60-luvulta? Taitaa olla niitä ensimmäisiä puolijohdevehkeitä gerrmaniumtransistoreineen? Vika ilmeni siten, että nauha kyllä pyöri, muttei kuulunut kuin vaimeaa verkkohurinaa kaiuttimesta. Suotokonkkia tietysti ensiksi epäilin, kun laite on maannut kymmeniä vuosia varastossa.Niinpä vaihdoin ne 3 suurinta eli 640uF:n arvoiset. Tosin laitoin 1000-mikroiset tilalle, sillä ne suodattavat vielä paremmin. Nyt hurina kyllä hävisi ja kuului vain sitä kohinaa, jonka germaniumpääteaste aiheuttaa. Edelleenkin itse signaali puuttui. Ilmenikin, että vielä yksi elko esivahvistimen virransyötöstä oli vallan pimahtanut oikosulkuun. Sen arvon 250uF25v korvasin 330-mikroisella. No nythän mankka soi taas yhtä komeasti kuin vain voi. Tuhon aikaan oli tyypillistä, että isommalla voimakkuudellaq myös säröarvot lisääntyivät jopa korvinkuultaviksi. Vielä piti antokelan jarrua vähän viritellä, kun se ei juuri mitään pitänyt lopetettaessa pikakelausta ja nauha voi näin mennä sikkuraan. Korjausta edesauttoi kotelon pohjaan sisäpuolelle liimattu kytkentäkaava, vaikkakin mekaniikka ja toteutus ei muuten ole kovin huoltoystävällistä sorttia.
Onko kukaan yrittänyt korjata Philips kelanauhuria
eheyttäjä
1133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En ole koittanut mutta korjannut varmaan tuhansia, joku pahasti portaissa pudonnut on jäänyt korjaamattakin.