tapaamisia koko muun porukan mielenterveyden järkkymisen perusteella. Anna miehen vänkyttää vieraannuttamisesta, se on hyvin uusi termi eikä ketään tietääkseni ole tuomittu vieraannuttajana mihinkään koskaan. Muuta tuntemattomaan osoiteeseen tai todella kauaksi, jos muuta et uskalla. Etkä enää höpötä puhelimessa mitään. Salainen numero tai saapuvien puheluiden esto.
Olet ihan liian kiltti!
Lisäyksenä edelliseen, taidat olla kovin hiljainen ja alistuvainen, suorastaan pelokas suhteessa lastenvalvojaan tai mikä sossutäti tuo lapsiesi tapaamisoikeutta valvova henkilö onkaan. Ensin kun narsistiäijäsi on valehdellut, manipuloinut heille suut silmät täyteen propagandaa sinua vastaan, sitten tulee puhelu lastenvalvojalta sinulle (vieraannuttamisesta). Saatat kuvitella kuinka siellä ensin on luuriin itketty kuinka hän niin rakastaa lapsiaan ja nyt äiti julmasti yrittää estää tapaamisia. Kuule se mies ei ole tietenkään kertonut pakottavansa sinut järjestämään lasten tapaamisen teille kotiisi, ja vielä pakottavansa sinut olemaan läsnä. On niin oudot systeemit teillä, että sinun on käytävä henk. koht. tapaamassa vastaavaa lastenvalvojaa ja kertomassa TOTUUS. Ja jos hän suostuu ymmärtämään, että mies on manipuloiva narsisti, hyvä, jos ei niin kerro itkun kanssa että et mitenkään voi olla vastaanottamassa miestä kotiinne joka toinen viikonloppu (?) kun sinun ei edes sallita lähteä pois paikalta. Mitä muuta tähän sisältyy, sellaista jota et ole kertonut?? Onko mies yötäkin tapaamisviikonloppuisin, mitä muuta tähän sisältyy kuin lasten kanssa oloa? Herää pahvi! Lähestymiskieltoa hakisin sinuna.
Tottahan minäkin säälin exän uutta naista mutta en ole vastuussa kenenkään aikuisen elämästä, kyllä se vielä tulee huomaamaan mihin paskaan kätensä iski :(
Rikki minäkin olen vielä ja kestää aikansa kun luottamus ihmisiin palautuu. Nyt vaan tajuaa sen että ei katso enää niin ruusunpunaisten lasien läpi ja tunnistaa narsistin, eikä enää sotkeennu sellaiseen. En minäkään olisi varmaan uuteen suhteeseen lähtenyt ellen olisi häntä tuntenut entuudestaan, mutta nyt en ole katunut päivääkään että aloin uuteen suhteeseen, se pelasti minut, sain itseluottamusta hieman takaisin ja nyt toipuminen on alkanut.
Tiedän että tilanteesi on vaikea ja asiat varmaan menee ok, niinkauan kun annat periksi exäsi vaatimuksiin ja joustat minkä kerkeet, mutta niin ei voi mennä lopunikään, jotain ratkaisuja pitää tehdä, että pääset hänen otteestaan, muuten et jaksa..