Metsäosakeyhtiössä sukset ristissä.

umpisuossa

Omistan 2 sisareni kanssa metsäosakeyhtion, jossa jokaisella 1/3 osuus. Pinta-alaa n.150 ha. Alussa teimme hakkuita metsäsuunnitelman mukaisesti, mutta nyt sisaret ilmoittivat etteivät enää suostu aukkohakkuisiin. Vaan haluavat säästää metsiä tuleville sukupolville. Haluavat myös suojella osia vanhoista metsistä. Kun ilmoitin vastustavani asiaa, niin kertoivat heillä olevan äänienemmistön, joten vastustuksellani ei ole vaikutusta. Osakeyhtiön purkamiseen he eivät suostu, joten asian hyväksyminen tai osuuteni myynti ulkopuoliselle jää vaihtoehdoksi. Tosin kukaan ei maksa kunnon hintaa, jos kuulee suojeluhankkeesta ja ettei metsästä myydä paljon mitään kymmeniin vuosiin.
Olen tosi vaikeassa tilanteessa, koska haluaisin kuitenkin että lapseni pääsisi nauttimaan metäosuudestani.
Keksiikö kukaan mitään laillista keinoa saada omaa osuuttani metsästä metsänä ?

10

839

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikko234

      Jos todella on metsäosakeyhtiö eikä esim. metsäyhtymä, nin lakikiemuroista en tiedä. Siis OY:n jakamisesta.

      Sen sijaan yhtymä ainakin voidaan lohkoa aika simppelisti. Maanmittarit tulee kovalla rahalla paikalle, vedetään uudet rajat metsään, lainhuudatus ja sinun osuutesi erotetaan uudekis itsenäiseksi tilaksi. Kustannukset voi olla muutaman tonnin. Tässä vaihtoehdossa heidän suostumuksellaan ei ole väliä.

      Oy:n purkamisesta googletuksen avulla:

      http://www.jarisotka.fi/node/28

      http://www.llr.fi/index.php?page=1194443faa3c21419fdf068fa09d584

    • umpisuossa

      Kyse on nimenomaan OSAKEYHTIÖSTÄ. Yritin googlettaa vaihtoehtojani ja aika huonolta näyttää. Osakeyhtiössä enemmistö päättää.
      Omistusmuotoa suunnitellessa pohdimme yhtymän välillä, mutta päädyimme valitettavasti tähän. Nyt ketuttaa suunnattomasti.
      Eikö kukaan keksi mitään ratkaisua ?

    • letku-leevi

      Kaivat kuvettasi ja ostat toisen sisaresi osuuden, minkä jälkeen sinulla on 2/3 yhtiöstä ja voit haistattaa pitkät jäljellä olevalle sisarellesi.

      • ???

        Niin,

        kenelle tuossa tapauksessa nyt haistatellaan niitä pitkiä ??


    • tottakai teet

      Tuttu homma.Laita jako vireelle.Jakavat 3 osaan-jokaiselle oma palsta.Kannattaa ehdottamasti.Kulut saat verotukseen.

      • määtäs

        Ei muuten onnistu jakaminen noin vain , jos metsätila omistetaan kolmen kesken osakeyhtiönä.
        Osuuksia voi toki ostaa ja myydä, jos ovat kaupan.

        Osakeyhtiön purkaminen onnistuu vain selvitystilan kautta .


    • verokikka000

      Kuka perustaa OY metsään. ??? Ei mitään järkeä,

    • m0kki

      Miksi et tarjoa myymään omaa osuuttasi sisaruksille? Luulisi, että kauppa olisi myös heille mieleen jos pääsevät niin eroon kiukuttelevasta osakkaasta. Kerrot vain, että tarvitset metsärahoja elämiseen ja jos puuta ei myydä, niin myyt sitten osuutesi naapurin inhottavalle ukolle, joka sitten käy omin toimin kaatamassa tikkametsät. Lopuksi toteat, että mieluummin tosin myisit sukulaiselle...

    • puttesetä

      Onko oy:nne toimiala puuntuotanto vai oletteko osakkaana muun alan yrityksessä, joka on hankkinut metsätilan? Jos viimemainittu, ei hätää. Jos edellinen, asia huonommin.

    • umpisuossa

      Päätin kertoa ajankohtaiset tiedot metsäOY:n tilanteestamme. Metsässä ei ole tehty yhtään mitään 5 vuoteen. Sisarukset ilmoittivat että heillä ei ole tarvetta metsän myyntiin tai hoitoon. Eivät suostu myymään omaa osuuttaan minulle käypään hintaan. Eivät myöskään suostu ostamaan minun osuuttani käypään hintaan. Kyselin kiinteistövälittäjältä mahdollisuutta myydä osuuttani vapailla markkinoilla mutta välittäjä tiesi siskoni joten totesi suoraan ettei kukaan ole niin hullu että ostaisi osuuttani edes puoleen hintaan koska tuotoista ei ole mitään takeita. Ette usko miten ketuttaa koko helkutin tilanne. Lakimies totesi asiasta että ei olisi kannattanut perustaa oy:tä ja ettei voi tehdä mitään muuta kuin odottaa siskojen kuolemaa jolloin uusi omistaja suhtautuisi ehkä asiaan toisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      411
      9021
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      189
      3560
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      20
      2013
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      81
      1246
    5. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1095
    6. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1090
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      64
      1051
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      1045
    9. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      1013
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      950
    Aihe