Onnitteluketju nimi ja syntymäpäivä sankareille.

Tänään viettää nimipäiväänsä Pentti. Onnea heille kaikille. Katolisen kalenterin mukaan on tänään Benedictus nimipäivän viettäjä.
Wikipedian mukaan 59155 miestä on saanut Pentin nimekseen, sekä muutama nainen.

Tunnetuinpia on presidenttimme puoliso Pentti Arajärvi. Onnea hänelle.

Tänään oli syntynyt naapurimaan suuri laulaja Georg Ots.
3394516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 339

Vanhimmat

PENTEILLE

Teitä Pentit onnitellaan
yhtä aikaa kautta maan.
Jotkut ehkä kukkasellaan,
toiset kukkakorteillaan.
Täältä teille lauleskellaan
pienen pieni laulu vaan.

Siihen yhtyy Suomen kansa
onnitellen kautta maan.
Kaikki tahtoo laulullansa
hetken muistaa Penttejään..
Jotkut ehkä rakkaitansa,
toiset pelkkää tuttuaan.

Sanat: Vexi Salmi
Melodia: Stenka rasin

Äänestä
  • Aloittaja

    Hieno runo, KIITOS! Pentti Saarikoski, yksi kirjailjoistamme. Tuotoksiaan en ole lukenut, ainakaan vielä...

    Äänestä

Aloittaja

Aika hieno keksintö, teräs vaarilta. Sitä pysyy mieli virkeänä kun on "mietintä myssy" päässä, suunnitellessa kaikkea kivaa.

Äänestä

"Katson autiota hiekkarantaa, sen vieressä on hautausmaa,
niin monta on niillä viettänyt aikaa.

Noille nuorille aikaa ei kertynyt ole, milloin lahjat on syliinsä saanut,
Moni heistä niin nuorena maatunut.

Kävelen välistä miettien kohtaloita, heitä elämän lahjalaatikoita,
onnittelen heitä kulkeissain, heidän lahjansa päivät on uurerettu kiviin."

H.

Äänestä
  • 100 pistettä sinulle.

    Kiviä katsellen näkyy maallinen elämä, tosin sielu jatkaa en tiedä omaa luulen kyllä sinun.

    Äänestä

Tullilla on potti tulli viinat otti, tulli anna ei.

Äänestä
  • Riemumielin hatkaan minä lähdin matkaan
    tulli kiinni saanut ei,
    oli nopeammat jalat jäi vannomatta valat,
    huusi tulli perään hei hei hei.

    Äänestä

Pentti Lasanen (s. 19. syyskuuta 1936 Kotka) on suomalainen säveltäjä ja sovittaja.

Hän perusti Four Cats -yhtyeen ja on monessa mukana nykyäänkin.

Lisää

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Lasanen

Äänestä

Arvo Turtiaisen runosta Pentti Haanpäälle:

Ihmisslämpöä.
Nauru kuuma.

Loput löytyy, kun hakee.

Äänestä

Pentille

Pentille värssy lämpöinen
on tänään ihan paikallansa.
Penttiä lauluun yhtyen
voi onnitella koko kansa.
On Penttikin laulunsa ansainnut
varmaan
näin nimipäivän kunniaksi,
kun laululla muuttaa voi aamunkin
harmaan
kuin kesäpäivän valoisaksi.

Sanat: Vexi Salmi
Melodia: Katselin taivaan tähtiä

Äänestä

Pentti Saarikoski asui saarella Tjörn, veneeni tai veneet olivat lähellä Kyrkesund, jos tiesin olisin halunut nähdä hänet, sillä pidän viisaista ihmisistä.

Äänestä
  • Suoraan sanottuna, suurin piirtein, et näy osaavan erottaa helmiä sioista.

    Äänestä

  • 0x0=00 kirjoitti:

    Suoraan sanottuna, suurin piirtein, et näy osaavan erottaa helmiä sioista.

    Kyllä osaan lue 70 ex minulla tuttavat ovat nyt "viisaita" ainakin heidän elämässä.

    Olen aikaisimmin päättänyt lopettaa kirjoittamisen, mutta puhun harvoin suomea ja en yleensä kirjoita mitään.

    taloussanomat samoin kuin nyt.

    Äänestä

Onnittelut saakoon Pentti
kunnon miestä joka sentti.

Äänestä

Kari Piironen--- Suomea näin hetki sitten hyvin laulaa...näin elämä kulkee.

Äänestä
Aloittaja

Aurinkoista perjantaiaamua. Tänään viettää nimipäiviään Vihtori, ONNEA!
Syntymäpäiväsankareille myös onnittelut.

Kun Vihtori takkinsa
naulaan nakkaa,
silloin pirtiihin
väkeä jo pakkaa...jne..

Äänestä

Hienoa! Tämäkin ketju on saanut lukijoita kun muuttui kirjoitteluksi ja sanoilla keskusteluksi :)

Äänestä

Hyvää huomenta :)

Myös Viktor viettää nimppareitaan. esim. Viktor Kärppä - Tappajan näköinen mies on MTV3:n uusi jännityssarja YLEn uutisista tutun toimittaja-kirjailija Matti Röngän menestysromaanien pohjalta. Rönkä itse on teostensa suosiosta hämmentynyt.

Kuvitteellisia Viktoreja ja Victoreja:

Victor von Doom (Tohtori Tuomio), suurrikollinen Marvel-kustantamon sarjakuvissa
Victor KiriGrand Theft Auto: Vice City Stories
akis, rikollinen tv-sarjassa Päivien viemää
Viktor Krum, Durmstrangin velhokoulun oppilas Harry Potter-kirjoissa
Viktor Kärppä, tv-sarjassa Viktor Kärppä – Tappajan näköinen mies
Victor Vance, päähenkilö videopelissä ( wiki )

Äänestä
  • Aloittaja

    Lisäänpä tuohon listaan vielä Viktor Kaborrek...

    Viktor Klimenko...

    "Päivä vain
    ja hetki kerrallansa
    siitä lohdutuksen
    aina saa.
    Mitä päivä tuokin tullessansa..."

    Äänestä

Kiitokset ihanista onnitteluista niin viehättäviltä onnittelijoilta!

Äänestä

" Kyynel valuu,
ja taas alkaa paluu.
On tämä kaikki hyvin tärkeää.
Vaivut uneen,
mun näät rauhoittuneen.
Näin oomme lähempänä elämää".

Äänestä
  • Aloittaja

    Olet kaiketi huomannut, että "Tunnustus" on Spotifyn listoilla.
    Juuri kuuntelin. Se on parasta, pelastaa päivän.

    Äänestä

  • UPDATE_10195311 kirjoitti:

    Olet kaiketi huomannut, että "Tunnustus" on Spotifyn listoilla.
    Juuri kuuntelin. Se on parasta, pelastaa päivän.

    En oo . Nyt ennen lenkillelähtöä, kuuntelen muutaman kerran.

    " Lauloimme tuttuja uusia juttuja,
    joissa on sydän ja pää".

    Äänestä

  • Aloittaja

    O-a kirjoitti:

    En oo . Nyt ennen lenkillelähtöä, kuuntelen muutaman kerran.

    " Lauloimme tuttuja uusia juttuja,
    joissa on sydän ja pää".

    Sanoissa jotain näin...

    Ilman sua
    elää enää voisi en....jne..

    Äänestä

*Ota minut Vihtoriksi*

Äänestä

Muistammehan tämän; Venäläinen Viktoria Mullova voitti Sibelius-viulukilpailun vuonna 1980. Kolme vuotta myöhemmin hän pakeni Neuvostoliiton kahleita ja loikkasi Suomen kautta Ruotsiin jatkaen sieltä länteen

. Mullova sai loikkaukseen apua suomalaiselta Yleisradion toimittajalta Jyrki Koulumieheltä, joka vei Mullovan ja hänen säestäjänsä Vakhtang Jordanian autollaan Haaparantaan Ruotsiin, josta edelleen kuvaaja Caj Sundman vei heidät Luulajaan. Tukholmaan päästyään Mullova ja Jordania anoivat turvapaikkaa Yhdysvalloista.

Nykyään Mullova asuu Lontoossa. Hänen tyylinsä on muuttunut vuosien varrella vapautuneemmaksi. Neuvostoliiton ajoilta omaksuttu kuri ja tunteiden piilottaminen on kaikonnut, Mullova kertoo ottavansa mielellään riskejä ja kokeilevansa eri tyylejä.

Teksti: Heidi Sommar ( Ylen Elävä Arkisto )

Äänestä

Nous’ ylös, Vihtori, herroja tulee!
Vihtori, kuuletko, tuhannen laiska...
laiska kuin saapas,
kuin vanha variksenpelätin raiska!

- Eero Eerola

Äänestä

"Kun kuljen, pitkin katuja Helsingin, paljon kivistä seinää nään,
tätä seinääkin pitkin annan käteni hivellä hiljaa.

Ei seinien sisällä hiljaista ole, siellä aikuisenkin pitää kiljaista,
On Naistenklinikka elämän kehto, ensimmäinen itku ja parku.

Siellä huutavat lapset vierekkäin, niille nimiä piankin annetaan,
Ahmed Abu Omar, Antti Allan Oskari, missä sukunsa kenenkin vaeltaa"

H.

Äänestä

Vain niin, kypsyttääkö?... niitä hyviä aloituksia minäkin vesi kielellä odotan... mis ne viipyy..?


Vihtorille

Nyt kun Vihtorin päivä on
häntä tahdomme muistaa.
Että paisteessa auringon
aamusta iltaan se luistaa.

Hälle onnea tullessaan
aamu kultainen kantaa.
Päivä parhainta loistettaan
Vihtorin kulkea antaa.

Sanat: Vexi Salmi
Melodia: Ken voi tyynessä seilata


.

Äänestä
  • Kuka kieltää sun tekemästä sitä hyvää aloitusta. Tee äläkä narise.

    Äänestä

  • ei jaksa narinaa kirjoitti:

    Kuka kieltää sun tekemästä sitä hyvää aloitusta. Tee äläkä narise.

    Mikäs piipittäjä siellä inisee?...;DDD

    Äänestä

"Syksyn tullen sieniä kasvaa, kuten kukkia kankahalla,
Nihkeitäkin niistä monta, mutta kehnä kasvaa kaunihisti, kun jo kukkanen lakastuu.

Mutta kukkaset kauniisti kukoistaa, Kalevan kankahilla, kun etelän ruusu jo valahtaa,
yksinäisyyden mustan asfaltin rakoon, kun jokin kalahtaa"

H.

Äänestä
Aloittaja

Aurinkoista lauantaiaamua. Onnea Akseli, sekä syntymäpäiviän viettävät.
Tänään oli syntynyt myös laulajattaremme Carola.

"Ei ole lupaa
sun kättäs mun pyytää.
Tein tuulelle tupaa
nyt tuuli mua hyytää.." jne..

Äänestä

Tänään viettää synttäriä Pekka Haavisto, 55v.

Onnittelut hänelle ja muillekkin päiviään viettäville:))

Äänestä
Aloittaja

Paljon onnea Pekalle. Onnea myös Roger Bannister 84v, hän juoksi ensimmäisenä maailmassa haamumailin...

Äänestä

Akselille

Sua Akseli onnittelen
näin huomenta toivottaen.
Olkoon päiväsi onnellinen.
Me yhdessä toivomme sen.

Tämä lauluni terveiset tuo,
aamuauringon lämpöä suo
ja se soljuen ilmassa liitää
joka ainoan Akselin luo.

Tämä lauluni onnea tuo.
niin kuin lämmin ja virtaava vuo
ja se ilmassa soljuen liitää
joka ainoan Akselin luo.

Sanat: Vexi Salmi
Melodia: Ajomies

Huomenta...ytritin vielä " nukuttaa " itseäni - vaan uni ei piitannut yrityksestäni ;))

Äänestä

Onnittelut myös Assi ja Astrid

Assi on suomalainen etunimi. Assi-nimeä käytetään myös Astrid-nimen puhekielisenä muotona.

Tunnettuja Assi-nimisiä henkilöitä

Assi Koivisto, ekonomi, presidentti Mauno Koiviston tytär

Assi Liikanen (Hanna-Liisa), filosofian tohtori, Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen puoliso

Assi Nortia, suomalainen näyttelijä

Assi Raine, suomalainen näyttelijä esim. elokuvassa Mustasukkaisuus

Äänestä
  • Harmittelen et unohtui wikipedia mainitsemata edellisestä.

    Elina Karjalaista on tämä runo maaliskuussa nimppareitaan viettäneille; ( Nalle Puh -kuukausirunot )

    Maaliskuu

    Kun vietät nimipäivääsi maaliskuussa
    olet jo lapsonen kevään.
    Minäpä sinulle leiponut olen
    maistuvan nimpparievään.
    Tämä on aivan höppänä juttu:
    kakkua kantaa karvainen tuttu.

    Äänestä

Aloittaja

Astridin valssi muistui mieleen. En vaan sanoja muista, mut surullinen taisi olla.
Onnea kuitenkin Assille ja Astridile!

Äänestä

Kauan katsoin sinua syvälle silmiin
kauan katsoin, katsoin ja ajattelin....

Akselin nimipäivä onnittelut...tämä häävalssi tulee Akselista heti mieleeni

Äänestä

Maaliskuu, eikä vieläkään ole torin laitaan mitään kasvanut,
on aivan kun olisi vielä Marraskuu, ei ole Lauantaini toivoa täynnä.

Missä on mun nuppuni oma kukkakimppuni, sormeni tyhjää halivat,
käy lävitseni kylmä viima, vastentahtoinen kauppapolkuni, kaikki palelivat.

H.

Äänestä
Aloittaja

Aurinkoinen aamupäivä,
kutsui ulkoiluun.
Järvenrantaan,
virtaavaan sula paikkaan
ikäänkuin tarkistamaan.
Ei ollut Joutsenet vielä
palanneet.
Syksyllä ne siellä näin
kun lähtöä tekivät.
Odottelua.....

Äänestä

Tammerkosken sillalla näin patsaat ensi kerran, nyt katson lumen peittämää hiekkarantaa,
vain kuivat kaislat jäykkinä seisovat sielläkin.

Miksi auringon ovet eivät aukene meille, lieneekö herramme syytä tää,
miks' ei rannat oo Kalajoen, jalan alla polttava hiekka, sirovartalot kaikki nääs.

H.

Äänestä
Aloittaja

Niin näin minäkin.

Pienenä tyttönä,
pienenä tyttönä
pienen pienenä tyttönä..

Nyt lumi on peittänyt
kukat laaksosessa.
Järven alto jäätynyt
talvi pakkasessa...

Äänestä
  • " mä oksalla ylimmällä * RÄks*
    mä oksalla alimmalla * Räks*

    maa on niin kaunis....

    Äänestä

  • O-a kirjoitti:

    " mä oksalla ylimmällä * RÄks*
    mä oksalla alimmalla * Räks*

    maa on niin kaunis....

    Olipa hauska oivallus, iski nauruhermooni täysillä ;)


    Akseli Herlevi

    Akseli Herlevi (s. 1985) voitti Suomen ensimmäisen Top Chef -kilpailun SubTv:llä nähdyssä finaalissa 30.3.2011.


    http://www.tammi.fi/kirjailijat1/-/author/name/AkseliHerlevi

    Äänestä

  • Aloittaja

    meeriamanda kirjoitti:

    Olipa hauska oivallus, iski nauruhermooni täysillä ;)


    Akseli Herlevi

    Akseli Herlevi (s. 1985) voitti Suomen ensimmäisen Top Chef -kilpailun SubTv:llä nähdyssä finaalissa 30.3.2011.


    http://www.tammi.fi/kirjailijat1/-/author/name/AkseliHerlevi

    Kävipäs köpelösti oksalla ollessa.

    Olen kuunnellut musiikkia. Kike Elomaa ja Hannu Takala lauloivat ...
    Jos sä tahdot rakkauden.
    Mene rakkaasi luo.....jne

    En ole ennen kuullut, mutta yllättävän hieno esitys.

    Äänestä

  • UPDATE_10195311 kirjoitti:

    Kävipäs köpelösti oksalla ollessa.

    Olen kuunnellut musiikkia. Kike Elomaa ja Hannu Takala lauloivat ...
    Jos sä tahdot rakkauden.
    Mene rakkaasi luo.....jne

    En ole ennen kuullut, mutta yllättävän hieno esitys.

    Sillon kun Kike on laulanut Junnun kanssa sen "nousee"-laulun.. niin meni jotenkin maku vaikka huumoriahan se oli.. mutta kun lapset rallattelee niitä ..niinkuin Kikan sukkula veenukseen... esikoululaisryhmä lauloi joskus bussissa innoissaan..eikä ne tajua miks aikuisia nolotti.
    Saunassa oli löyly niin sakkee
    et mieli on ihan makkee.

    Äänestä

Tuonne taakse metsämaan, sydämeni halaa,
Minä poika poloinen, puiston puita salaa.

Ois vanhat kärryt vielä paikoillaan, niin sinne, orhin voisin valjastaa,
ma kestäisin myös bensaa suonissain, soisin rukin mennä rupattaa.

H.

Äänestä

Linja-autossa on tunnelmaa,
kun Anatoli sitä ohjastaa,
pitkä on matka ja pimeä tie,
kuitenkin jälleen kotiin se vie.
Ei itketä lauantaina,
tie takaisin on avoinna aina.
Kun valkovuokot vihdoin kukkaloistonsa suo,
palaan pienen rakkaan luo.

Tai ehkä jo vähän aikaisemminkin.. :)

Äänestä
Aloittaja

Hyvää palmusunnuntai aamua. Onnea Gabriel, Kaapo, Kaapro ja Kaappo. Sekä 54 v tänään täyttävä kitaristi Juha Torvinen, Eppu Normaalin yhtyeestä.

"Pyhäaamun rauha hiljaa huokuilee,
häly mainen, taisto viihtyy,
taisto raukenee.
Kuule, juhlakellot kaukaa kuminoi,
temppelihin Herran kutsu sieltä soi."

Äänestä

Palmusunnuntaita...aurinko on taas löytänyt pihamme.

Kaapohan on päiviänsä juhliva, tunnari TV -lasten ohjelmasta, kanavaa en muista.
*......*........*........*

Oon nelivuotias,
Oppimaan innokas,
Sain nimen hauskimman - Kaapo.

On paljon tehtävää,
Uutta ja tärkeää,
Puuhailee touhuissaan Kaapo.

Maailma muuttuu, niin minäkin,
Oppaiksi vanhemmat värväsin!

Vaikea varttua, itkua parkua,
Muistan myös iloita Kaapo,

Kaapo, Kaapo.
Oon Kaapo
Hi hihi hi
Hei vain!

Äänestä
Aloittaja

Vielä paistaa, mut pilviä kyllä jo keräilee.
Ei oo yhtään virpojaa näkyny liikkeellä oleva.
Tänäänhän se pitäs muistini mukaan tapahtua,
Jos meinaa palkkaa saada.

Äänestä

Gabriel lenteli taivaita pitkin, sen siipiä hyväili tuuli,
hänen korviinsa kantautui vaikerrus maasta, se apua kutsui hiljaa.

Kaarsi alemmas huomasi Koppelon maassa, soidin jättänyt oli sen yksin,
Pieni hetkinen vain, niin kujerrus kuului, lensi Gabriel riemuiten pilviin,

Oli Gabriel onnekas taivaassa, siivet levällään Koppelo maassa.

H.

Äänestä
  • Aloittaja

    Niinpä, hieno runoelma...;)

    Äänestä

  • UPDATE_10195311 kirjoitti:

    Niinpä, hieno runoelma...;)

    "maarina"

    Näin aina, eiköstä vain :)

    Jesse sanoi kerran että heillä on enkeleitä joilta oikeastaan pitäisi ottaa tuo arvo-nimi pois.
    Mutta tekevät penteleet niin peekeleen hienoa duunia toisinaan, että katsovat läpi sormien joitain "suorituksia".

    H.

    Äänestä

Aloittaja

On se hyvä, et Jesse pitää asiat arvojärjetyksessä...

Äänestä

Onnea jalkapalloilija Aleksei Jeremenko...tänään 30 vee..
Muistetaan myös muista ansioistaan kuin jalkapallosta..mm salarakkaasta

Äänestä
  • siis Eremenko...mistä se Jere tuppasi

    Äänestä

Musiikkivideoihin oli tarkoitetteu, vein sinne...

Äänestä

Yö on hän---- Tarja Lunnas--- Reijo----Spotify.

Äänestä

Aika on rahaa---kuka- kuka---?

Äänestä

Tänään onnittelemme Aija -etunimen saaneita , tässä julkimoita;

Aija Tuulia Puurtinen (s. 1959 Juva) on suomalainen muusikko, joka on tullut tunnetuksi Honey B and the T-Bones -yhtyeen laulaja-basistina.... wiki

ja pitkään uraa tehnyttä

Aija Eliisa Roivas-Merisalo on suomalainen säveltäjä, sanoittaja, muusikko ja radiotoimittaja. http://www.aija.fi/ kotisivut ... google

Äänestä

Aijalle

Mä Aijalle suudelman antaisin
ja kahvinkin sänkyynsä kantaisin,
mutta eihän sellaista tehdä voi
ja siksi vain lauluni hälle soi.

Mä Aijalle kortinkin laittaisin
ja kauneimman kukkasen taittaisin,
mutta eihän sellaista tehdä saa,
voin laulain vain onnea toivottaa.

Mä Aijalle tunteeni myöntäisin
ja käteni kainaloon työntäisin,
mutta siitä haaveilla saan mä vain
ja kiittää kun laulaa ees hälle sain.

Sanat: Vexi Salmi
Melodia: Karjalan kunnailla

Äänestä

"Ay ay ay ay ay! Faadosivat Portugalissa toisilleen,
poltti tuska syömmiään, suunsa menneet ammolleen.

Kipu kopeloi varvastaan isoa,
tanssiessaan Flamencoa tulista alkoi heitä risoa"

Vaya con dios, Puerto Rico

H.

Äänestä

Tänään saa onnittelut myös Elton John 66v.

Kuume suonissain
säätää joka askeltain.
Se on jotain,
se on vain,
se minut sai...

"Pepe Willberg Tahdon tanssia"

Äänestä

Kalenterissani oli vanhan kansan sanonta: "jos ei maariana maata näy, ei huhtikuussa kesä tule" (Eilenhän se tais olla, 9 kk ennen joulua..).Ei kyllä maata näy, jolle asfalttia oteta lukuun..

Äänestä
  • Aika ankealta näyttää jo tien ja kadunreunat...ja vesi lensi aivan kaarena paikkapaikoin.. bussista tsiikattuna.

    Äänestä

Sivutiet liukkaita, kun hiekat on menneet jään sisään. Sulanut on uudelleen jäätynyt.
Eli luistava keli on vielä. Mutta kait tuo aurinko tekee tehtävänsä... Tänään oli tosi lämmintä...

Äänestä

Aurinkoista pakkasaamua. Onnea Immanuel, Immo, Manu ja Manne.
Paljon onnea myös syntymäpäiväänsä viettävät. Tänään oli syntynyt harmonikka mestari Viljo vesterinen...

Äänestä

Huomenta...Mannesta aloitan...


Romano-tv (alun perin Manne-tv) oli 13-osainen suomalainen televisiosarja, joka teki pilaa valtaväestön ennakkoluuloista romaneita kohtaan. Sen pääosassa nähtiin Santeri Ahlgrén.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Romano-tv

Äänestä

Tulipa mieleen mukava nuorimies, Onnea Manulle!

Eräs jo aikoja sitten edesmennyt täti
kysyi muutaman vuoden ikäiseltä Manulta:
Manu, eikö sinun nimesi kuitenkin oikeasti ole Mauno?
Pikku-Manu suuttui tädille moisista epäilyistä.
:)

Äänestä

"Manne kiinni otti nuoren varsan, toisen haasta tietenkin,
varsan kaulaan pujotti pitsi-lasson, siskonsa kätköista sekin.

Saappaat kiiltäen kulki torille manne, kaviot vain perässä kapsahteli,
pussi-housut kuitenkin lepatti liikaa, kuuli äänen tiukka konstaapeli"

Lea Laven, Tumma nainen.

H.

Äänestä
  • Kovin kipsiin olet tunkenut itseytesi,
    josko tumma nainen sinut pesi?

    Pilkkaako vain,
    on elämäsi, ain?

    Äänestä

Leijona-valmentaja ... Hannu Aravirta täyttää tänään tasavuodet.. 60 onnea.

Leijona---den glider in

Äänestä

"Tulee, kuin Manulle illallinen"

"Voi Manu, vippaa muutama markka, miks sä oot niin nuuka ja tarkka?" Lauloi Irwin.

"Oi saavu jo, Immanuel, ja täytä toivo kansojen." Virsi 756

Äänestä

Hyvää keskiviikko aamua. Onnea Sauli ja Saul. Sekä syntymäpäiväänsä viettävät.

Äänestä

Mun aika mennä on, on aika yövuoron,
Kesäillan kuuma lempeys vastaa huulieni värähtelyyn.

Raiteillaan rämisevät vielä ratikat, viimeisiään vetelevät tältä päivältä,
Sitten ovat poissa raiteiltaan, aamuyöstä voi joku vielä huudella: Ma rukoilen, ma pyydän, palatkaa.
Mutteriveneen valo ei hänelle vilkuttanut.

Mun aika mennä on, Sauli Lehtonen.

Äänestä

siispä rokki soi

siispä rokki soi

koko illan soi

siispä rokki soi

siispä rokki soi..



ja se soi ja se soi ja se soiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii koko illan korvissa soi ...oi oi oi oiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii

Sauleille onnittelut.

Äänestä
  • "meeriseni"

    Olikohan nyt aamu-viilisi päässyt vanhaksi? :)

    Noh, tajusin että rakastat enemmän Raulia kun...

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "meeriseni"

    Olikohan nyt aamu-viilisi päässyt vanhaksi? :)

    Noh, tajusin että rakastat enemmän Raulia kun...

    H.

    No eipä ollutkaan Rauli vaan ´korvamato´ , ärsyttävä jollotua soi non´stoppina ... otin päikkärit ja tuntuu et olisi vihdoinkin jättänyt mut rauhaan.

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    No eipä ollutkaan Rauli vaan ´korvamato´ , ärsyttävä jollotua soi non´stoppina ... otin päikkärit ja tuntuu et olisi vihdoinkin jättänyt mut rauhaan.

    :)

    Äänestä

  • Monilahjakkuus on Mariah. Juuri katselin upean, surullisen leffan Precious. Sai aikanaan kaksi Oscariakin. Siinä hän näytteli sossun tätiä.
    Turhaa narinaa monilla, ettei telkusta tule katsomisen arvoista ohjelmaa.
    Kun vain muistaa kääntää kanavaa.
    Nytkin tallennan Teemaa.

    "Ajattelen, siksi Descartes on" - Saul Steinberg

    Äänestä

Teemalta olen minäkin paljon nykyisin seurannut ohjelmia.
Eikä tule mainoksia väliin.
Täysikuu on nousemassa punaisena taivaanrannalla.

Ihme suurin, olet öisen taivahan...jne..

Äänestä
  • Niin ihana kuu..kuinka se on nyt noin matalalla...

    Äänestä

  • mimmimummi* kirjoitti:

    Niin ihana kuu..kuinka se on nyt noin matalalla...

    Se on nousemassa. Punaisena näkyi hetki sitten puiden latvojen takana.

    Äänestä

  • Täysikuu on tummanpunainen.
    Teemalta tulee tänään toinenkin ajatuksia herättävä elokuva, Nainen Berliinissä. Katsoin, kun se tuli edellisen kerran.

    Äänestä

  • Remuten kirjoitti:

    Täysikuu on tummanpunainen.
    Teemalta tulee tänään toinenkin ajatuksia herättävä elokuva, Nainen Berliinissä. Katsoin, kun se tuli edellisen kerran.

    Katsoin myös toistamiseen tuon Nainen Berliinissä, joka oli todellisuuspohjaisesti päiväkirjasta tehty. Kamalaa, vaan varmaankin vain pintaa näimme.

    Äänestä

Kuu nousi Tampereen korkeudella tänään klo 19.38 ja laskee huomenna 5.52.
Kymmenen tuntia loistaa valoaan..

Äänestä

Aurinkoista Kiirastorstaita. Onnea Armas, sekä syntymäpäiviään viettävät.

Äänestä
  • Tuntemani karjalainen (äidin serkku) Armas ('Murreksi' sanottiin) oli tumma ja jotenkin 'kohtalokkaan' näköinen, hiukka pelkäsin ja salaa ihailin...
    :)

    Äänestä

  • Kiitos onnittelusta!

    Äänestä

Kuvitteellisia Armaita

Armas Aallontie, nimi jolla Heikki Turusen romaanihenkilö Simpauttaja esitteli itsensä; nimi tulee iskelmästä "On armas mulle aallontie".

Armas Hakkarainen, kuvitteellinen henkilö Maalaiskomedian neljännestä osasta, Turvetta ja timantteja.

Armas Paskiainen, sarjakuvasankari. (wiki )

Monellahan meillä on oma - armas, onnittelut heille ;))

Äänestä

On Armas mulle aallontie..

Armas J Pulla tuli mieleen.
Yksi miesvainaan eno oli Armas...
Muita armas nimisiä en tunne...

Äänestä

Jaa Armas, onhan näitä Armaita :)

Sua aattelen....
Sun yhä nään, polun kohotessa tiellä, kun vaeltaja vaivoin kulkee siellä.
Jään usein ääntäs kuuntelemaan lehtoon....
Oon luonas sun, pois kauaskin jos lähdet, jäät lähellein.
Jo painuu päivä, kohta syttyy tähdet, käy vierellein..


Samuli Edelman - Armaan läheisyys

Äänestä

Maa salossa kuiva ja kanervikko sen, luo punaansa taivasta vasten.
me katsomme viltillä lojuen ihaillen, ma ja minu armastus :)


Loiri/ Joulun kellot
H.

Äänestä

HYVÄÄ YÖTÄ
J. von Eichendorff

Palo pilvien vuorilla pysyy,
mutta metsät jo tummuvat pois.
Puun oksalta lintunen kysyy,
min armaalle viestin tois.

Luo armaan ikkunan mennä
maan päältä ei johda tie.
Mut taivaan holvihin lennä
ja viime viestini vie!

Saima Harmaja

Äänestä

Kaikille Armaille ja kaikille armaille, sukulaismies oli Armas.

Sua uskon, armas mies,
sua rakastan kenties,
mut niinkuin tuoksuu kukat kuudan-illoin,
tai kielet helää kaukokantelon.

- Armas Einar Leopold Lönnbohm eli Eino Leino.

Äänestä
  • Samaisen Armas Einarin suomennos. Monitaiturin.

    Laulu kevättalvella
    (Gustaf Fröding)

    "Sula jääni,
    suo
    mun vieriä, virrata vapaana",
    näin keväälle huokasi talvi.

    "Kenties, jos päivän on tahto niin,
    me vuotamme kai vielä viikon, kaks,
    kenties, kenties", kevät lauloi.
    .

    Äänestä

Onnittelut tänään 65v täyttävälle Veli-Pekka Ketolalle. Niin ne vaan urheilijatkin vanhenee. Jääkiekossa kunniaa niittänyt, nykyisin kait valmentaa.....

Äänestä

Armas...armaani
"Olen etsinyt ihmisen ääntä
ja löytänyt sanojen savun
Nyt kyselen sinulta perhosen varjo
missä armaani vieläkin viipyy"

Äänestä
  • Runoili Aulikki Oksanen.

    Äänestä

Keto-Orvokki heilahteli yksinään, kukka-huulinsa tuuli puhalsi,
tuulen tempaama pieni mehiläinen, kukan huuliin tarrasi.

Lesken lempi/ Finn Trio
Runo: HUNKSZ

H.

Äänestä

Unhoita menneet

Voi ällös itke armas enää,
ei päivät menneet palata nyt voi,
On kuolleet ruusut jotka muinoin
elomme teille hehkuansa loi.
On turhaa haaveet,
särkynyt on syömmein,
ja sammunut on tuli rakkauden,
nuo menneet päivät
mulle mieleen jäivät,
ne veivät meidät kerran onnehen.
Pois unhoita jo kaikki menneet
mua älä tuomitse jos väärin tein

jne...Tuula - Anneli Rantanen

Äänestä
  • "meeriamanda"

    Haista sinä kukkanen.

    Jos sais vielä yhden kerran, nätin tytön luota palata,
    Saisi vielä yhden kerran, reissunsa vielä salata.

    Olis polle orhillaan, liehu-letti harmaana liehuttaa,
    pientareelle soratien, vesiänsä valuttaa"

    Kikka: Mä haluun viihdyttää.

    Runo: HUNKSZ

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "meeriamanda"

    Haista sinä kukkanen.

    Jos sais vielä yhden kerran, nätin tytön luota palata,
    Saisi vielä yhden kerran, reissunsa vielä salata.

    Olis polle orhillaan, liehu-letti harmaana liehuttaa,
    pientareelle soratien, vesiänsä valuttaa"

    Kikka: Mä haluun viihdyttää.

    Runo: HUNKSZ

    H.

    Hyvänen aika...eihän se sulle ollut mitenkään :o Isonkin haun tein kun en muistanut kipaleen nimeä...jotta ittelles vaan ;))

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Hyvänen aika...eihän se sulle ollut mitenkään :o Isonkin haun tein kun en muistanut kipaleen nimeä...jotta ittelles vaan ;))

    "mambedisambesi"

    Niinhän te aina sanotte.:)

    "Mutta sinäkin saat minut uskomaan, salaisestikin.
    kaikkeen mahdottomaan,
    saat minut tekemään kaiken sen, miten yösi vietät, uneksien"


    Rainer Friman: Se on salaisuus

    Runo: HUNKSZ
    H.

    Äänestä

Räystäät tippuu päällä pään,
niiden alle ehkä jään,
vettä niskaan tipahtaa,
saatan silloin kiljahtaa.
Kuin lapsi oon,
hullutellen vain
kuljen eteenpäin,
kolttu kastuu,
piittaa en.
Kaikkeen syy oot sä vain,
ystäväin.


Danny - Räystäät jos tippuu

:)

Äänestä
  • "Anceli"

    Miksi kynäni varsi on katkennut, siitä sielu on kaikonnut pois,
    onko syynä kyyneleeni, joita vuodet on vuodattanut?

    Jospa syömmeni kevät herättää, nostaa jousena minut taas eloon,
    voisin huutaa taas maailmalle, elon siemen taas itää keloon"

    Raluli Badding: Arpiset haavat.

    Runo: HUNKSZ

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Anceli"

    Miksi kynäni varsi on katkennut, siitä sielu on kaikonnut pois,
    onko syynä kyyneleeni, joita vuodet on vuodattanut?

    Jospa syömmeni kevät herättää, nostaa jousena minut taas eloon,
    voisin huutaa taas maailmalle, elon siemen taas itää keloon"

    Raluli Badding: Arpiset haavat.

    Runo: HUNKSZ

    H.

    Mä näitä nappuloita painelen
    kai viimeiseen asti,
    jos mun koneeni kestää mun rinnallain.
    Näiltä sivuilta löytyy se viimeinen rasti
    sen jälkeen oon lepoon valmis mä vain.

    Kevät siivin iloisin
    liihoittelee meillekin,
    aurinko paistaa ja vettä sattaa,
    mitä siitä seuraakaan,
    jäät sulavat kokonaan,
    pääsen lammelle polskimaan.
    Mä katiskan heitän vetehen
    ja luodolle käyn onkimaan.

    Laulujen nimet löytyvät omasta päästäsi.
    Tai jostakin.. :)

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    Mä näitä nappuloita painelen
    kai viimeiseen asti,
    jos mun koneeni kestää mun rinnallain.
    Näiltä sivuilta löytyy se viimeinen rasti
    sen jälkeen oon lepoon valmis mä vain.

    Kevät siivin iloisin
    liihoittelee meillekin,
    aurinko paistaa ja vettä sattaa,
    mitä siitä seuraakaan,
    jäät sulavat kokonaan,
    pääsen lammelle polskimaan.
    Mä katiskan heitän vetehen
    ja luodolle käyn onkimaan.

    Laulujen nimet löytyvät omasta päästäsi.
    Tai jostakin.. :)

    Onnea eerolle.
    http://www.youtube.com/watch?v=KOpD9Cm2u70

    Äänestä

  • Eufrosyne 10 kirjoitti:

    Ihana laulu, melkein rupes itkettämään.
    Mutta sellaista on elämä,
    välillä itkettää ja joskus naurattaa.
    Onneksi useimmin jälkimmäistä teettää.
    Minulla.

    Lumetkin sulavat hiljalleen,
    lätäköissä saa pomppia,
    eihän me surra ollenkaan,
    elämästä voi aina jotain oppia.

    Taisto Tammi - Eron hetki on kaunis
    (Ja Eeronkin hetki)

    Äänestä


  • old_profile_59003 kirjoitti:

    Ihana laulu, melkein rupes itkettämään.
    Mutta sellaista on elämä,
    välillä itkettää ja joskus naurattaa.
    Onneksi useimmin jälkimmäistä teettää.
    Minulla.

    Lumetkin sulavat hiljalleen,
    lätäköissä saa pomppia,
    eihän me surra ollenkaan,
    elämästä voi aina jotain oppia.

    Taisto Tammi - Eron hetki on kaunis
    (Ja Eeronkin hetki)

    Jos täytät mun lasini
    Niin tahdon kertoa.
    Mitä vanhan merirosvon kapakassa
    oikein tapahtui.
    Kerron kuka valvoi Katariinan kamarissa
    kerron keneen kaulaan sukkanauha pujotettiin.
    Sitä en muista soiko tanko merellä
    Vai itkikö viulu suutarin tyttären pihalla.

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Jos täytät mun lasini
    Niin tahdon kertoa.
    Mitä vanhan merirosvon kapakassa
    oikein tapahtui.
    Kerron kuka valvoi Katariinan kamarissa
    kerron keneen kaulaan sukkanauha pujotettiin.
    Sitä en muista soiko tanko merellä
    Vai itkikö viulu suutarin tyttären pihalla.

    Vichyvettä lasiis laitan.
    sulle pajunkissaisen oksan taitan,
    muistat kai sen,
    kun tulimme kapakasta hiukkasen horjuen.
    Ja se sukkanauha oli
    kauniin punainen.
    Suutarin tyttären pihalle paistaa
    keltainen täysikuu,
    ja eikös sieltä aitasta kuulunut
    kuiskaus hiljaa.... juuuuuuuu :)

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    Vichyvettä lasiis laitan.
    sulle pajunkissaisen oksan taitan,
    muistat kai sen,
    kun tulimme kapakasta hiukkasen horjuen.
    Ja se sukkanauha oli
    kauniin punainen.
    Suutarin tyttären pihalle paistaa
    keltainen täysikuu,
    ja eikös sieltä aitasta kuulunut
    kuiskaus hiljaa.... juuuuuuuu :)

    Minä maljani nostan
    Sarkkani pohjaan juon.
    Kaapikello raksuttaa
    pirtin hämärässä.
    Tuli kuoleman viikatemies
    peltoni laitaan
    Luin sille lakia
    neljän kuninkaan kirjasta.
    Tuli liehuva liekinvarsi
    kun tulehen tuijotin.
    Olin onnen kerjäläinen
    Elämän valttikortit käsissäni.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    Ihana laulu, melkein rupes itkettämään.
    Mutta sellaista on elämä,
    välillä itkettää ja joskus naurattaa.
    Onneksi useimmin jälkimmäistä teettää.
    Minulla.

    Lumetkin sulavat hiljalleen,
    lätäköissä saa pomppia,
    eihän me surra ollenkaan,
    elämästä voi aina jotain oppia.

    Taisto Tammi - Eron hetki on kaunis
    (Ja Eeronkin hetki)

    Myös tämä laulu itkettää

    http://www.youtube.com/watch?v=JgheV4DhQjI

    Äänestä


"Nyt tunnustan
mä sulle avoimesti sen.
Et ilman sua
mä enää elää voisi en.
Kun sielun sekä sydämen,
nyt täytät ja sä tiedät sen.
Sua ilman sydän kyyneliin
hukkuisi katkeriin...."

Tunnustus, Jukka Kuoppamäki

Äänestä

" En rikkautta pyydä jos rakkaus vain jää,
oot mulle tänään kaikki, se on elämää.
Saan ilot surut jakaa mä kanssa ihmisen,
oot mulle tänään kaikki, vain sua mä tarvitsen..."

Äänestä

Aurinkoista Pitkäperjantaita. Onnea Jouni, Joni, Joonas, Jonne ja Joona. Syntypäiväänsä tänään viettävät mm. Veikko Samuli 66v sekä Amadeus Lundberg 24v.
Onnea heille, sekä muille syntymäpäiväänsä viettäville.

Äänestä

Kuvitteellisia Jouneja

Jouni, päähenkilö Yrjö Kokon romaanissa Neljän tuulen tie (1947)
.
Jouni, miespäähenkilö Anna-Leena Härkösen romaanissa Akvaariorakkautta (1990) (wiki )


Jouni Keronen

Jouni Kerosen esiintymisen vahvuutena on musiikin ja laulun laaja-alaisuus: tuttuja estradeja ovat niin tanssi-lavat, ravintolat, konserttisalit, kirkot, kuin yksityistilaisuudet. Speciaalina monimuotoiset erikoisohjelmat. ( auraviihde)

Äänestä

Veikko Samulin tuotantoa:

Sanan vain jos löytää saan, tuon kauneimman.
Sen sulle sydämeen mä kirjoitan.
Saat tietää mistä hiljaa ollut oon.
Vielä aika meidän saa.
Sä voithan odottaa.
Hiljaa, hiljaa onneen tietä teen
tahdo meitä maailmaan en kiireiseen.
Anna toisten rientää huolineen
on hyvin kaikki kun mä
hiljaa onneen tietä teen....jne.

Antti Telenius / Veikko Samuli

Äänestä

Onnittelut myös Joneille...naisille kuin miehille ...

Naisia

Joni James, yhdysvaltalainen laulaja
Joni Mitchell, kanadalainen kitaristi, laulaja ja lauluntekijä (wiki )

Joni Leponiemi s. 1974 suomalainen näyttelijä joka on tuttu monessa tv-sarjassa kuten em. Salatut elämät / Petri Veijalaisena.

1.↑ Tonttu Toljanterin joulumieli Ylen arkistossa
2.↑ Virsistä viisi Ylen sivuilla

Äänestä

Sitten tämä iki-ihanainen Jonne Aaron, Negative-yhtyeen laulaja. Herkkä, pitkä, komea....Upea tulkitsija...

Äänestä

Paha tyttö minut sai, vaikka oli pitkäperjantai....laulaa Tuomari Nurmio

Äänestä

Missä se tyypillinen pitkäperjantain sää nyt on....en kyllä kaipaa... aurinkoa on riittänyt tällekin päivälle.. Aika aikaisin on pääsiäinen tänävuonna...

Pääsiäistipu..

Äänestä
  • Eipä ole tyypillinen Pitkäperjain ilma, aurinko paistanut koko päivän. Mainio oli ulkoiluilma. Tietkin oli jo aika hyvin sulaneet, mitä nyt pari tunnelitietä oli kuin luistelurata. Joutsenia ei vielä näkynyt, eikä muitakaan vesilintuja.
    Pikkulinnut ovat kovin äänekkäitä, melkoinen sirkutus käy kokoajan..

    Äänestä

  • UPDATE_10190554 kirjoitti:

    Eipä ole tyypillinen Pitkäperjain ilma, aurinko paistanut koko päivän. Mainio oli ulkoiluilma. Tietkin oli jo aika hyvin sulaneet, mitä nyt pari tunnelitietä oli kuin luistelurata. Joutsenia ei vielä näkynyt, eikä muitakaan vesilintuja.
    Pikkulinnut ovat kovin äänekkäitä, melkoinen sirkutus käy kokoajan..

    Luin jostakin että muuttolinnut ovat vähän ottaneet takapakkia...mutta kaikki tulleet eivät ole pelästyneet ja luultavasti pärjäävät.

    Äänestä

Niinhän se on, ei ole ilmat vielä tarpeeksi lämpimiä. Kurkin päivällä Luotion sivulle, jännitystä on jo ilmassa. Varmaan kuukausi ainakin, ennenkuin mitään näkyy siellä. Pesän korjausta suunnitelivat..

Äänestä
  • Kiva kuulla...mitenkä ne sitä pesää korjaavat...minusta se oli aika hyvä ..verrattuna siihen viron matalaan pesään..no sehän nähdään sitten jos linnut tulevat...

    Äänestä

  • Yritin etsiskellä, joko Hailuotoon on näköyhteys sääksen pesälle.
    Päädyin varmaankin tänäiseen pääsiäislumiukkoon.

    Äänestä

  • voittokotiin. kirjoitti:

    Yritin etsiskellä, joko Hailuotoon on näköyhteys sääksen pesälle.
    Päädyin varmaankin tänäiseen pääsiäislumiukkoon.

    Siellä ei ole vielä kuvayhteyttä. Lumiukko siellä on ollut pitkään, välillä joku napannut Oravasta kuvan...

    Äänestä

  • mimmimummi* kirjoitti:

    Kiva kuulla...mitenkä ne sitä pesää korjaavat...minusta se oli aika hyvä ..verrattuna siihen viron matalaan pesään..no sehän nähdään sitten jos linnut tulevat...

    Ehkä ne vahvistaa sitä, ei siitä mainittu. Viime keväänäkö se oli pudonnut myrskyn voimasta. Onhan se hyvä tarkistaa, ennenkuin asukkaat saapuu....

    Äänestä

Aurinkoista lauantaita. Onnea Usko, sekä syntymäpäiviään viettävät. Jone Nikula täyttää tänään 43v Onnea!

Äänestä

Huomenta..Uskohan voidaan mieltää monin eri tavoin kuin vain nimpparinimeksi, mut muistanpa yhden kouluaikaisen pojan nimeltään Usko, siä perheessä oli Valo, Lahja nimisiä ainaskin... jossain kokouksissa he kävivät ei evl... ja lapsiansa ei näkynyt pyhäkoulussa eikä isompana partiossakaan... empä muista kuulinko koskaan syytä miksei? Ja tuskimpa sitä tietoa tarvitsinkaan.

Onhan meillä tämä

Kuvitteellisia Uskoja ...Usko Eevertti Luttinen, sketsihahmo (wiki )

Äänestä
  • Luttinen onkin ihan luku sinänsä, jutut tuppaa menemään alaviistoon väkisin.
    Vaikka ilmoista puhuisi...;)

    Äänestä

Olen menettänyt uskoni uutisiin.
Väittävät että tupakointi uhkaa muistia.

I believe in love, The Dixie Chicks

H.

Äänestä
  • En ole moisesta väitteestä kuullut. Alkoholi on useasti syynä muistisairauksiin.
    Tupakointihan useimmiten on syynä keuhkojen sairauksiin, mutta ei kaikki tupakoitsijat silti ole sairaita keuhkoistaan. Silti voi keuhkoistaan olla sairas, vaikkei olis koskaan tupakoinut..
    Tänään viettää 68v synttäreitään Eric Clapton. Onnea musiikkimiehelle...

    Äänestä

  • UPDATE_10190554 kirjoitti:

    En ole moisesta väitteestä kuullut. Alkoholi on useasti syynä muistisairauksiin.
    Tupakointihan useimmiten on syynä keuhkojen sairauksiin, mutta ei kaikki tupakoitsijat silti ole sairaita keuhkoistaan. Silti voi keuhkoistaan olla sairas, vaikkei olis koskaan tupakoinut..
    Tänään viettää 68v synttäreitään Eric Clapton. Onnea musiikkimiehelle...

    uutisia kannattaa lukea.

    http://elisa.net/uutiset/kotimaa/tupakointi-ja-keuhkosairaudet-uhkaavat-muistiasi

    Äänestä


Mikä siinä nyt niin hirveetä on. maarina on haudattu, sitä ei voi enää ottaa.
Koita ny vaan tottua tähän, eiks Jytky oo ihan kiva kuitenkin...

Äänestä
  • "nytky"

    Minä kertakaikkiaan inhoan tätä uusio-nimmaria.
    Jyty, myty, myky, nytkyn hytkyn, jytkyn...
    Joten tee kaikkesi, jotta tiemme ei koskaan eroa. :)

    Minä en ole linnun-ratojen liftari.
    Minulla on kolme palstaa jonne kirjoitan.
    Tämä on yksi niistä, ja niin tulee olemaan.

    "Maarina...Kaarina...nin monet minulle saarina,
    minä soudanko niille turhaan,

    Nekö katovat kuin kangastus, sumun verhoko ne peittää,
    En kuitenkaan venhossain tahtoisi, toivoani viel' heittää"

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "nytky"

    Minä kertakaikkiaan inhoan tätä uusio-nimmaria.
    Jyty, myty, myky, nytkyn hytkyn, jytkyn...
    Joten tee kaikkesi, jotta tiemme ei koskaan eroa. :)

    Minä en ole linnun-ratojen liftari.
    Minulla on kolme palstaa jonne kirjoitan.
    Tämä on yksi niistä, ja niin tulee olemaan.

    "Maarina...Kaarina...nin monet minulle saarina,
    minä soudanko niille turhaan,

    Nekö katovat kuin kangastus, sumun verhoko ne peittää,
    En kuitenkaan venhossain tahtoisi, toivoani viel' heittää"

    H.

    Sinun täytyy seurata jytyä 70 palstalla, kun hän loppukesästä sinne siirtyy :DDDD

    Äänestä

  • bye bye vain kirjoitti:

    Sinun täytyy seurata jytyä 70 palstalla, kun hän loppukesästä sinne siirtyy :DDDD

    Älä unta nää....

    Äänestä

  • UPDATE_10190554 kirjoitti:

    Älä unta nää....

    Mistä, lähdöstäsi vai etkö halua hunksia mukaan?

    Äänestä

  • bye bye vain kirjoitti:

    Mistä, lähdöstäsi vai etkö halua hunksia mukaan?

    Sinähän et minun lähtöjäni määräile.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "nytky"

    Minä kertakaikkiaan inhoan tätä uusio-nimmaria.
    Jyty, myty, myky, nytkyn hytkyn, jytkyn...
    Joten tee kaikkesi, jotta tiemme ei koskaan eroa. :)

    Minä en ole linnun-ratojen liftari.
    Minulla on kolme palstaa jonne kirjoitan.
    Tämä on yksi niistä, ja niin tulee olemaan.

    "Maarina...Kaarina...nin monet minulle saarina,
    minä soudanko niille turhaan,

    Nekö katovat kuin kangastus, sumun verhoko ne peittää,
    En kuitenkaan venhossain tahtoisi, toivoani viel' heittää"

    H.

    Onnea arviitille.
    http://www.youtube.com/watch?v=El7mQR14tc4

    Äänestä


Uskon huomispäivään...uskon pääsiäispupuunkin..

Valon pisaroita : Tuure Kilpeläinen

Äänestä

Usko, toivo ja rakkaus, ja ankkurin kuva tatuoituna käsivarteen.
Jone on aikasen seksikäs veikko.

Älä usko tyttö mun laulujain,
ne eivät totta puhu!
Mut usko, mit ihmiset sanovat
ja mitä huutaa huhu.

Ne kertovat jotakin toista kuin
sulolaulut ja laulajan aatteet,
ne pesevät pois sävelpuuderin
ja näyttävät värjätyt vaatteet.

Mut yksi on väri, mi seisovi,
jota pestä ei tuhansin merin:
Mitä koskaan on kaunista kirjoitettu,
jota kirjoitettu ei verin?

- Eino Leino

Äänestä
  • Usko on voima elävä,
    Kuin lähtee Herran hengestä,
    Luottamus, että Jumala
    Meit’ armossaan on auttava.

    - kirjaellut anonyymi

    Äänestä

  • +++ kirjoitti:

    Usko on voima elävä,
    Kuin lähtee Herran hengestä,
    Luottamus, että Jumala
    Meit’ armossaan on auttava.

    - kirjaellut anonyymi

    Ihania riimejä, ruvettomia.

    En usko liljan viattomuutta;
    Hän perhon, nuoren huimapään,
    Suo puhtauttaan armastella,
    Se vie sen viimmein mennessään.

    En orvonkukan kainoisuuteen
    Ma liioin luota; houkuttaa
    Vain veikistellen tuoksuillansa,
    Mut salaa kärkkyy kunniaa.

    Myös emmin tokko tunteen pakko
    Saa satakielen laulamaan;
    Se liioittelee, liverrellen,
    Ma luulen, tavan vuoksi vaan.

    - Heinrich Heine, suom. Oskar Uotila

    Äänestä

Miljoona, miljoona keltaista ruusua palstalaisille!

Vera merkitsee venäjäksi uskoa.

Äänestä

Kauniita runoja olette laitellut...

Kävin vielä puolentoista tunnin lenkin, rentoutuksena kuuntelin
eilisillan Tuure Kilpeläisen konsertin. Nyt oli "nupit kaakossa".
Todella mahtava konsertti. Tuurella on upeita lauluja...

Äänestä
  • Katsoin juuri konsertin uusinnan. Oli mahtavaa musisointia.


    P.s Nuorekkuuden salaisuus on elää rehellisesti,
    syödä hitaasti ja valehdella ikänsä.

    Äänestä

  • Jumputtava Basso kirjoitti:

    Katsoin juuri konsertin uusinnan. Oli mahtavaa musisointia.


    P.s Nuorekkuuden salaisuus on elää rehellisesti,
    syödä hitaasti ja valehdella ikänsä.

    Nasevasti sanottu.

    Äänestä

Basso siinä parasta olikin.....

Äänestä

Hyvää 1 Pääsiäispäivän aamua. Kesäaikaan on siirrytty. Tänään viettävät nimipäiviään Irma ja Irmeli, Onnea! 61v syntymäpäiväänsä viettää tänään Dave Lindholm, Onnea myös hänelle.
Nimipäiväsankareista muistui erityisesti mieleen Irmeli Mäkelä.
On tuttavissa muutama Irma sekä Irmelikin....

Äänestä

Irwin Goodman - Tositarkoituksin


original

Sun punaposkes hehkuivat kuin marjat mansikan
Ja katsees poltti kuumemmin kuin hehku tupakan.
Sä jäykästäkin miehestä teit pelkkää taikinaa,
Mä velttona vain oottelin nyt lemmen leipojaa.

refrain:
Oi Irma, oi Irma, kaipaan lemmenlääkintää.
Mä tositarkoituksin etsin syömmenystävää.
(2x)

Nyt tunteet kuumat kuohuvat kuin pinta Niagaran,
Ja ikävästä varmaankin mä kohta halkean.
Sä mursit kuoren kylmimmän ja lemmentuskan toit,
Ja polton kuuman parantaa sä yksin enää voit.

refrain ( lirama )

Auringon paisteista huomenta ja onnittelut päivänsä viettäjille.

Äänestä

Kuvitteellisia Irmoja

Irma, Tuula-Liina Variksen samannimisen romaanin päähenkilö

Irma, naispäähenkilö Aki Kaurismäen elokuvassa Mies ilman menneisyyttä (2003), Kati Outisen rooli

Irma, Tintti-sarjakuvan oopperadiiva Bianca Castafioren kamarineito

Irma, Georg Malmstenin iskelmä (1931)

Irma la Douce - pikku pariisitar, Billy Wilderin elokuva (1963)

Irma, Karvinen-sarjakuvan kuppilan pitäjä

Irma Halonen, TV-sarjassa Salatut elämät

Enpä löytänyt tuota Malmstenin ...Irmaa, tuubista.

Äänestä
  • unohtui mainita wikipediasta lainatut " irmat " .

    Äänestä

Popeda näkyy tehneen laulun Irmelistä, mutta en tuonut sanastoa tänne....
Mulla oli alakoulussa opettaja Irmeli niminen, vasta opettaja koulutukseen menossa oleva neitonen. Pääasiassa tunneillaan lauleskeltiin hassuja lauluja...

Äänestä

Irma (romaani)

Irma on Tuula-Liina Variksen kirjoittama romaani, joka ilmestyi WSOY:n kustantamana vuonna 2008. Se kertoo freelance-toimittaja Irma Valtosen elämästä eri ajankohtina ja eri näkökulmista. Romaani on saanut kriitikoilta enimmäkseen myönteisen vastaanoton.

lisää... http://fi.wikipedia.org/wiki/Irma_(romaani)

Äänestä

Irmeli näytti hassulta, sen naama oli kuin nasulla,
nenä pystyssä, pullotti paksut posket, hampaitakin harallaan.

Koulukaverina se oli hauska, joskus koitin sitä puolustaa,
se kun ihalusta jäi aina paitsi, pyknikoksikin alettiin kutsua.

Alle neljäkymmentä kun kuoli kuulin, pienestä asti pumppuvikaa,
ei sais lapsi kuolta ennen kuin, on multiin saatettu vanhempansa.

Kävin haudallaan kerran, ja nieleskelin, olin vanhempi ja viisaampi,
kiva tyttö kuiskasin Inkulle hiljaa, teki luojasi sinussa vika-tikin.

Lapinlahden linnut: Ruma

H.

Äänestä

Hyvää huomenta. 2 Pääsiäispäivä, sekä Aprillipäivä. Tänään saa onnittelut Pulmu, Raita ja Peppi. Sekä 56v syntymäpäiviään viettävä J. Karjalainen.
Peppi nyt on tuttu lähes kaikille....
Muita päivänsankareista tunnettu on Raita Karpo....

Äänestä

Eipä ole nuista nimistä tuttuja vaan ihankin Pulmu´sta ...oli yksi lempilehmistäni, näin sen syntymän ja en muista mistä tuo pulmunimi keksittiin.

Oliko sen nimistä pyykkipulveria tai saippuaa, no en viitti kattoa kuukkelista....jos joku jo ajatteli ehdottaa :D

Äänestä
  • :) Meitin yks lehemä oli Pulmu, kiltti ja hyvä antamaan maitua :)

    Äänestä

  • Sokeri ?

    Äänestä

  • Suola. kirjoitti:

    Sokeri ?

    niin onkin, palasokeri tais olla.

    Äänestä

Veikkaisin tuota saippuaa, on sellainen muistikuva. Voi tietysti olla pyykkipulverikin, kaikkea ei voi muistaa...
Pulmu sokeri on varmaan nuorempaa versiota, sitäkään ei taida enää olla tarjolla.
Se oli aivan liian "pehmeätä". Siihen aikaan kun vielä sokeria käytin, tykkäsin enempi kovemmasta versiosta...

Äänestä

Kyllä tuo palasokeri nimi tuli mieleeni...vaan oliko jo silloin Pulmuakin?...sitä ikikovaa Sirkkua ainakin meillä oli, jostei irronnut makua kuin pureskelle ;))

Äänestä
  • Ensimmäinenhän oli "toppasokeri". Hirveen kovaa..

    Äänestä

  • Kevättä pukkaa, ensimmäinen Joutsen, poikasen kanssa ja Telkkäpari Ahtialan järvessä. Erittäin upea ulkoilu ilma, tunnin nautin ulkoilmasta. Hiihtäjiä vielä runsaasti järven jäällä...

    Äänestä

  • UPDATE_10190554 kirjoitti:

    Kevättä pukkaa, ensimmäinen Joutsen, poikasen kanssa ja Telkkäpari Ahtialan järvessä. Erittäin upea ulkoilu ilma, tunnin nautin ulkoilmasta. Hiihtäjiä vielä runsaasti järven jäällä...

    Hienoa.. oliko se joutsen yksin poikasen kanssa...
    Tänään saa olla vähän varuillaan....kohta joku voi sanoa et aprillia.aprillia

    Äänestä

  • mimmimummi* kirjoitti:

    Hienoa.. oliko se joutsen yksin poikasen kanssa...
    Tänään saa olla vähän varuillaan....kohta joku voi sanoa et aprillia.aprillia

    Yksin oli poikasen kanssa. Tämä ei ole aprillijuttu.

    Äänestä

"Kaikki on vnksin vonksin , tai ainakin heikunkeikun..
Tässä on Peppi Pitkätossu,ja hop sulahei ,sula hopsansaa "

Onnittelut Peppi...maailman vahvin pikkutyttö.

Äänestä

Hän laulaa tässä vuosi 2011.

Hyvää Pääsiäistä kaikille.

Kylmät ajat jatkuu toukokuun puolelle 15/5 siis kuin tänään.

Äänestä

Tuure Kilpeläisen lauluja on tullut TV:stä useina päivinä ja tänä aamuna joskus klo 10.00 tienoilla tuli useita Tuuren lauluja peräkkäin. En ehtinyt kuuntelemaan kuin sivumennen.

Äänestä
  • On tullut myös radiosta, Kaikki on tullut kuuneltua...

    Äänestä

Aurinkoista huhtikuun toista aamua. Pakkane kirpeänä edelleen. Pellervo saa tänään onnittelut. Onnea myös syntymäpäiviään viettäville.
Yhden Pellervo nimisen olen tuntenut, vaikka nimi on kyllä melko harvinainen..

Äänestä

Huomenta, johan sinäkin olet hereillä ? ;))
Lehdet kutakuinkin olen kahlannut ..kahvia toinen mukillinen menossa...näin se alkaa arki aamutelkkua seuraillen.

Wikistä Pellervosta näin:

Osuustoimintaliike on ottanut Pellervo-nimen käyttöön Pellervo-seuran nimessä, puhutaan pellervolaisuudesta. Huhtikuun alkupuolella seura järjestää aattellisen Pellervon Päivän.

Kalevalaisessa runoudessa jossa Sampsa Pellervoinen on pellon haltija, sadon ja pellon suojelija.

Äänestä
  • On se kiva, että arki tulee välillä. Monta pyhäpäivää olikin peräkkäin.
    Pellervo-lehteä on tullut joskus luettua. Kaunis aamu on tänäänkin, joten liikuntakin kutsuu, kunhan tässä herää kunnolla..."Karvavekari" antaa joskus nukkua pidempään...

    Äänestä

Jaahas, että sillee...

Hoi laarilaari laa,
hoi laarilaari laa,
kaikukoon iloinen Suomenmaa....

Äänestä

Varmaan Kalevalan Pellervoa mukaellen, on Leino runonsa riimitellyt. Pellervo, nimi on juonnettu pelto-sanasta.
Yhtään Pellervoa, muita kuin julkisuuden, en itse tiedä, en tunne.

Terve, terveppä siis, sinä Pellervo, peltojen poika,
ken tuhatvoimilla käyt turvetta kääntämähän.
Kylväös siementä maahan ja siementä kansani mieleen:
Pois raja-riitaisuus! Hengen on vainio yks.
Toimi kuin mielevä mies, käy kauppaa yhteisin voimin.
Auta itseäs, niin Herrakin auttajas on.

- E. Leino

Äänestä
  • Kiitos! Tuota kaipasinkin, runoa...

    Äänestä

Aurinkoista keskiviikkoaamua. Onnea Sampo ja Veeti, sekä syntymäpäiväänsä viettävät.

Veeti Kallio, laulaja
Sampo onkin sitten jo vieraampi nimi, ei tule ketään mieleen..

Äänestä

Eipä tuu mieleen noista nimistä ketään, ai niin BB -talossa oli joku vuosi sitten Sampo poju...taisipa pitkään pärjätäkin kautenaan.

Kalevalan alussa on luomismyytti, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Kalevala kuvaa muun muassa Kalevalan ja Pohjolan kansojen sekä eri päähenkilöiden välisiä kiistoja, kostoreissuja ja kosiomatkoja sekä Sammon rakentamista ja ryöstöä. Tapahtumat päättyvät kristinuskon tuloon. ( wiki )

Äänestä

Yksi Sampo tuli mieleen.. Meditaatiokouluttaja Sampo Manninen..
Aurinko paistaa, lenkki tehty...

Äänestä
  • Muistan Sampo -putsausaineen niimpä seikkailin kuukkelin opastuksella jollain sivulla ja kertoi näin:

    Tehokas kalkin- ja ruosteen poistaja. Käyttökohteita on monia mm. kupari, messinki, pronssi, alumiini, sinkki, tina, rauta, ruostumaton teräs ym. metallit. Poistaa kahvi-, tee-, muste-, ruoste-, ym. tahrat tekstiileistä. Poistaa myös metallin naarmut lautasista, kupeista jne.

    Siis on käytössä vieläkin, valinnanvaraakin melki joka lähtöön.

    Äänestä

Hyvä meeri, olen myös kyseistä ainetta useasti käyttänyt.
Sillä saa kaiken kiiltäväksi, todella tehokasta...

Äänestä

Tarina sammon ryöstöstä

Väinämöinen haluaa sammon itselleen. Hän lähtee ryöstöretkelle Pohjolaan, missä hän nukuttaa soitollaan koko väen. Sampo viedään veneeseen ja lähdetään paluumatkalle. Pohjolan väki herää unestaan. Louhi lähettää esteitä sammon ryöstäjien tielle. Retkeläiset selviytyvät niistä, mutta kannel putoaa mereen. Louhi lähtee takaa-ajoon ja muuntautuu jättiläiskotkaksi. Taistelun tuoksinassa sampo rikkoutuu ja putoaa mereen. Sammon muruista osa jää meren aarteiksi, osa ajautuu rantaan Suomen rikkaudeksi. Louhelle jää kansi ja leivätön elämä. http://www.peda.net/kuvat_uudet/logo.gif

Äänestä

Sampo Marjomaa juontaa Nelosen Hauskoja Kotivideoita. Kalevalasta:

Sanoi seppo Ilmarinen,
itse laatija pakisi:
"Jopa jauhoi uusi sampo,
kirjokansi kiikutteli,
jauhoi purnun puhtehessa:
yhen purnun syötäviä,
toisen jauhoi myötäviä,
kolmannen pi'eltäviä."

Äänestä

Salaperäinen Ultima Thule
Pohjola, Sammon ja suurten tietäjien maa
- tietäjät aina olleet yhteydessä Kuutolaan ( kuuvoimat, ihmisen eläimellinen
menneisyys), että Päivölään (aurinko-. Kristusvoimat, tuleva henkinen ihminen).
Tietoa uhkarohkeasti haettiin Manalasta l. astraalivoimista.
Ihmisen ikuista taistelua (valo-pimeys, hyvä-paha-akseleilla, hienoja runokuvia.

Mitähän ne Ilmarisen pieltävät olivat?

Äänestä
  • Jos sai syötäviä, myötäviä, niin jotain itse pidettävää?
    Hevosia, latoja, uuninrenkaita?

    Äänestä

Nytpä oli lumiukko tiessään, suora kuva pesälle.

Liian lähikuva, varmaan muuttavat.

Äänestä

Hianoo, et tulee jotain järkevää seurattavaa.

Äänestä

Aurinkoista aamua. Onnea Ukko, sekä 56v täyttävä Aki Kaurismäki. Muusikko Toni Wirtanen viettää tänään 38v päiväänsä.
Ukko nimen historiaa:

" Ukko eli Ukko ylijumala on suomalaisten ja karjalaisten muinainen sään ja sadon sekä ukkosen jumala. Mikael Agricolan 1500-luvulla kirjoittaman jumalluettelon mukaan Ukkoa, Väinämöistä ja Ilmarista palvottiin kevätkylvön yhteydessä. Uno Harvan (1948) mukaan Ukko oli muinaissuomalaisten tärkein jumala, sillä hän sai aikaan sateen, joka mahdollisti maanviljelyn. On kirjoitettu muistiin lukuisia loitsuja, joissa Ukkoa pyydettiin avuksi taisteluun tai taikuuteen ryhtyessä. Ukko myös auttoi joidenkin perinteiden mukaan metsästyksessä, muun muassa ajoi jäniksiä ansoihin. Ukolle oli oma juhlatapahtumansa tai juhlapäivänsä, yleensä kevääseen sijoittuva Ukon vakat, jonka tarkoitus oli pyytää Ukolta sadetta.

Ukkosen jumalaa voitiin pitää paitsi ihmisille tärkeimpänä, myös mahtavimpana jumalana. Joidenkin tutkijoiden mukaan Ukko kuitenkin oli mahtavin henkiolento ainoastaan taivaalla. Ukon usein esiintyvän lisänimen eli epiteetin ”ylijumala” voikin tulkita kahdella tapaa; joko että hän todella oli mahtavin, ”ylin”, jumalista, tai pelkästään, että hän asui ylhäällä taivaalla. Joka tapauksessa häntä pelättiin ja kunnioitettiin. Vahinkoa tekevän salamaniskun ajateltiin olevan Ukon rangaistus tai vihan ilmaus, ja elämää tuovan sateen olevan Ukon suopeuden osoitus." (Lainaus Wikipediasta)

Äänestä

"Voiko ihanammin päivän enää alkaa,
onko ihanampaa aamua kuin tää.
Silmät kun sä aukaiset
kohta ulos vilkaiset
nousemista tahdot pitkittää.
Voiko ihanammin loikoilua jatkaa
onko ihanampaa tapaa kuin on tää....jne..

(Ihana aamu, Johnny)

Aurinko kutsuu ulos....

Äänestä

Ukko-Pekka Tapani Yliranta (s. 4. toukokuuta 1990 Kittilä) on suomalainen harmonikan soittaja, joka voitti Kultaisen Harmonikan vuonna 2008. Ukko-Pekka on kuuluisan kolarilaisen harmonikkapedagoin Tapani Haapasaaren oppilas.

Tämä Ukko-Pekka soittelee hanuriaan tuolla musavideoissa kunhan ehdin...

Äänestä

Eikös Vesa-matti Loirin poika ole nimeltään Ukko?

Miltä kuulostaisi jos nimeksi olisi laitettu, tai laitetaan Ukko Mies Santeri?

Ukkomiehiähän kait miehet jossakin vaiheessa taitavat ollakin.

Onnea jokaiselle nimipäiväsankarille kastetuille tai muuten nimensä saaneensa. ;-)

Kaunis on sää tänään niinkuin on ollut koko viikon.
Aurinkoista päivän jatkoa.

Äänestä
  • Loirin poika on tosiaan Ukko... Ukko Mies Santeri ois aika veikee nimi yhdistelmä. Tiedän yhden pojan, aikuinen jo, hänen nimi on Visa Ukko Roope..

    Äänestä

Erään ihan Oikean Ukon olen tavannutkin, liikemaailmassa

Ukko Nooa, Ukko Nooa oli kunnon mies.
Kun hän meni saunaan, pisti laukun naulaan.
Ukko Nooa, Ukko Nooa oli kunnon mies.

Ukko Nooa, Ukko Nooa oli kunnon mies.
Kun hän tuli saunasta, otti laukun naulasta.
Ukko Nooa, Ukko Nooa oli kunnon mies.

Alkuperäiset sanat Carl Michael Bellman, suomenkielisiä versioita on useampiakin, tämä yleisin. Kertoo Wikipedia.
Sanoista tulee mieleen Satu.

Äänestä

Aurinkoista perjantaita. Onnea Irene, Irina, Ira, sekä syntymäpäiviään viettävät. Ensimmäinen pakkaseton aamu, varma kevään merkki...
Onnea myös pikku siskolleni...

Äänestä

Irene Usvasalo oli Mainostelevision televisiokuuluttaja vuosina 1983–1992. Nykyään hän työskentelee Brysselissä pankki-alalla, jota hän opiskeli kuuluttajatyön ohella Svenska handelshögskolanissa. - wiki -

Muistui mieleen tv-kuuluttaja-ajaltaan hänen intohimoinen kästyötaitonsa kutomiseen, monia villapaitoja oli näytillä.

Äänestä
  • Minäkin muistan Irenen kauniista villapaidoistaan.

    Muistaneeko enää kukaan tv-kuuluttajaa Tupuna Vaissia?

    Kirpeä aurinkoinen pakkasaamu. Eiköpähän kohta siitä lämpene auringon paistaessa.

    Äänestä

Täytyy myöntää, et sama Irene ensinnä tuli mieleen. Kyllä Tupuna Vaissi on muistissa, nimi kuulosti minusta lähinnä "taiteilija nimeltä".
Sen verran erikoinen...
Vai on teillä pakkasta, täällä ensimmäinen plussaa näyttävä aamu.
Pilviä näkyy taivaalle keräytyvän. Pitää lähteä lenkille, ennenkuin lunta rupeaa satamaan. Ennustehan muistaakseni oli lumisateesta.
No, kyllä sinne sekaan mahtuu, vaik hiukan sataiskin...
Mukavaa perjantaita kaikille.

Äänestä
  • Muistelen kun lapset aina puhuivat Tupuna-valssista ja Tarkoittivat Tupuna Vaissia.

    Eipä ole tänne sadetta lupaillut, täysin pilvetön taivaskin on.
    Kiitos samoin mukavaa perjantaita kaikille minultakin.

    Äänestä

"Bette Davis Eyes", Bette Davis oli syntynyt tänään, Irinoita tiedän nyky-Irinan, laulajan, Irina Milanin ja Irina Krohnin.
Ira Gershwin on Georgen isoveli, sanoittaja.
Nyt aletaan katsella sääksen pesää, varma merkki kevään.

Muotokuva

Minun pienet lauluni,
kummallisen valittavat, ehtoonpunaiset,
vaihtoi kevät vesilinnun munaan.
Pyysin rakastettuani piirtämään kuvani sen paksulle kuorelle.
Hän piirsi sipulintaimen ruskeaan multaan
ja toiselle puolelle pehmeästi kaartuvan hiekkakummun.

- Edith Irene Södergran, suom. Uuno Kailas

Äänestä

On taas hunksi Stadissa, ja on maalla iso kasa pöllejä ja pöllöjä,
on taas kundilla hyvä olo, kun pitkästä aikaa, saa tuijottaa pöllönä töllöä.

SIG/ Metsurin koira.

H.

Äänestä
  • Oho, metsurin hommissa. Se on parasta ajankulutusta mitä tiedän.
    Nykyisin on jäänyt vähemmälle...Mutta kyllä puut vielä nurin saan, taito ei ole kadonnut....

    Äänestä

Lauantaiaamua. Onnea Vilho, Ville, Vili ja Vilhelm.

"Vilho on suomalainen miehen etunimi. Vilhon nimipäivä on 6. huhtikuuta, jolloin on myös Villen, Vilhelmin, Vilin, Viljamin ja Jamin nimipäivä. Suomessa nimi on vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 33 945 miehelle sekä 1900-luvun alussa muutamalle naisellekin.[1]

Vilho on alun perin ollut suomalaisessa kalenterissa muodossa "Wilho".

Tämä muoto on johdatettu nimestä Wilhelm, joka taas on alun perin tarkoittannut puolustavaa soturia tai kypäräniekkaa."
(Wikipedia)

Vilho Vartiainen, tunnettu laulaja..

Äänestä

Huomenta, auringon kajastus on jo näkyvillä vaikka aamu onkin vielä kuin yöpuulla :))

Kuvitteellisia Villejä:

Ville, henkilö laulaja Jonna Tervomaan laulamassa Syksyn sävel -laulukilpailun voittaneessa iskelmässä Minttu sekä Ville (1983)

Ville Puupponen, Leena Lehtolaisen Maria Kallio -kirjojen poliisi

Ville Pyry, laulaja Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä-kirjoissa

Ville Vaitelias, liikanimi Tuntematon sotilas -romaanin Vilho Koskelalle (Vaitelias oli myös Vilhelm I Oranialaisen liikanimi)

Ventti-Ville, Tauno Palon esittämä henkilö Valentin Vaalan elokuvassa Omena putoaa (1952) ( wiki )

Vilho ja Ville nimisiä setiä on ollut molempien vanhempien sisarparvesta.
Tai enohan hän oli äidinpuolelta.

Äänestä

Jatketaan " omassa " ketjussamme ilman musiikkia, nuille kopioille tulee yleensä liukas lähtö :D
Muistan et Heikki ja Kaija oli hieman vanhemmilla päivän puheenaiheena...kuin Kaunarit nykyään :))

Vilho Emil ”Vili” Auvinen (11. marraskuuta 1931 Lohja – 2. elokuuta 1996) oli suomalainen näyttelijä ja teatteriohjaaja. Hänen tunnetuin roolisuorituksensa oli Heikki ja Kaija -televisiosarjan Heikkinä. Auvinen toimi samalla myös sarjan henkilöohjaajana. Kaijan roolissa oli hänen vaimonsa Eila Roine. Roineella ja Auvisella on kaksi poikaa, ohjaaja-näyttelijä Tommi Auvinen ja valo- ja äänisuunnittelija Janne Auvinen. Auvinen esitti Edvin Laineen ohjaamassa elokuvassa Tuntematon sotilas Asumaniemeä.


Lisää löytyy täältä https://www.google.fi/search?hl=fi&client=firefox-a&hs=aqg&rls=org.mozilla:fi:official&q=vili auvinen&revid=1437403104&sa=X&ei=xKRfUb_ROeeC4AS-hIHwBA&ved=0CHkQ1QIoAA&biw=1366&bih=638

Äänestä

Ville Haapasalo, näyttelijä... Useita elokuviansa kuvattu Venäjän
puolella.
Ville Valo, laulajapoika...;)

Entisaikojen näyttelijä oli Vilho Siivola...

Miehen puolen suvussa oli Wille ja Vilho nimet käytössä.
Perinnettä on jatkettu....

Äänestä

Ville on mahtava näyttelijä....Nuoremman sukupolven parhaimpia..

Äänestä

Huomenet.. tänään onnittelen pikkumiehiä nimeltään Jami..ja Vili....sekä Villellekin onnittelut.
Musiikkiakin ois kiva laittaa samalla ....mutta kun täällä on musiikkiallergisia...ei viitsi tehdä allergista reaktiota...heh

Äänestä
  • Joo, ei kannata. Se on hirveetä jos saavat allergisen reaktion. Siinä on vitsit vähissä, jollei ole kortisonia lähellä..

    Äänestä

Oli Siwassa paketti Jauhelihaa, sen pinnalla Joutsen-lippu,
pieni punainen myöskin mainosti, ale sinulle 30 prossaa.

Minä huomasin tänään se paistaa pitää, muuten loppuvat sen päivät,
nautaa, nautaa, kuka sen enää tietää, mitä ihmettä, kummaa se sisältää.

Music/ "Blind faith in Hyde Park 1969"
(Clapton, Baker, Winwood....and Hippies, of course)

H.

Äänestä
  • On se hyvä heti paistaa, ettei pöpöjä tule. Oliko pelkkää nautaa, minä ostan aina sika/nautaa tai nauta/sikaa. Myös pelkkää sianjauhelihaakin olen ostanut, se ei paljon rasvaa tarvitse...
    Tähän vois sit lisätä.. Porsaita äidin oomme kaikki....jne

    Äänestä

  • UPDATE_10190554 kirjoitti:

    On se hyvä heti paistaa, ettei pöpöjä tule. Oliko pelkkää nautaa, minä ostan aina sika/nautaa tai nauta/sikaa. Myös pelkkää sianjauhelihaakin olen ostanut, se ei paljon rasvaa tarvitse...
    Tähän vois sit lisätä.. Porsaita äidin oomme kaikki....jne

    "jyty jne"

    Heevetin porsas, maarina oli helpompi kirjoittaa :)
    Ettei nyvvaan olis niin, että mää syän laadukkaammin?
    Alahan kopioi-liittämään. Vaikka nyt tupeen.
    Emmääkää huono vaihto-ehto ole.

    /watch?v=Xa762ae6U48

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "jyty jne"

    Heevetin porsas, maarina oli helpompi kirjoittaa :)
    Ettei nyvvaan olis niin, että mää syän laadukkaammin?
    Alahan kopioi-liittämään. Vaikka nyt tupeen.
    Emmääkää huono vaihto-ehto ole.

    /watch?v=Xa762ae6U48

    H.

    No kirjota maarina, jos se helpottaa. Kyl mä sen ymmärrän, nimitä vaikka miksi.
    Laadukkaammin, sekin voi tarkoittaa ihan mitä vaan....;)

    Äänestä

Ville Vallgren ja Havis Amanda, pian on Vappu ja valkolakkien armeija, monet haalareissaan, uudehkot. Vanhahkojen myssyt usein jo kellastuneet.
Paitsi jos säilytyspaikka on ostolaatikko sisustettuna.

Sa hurja Vekkuli-Ville! –
Hän markkinoille saa;
hän aikoo viulunsa myydä
ja ostaa rihkamaa.
Mut kun tuli luopua siitä,
suli silmät kyyneliin.
Sa hurja Vekkuli-Ville,
no terve näkemiin!

- Robert Burns (1759–1796), suom. Valter Juva

Äänestä

Kuvitteellisia Vilhoja

Vilho Hannula, hahmo, joka esiintyy Korkeajännitys-sarjakuvissa

Vilho Koskela, hahmo, joka esiintyy Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas

Korkeajännäreitä. Pekos Bil´liä ja ainakin Texas -sarjiksia luettiin velipojan kanssa ´himoomme´ .

Äänestä

Hyvää sunnuntaiaamua. Onnea Allan ja Ahvo. Onnea myös syntymäpäiväänsä viettäville.

"Allan on miehen etunimi.

Allan on kelttiläis-englantilainen nimi, joka on mahdollisesti peräisin Ranskan Bretagnesta. Nimi on merkitykseltään epäselvä, mutta mahdollisesti sen alkuperäinen nimimuoto on ollut Alun ('sopusointu', 'harmonia'). Yhtenä vaihtoehtona alkuperälle on esitetty iranilaisperäinen paimentolaisheimo alanit.

Suomen almanakassa Allan on ollut ensimmäisen kerran 1908-1928 ja uudelleen vuodesta 1950.

Vuoden 2006 loppuun mennessä Suomessa on Väestörekisterikeskuksen mukaan Allan-nimen saanut 18 185 henkilöä ja alle 16 naista.[1]" (wikipedia)

Äänestä

Kuvitteellisia Allan-nimisiä

Allan Quatermain, elokuvassa Allan Quatermain ja kadonnut kultainen kaupunki

Allan Kurma, Fingerpori-sarjakuvan henkilö ( suomisanakirja.fi )

Lueskelin myös Allan -nimestä mm. et mielletään ja on yksi suosituimmista romaniheimomme käyttämistä etunimistä.

Äänestä

Voitto Allan, oli ystävävi veli, ihan supisuomalainen. Komea nimi, minusta.

Liikkumatta korppi siellä yhä vielä, – aina vielä, –
Pallaan valjun kuvan päällä istuu tyynnä paikallaan.
Aavemaisen kiillon luovat korpin silmät pahansuovat,
kun lyö lampun valojuovat linnun varjon lattiaan.
Ja mun sieluni, min varjo lannistaa on lattiaan,
ei voi nousta – milloinkaan.

- Edgar Allan Poe, suonm. Valter Juva

http://fi.wikisource.org/wiki/Korppi

Äänestä

Ensimmäisenä Allan nimestä tuli mieleen 50-luvulla avioitunut Allan Hagert.

"Allan Hagert (27. heinäkuuta 1939 Ulvila – 11. syyskuuta 1999 Helsinki[1]) oli suomalainen liikemies, merkittävän romanisuvun jäsen ja Kalle Hagertin poika. Hän oli naimisissa vuosina 1959–1967 kirjailija Tuula Saarron kanssa. Avioliiton toivottiin kaventavan romanien ja muiden suomalaisten välistä kuilua. Häät olivat oman aikansa merkkitapahtuma ja niitä seuraamaan kertyi tuhansia katselijoita Helsingin Senaatintorille.[2]

Hagert toimi Suomen Romaniyhdistyksen puheenjohtajana. Hän kuoli 60-vuotiaana vuonna 1999 keuhkosyöpään.[1]" (wikipedia)

Äänestä

Tunsin kerran Allan Edwardin, herttaisen vanhan savolaispapan, rauha hänen muistolleen. Hän oli ihminen jonka kanssa synkkasi, harvoin kohtaa näitä sielunkumppaneita. Onneksi kuitenkin joskus.

Markus Allan - Kaipaan kahta sanaa

Äänestä

Yhdenyhtäkään Allania en tunne...Ahvostakin tulee mieleen Eija Ahvo...
Halusin laittaa puumerkkini vaan tänne...

watch?v=5nqXdJnYs6w

Äänestä
  • On aika harvinainen nimi. Ei ole tutuissa näkynyt...

    Äänestä

  • Harvemmin kuulltta Markus Allania löysitkin. ( Kultareitti kutsuu )

    Paappantunut on Markuskin vaan lauluääni pysyy.

    Äänestä

  • rekk. unohtui kirjoitti:

    Harvemmin kuulltta Markus Allania löysitkin. ( Kultareitti kutsuu )

    Paappantunut on Markuskin vaan lauluääni pysyy.

    Kyllä huomasi Iskelmä ohjelmassa esiintyessään, että vanhentunut oli
    hänkin. Paappantunut... Ääni ei tuntunut muuttuneen, yhtä hienosti soi, kuin ennenkin.

    Äänestä

Onnee Allanille olit usein allani.

Äänestä

Hyvä maanantai aamua. Onnea Suoma ja Suometar, sekä tänään syntymäpäiviään viettävät.

"Suoma on suomalainen naisen etunimi, joka on tullut käyttöön 1800-luvulla. Suoman nimipäivä on 8. huhtikuuta. Nimen keksijänä pidetään Antero Wareliusta, joka antoi sen vuonna 1849 syntyneelle tyttärelleen, jota hän piti ”Jumalan suomana lahjana”.[1] Väestörekisterikeskuksen mukaan vuoden 2009 loppuun mennessä 5 262 suomalaista oli saanut nimen Suoma.[2]"
(wikipedia)

Äänestä

Eipä ole nimistä mitään kerrottavaa, Suomettarestakaan viiti, sanotaan et netistä löytyy. Muisto lämpimästä Suomasta joka hipoi 90v vaan järki toimi ja pelit sujui, päiväkerhossamme vuosia sitten. Ihana ihminen.

Lumipyryjä uhkailee telkun säätiedot, vielä on ainakin täälä poutaa.;)

Äänestä

Poutaa on tääl Tampesterin kyljeskii, pittää varman lähtee ulkoilmaileen, ennen kuin taas uutta lunta tulee. Viel kurkkii arska.....)

Äänestä

  • O-a kirjoitti:

    Aurinko paistaa. Onneksi ei ollut toimittajaa paikalla kun saavuin maaliin upealta metsälenkiltä. Polut olivat loistavassa kunnossa.

    http://www.youtube.com/watch?v=SmLsJkeeLGM

    Rupesi se täälläkin paistamaan. Kävin tarkastamassa järven lintu tilanteen. Ketään ei näkynyt, tai sit olivat keskellä järveä.
    Sulanut on jo hurjasti, virtakohta varsinkin. Kyllä vielä sunnuntai aamuna uhkarohkeat pilkkijät olivat jäällä. Vaikka aika tummalta jää jo näytti keskeltä. Hiihtäjiäkin vielä ol muutama, heti aamusta...

    Äänestä

Outoja nimipäiviä...kumpikin..
Rea on tutumpi nimi kuitenkin...ruotsalaisen kalenterin nimipäivistä

Äänestä
  • Mulla ei tuota Rea nimeä näkynyt... Näyttelijä Rea Mauranen tuli mieleen. Harvinaisia ovat nimet tänään...

    Äänestä

Pöllin teko kaatoi miehen, sänky kutsui kaksi päivää.
oli mies ihan vetämättömissä.

Vielä kipee on kurkku, vaikka sitä hyvin lääkittiin,
minkä tuulen liekään tuoma, minkä pöpön suoma.

You Put a Spell on Me/ Barbara Navarrette

H.

Äänestä
  • Nii, piti vaa sanomani, et semmosta se si on, ku liian äkkinäisesti alkaa metsurihommii...

    Äänestä

Suoma oli lähikaupan kauppiastäti lapsuudessa.

Suometar oli Uuden Suomen edeltäjä.

Äänestä

Miksi aina on niin, kun hiki liikkuu, nousee kunto kohisten?
Miksi silloin on olo kuin mädät pöllit, kun on nahka kuiva ja kuumeinen.

Jospa näkisit, miten loistaa taas simäini vilkku, olen märkä kuin uitettu koira.
Vaikka varmana varmasti aamulla tiesin , mua auttaa ei enää missään voira.

Stig - Hiki

H.

Äänestä
  • Niinhän se meneekin, hikoilun kautta tauti lähtee...

    Se on elämää,
    ei sen enempää,
    se on elämää,
    kun sen ymmärtää..

    Äänestä

  • Katselin että onko minun kuumehoureet tässä ketjussa...mut ei olleet ..oli edellisessä..joten ei ainaskaan minulta ole tarttunut ..pöpöt...heh

    Äänestä

Huomasin kalenteristani, että tänään viettää 78v syntymäpäiväänsä 50- luvulla balettitanssija uransa aloittanut Seija Silfverberg. ONNEA!

Äänestä

Suomettaren kosijat, Kanteletar, pieni palanen.

Sorsa suorivi pesäsen,
Muni kultaisen munasen.

Hierelevi, hautelevi,
Muna muuttui neitoseksi,
Mikä neielle nimeksi –
Sorsatarko, Suometarko'?
Ei ole sorsatar soria,
Suometar nimi soria.

Äänestä

Aamua keskusteluun. Pitkään oli estettynä tänne pääsy..
Elias, Eelis, Elis ja Eljas viettävät nimipäiviään, Onnea! Tänään on myös Mikael Agricolan päivä, sekä suomenkielen päivä.

Suru uutisenkin luin netin lehdistä. Pitkän musiikinparissa työskentelyn tehnyt laulaja Kalevi Korpi on poistunut keskuudestamme viime lauantaina. Hänen muistokseen laitan laulunsa musavideoihin.

Äänestä
  • Miksikän lie ollut estetty?

    Eliaksille pitää liputtaa.

    Äänestä

  • -lippu salossa- kirjoitti:

    Miksikän lie ollut estetty?

    Eliaksille pitää liputtaa.

    Eilen illalla ainakin oli koko paikka kiinni päivitysten takia. Aamulla nukuin.

    Äänestä

  • ---------- kirjoitti:

    Eilen illalla ainakin oli koko paikka kiinni päivitysten takia. Aamulla nukuin.

    Vai niin. Minäkin nukuin eilen illalla koska edellinen yö meni valvoessa.

    Äänestä

Oisko ihan huolto hommat ollut kyseessä. Mitään tiedotetta ei löytynyt.
Liputus on kohdillaan..

Äänestä

Elis Mårtensson, urkuri ja säveltäjä paljastui meillekin tutuksi tulleen Lassen isäksi.

Muistetaan musavideoissa ...

Äänestä

Korven kyyneltä vuodattaa opekin, kun addressin kuittasin minäkin,
Suomenkielellä hyvällä lausahdin, Peekeleen Peeseet! kun nimeni kirjoitin.

Vaan enää ei lennellä ärrät saa, ei virrata painokkaat veet,
Eliaksen pyhät teot ja sanat häpeäpaalussa, jopa koulujen ABC-kirjoissa.


http://www.youtube.com/watch?v=51Cum3MQuog

Onnittelut Eliakselle, annoit hyvän perinnön sille koulu-laitokselle, josta minä sain nauttia.
H.

Äänestä

Tyttö kulta vie sänkyni ikkunan viereen, minä kun voin enää katsella,
sitä missä minä aikoinaan saatoin vaellella, hurmassa hurvitella.

Pääni kun toimii vielä, se vierailla voi siellä,
ikkunan toisella puolella, vaeltaa muistoilla vielä.

Katri Helena - Tyttö niin pieni

H.

Äänestä

Iltapäivän aurinkoa kaikille...musiikkimussukoille ja muillekin...mussukoille..

Elias nimestä muistui Elias joka voitti idols-kilpailun ...onko siirtynyt katusoittajaksi takaisin...Näin ..ja kuulin hyvää (suomalaista) katusoittajaa yhtenäpäivänä...

Äänestä
  • lamppu syttyi heti päässä..kun olin näppäillyt tämän... ei se ollut idols

    Äänestä

  • mimmimummi* kirjoitti:

    lamppu syttyi heti päässä..kun olin näppäillyt tämän... ei se ollut idols

    Se oli ohjelma, jossa Linda tuomaroi.

    Äänestä

  • O-a kirjoitti:

    Se oli ohjelma, jossa Linda tuomaroi.

    Guukletin..se oli X-Factor 2010.(mitä me laitettiin leivälle..ennen kun ei ollut flooraa)
    Kaikki löytyy Googlesta.

    Äänestä

Tänään tuli tehtyä toinenkin lenkki. Ilma on niin hieno, ettei malta pysyä sisätiloissa. Joutsenia jälleen kävin vakoilemassa, muttei näkynyt..

Äänestä

Eeles Landströn, seipäällä hyppääjä, muistan nimen lapsuudesta.
Mestari, sai pronssia Rooman Olympialaisissa.


Wäinön äänen Suomi kuuli, tunsi tulen rinnassaan,
Tunsi voiman hengessänsä, tunsi tarmon tahdossaan. –
Mut ei murru mielestänsä, vaikka muuta murtuiskin,
Nimi sen, ku laulun löysi, nimi Elias Lönnrotin.

- Kaarlo Kramsu, usein Suomen synkimmäksi runoilijaksi mainittu.

Äänestä

Aurinkoista keskiviikkoaamua. Onnea Tero, sekä syntymäpäiväänsä viettävät. Anna-Leena Härkönen täyttää tänään 48v Onnea!

"Tero on suomalainen miehen etunimi. Tero ilmestyi Suomen nimistöön 1900–1919 välisenä aikana, jolloin rekisteröitiin yhteensä kolme Tero-nimistä poikaa. Vuosina 1980–1999 rekisteröitiin 5 383 lasta joiden etunimenä oli Tero. 2000–2005 välisenä aikana 159 poikaa sai nimekseen Tero. Kaiken kaikkiaan Tero-nimisiä oli vuoden 2010 lopussa Suomessa 16 145.[1]" (wikipedia)

Äänestä

Onnea Terolle nimi-ja synttäripäivän johdosta.

Äänestä

Huomenta ... katsoin että on tämän vuoden 100. päivä... ei silti tarvi mennä sataa....
hiljaisemminkin ehtii..
Spede Pasanen OLI syntynyt tänään....täyttäisi 83

Speden juttuja olisi voinut linkittää.jonkun hauskan.

Äänestä

Tero Haapala, kuuluisa rikosylikomissari..
Tero Tapala, Tamara Lundin ja Aatos Tapalan poika....

Lenkki tehty, ilma oli kuin "morsian". Saattaa olla, et toinenkin lenkki tulee tehtyä...

Äänestä

Johnny Cash lauloi pojasta nimeltä Sue,
pieni poikanen tykkäsi laulustaan, poika nimeltään Tero.

Hän kekkasi kerran kertoen, minä olenkin Sue-Tero,
vaan ei kielensä vielä kääntyillyt suussa, joten siitähän syntyi suutelo.


Johnny Cash -A Boy Named Sue

H.

Äänestä

"Tero ja minä, olemme ystäviä, tosin täysin erilaisia, tykkäämme eri asioista"

Sitä renkutimme autossa kauan sitten, Vappuna, kun pikku kullallamme oli muovista tehty valkolakki. Jonkin spraypullon korkki, lisättynä lipalla.

Minusta tämän hetkinen tilanne täällä on erittäin omituinen. Me, aikuiset ihmiset olemme kykenemättömiä tekemään oloamme miellyttäväksi. Olemme, kuin jonkin syrjimisen kohteena.
Vaikka valitankin turhaan, saa toki kukin katsella pitkää nokkaansa pitkin, niin sanonpa vaan.
Ei kai ajatteluakin kielletä?

Äänestä

Hyvää huomenta. Onnea Verna ja Minea. Tänään viettää 65v syntymäpäiväänsä Jori Sivonen, musiikin monitoimimies. Onnea!

Äänestä

Kaunista, aurinkoista huomenta.

Paljon onnea Mineat sekä Verna.

Äänestä

Verna

Verna on suomalainen naisen etunimi. Verna on feminiinimuoto latinan sanasta vernus ’keväinen’ ( wiki )

Huomenta, Onnittelut päiväänsä juhlijoille. ♫ ♪

Äänestä

Kiersi Verlan niityillä Verna, poimi kukkasen sieltä ja täältä,
kulki kotia kohti kun nippu oli valmis, kaunis kätensä kantoi sitä.

Oli kimpussa kukkia kaikenlaisia, joukossa myöskin Saniaisia,
sieltä seasta pilkotti hassu naama, Hiirenvirnalla muikea virne.


Virna Lisi- How to Murder Your Wife dance

H.

Äänestä

"Minea

Järisyttävässä nousukiidossa oleva Minea singahtanee suosituimpien tytönnimien kärkikastiin lähiaikoina. Nimi on annettu tähän mennessä 1 453 tytölle ja yhdelle pojalle, joista 1 257 tyttöä (ja yksi poika) ovat syntyneet 2000-luvulla. Vuonna 2009 sen sai 228 tyttöä; kuluvana vuonna nimi on annettu jo 50:lle. Lisäksi kirjoitusasulla Minéa on 26 kantajaa.

Ensimmäisen Minean vuodeksi Väestörekisteri ilmoittaa 1946, vuosi Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen ilmestymisen jälkeen. Esikuvana on mitä luultavimmin juuri Waltarin kirja, sillä kirjailijan tiedetään kehitelleen nimen omatoimisesti, mahdollisesti kreikkalaisen kuningasnimen Minos feminiinimuodoksi. (Minos lienee alkuaan ollut tittelinimi "kuningas, faarao".) Sinuhessa Minea on kaunis kreetalainen tyttö, joka myydään orjaksi Babylonian kuninkaan haaremiin. Sinuhe auttaa häntä pakenemaan ja rakastuu häneen; seuraa traagisia juonenkäänteitä.

Vuosi 2008 oli Waltarin juhlavuosi – kirjailijan syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta. Juhlavuosi on saattanut nostaa esille myös Waltarin tuotantoon liittyviä etunimiä. Todennäköisempää kuitenkin on, että moni nyky-Minea on saanut nimensä golfari Minea Blomqvistilta (s. 1985). Nimi-innovaation leviämiseen on varmasti vaikuttanut suositun urheilijan positiivinen imago.

Minea on toki pantu merkille myös kalenterimiesten toimesta: se sai oman nimipäivän vuoden 2010 almanakkaan. Minea juhlii 11. huhtikuuta yhdessä Vernan kanssa.

Mineasta odotetaan, ellei aivan uutta Minnaa, niin suosiossa hyvinkin Emilian ja Julian manttelinperijää. Kolmitavuisuudesta huolimatta Minea valitaan usein juuri ensimmäiseksi etunimeksi. Tyttöjen nimissä on viime vuosikymmeninä suosittu "latinalaisen" oloisia -ea/-ia -päätteitä. Sama trendi näkyy muuten myös (liike)laitosten nimissä: Laurea, Auria, Aktia, Nordea, Destia, Leonia, Altia, Telia... Nykytytöillä suositut Linnea, Nea, Mea, Lyydia, Lumia, Olivia koetaan tyylikkään klassisiksi nimiksi. Monet niistä kulkevat samassa muotiaallossa kuin Minea, ovat sen suosion edeltäjiä ja siihen vaikuttaneita. Etenkin äänne- ja tavurakenteeltaan läheisen Linnean suosio näyttää kulkevan samankaltaisia latuja; tunnetaan myös verrattain yleinen sekamuoto Minnea (0/127; Minnéa 0/9). Erona moneen tämän trendityypin nimeen on kuitenkin se, että Minea on uusi nimi, joka ei ole ehtinyt vakiintua esimerkiksi sukujen käyttöön.

Minea on muualla maailmassa lähes tuntematon. Ruotsiin se on lainautunut Suomesta vähäisessä määrin: tuore tilasto kertoo naapurimaassamme nimetyn 162 Mineaa. " (wikipedia)

Tämä nimi on niin uusi, ettei ole ketään Minea nimistä vastaan kävellyt. Onkin vasta 2000-luvulla saavuttanut suosion..

Äänestä
  • "jytkyni"

    Et kai vaan ala nimi-saarnaajaksi, ethän lutukka?
    Ala vaan kirjoittamaan minulle pikkuisia, lyhyitä lempi-kirjoituksiasi.

    Minä tunnen yhden Minnan.
    Kaverini avokki oli pari vuosikymmentä.
    Alkuaikoina, kun pimatsu oli ihqu-timmissään, sain kutsun mökilleen.
    Ja niin vain kävi, että neito levitti huovan nurmikolle, riisui itsensä pikkuhoususilleen ja asettui autinkoon levolle, seljälleen.
    Yllätävää, vain ei minulle kovinkaan uusi kokemus.
    Vilkaisin kaveriani, hän ei ollut moksiskaan.
    Minä siirsin itseni ja käteni turvallisen matkan päähän.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "jytkyni"

    Et kai vaan ala nimi-saarnaajaksi, ethän lutukka?
    Ala vaan kirjoittamaan minulle pikkuisia, lyhyitä lempi-kirjoituksiasi.

    Minä tunnen yhden Minnan.
    Kaverini avokki oli pari vuosikymmentä.
    Alkuaikoina, kun pimatsu oli ihqu-timmissään, sain kutsun mökilleen.
    Ja niin vain kävi, että neito levitti huovan nurmikolle, riisui itsensä pikkuhoususilleen ja asettui autinkoon levolle, seljälleen.
    Yllätävää, vain ei minulle kovinkaan uusi kokemus.
    Vilkaisin kaveriani, hän ei ollut moksiskaan.
    Minä siirsin itseni ja käteni turvallisen matkan päähän.

    H.

    Mitäs pahaa nimi-saarnaajassa on. Ei kiellettyä...

    Äänestä

Minea..yksi tulee mieleen.. tämä golfari Minea.. ja Vernasta lasisarja..Iittalan

Minja nimisen pikkutytön tunnen.. onkohan hänellä nimipäivää ollenkaan.

Äänestä
  • Onpa tullut vastaan montakin tuttua Mineaa ja muutama Verna- niminenkin.
    Kauan, kauan sitten tutustuin yhteen Tinja-nimiseen, Pinjoja tiedän useammankin, samoin ainakin yhden Minjan.

    Äänestä

  • mimmimummille

    Kyllä Minjalla nimipäivä on. Minja on annettu nimeksi nykyisin lähes 1500 lapselle, kertoo Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu.
    Tinjoja n. 900.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Minja

    Äänestä

Juicella on biisi Minea. Vernaa löytyy yksi ihan omassa suvussa. Vernasta tulee mieleen Myrna, ja siitä vanha, monien maalaisemäntien maitotileillä ostama kahvikalusto, kaunis.
Olga Osol halusi sarjalleen elegantin nimen elegantin näyttelijä Myrna Loun mukaan.

Uusimmat kupin eroavat hieman alkuperäisistä, silminnähtävästi, vaikka olisi klasillinenkin.

Äänestä

Sumuista perjantaita. Lämpöasteita heti aamusta. Tänään onnittelut saavat Julius ja Julia, sekä syntymäpäiviään viettävät.
Julius ja Julia ovat alkujaan Latinalais peräisiä nimiä.

Edu Kettunen viettää tänään 52v syntymäpäivää, ONNEA!

Äänestä

Onnea Juuli ja Juliat

Äänestä

Muistuipa mieleen tämä loru Juliukselle:

"Aleksille taikinaa,
Aleksille taikinaa,
Aleksille taikinaa
ja Juliuksellelle voita.
Kyllä se Julius tulla saa,
kyllä se Julius tulla saa,
kyllä se Julius tulla saa
kun se on nii nätti poika."

Äänestä

Onhan nimiä Julius, Julia, Janna, Juliaana, yhden iäkkäämmän Julian tunnen, en muuta. Onnittelut jokaiselle.

The Beatles-Julia, täytyy hakea tuonne musavideoon soimaan.

Äänestä

"Alea iacta est"

Onnea Julius G. C., tosin taitaa tulla liian myöhään.

Juliaana kun kalenterin kuntoon laittoi,yliopisto sitä vuosia taittoi,
vieläkin meillä, maailman teillä, ihmiset kalakelit tarkistaa.

Too Late For Goodbyes - Julian Lennon

Soundi kuin isällään nuorena.

H.

Äänestä

Rakas pappani oli Julius, miehistä parhain ja viisain.

Kukko:
»Hanhi rukka,
punasukka,
miks noin rumast’ astuskelet,
hompsis, hampsis haasottelet?
Katsos kuin mä kepsutan,
vikkelästi viipoitan!»
Luikahti järveen,
hanhi toisten parveen,
liukkahasti liikkui,
kepeästi kiikkui,
niinkuin taivahalla kuu.
Hanhi:
»Tule tänne, suurisuu!
Koeta täällä kepsutella,
veden päällä viipoitella!»

- Kukko ja hanhi, Julius Krohn (1835–1888), kirjailijanimeltä Suonio

Äänestä

Romea ja Julia-näytelmässä Julia on kahta viikkoa vaille 14-vuotias, kertoo Wikipedia.

Se itä on, ja Julia aurinko! —
Oi, nouse, kaunis aurinko, ja surmaa
Tuo kade kuu, mi kalvas kaihost' on,
Kun sinä, hänen piika-neitsyensä,
Hänt' olet monta vertaa ihanampi

-Shakespeare, suom. Paavo Cajander

Äänestä

Onnittelut soitin juuri maailman ihanimmalle Julialle....

Palstalla on "lätistynyt" tunnelma

Äänestä
  • V-lätsähtäneen odottavan pytyttävä on tunnelma, linjuriautossa tässä.

    Uskoton ja petollinen Juulia, Hj. Nortamo

    Mutta joka kerta mastohon kun kiipesin
    ja kun puuvenprammiraa’alla mä keikkuilin,
    kun mä kärsiä sain myrskyjä ja tuulia,
    niin mä huokailin: sä oma rakas Juulia!
    Hiiohoo, hiiohei, nyt hurrataan.
    Me lähdemme Saksaan ja Espanjaan!
    Hiiohoo, hiiohei, ei surrakaan,
    vaan hiiohei, nyt hurrataan.

    Pakko laittaa toinen, käsittämätöntä kieltä, Raumaa.

    Kaad liiveihis ryypp
    hyväs seoras vaikk kaks,
    ja kolmaski viäl
    jos snuu veres om baks.
    Älä ussemppa kaad
    ann menn siut suu,
    sill muuton gäy nii
    ett se ryypp kaata snuu.

    Saankohan minä mykistystuomion?

    Äänestä

  • jäänodottamaan kirjoitti:

    V-lätsähtäneen odottavan pytyttävä on tunnelma, linjuriautossa tässä.

    Uskoton ja petollinen Juulia, Hj. Nortamo

    Mutta joka kerta mastohon kun kiipesin
    ja kun puuvenprammiraa’alla mä keikkuilin,
    kun mä kärsiä sain myrskyjä ja tuulia,
    niin mä huokailin: sä oma rakas Juulia!
    Hiiohoo, hiiohei, nyt hurrataan.
    Me lähdemme Saksaan ja Espanjaan!
    Hiiohoo, hiiohei, ei surrakaan,
    vaan hiiohei, nyt hurrataan.

    Pakko laittaa toinen, käsittämätöntä kieltä, Raumaa.

    Kaad liiveihis ryypp
    hyväs seoras vaikk kaks,
    ja kolmaski viäl
    jos snuu veres om baks.
    Älä ussemppa kaad
    ann menn siut suu,
    sill muuton gäy nii
    ett se ryypp kaata snuu.

    Saankohan minä mykistystuomion?

    " Nämä poikki o vast, meit en lak kehumast...
    em met fundeeras stää nämä poijat ja mää, hääräs juur niingon
    doukk häärä kingus..".. meni muuten vähän aikaa ennenkuin ymmärsin tuota tekstiä..ja sentään suomen kieltä.

    Nortamon on myös Kai muistat kannella kun fregatin.

    Äänestä

  • mimmimummi* kirjoitti:

    " Nämä poikki o vast, meit en lak kehumast...
    em met fundeeras stää nämä poijat ja mää, hääräs juur niingon
    doukk häärä kingus..".. meni muuten vähän aikaa ennenkuin ymmärsin tuota tekstiä..ja sentään suomen kieltä.

    Nortamon on myös Kai muistat kannella kun fregatin.

    :)) On ne melkoisia raumlaissi jaarituksi. Enemmän tuntuu virolta, kuin suomelta.
    Tätä en tajunnut 'jos snuu veres om baks' tuosta ryyppylaulusta.
    Vielä pätkä Nortamoa kiellon päälle.

    Ja hiusrusting täynn valla neoloi ja naoloi,
    Om börröseks poldett ja jakkaust vaill.
    Ja treijuis o rihmoi ja nuori ja paoloi.
    Hek kaupungilaisiks jo ruppeva maill.

    Äänestä

  • jäänodottamaan kirjoitti:

    :)) On ne melkoisia raumlaissi jaarituksi. Enemmän tuntuu virolta, kuin suomelta.
    Tätä en tajunnut 'jos snuu veres om baks' tuosta ryyppylaulusta.
    Vielä pätkä Nortamoa kiellon päälle.

    Ja hiusrusting täynn valla neoloi ja naoloi,
    Om börröseks poldett ja jakkaust vaill.
    Ja treijuis o rihmoi ja nuori ja paoloi.
    Hek kaupungilaisiks jo ruppeva maill.

    On se vaikkia giäl...ei taida enää Raumalaiset noin puhella.....

    Tarkoittaskos se ..jos snuu veres on baks..että jos sun veres on vahva niin kestät vielä kolmannenkin ryypyn...

    Äänestä

  • mimmimummi* kirjoitti:

    On se vaikkia giäl...ei taida enää Raumalaiset noin puhella.....

    Tarkoittaskos se ..jos snuu veres on baks..että jos sun veres on vahva niin kestät vielä kolmannenkin ryypyn...

    Kenpä tietäis' sen? :))
    Olisi joku raumatologi kääntämässä.

    Äänestä

eikö koskaan tule mieleen, mitä järkeä on muistella menneitä ja tuntemattomia.siinä sitä on elämän turhuus ja tyhjyys jos tämä täyttää päivä'n?

Äänestä
  • Ihminen, joka ei tunne historiaansa, ei tunne itseäänkään. Missä on järkeä, onko missään?

    Äänestä

Sateista lauantaiaamua. Onnea Tellervo ja Etel. Onnea myös syntymäpäiväänsä viettäville.

Tellervo Koivisto, presidenttimme puoliso... Lienee tunnetuinpia päivän sankareita.

Äänestä

Kalevalassa paimen pyytää Tellervoa avuksi karjan kaitsemiseen:

Tellervo, Tapion neiti, metsän tyttö tylleröinen,
utupaita, hienohelma, hivus keltainen, korea,
jok' olet karjan kaitselija, viitsijä emännän viljan
mieluisassa Metsolassa, tarkassa Tapiolassa!
Kaitse karja kaunihisti, viitsi vilja virkeästi! ( wiki )

Onnittelut nimipäiviään viettäjille.

Äänestä

Ethel ja Theodore kävelivät käsikkäin rannalla, Lokki lensi, parvi kirkui,
katsoi Teddy tytärtään iloissaan. Osti lapselleen nalle-karhun, sai teostaan Nobelin.


John Lennon - Give Peace A Chance (Original Video Tape)

H.

Äänestä

Sateen raikastama ihana lenkkeilyilma, lämminkin..

Vesisade hiukset kastoi,
sinä puutuit viereltäin.
Vesipisaroiden lauluun
askelet asfalttiin...

Äänestä

"jukumaarina"


"Sain hetken kulkea vierelläis, kaatosateessa kun polkumme yhtyi,
et tiennyt minua, en tiennyt sinua mutta sieluni koski kuohui.

Sinä kuljit toiseen suuntaan, minun polkuni johti toiseen,
seisoin hetken, vesi valui silmissäin, itku?, ilo? sinä syy olit moiseen"

Seija Karpiomaa - Olet kohtaloni

H.

Äänestä

Tervehdys...leipominen on helppoa nykyisin...laittaa vaan bullat uuniin....pakastealtaasta...ja hyvä tuoksu täyttää kodin... kaneli-omena-vanilja..

Äänestä

Yhtään ainutta Tellervoa en henkilökohtaisesti tunne.

Hän huntua heittää ja häilähtää,
hän vierii ja väijyy ja väikkyy,
hän milloin vierellä virnakoi,
taas milloin loitolla läikkyy.
Näet veitikka on
tytär hongikon
ja tanssi on luontoa Tellervon...E. Leino

Äänestä

"Lapsen vahdin" homma tehty, nyt vapaa ilta.
Saunaan ja tv ääreen. Mukavaa lauantaiehtoota kaikille.

Äänestä

"Hän hitsaa, keittää, huulta heittää" Telakan Tellervo

Äänestä

Mistä tietää et on viikonloppu...Siitä kun perskärpäset alkaa sotkea joka ketjua tyhmine kommentteineen. Eiks teil raukoil oo muuta tekemistä.
Voi voi, pienet on ilot..

Äänestä
  • ja sä tiedät mikä on viksuu=kopsata valmiita sanoja :DDD muutama mummu päsmäröi tääl nii ko omistas koko paikan

    Äänestä

  • ikärasite??? kirjoitti:

    ja sä tiedät mikä on viksuu=kopsata valmiita sanoja :DDD muutama mummu päsmäröi tääl nii ko omistas koko paikan

    mitä sä oikeesti haluat sanoa, muuta kuin riidellä??

    Äänestä

Tosi viksuu, siinä yks perskärpäne. Heti ku ylläpito lähtee nää paskakärpäset johtaa koko palstaa kommentteineen. RASITE!

Äänestä

Hyvää sunnuntaiaamua, sumuinen on vielä ilma. Toivottavasti selkiää.
Tänään saa onnittelut Taito, ruotsalaisessa kalenterissa on tänään Ruben..

Taito Vainio oli harmonikan mestari, ainoa jonka tämän nimisen tiedän.
Joillakin on taito hyppysissä...

Äänestä
  • Itsehillintää on taito olla huonolla tuulella
    niin ettei kukaan huomaa sitä.

    Ivar Wallensteen

    Tyhmyys
    on tarttuvista taudeista pahin

    Tommy Tabermann

    Ei muuta tälläkertaa :)))

    Äänestä

Mää onnittelen kaikkii loppuvuonna nimisyntymäpäiviään viettävii nii ei tartte ennää allakka plarata.

Äänestä
  • Onko sinulta kysytty jotakin?

    Äänestä

  • plaraile hitoille kirjoitti:

    Onko sinulta kysytty jotakin?

    Saaks tähän aloiukseen kirjoittaa vasta sit kun jotain kysytään? Olette melkosia päälliköitä kun luulette omistavanne palstan ja avoimiin ketjuihin voi kuka vaan osallistua. Kirjottasit ees rekatulla.

    Äänestä

  • melkosia ämmiä ootte kirjoitti:

    Saaks tähän aloiukseen kirjoittaa vasta sit kun jotain kysytään? Olette melkosia päälliköitä kun luulette omistavanne palstan ja avoimiin ketjuihin voi kuka vaan osallistua. Kirjottasit ees rekatulla.

    Ethän sä koskaan edes lue tätä ketjua HAHAHAHA

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Ethän sä koskaan edes lue tätä ketjua HAHAHAHA

    Ootko selvännäkijä??????

    Äänestä

  • melekosia ämmiä kirjoitti:

    Ootko selvännäkijä??????

    Jaahas ja taas on paskokärpäset langoilla. Laittakaa ihmees musiikkia, sillähän se ketju poistoon lähtee. Jos ei oo mutta sanottavaa kuin toisten moittimine, niin on parei pitää suusa supus, ettei ruppee hampaihi vihloo. Ku käy läpi veto, nii kylymä tekköö pahhaa.
    Köyhä on anti teillä...

    Äänestä

  • melekosia ämmiä kirjoitti:

    Ootko selvännäkijä??????

    Tyhmyys
    on tarttuvista taudeista pahin

    Tommy Tabermann

    Äänestä

Tunnen yhden Taito-nimisen Tampereelta.

Äänestä

Suosikki runoilijani :

"Ystäväni ne jotka etsivät
yhtaikaa myrskyä ja rauhaa
eivät löydä perille
kulkematta käsikädessä
miten kaukana
toisistaan kulkevatkaan," ( Tommy Tabermann)

Äänestä

Taito määrää sen, mitä kykenee tekemään.
Motivaatio ratkaisee, mitä tekee.
Asenteesta riippuu,
kuinka hyvin sen pystyy tekemään.

( ei nimellistä )

Taito -nimestä ei ole paljonkaan netissä ...tähänpäivään.

Äänestä

Taito-lehti kannustaa tekemään käsillään.

Taito = Käsi ja Taideteollisuuskeskus Verkaranta, Tampereella...

Äänestä

Kuljen kaukana sinusta tuuli vain, tuoksusi sieltä kantaa,
mitä muutakaan tuulonen tuoda voisi, aatoksein siellä kun vaeltaa.

Minä viimeisen hetkemme muistan ja koskaan, en mielestäin pois sitä saa,
hiuskiehkuras painan poskeillein, sekin kun tuoksuas mulle antaa.


Eero ja Jussi & The Boys - Tuuli Kuiskaa Vain

H.

Äänestä

Vanha sananlasku: "Ei taitoa ilman saa täitäkään kiinni"

Äänestä

Uudempi sananlasku:

Taito tappaa myös Tallinnan tuliaiset,
samoilijat Somalian, Karvaiset Kirgisian aroilta.
Pöpöt nenässä Aasialaisen.

Tiettävästi syntynyt jossain päiväkodissa tai lasten-tarhassa.

H.

Äänestä

Taito Mäkelä, näyttelijä, veljensä Toivo, näyttelijä. Veljekset kuin ilvekset, hyvin samanoloiset, miekkoset.

"Monta on kaunista, monta on hyvää,
vain yksi on parasta, tunnetta syvää.
Suuri on ihme, myötäelämisen taito,
se on vain ystävällä, kun sydän on aito."

Äänestä

Kastemato heräili horroksestaan, tunsi limansa pahasti ohentuneen,
silloin lorahti kylmää vettä sen niskaan, routareikä jossain lirahti.

Jaa on taaskin koittanut kevät sille, tuolle vanhalle, tutulle reitille ,
jota kaivanut olen useasti, yhtä jalkaa on kiva oikoa makeasti.


Agents & Eero Raittinen - Rakkaudelta näyttää, hitto vie

H.

Äänestä

Taito...näytä meille elämisen taito..
romantiikkaa ja rakkautta vähäsen peliin...ei tosikoille..

Rita Hayworth-Sway dancing-

Äänestä

Laura oli mielestäni paras.

Äänestä

Taito-nimeä, samoin kuin vaikka Jaloa, kutsutaan hyvenimiksi, kuvaavat ominaisuuksia, joita omalle lapselle toivotaan.

"Aikaansaamisen jalon taidon lisäksi hallitse myös se jalo taito, että jätät asioita tekemättä. Elämän viisaus muodostuu epäolennaisuuksien eliminoimisesta."
— Lin Jutang

Äänestä

Ketjusta on poistettu 48 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10195311 kirjoitti:

Tänään viettää nimipäiväänsä Pentti. Onnea heille kaikille. Katolisen kalenterin mukaan on tänään Benedictus nimipäivän viettäjä.
Wikipedian mukaan 59155 miestä on saanut Pentin nimekseen, sekä muutama nainen.

Tunnetuinpia on presidenttimme puoliso Pentti Arajärvi. Onnea hänelle.

Tänään oli syntynyt naapurimaan suuri laulaja Georg Ots.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu