Milloin hakemus KEVAAN?

Olen keski-ikäinen nainen. Kesäkuussa joiduin psykiatriseen sairaalaan psykoottisen masennuksen vuoksi. Sairaslomaa sain vuoden, joka päättyy 31.5.2013

Psykoottisen masennuksen lisäksi minulla todettiin Bipo II. Lääkitys on, mutta se ei ihmispelkooni auta, lisäksi olen täysin erakoitunut kotiini. En ole liikkunut kodin ulkopuolella juurikaan.

Psykiatri ei vielä B-todistusta kirjoita kuntoutustukeen, koska hän haluaa katsoa vointini uudemma kerran toukokuussa ja tekee päätöksen tuolloin.

Miten pitkään odotusaikaan pitää varautua? Luin jostain, että jopa 6kk voi joutua odottamaan päätöstä.

Työelämään minusta ei enää ole.
1190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuntoutustuesta päätöksen saaminen kestää 2-4 kuukautta, joten kannattaa varailla hyvissä ajoin ennen sairausloman päättymistä aikaa psykiatrille.Ei kannata hyväksyä sellaista B-lausuntoa, jossa on vain vähän tekstiä tai ei ollenkaan hoito- ja kuntoutussuunnitelma- kohdassa, koska Kevan silmissä tämä on hyvin olennainen kohta etuuksia myönnettäessä ja olennaista on oma sitoutuminen hoito- ja kuntoutussuunnitelman toteutukseen.

Oma hakemus kannattaa täyttää todella huolella.Hakemuksessa tärkeimmät kohdat, joihin kannattaa paneutua kunnolla, ovat Työ- ja toimintakyky, Työelämään paluu ja ammatillinen kuntoutus- kohta sekä Koulutus, työ- ja virkasuhteet ja yrittäjätoiminta kohdassa "Kuvailkaa omin sanoin työtänne ja työolosuhteitanne". Kannattaa käyttää aikaa näiden kohtien täyttämiseen ja tehdä esim. A4:lle.
Eli voit kuvailla viimeisimpiä työtehtäviäsi, joissa olet ollut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


se loppui kirjoitti:

Olen keski-ikäinen nainen. Kesäkuussa joiduin psykiatriseen sairaalaan psykoottisen masennuksen vuoksi. Sairaslomaa sain vuoden, joka päättyy 31.5.2013

Psykoottisen masennuksen lisäksi minulla todettiin Bipo II. Lääkitys on, mutta se ei ihmispelkooni auta, lisäksi olen täysin erakoitunut kotiini. En ole liikkunut kodin ulkopuolella juurikaan.

Psykiatri ei vielä B-todistusta kirjoita kuntoutustukeen, koska hän haluaa katsoa vointini uudemma kerran toukokuussa ja tekee päätöksen tuolloin.

Miten pitkään odotusaikaan pitää varautua? Luin jostain, että jopa 6kk voi joutua odottamaan päätöstä.

Työelämään minusta ei enää ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu