toivottaa antoisaa lukutuokiota :D

luin tuolta toiselta sivulta kommentin 'helluntaiuskonnon' fanaattisuudesta. meinasin ensin vastata siihen, mutta vastaukseni venyi ja ajattelin liittää kommenttini kokonaisuudessaan tälle palstalle. varoitus: aika pitkällistä pohdintaa vähän joka suuntaan :). lukekaa jos jaksatte ja kommentoikaa ihmeessä (jos kommentoitte, niin olisi kiva jos olisitte lukeneet koko tekstin, vaikka se onkin lievästi sanottuna _pitkä_ ;)).

fanaattisestihan voi uskoa/ suhtautua mihin tahansa.. fanaattisuus on piirre ihmisessä, ei uskontokunnassa johon hän kuuluu.. jotkut ihmiset ovat toisia taipuvaisempia fanaattiseen katsantokantaan asiassa kuin asiassa. meitä helluntailaisiakin on moneksi ja niin kuin varmasti muissakin 'uskonlahkoissa' kaikki eivät usko samoihin asioihin. nekin asiat mitkä yleisesti tietyissä uskontokunnissa on hyväksytty määrittämään uskonlahkon ns. periaatteita ovat kuitenkin tulkinnanvaraisia ja näin voivat merkitä eri ihmisille eri asioita. itse olen kasvanut helluntaiuskon piirissä. olen myös kriittisesti ja itsenäisesti ajatteleva yksilö. olen kiinnostunut eri uskonnoista ja tieteenaloista, epäilen ja kyseenalaistan jatkuvasti. uskonasioista on mielestäni melko turha kiistellä. asiallinen mielipiteiden vaihto ja väittely puolestaan on hedelmällistä ja valaisevaa. se avaa uusia näkökulmia ja auttaa voittamaan ennakkoluuloja. mikä on totuus? sitä kai me kaikki lopulta täältäkin haemme? vastauksia ikuisiin kysymyksiin voi tuskin löytää tässä elämässä ja todellisuudessa. tiede on eksaktia ja on monia asioita jotka voidaan ihmisen oman ajattelukyvyn ansiosta todistaa. uskonnollisuus taas on järjestäytynyttä, ihmisten organisoimaa ja määrittelemää toimintaa. usko on kuitenkin jotain muuta. itse uskon, että jumaluus on todella jotakin suurempaa kuin todistetut luonnonlait. jumaluus on muutakin kuin tämä konkreettinen maailma, puiden lehdet, atomit, ihminen, aurinko. jumaluus on myös henkistä. jumala on luonnossa, ajatuksissa, kaikkialla. tai mistäpä minä sen tietäisin. pointtini ehkä oli kuitenkin tämä: usko on aina henkilökohtainen asia, kuuluipa ihminen sitten mihinkä uskontokuntaan tahansa tai oli kuulumatta mihinkään. eivätkö keskustelut jumalan olemassaolosta kierräkin usein kehää? itse uskon näin.. jumalan olemassaolo ei riipu todisteista tai siitä mihin me uskomme tai mitä me ajattelemme, jumala on. jumala on, koska me olemme. jumala on koska maailmassa on rakkautta. koska jumala ON RAKKAUS. en koe että minulla olisi mitään oikeutta arvostella muita uskontoja tai toisten tapaa uskoa, enkä halua sitä tehdä. en aio myöskään haastaa tiedemiehiä väittelemään kanssani tieteestä ja uskosta. uskonnon ja uskon ero.. onkin kai juuri henkilökohtaisuudessa. itse uskon myös raamatusta välittyvään syvään viisauteen ja hyvin todelliseen rauhaan, jota olen monesti kokenut sitä kirjaa lukiessani tai rukoillessani. minulle raamatun lukeminen on henkilökohtainen asia, enkä silloin tarkastele kirjaa uskonnollisesta tai tieteellisestä näkökulmasta. koen rakkauden ja hyvyyden erittäin jumalallisina asioina. monesti kuulee argumentin 'ei olisi hyvää, jos ei olisi pahaa'.. mutta entä jos onkin, että vain me ihmiset emme erottaisi hyvää, jos pahaa ei olisi.. aivan kuin muidenkin eliöiden on ihmisenkin ajattelu vajavaista. muurahainen kantaa kortensa kekoon tietämättä muusta. niillä on pienet ja yksinkertaiset aivot, sanoisi luonnontieteilijä. mistä johtuukaan ihmisen käsitys siitä, että hän on niin korkea olento? eikö jumaluuden kieltäminen ole juuri sitä, että kieltää ihmistä korkeamman olevaisen olemassaolon. silloin ihmisestä tehdään jumala. maailma on kuitenkin täynnä pahoja asioita ja ihmismieli täynnä mustia tunteita ja sekavia ajatuksia. jotakin synnistä.. kuulin kerran, että sana 'synti' on alun perin tarkoittanut samaa kuin 'ampua ohi maalin'.. aika osuvaa mielestäni. mutta niin, miksi hyvyyden olemassaolo sitten välttämättä tarkoittaisi jumalan olemassaoloa? jos jokaisessa ihmisessä on hyvää ja pahaa? itse koen jo hyvän ja pahan käsitteiden (ei kulttuurisidonnaisten moraalikäsitysten vaan yleismaailmallisten, hyvin perustavalla tavalla osana ihmisyyteen kuuluvien hyvän ja pahan olemuksen tunnistamisen) olemassaolon jonkinlaisena vahvistuksena jumalan olemassaolosta. eikä kyse ole myöskään pelkästä lajin selviytymisestä, sillä monesti ‘paha’ selviytyy paremmin. elämä on ihme! maailma on ihmeitä täynnä, elämän synty on ihme. atomi on ihme, neutroni on ihme. täydellinen matemaattinen yhtälö on ihme. alkuräjähdys (jos uskot siihen) oli ihme. järjestäytynyt maailmankaikkeus on ihme. entä mitä on avaruuden ‘musta aine’? järjestys kaaoksessa on ihme (oletko kaaosteoreetikko? siinäkin voi olla jotain perää) olemme ihme! jokainen ihmettelevä ihminen on jotakin ihmeellistä. kuinka paljon painavampia todisteita ateisti haluaa siitä, että voi olla jotakin suurempaa? itse tunnen itseni välillä agnostikoksi ja välillä kriittiseksi uskovaksi. ateistia minusta ei kuitenkaan saisi tekemälläkään. maailmassa on liikaa ‘ihmeitä‘. jumala on liian todellinen. eri asia on se millaisena jumala nähdään. onko hän tahtova persoona? mitä hän tahtoo? ilmoittaako jumala itsestään ihmisille? mitä eroa on jumalalla ja jumaluudella? jne. loputtomasti kysymyksiä. ne asiat on jokaisen vain *uskottava* ja koettava henkilökohtaisesti.. ja elettävä epätietoisuudessa. itse tunnen itseni kristityksi. älä kysy miksi (voit kysyä millä lailla, sitä koetan tässä juuri selittää, vaikka varmaankin aika huonolla menestyksellä ;)), en osaa sitä pelkästään *järjellä* selittää :). jumalan voi silti *tietää* (kokea, tuntea) todeksi monella tavalla. uskon, että monet ovat saaneet jopa jotakin konkreettista ‘todistetta’ jumalan olemassaolosta (mm. rukousvastaukset -> omiakin kokemuksia tiedän jopa todella ihmeellisiltä kuulostavista tapauksista) ja miksei jumaluuteen ja jumalan olemuksen luo voisi olla monta erilaista tietä? kokonaisuus on varmasti niin paljon ihmisen käsityskykyä monimutkaisempi ja moni pala, joka meidän mielestämme on väärä ja vastoin omia käsityksiämme ja uskomuksiamme voikin todennäköisesti olla osa samaa suurta palapeliä. eikö sitten myös se että uskoo että tiede on ainoa elämää ja maailmaa selittävä todellinen asia, ole myös jonkinlaista rajoittuneisuutta? samoin kuin mikä tahansa muut katsantokannat totuudesta pois rajaava ‘fanaattisuus’? vertaa vaikka matematiikkaa ja psykologiaa? molemmat ovat yhtä todellisia tapoja selittää elämää. matematiikalla voi selittää paljon, mutta se ei tee psykologiaa merkityksettömäksi. psykologiahan on myös matematiikkaa ja matematiikka psykologiaa. ei nyt aivan noinkaan (ja molemmat toki ovat tieteitä), mutta molemmat ovat olemassa ja vaikuttavat yhtä aikaa. eikö uskon ja tieteen suhde voi olla vastaava? hengellisen/ henkisen ja konkreettisen maailman. valokuvan ja muiston. unen, tunteiden, mielikuvituksen ja avaruuden..? ajattele? älä kysy miksi, kysy miksi ei? kokeile ja ylläty. et menetä mitään, et edes kriittistä ajattelukykyäsi ;) ei meillä ole aivoja turhaan. minä olen ainakin huomannut, että vaikka uskoni on muuttunut ja muuttuu koko ajan, ja vaikka uskoisin huomenna erilailla kuin tänään, jumala on silti muuttumaton ja uskoni jumalaan on pysyvä. joku sanoi joskus, että uskottele, että jumala on ja että hän voi puhutella sinua vaikka raamatun kautta, niin sinun ei kauaa tarvitse pelkästään uskotella. jumala kyllä näyttää rakkauden todeksi. ainakin minä haluan uskoa vielä rakkauteen, haluatko sinä?