Kehitysministeri Heidi Hautala (vihr) on ollut otsikoissa teetettyään töitä pimeästi. Tänään Hautala ilmoitti, ettei ole aikeissa erota. Oletko sitä mieltä, että Hautalan pitäisi erota? Pitäisikö ministeri asettaa rikosoikeudelliseen vastuuseen teostaan
mitä mieltä
pioni
887
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joopa joo, jos hänet pannaan oikeuteen, pitää laittaa lähes kaikki muutkin suomalaiset.
Eikö ole kummempaa jeesustelemista.
Ootellaan, ootellaan. Tunkiota kaivellaan parhaillaan, mitä enemmän kaivetaan sitä enemmän haisee
Se vähä mitä seurannu, on nytkin ensin kieltänyt koko asian.
Vasta kun pakko, myönsi pimeän työn teettämisen. Siinä samaisessa yhteydessä verrattiin kuinka helposti Ruotsissa erotaan suht' pienistäkin rikkeistä.
Hautala selitti tarinansa muuttumista yön aikana sillä, että oli vastannut toimittajan kysymyksiin liian pikaisesti, muistelematta tarpeeksi tätä vanhaa tapausta.
Tänään hän kertoi että remonttimies oli jo aiemmin uhannut ovirempan julkistamisella jos Hautalan miesystävä haastaa tämän oikeuteen "huvilajupakasta".
Ministeri ei nyt kysyttäessä kuitenkaan muistanut kunnolla oven korjausta, jonka paljastamisella häntä oli jo kiristetty. Mielestäni todella epäuskottavaa, ihminen varmasti muistaa tai on muistellut asiaa jolla häntä kiristetään.
Tämän loppuun asti valehtelun ja ehkä vähän Finnairin Vehviläisen asuntokauppojen selvityssekoilunkin vuoksi en ole pahoillani jos Hautala eroaa tehtävästään.
Olen kuitenkin pahoillani siitä että näin pienen rikkeen vuoksi käynnistyy tällainen ajojahti vaikka samaan aikaan veronmaksajille oikeasti kalliiksi käyvät hyvät veljet selviävät kolttosistaan ilman seuraamuksia.
Turhaa meuhkaamista vanhasta, mitättömästä asiasta!
Tässä vaan toteutuu se, että kun asia on taviksen ymmärrettävissä laadultaan ja mittasuhteeltaan, niin siihen otetaan herkästi kantaa.
Kun kyse on monimutkaisesta juonimisesta jonka tuloksena miljoonat siirtyvät taskusta toiseen, niin reaktiot ovat paljon laimeammat.
Temppu lippasee yli hilseen.
Todennäköisesti H ei aikanaan kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.
Tuskin teki tuon taloudellisen hyödyn tavoittelu mielessään.
Noo, kunhan lehdistö saa käsiinsä oikeudenkäyntipöytäkirjat mitä Heidin venäläinen ihmisoikeusaktivistiboyfriend on hakenut salaisiksi, ja valtakunnan moralistin arkkiviholliset pastori Molari ja Johan Bäckman terottelee peitsiään, katellaan sit salaliittojen seuraava näytös
Mnaah.
Teko ensinnäkin erittäin pieni ja sitäpaitsi rikosoikeudellisesti vanhentunutkin. Ei viranomaiset viitsi tehdä edes kansiota moisen asian takia.
Tokikin, asia on julkisuudessa. Mutta vain ja ainoastaam poliittisista syistä. Joku/jotkut on päättäneet niitata Hautalan. Pitääpi muistaa, vasta oli Kanki Kaikkonen käräjillä ja tuomittiin, nyt on Ilkka Kanerva hovioikeudessa. Joku Hakkarainen ei pahemmin edes ollut sekään oikeudessa, heiluttuaaan känniipäissään moottoripuyöräklupin kerholla ja hukattuaa salkun, jonka sisältöä kaikkea ei edes oisi saanut viedä ulos parlamenttitalosta.
Niin siis Hautala. Hyvä ja osaava politiikko. Kaikessa ei olla samalla linjalla, mutta arvostan suuresti tyyppiä. JA sille kun sattui josku joku virhe, osoittaa vaan rehellisyyttä, kun myöntää sen julkisesti. Ja median painostiuksen alla ottaa asian asiana.
Erosi muuten valtuuskunnasta, jos joku ei huomannut. Ei sitäkään olisi tarvinnut tehdä, mutta jääväsi ite ittensä, oikein miehekkäästi, samaan ei moni ukko kykene.
Niettä mulla nousi arvostus Hautalaa kohtaa tässä pienessä asiassa.
=DW=
Ei se kyllä mikään vakuuttava malliesimerkki ole jos itse asioita hoitava ministeri teettää töitä pimeästi ja käyttää laitonta työvoimaa.
Jos tuolla tasolla olevat henkilöt eivät viitsi hoitaa vero- ja työeläkemaksuja ja huolehtia muista asiaankuuluvista jutuista niin ei se pakkoveivarissa murjaistu "jälikatumus" luotettavuutta anna.
Pois vain ja sivuun ja vastaamaan rötöksestään niin kuin muutkin. Ja periaatteen vuoksi.