..taisi nyt purra suojelu porukoissa,henkilöä joka on ääneen julistanut saavansa koiran kuin koiran putoamaan hihasta!Aika kyseenalainen kunnia!
Jää vain miettimään miten monen koiran suorituksen kyseinen henkilö tarkoituksella pilasi päänäyttelyssä.Ja kuinka tälläisellä mielen laadulla varustettu ihminen kohtelee omia tai vieraiden koiria,jos ihmisten kohtelu maalimies kastetilaisuudessa johtaa erään kastettavan pahoinpitelyyn.Aika sairaalla pohjalla on harrastus jos tämä on suojelun suunta.
saman kaltaisia huhuja on kuulunut ennenkin lajin piiristä.Pelottava suunta saksanpaimenkoiralle,jolla ei muutenkaan mene hyvin suuren yleisön silmissä.
Tälläisiä sairaita henkilöitä ja näiden toimia puolustavien harrastajien kuuluisi erota liitosta,sillä heidän mielikuvansa rodusta on täysin väärä.He näkevät koiran harmaana,kuola suusta roiskuen,kamalaa meteliä pitävänä hermorauniona,kaikkea liikkuvaa purevana eläimenä.
Suurin osa harrastajista kuitenkin omaa täysin eri kuvan rodusta.
Osoittaa suurta rohkeutta maalimies kokelaalta tehdä jutusta julkinen,kun kaikki tietävät,että liitto on jo pitkään ollut määrätyn piirin ja kuppikunnan temmellys kenttä.Mutta asiaa tietenkin auttaa että kyseisestä pahoinpitelystä on olemassa video...
omat koirat
23
1513
Vastaukset
- Riva
enää miettiä kumman koulutukset SPKL vai SPL.
Tosi ikävää mainosta muutenkin luottamuspulan kärsivälle rodulle. - Käyttis
Jos joku karatea harrastava känninen vetää turpaan toista kännistä nakkikioskin jonossa lauantaiyönä, ei kukaan leimaa karatea lajina pahaksi tai karateseuroja paheen pesäksi. Toivottavasti ei nyt kukaan oikeasti leimaa tämän perusteella SPKL:ää, SPL:ää, saksanpaimenkoiraa tai suojelua. Varsinkin kun sakemanniliitolla ei liity asiaan mitenkään. Epäkorrektisti käyttäytyneet henkilöiden toimia toki saa ja pitääkin paheksua ja tuomita, mutta ei liittoja, lajia tai rotua.
En päänäyttelyssä ollut rohkeuskoetta katsomassa (siihen kikka varmaankin viittasi?), mutta olen kyllä sitä mieltä että maalimiehen tehtävä on tuoda koiran heikkoudet esiin tällaisessa jalostuksellisesti (ainakin jotakin) merkitsevässä koetilanteessa. Tasapuolisuus on toki oltava kaikille osallistuville koirille, mutta hyvä koira ei sellaisessa puruissa kun jalostustarkastukseenkin kuuluu todellakaan jätä tulematta kiinni tai putoa hihasta. Tosin hyvä koira myös irroittaa käskystä.
Täytyy vielä selvennykseksi lisätä etten puolustele ketään enkä näe saksanpaimenkoiraa harmaana kuola suusta roiskuen,kamalaa meteliä pitävänä hermorauniona,kaikkea liikkuvaa purevana eläimenä. Sellainen koira ei nimittäin ole rodunomainen saksanpaimenkoira.- Kysymys...
Kuka olet? Tekstejäsi seuranneena tuot mieleeni erään henkilön jonka tunnen.
- Käyttis
Kysymys... kirjoitti:
Kuka olet? Tekstejäsi seuranneena tuot mieleeni erään henkilön jonka tunnen.
Hiukka on kyllä vaikea sanoa ollaanko tuttuja...
Sanotaan vaikka niin että nyt on oman liinan päässä nuori tumma sakemanninarttu, jolle on annettu korvien väliin tavaraa isolla kauhalla -niin hyvässä kun pahassakin.
Jos tuttuja ollaan niin tästä kyllä tunnistat, ihan varmasti. - Voi olla....
Käyttis kirjoitti:
Hiukka on kyllä vaikea sanoa ollaanko tuttuja...
Sanotaan vaikka niin että nyt on oman liinan päässä nuori tumma sakemanninarttu, jolle on annettu korvien väliin tavaraa isolla kauhalla -niin hyvässä kun pahassakin.
Jos tuttuja ollaan niin tästä kyllä tunnistat, ihan varmasti.Voi olla voi olla, onkos nimikirjaimet ej?
- Käyttis
Voi olla.... kirjoitti:
Voi olla voi olla, onkos nimikirjaimet ej?
Pahoittelen, ei ole.
- no höh
Käyttis kirjoitti:
Pahoittelen, ei ole.
Eräällä tuntemallani miehellä on tumma narttu. Ja koiralla on tavaraa päässä. No, ehkä tietä on useampi tässä maassa :) Mun tuntema ihminen asuu kouvola/kotka välillä.
- kikka
...vaan se pieni porukka,jonka testo taso ylittää sallitun.Se kun pystyy pilaamaan koko harrastaja porukan maineen aikasen nopeasti,ainakin mitä siihen suureen yleisöön tulee.
Ja kyllä koiran tulee ``normaali´´uhka kestää,mutta jos maalimiehen tavoite on pudotus,niin minusta se kuulostaa lähinnä henkilökohtaiselta ongelmalta.Eikö sääntökin sano että koiraa on kuormitettava,turhaa kipua tuottamatta.
mutta ei kukaan voi väittää etteikö se sama tauti joka vaivaa Bemari kuskeja,vaivaisi pientä suojelua harrastavaa ryhmää,enemmissä määrin kuin esim.hakua harrastavassa ryhmässä.Tämän ryhmän toimet olisi tutkittava molempien liittojen osalta ja tuotava julkiseksi,ettei uudet harrastajat saisi väärää kuvaa lajista. - Käyttis
no höh kirjoitti:
Eräällä tuntemallani miehellä on tumma narttu. Ja koiralla on tavaraa päässä. No, ehkä tietä on useampi tässä maassa :) Mun tuntema ihminen asuu kouvola/kotka välillä.
että minut ko.henkilöön sekoitetaan, tiedän kyllä ketä tarkoitat.
- .........
Käyttis kirjoitti:
että minut ko.henkilöön sekoitetaan, tiedän kyllä ketä tarkoitat.
Oletko varma että tiedät? Mistäs hänet tiedät?
- Sulli
......... kirjoitti:
Oletko varma että tiedät? Mistäs hänet tiedät?
treenikaverit pitää tuntea ;)
- vaan
Sulli kirjoitti:
treenikaverit pitää tuntea ;)
Suomi on aika laaja maa, mistä tietää että kuka on kenekin treenikaveri jne?
Tää mun tuntema henkilö ei käy ohjatuissa treeneissä tms vaan heillä on oma pieni treeniporukka. Kuulutteko kenties samaan porukkaan kaikki? Porukassa on kaksi tummaa sakemanninarttua, toinen miehellä, toinen naisella. Onko nomimerkki Käyttis tämä nainen? - Sulli
vaan kirjoitti:
Suomi on aika laaja maa, mistä tietää että kuka on kenekin treenikaveri jne?
Tää mun tuntema henkilö ei käy ohjatuissa treeneissä tms vaan heillä on oma pieni treeniporukka. Kuulutteko kenties samaan porukkaan kaikki? Porukassa on kaksi tummaa sakemanninarttua, toinen miehellä, toinen naisella. Onko nomimerkki Käyttis tämä nainen?sinäkin näytät tietävän treeniporukan, eikös olekkin aika nätti se nainen tumman sakun kanssa?
Vaikka nimimerkit vaihtuu, niin kirjoittajat voi silti olla samoja;) - ????
Sulli kirjoitti:
sinäkin näytät tietävän treeniporukan, eikös olekkin aika nätti se nainen tumman sakun kanssa?
Vaikka nimimerkit vaihtuu, niin kirjoittajat voi silti olla samoja;)Siis tarkoitetaako me nyt samaa porukkaa? Ootko sä EJ? Jos oot ni tidätkö kuka minä olen?
- Vielä
???? kirjoitti:
Siis tarkoitetaako me nyt samaa porukkaa? Ootko sä EJ? Jos oot ni tidätkö kuka minä olen?
Nette?
- Käyttis
Vielä kirjoitti:
Nette?
No hitto, kaikkiko täällä luuraa nykyään. No, kivahan se. Nettikin näyttää pelaavan taas siellä etelän suunnalla.
- Käyttis
Käyttis kirjoitti:
No hitto, kaikkiko täällä luuraa nykyään. No, kivahan se. Nettikin näyttää pelaavan taas siellä etelän suunnalla.
Täytyy vielä lisätä, että aika mielenkiintoista että sen kerran kun minä nettiin jotakin kirjoitan, niin heti joku osaa liittää minut mielipiteistäni jossei ihan oikeaksi henkilöksi niin hyvin lähelle kuitenkin... Ovatko nämä vuodet tietyssä seurassa todellakin jättäneet näin selvät jälkensä?? :)
- ..........
Käyttis kirjoitti:
Täytyy vielä lisätä, että aika mielenkiintoista että sen kerran kun minä nettiin jotakin kirjoitan, niin heti joku osaa liittää minut mielipiteistäni jossei ihan oikeaksi henkilöksi niin hyvin lähelle kuitenkin... Ovatko nämä vuodet tietyssä seurassa todellakin jättäneet näin selvät jälkensä?? :)
on mk. eikös vaan?
- Käyttis
.......... kirjoitti:
on mk. eikös vaan?
No saattaa vaikka ollakin :)
- :o)
Käyttis kirjoitti:
No saattaa vaikka ollakin :)
Niin arvelinkin. Terveisiä sinne päin täältä 120 km päästä!
- Muumi-Mamma
kikka kirjoitti:
...vaan se pieni porukka,jonka testo taso ylittää sallitun.Se kun pystyy pilaamaan koko harrastaja porukan maineen aikasen nopeasti,ainakin mitä siihen suureen yleisöön tulee.
Ja kyllä koiran tulee ``normaali´´uhka kestää,mutta jos maalimiehen tavoite on pudotus,niin minusta se kuulostaa lähinnä henkilökohtaiselta ongelmalta.Eikö sääntökin sano että koiraa on kuormitettava,turhaa kipua tuottamatta.
mutta ei kukaan voi väittää etteikö se sama tauti joka vaivaa Bemari kuskeja,vaivaisi pientä suojelua harrastavaa ryhmää,enemmissä määrin kuin esim.hakua harrastavassa ryhmässä.Tämän ryhmän toimet olisi tutkittava molempien liittojen osalta ja tuotava julkiseksi,ettei uudet harrastajat saisi väärää kuvaa lajista.Se leirillä tapahtunut.. Luin juttua reikon.net jutuista. Huh, huh, Vaikkakin eipähän totuutta tiedä muut kuin siellä olleet. Toivottavasti jutut, kun aikanaan lehtiin tulevat, eivät leimaa koko suojelu porukkaa.. vaikkakin taitaa olla turha toivo. Kusipäitä mahtuu kyllä joka sakkiin. Itse olen vasta alottelija, enkä kovin pienestä hätkähdä, mutta kyllä juttu pisti miettiin, mihinkähän porukkaan olen astumassa..?
- Nikkeri
Nyt on kyllä tekstit pikkasen sekavia! Tietääkseni kyse oli palveluskoiraliitonleiristä, ei saksanpaimenkoiraliiton. Joten kyse ei ole SPL:n porukasta. Ja toiseksi, kyseinen maalimieskokelas vaikuttaa aika sekavalta tyypiltä. Kerskuu ja kehuu saavutuksillaan pitkin ja poikin, on olevinaan niin reppanaa että. Järkevät ihmiset ei ruodi tälläista asiaa netissä! Ja kolmanneksi se henkilö kenen väitetään totaalisesti pahoinpidelleen tuo maalimieskokelas, on ylituomari. Ei maalimies. Joten hän TUSKIN on päänäyttelyssä voinut kenenkään suoritusta pilata. Jos koira ei käy kiinni tai ei pure paineen alla, vika ei ole tuomarissa tai maalimiehessä! Vaan siinä koirassa ja ohjaajassa. Mun mielestä päänäyttelyn toiminnassa ei ollut MITÄÄN vikaa. SPKL-puoli on yhtä heinähattuhommaa.
Älkää aloittako räyhäämistä ennenkuin tiedätte asian oikean laidan. Juttuja on nyt vääristelty aikalailla. - Äsä
kuvaastuu hyvin että kuinka monessa kamarissa niitä valoja oikein palaa. Vaikka kuinka turpaan saaneena järkevä ihminen olisi odottanut poliisitutkinnan loppua eikä yksipuolisesti ensitöikseen kierrä keskustelupalstoilla vaahtoamassa ja julistamassa.
En puolustele aisiasta enempää tietämättömänä ketään, mutta jonkun olisi kyllä syytä kasvaa aikuiseksi.
Eipä ole kovin epäselvää kuinka tarpeellisia? ja kuinka hyväksi? jotkut ihmiset muuten hyvälle harrastukselle ovat. Rupeisivat taulat harrastamaan erävaellusta yksikseen, taitaisi sopia luonteelle parhaiten, ainakin jos yhtään ajattelee muita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380