Aurinkopoika

joskus onnistaa

Olin jo pidemmän aikaa tarkkaillut lähellä olevaa hiekkaharjua, ja sinne menijöitä. En siksi että se haittaisi, vaan kiinnostukseni liittyi tiettyyn nuorehkoon poikaan. Poika asui jossakin kylällä, melko lähellä sen piti asua, koska aina selkeinä aurinkoisina päivinä näin hänen ajavan pyörällään harjulle päin. Pojan mentyä taas harjulle päin, ajattelin hieman kiikaroida tarkemmin, missä poika ruukkasi käydä. Mökin katolta siihen tarjoutui oiva tilaisuus, eikä kukaan erottaisi minua savupiipun varjosta.

Eikä mennyt kovin kauaa, kun näin pojan kiipeävän hiekkaharjun kuvetta ylös, jossa oli paljaaksi hiekkapinnaksi puskettu reuna, ettei soranottoon valuisi ylhäältä kasvillisuutta. Aavistelin sen tarkoittavan sitä, että siellä olisi otolliset auringonotto mahdollisuudet, ja rauhaiset sellaiset. Kukaan ei voisi häiritä, eikä ainakaan hyttysistä olisi haittaa, kun ylhäällä tuuleksi aina sopivasti.

Poika hävisi näkyvistäni harjun laelle, joka oli paljon ylempänä kuin mökkini, joten näkyvyys sinne olisi aivan mahdoton. Kiinnostukseni oli kuitenkin liian suuri, ja ajatukseni alkoi harhailla hoikan pojan paljaassa kropassa, jota aurinko esteettä hellisi tuolla harjulla. Olin melko varma, että poika kävi paistattamassa päivää harjulla, eikä kukaan häntä voisi häiritä. Tosin alastomuudesta en voinut olla varma, mutta uikkareissakin poika olisi näkemisen arvoinen, jos pääsisi riittävän lähelle.

Eipä siinä sitten auttanut muu kuin tarttua tilaisuuteen, ja lähteä katsomaan. Tiesin näet tien harjun päälle, jonne voisi pyörällä polkaista melko nopeasti, eikä sieltä sitten ollut kuin pieni matka vanhaa polkua ihan harjun reunalle. Siellä olisi suojaisa metsä lähestyä reuna-aluetta, joka oli puskettu paljaaksi usean kymmenen metrin leveydeltä.

Siinä polkiessa ehdin miettiä jo kaikki mahdolliset syyt, jotka meinasin kertoa pojalle, miksi olin tullut harjun päälle. Olin jättänyt kiikarin kaulaani, ja se tuntui sopivammilta syyltä, mennä huvikseen maisemia kiikaroimaan sieltä ylhäältä. Sieltähän oli komeat maisemat koko kylän yli, ja pitemmällekkin.

En itsekkään ollut ollenkaan huonossa lihassa, joten paidatta ja shortseissa olo oli ihan mielestäni sellaisella ilmalla perusteltua. Vaikka kyllä pojan kroppa nuorenpana oli kiinnostavampi omasta mielestäni, kun olin sitä siinä mielessä silloin tälllöin nähdessäni arvioinut. Jopa kuvitellut läheisempään yhteenottoon, jos sopiva tilaisuus tulisi eteen. Ja nyt voisi olla sellainen tilaisuus, jos pojalla ei olisi mitään sitä vastaan. Pitäisi vain päästä sellaiselle etäisyydelle, että voisi kiikarilla ensin tarkastaa, miten päin siellä päivää paistatellaan.

Toki ajatukset harhaili siihen malliin tulevassa näkemisessä, että shortseissa alkoi tuntua lievää ahtautta. Mutta kun nosti pikkuveikan reilusti pystyyn, niin ei se juuri ainakaan matkantekoa haittannut. Toivoa vain sopi, että pojalla olisi samanlaiset ajatukset, kun aurinko hellisi hänen ihoaan.

Pääsin polunpäähän, joka kiemurtelisi harjun lakea reunalle päin, ja jätin pyöräni siihen. Kävellen olisi paljon helpompi hiljaisesti lähestyä reunaa. Meinasin näet yllättää pojan sanoisinko ihan housut kintuissa, jos niin hyvä tuuri sattuisi käymään. En tosin ollut varma housuttomuudesta, mutta paikan valinta jotenkin sopisi sellaiseen olettukseen. Niinpä hipsin hissukseen paljasta polkua äänettä aivan, ja tarkailin puiden välistä pilkottavaa paljasta taivasta, joka hissukseen laajeni lähestyessäni reunaa.

Sitten alkoi näkyä hieman hiekkapintaa aina jossakin kohtaa. Kuitenkin pusketut maat tekivät suojaisan penkan myös metsänsuunnasta, joten reuna ei näkynyt kovin kauas metsään. Voisi ollakkin parempi lähestyä reunaa penkan suojassa, niin ei näkyisi minun tulokaan reunalla olijalle, kun en minäkään näkisi reunalle. Kiikarointi ei nyt tulisi kyseeseen, vaan pitäisi melko reippaasti ja huolettomasti törmätä hiekka-alueelle.

jatkuuko

0

569

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei sua enään tunnista

        Kun olet vanhentunut ja lihonut.
        Ikävä
        231
        7796
      2. Etsin vastaantulevista sua

        Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
        Ikävä
        45
        5330
      3. Huomenet naiselle

        Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
        Ikävä
        59
        4832
      4. Mikä kaivatussasi kolahti?

        Mikä oli erityistä?
        Ikävä
        76
        3517
      5. Kaikesta muusta

        Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
        Ikävä
        16
        2035
      6. Tekis mieli lähestyä sua

        Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
        Ikävä
        32
        2001
      7. Hyvää yötä.

        Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
        Ikävä
        31
        1859
      8. Ajatteletko koskaan

        Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
        Ikävä
        44
        1707
      9. Kyllä hävettää!

        Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
        Taivalkoski
        38
        1662
      10. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

        Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
        Maailman menoa
        141
        1591
      Aihe