Kun tässä ei mitään raharuhtinattaria olla, ihan normi palkansaajia vaan.
Miten oppisi suhtautuun toisin?
Nyt ajattelee, että rahaa on tarpeeksi, kun se riittää. Pakollisten menojen lisäksi ei tarvii vielä ootella tilipäivää, jos jotain extraa haluaa.
Ikää tulee, eikä koskaan voi tietää miten terveys ja muut asiat menee.
Asia tuli akuutiksi, kun tänään katsastutin kulkupelin.. se hylättiin. Vapaapäivä, ja en halunnut siirtää asiaa kuukautta eteenpäin.. sain sen päivän aikana hoidettua. Kaikkiaan kuluja jotain 200-300 euroo. Että jos ois tarvinnut siirtää asia oottaan sitä tilipäivää.. mua se kyllä ahdistaisi jo ajatuksen tasolla.
Miten oppisi suhtautuun toisin?
Nyt ajattelee, että rahaa on tarpeeksi, kun se riittää. Pakollisten menojen lisäksi ei tarvii vielä ootella tilipäivää, jos jotain extraa haluaa.
Ikää tulee, eikä koskaan voi tietää miten terveys ja muut asiat menee.
Asia tuli akuutiksi, kun tänään katsastutin kulkupelin.. se hylättiin. Vapaapäivä, ja en halunnut siirtää asiaa kuukautta eteenpäin.. sain sen päivän aikana hoidettua. Kaikkiaan kuluja jotain 200-300 euroo. Että jos ois tarvinnut siirtää asia oottaan sitä tilipäivää.. mua se kyllä ahdistaisi jo ajatuksen tasolla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Epäilen että harva se enää tässä iässä elelee ilman pientä varapuskuria. Itse olen jo nuoresta pitäen pitänyt varalla "pahanpäivänvaraa", omien vanhempien oppia jotka olen siirtänyt myös jälkeläisilleni.
Puskurit pitä olla elämisen mukaan, jos on auto, omakotitalo, mökki, vene yms yms niin puskurin pitää olla paljon suurempi kuin jollain, joka elää kerrostalossa, eikä omaa mitään mökkiä tai kulkupeliä.
Silloin muksuna sitä ei ihan ymmärtänyt, että pitää olla "pahanpäivänvaraa".
Asiaa kait auttoi, että aina sai rahaa, jos vaikka hauskanpitoon lähti.
Mutta olot muuten oli aika alkeelliset; nyt melki hävettää. Jos silloin häpesi kotioloja nyt sitä, ettei enää ei ole heille mahdollista kertoa kiitollisuuttaan.
Vaikkakin näillä ajatuksilla ois ehkä tehnyt jotain toisin.