Ooppera

juuri badapestistä

Tilasin ja tulostin jo kotona liput sekä parlamenttitalon kierrokselle että oopperaan. Luin jostakin, että on halvempaa mennä katsomaan balettia/oopperaa kuin turistikierrokselle. Halvimmat liput aivan ylös, 4.krs. aitioon maksoivat halvimmillaan vain 1,5 euroa. Odotimme eteisaulassa kristallikruunun säihkeessä pääsevämme kohta lipuntarkastajan ohitse punaista mattoa ylös srv:aan kerrokseen, mutta tunnelma lätsähti kun tarkastaja näytti meille ulko-ovea ja sanoi että 4:teen mennään sivuovesta (palvelijoiden ovi). Sivuoven portaikossa ei ollut enää glamouria, vain kiviportaat, ei edes hissiä. No, siellä oli kuitenkin oma kahvila ja siellä kristallikruunu. ;) Oopperasalin näkee kyllä sieltä ylhäältä upeasti, myös sen 3500 kg painavan kristallikruunun. Huonoimmilta paikoilta ei näe koko lavaa, mutta tunnelmaan pääsee. Halpoja lippuja on myös 5 hengen sivuaitiohin, ainakin kolmanteen kerrokseen ja niihin on kulku pääoven kautta, näin ymmärsimme.
Parlamenttitalon kierrokselle kannattaa liput myös hankkia jo kotona, niin ei tarvitse odotella pitkiä aikoja oikean kielistä kierrosta. Myös tämä rakennus on sisältä tosi upea.
Suosittelen myös legendalaivalla iltaristeilyä. Suomenkielinen selostus ja lasi kuohuviiniä kuului hintaan.
Vielä suosittelen oopperataloa vastapäätä, Andrassy ut:lla (39) hieman kaupungin puistoon päin on iso kirjakauppa. Mene sisään ja anna pitkien (näkyvät ulko-ovelle) liukuportaiden yllättää sinut: ne vievät yhteen kaupungin viehättävimmistä kahviloista. Iso sali, kattomaalauksia, peilejä jne, mutta rento tunnelma.

6

404

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiinnostunu

      Ooppera kiinostaisi. Millainen pukukoodi? Eli mitä vaatetta pakata mukaan? .

      • sävy sävyyn

        No tuulipuku tietysti päälle, oopperaan. Ja Lidhlin muovikassi iltalaukuksi


    • Sivuoven portaikosta ylös käveli aikanaan keisarinna Sissikin :-) nykyään median käytössä on Sissin aitio. Tottakai keisarillinen aito pääportaikosta - siis sen edessä oleva salonki katsomaan - onnistuu. Piippupaikat ovat opeskelijahinnassa.
      Jos ei ole ensi-ilta - tavallinen siisti, ehkä ei ihan farkut päälle on pukukoodi :-)
      Saman taiteilijan - oopperan taidemaalarin käsiala toistuu Andrássy útin alexandra kirjakaupan kahvilassa (aikanaan Pariisilaiset muotinäyttelyt pidettiin siellä) nykyään ihana kahvila löytyy sieltä. Parlamenttikierroskessa taas mm. Lotz Károlyin maalauksia ja muita upeita taideteoksia yllättää...

    • o buda best kesäkuu

      mistä tää legenda laiva lähti risteilylle ja minkä aikaa risteilykesti ja tuliko suomi texti
      kuullokkeista varmaaankin?
      onko kukaan käynyt illallisristeilylläÅ?

      • Laivalla

        Illallisristeily on todella kiva . Risteilyjä on eri pituisia. Riippuen laivasta.


      • laituri 7 - Pestin rannalta, Vigadó tér on LEGENDA laivojan lahtö
        halvempaa risteily on olemassa - parempaa ei ole :-)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      923
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe