Metsät kovissa hinnoissa tällä hetkellä. Miten ostan mahdollisimman halvalla, ja minkälaista metsää ylensä kannattaiisi ostaa ja mistäpäin? En tarvitse ottaa tuloa niistä irti, tulee vain käteisvarojen muuttamiseen pankista kiinteäksi omaisuudeksi.
Vinkkejä metsän ostamiseen
11
591
Vastaukset
- Peku128045
Markkinataloudessa hinta ei ole koskaan "väärä", kun kauppa syntyy niin sekä ostaja että myyjä ovat omalta osaltaan katsoneet hinnan oikeaksi.
Itse olen ostanut ulos kuolinpesän osakkaita (itse alunperin yksi osakas), ja nyt kantatila onkin jo omissa nimissä. "Ulkopuolisen" lisämetsän hannkkimisessa olen tehnyt muutaman kaupan viimeisen 15 vuoden aikana. Omat kriteerini eivät ole ylesipäteviä, mutta ehkä listan tynkää harkinnan pohjaksi huomioon otettavista seikoista. Itse toimin sivuotoimisena puuntuottajana Vaasa-Ilmomantsi linjan eteläpuolella ja harkitsisin 10 kertaa ennen kui ostaisin metsää esim. lapista. On se kasvu vaan niin paljon hitaampaa siellä, yhtään väheksymättä Lapin puuntuottajia.
Sijainti, kohtuullinen matka istutaamaan ja raivaamaan
Tie, pääsy kohtuullisen lähelle, tiestön kunto yleensä.
Metsiköiden kunto ja maapohjat. Jotkut haluaa että on hakkuukypsää ja siten saa osan kauppahinnasta heti ulosmitattua. Itse etsin enemmän kuivan maan rääseiköitä, jotaka laitan esim. täydennysistuttamalla ja raivaamalla kasvuvauhtiin. Hinnat halvempia, mutta vastaavasti tuotot kauempana tulevaisuudessa.
Mielekäs kokonaisuus, ei alle 5 ha paloja, kuviokoot järkeviä (esim. >2ha). Jopa palstan muotoa tulee katsottua (tien ulottuvuus), itse vierastaisin pohjanmaan 20 metriä leveitä ja 400 m pitkiä siivuja.
Itse en tarvitse metsätalouden puolella järven tai lammen rantaa tms. virkistysarvoja. En sorakuoppia enkä muuta ekstraa. Usein ne korottavat hintaa ja mökkeily tapahtuu kohdallani muualla.- qe qwdqwexqwe
Keskiarvoa nopeampi kasvu on etelä-länsirinteillä (loivillakin) ja Järvi-Suomessa, (uusimaa,savo-karjala-häme) varsinkin ranta- ja saaritiloilla joissa kasvukausi
- qe qwdqwexqwe
qe qwdqwexqwe kirjoitti:
Keskiarvoa nopeampi kasvu on etelä-länsirinteillä (loivillakin) ja Järvi-Suomessa, (uusimaa,savo-karjala-häme) varsinkin ranta- ja saaritiloilla joissa kasvukausi
. . . on pitempi.
- dfbbb
"Jotkut haluaa että on hakkuukypsää ja siten saa osan kauppahinnasta heti ulosmitattua."
Ja se toinen kerta onkin sitten 70 vuoden päästä.
- Risu-ukko
Jos ainoana tarkoituksena on saada käteisvarat sijoitettua omaisuuteen, niin etsiskele mahdollisimman paljon nuorta kasvatusmetsää sisältävä metsätila. Varttunutta taimikkoakin voi olla jos ei hoitorästejä. Silloin seuraavat 20-30 vuotta sijoituksen kulut on minimissä ja tuotto hyvä.
- valtio varastaa
Metsää kannattaa vain periä, ei ostaa. Rahat ei ole missään turvassa jos yhteiskunta on tavalla, tai toisella mukana yhtenä osapuolena.
- odotellessa1
TOTTA, valtio! Hinnat tuottoon nähden aivan taivaissa, suurin osa pelkkä istuttamatta olevaa kannokkoa, ja vesakkoa, mietin vain hetkeä jolloin tuokin kupla romahtaa, aivan hullua että puun hinta on koko 18 vuotta ollut melkein samalla tasolla, vaikka elinkustannukset kohonnet puolella, noh, saa nähdä mitä valtio tekee seuraavaksi, että firmojen "palkka kuoppaa" saadaan nostettua metsän omistajan kustannuksella???
- Loan Shark
Yhteiskunta on merkittänä riski tämän päivän metsänomistamisessa. Kun valtion rahat loppuu, ahneudesta kiiluvat silmät osuvat aina vaan uusiin ja uusiin kohteisiin, kunnes koko kansa on kurjistettu Pohjois-Korean tasolle. Pidä omaisuus sellaisessa muodossa, että saat sen nopeasti mukaan, ja voit näyttää valtiovarainministerille keskisormea.
- Totta horiset
Nykyisistä ministereistä tuskin kukaan on edes käynyt metsässä saati sitten erottavat kuusta koivusta. Rahaa tarvitaan osakkeenomistajien pohjattomiin taskuihin ja Katainen sitä kyllä osaa järjestää. Uskon että vielä ennen seuraavia vaaleja Katainen on käynyt metsänomistajien taskuilla rajulla kädellä. Tosin ei Herlinin ja Wahlrosin kaltaisten, heille keksitään joku sopiva "porsaanreikä" jonka voi syöttää sopivasti Arhinmäellekin.
- Vero-keksijä..
Porsaanreikä on helppo tehdä metsään. Tehdään metsän kiinteistöverosta samanlainen kuin tuosta televisio-verosta. Jostain hehtaarimäärästä lähtien ei mene veroa lainkaan ja jos veron aloittaa maksaa aukkohakatusta, niin sitten ei mene sitäkään, eli itse saa määrätä aloitushehtaarit ja jos kaikki verolliset ovat aukkoa, niin ei maksujakaan. Helppoa kuin heinän teko.
- :)))
jep, jep ymmärsitköhän itsekään ???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain647556Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242979- 1431813
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1211501Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1711451- 1321182
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774