Kyse on isoisäni perukirja kuluista, eli isoäitini vaatii minulta rahaa; esim. hankkimastaan virkatodistuksestani? Olen yksi rintaperillisistä, isäni on kuollut. Kuulemma mitään ei mene jakoon, ilmeisesti ovat tehneet testamentin,ns. toinen perii toisen. Minun mielestä perukirja kulut tulee vähentää kuolinpesän varoista..? Voi olla että olen väärässä. Aika jännä juttu, en tule perimään mitään, vaan joudun maksamaan?? :O
Perukirja kulut
Lapsenlapsonen
7163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mummosi koettaa sahata sinua linssiin tai sitten hän ei vain tiedä kuinka asiat menevät.
Lapsilla on oikeus vaatia lakiosaansa, joka on puolet ilman testamenttia tulossa olleesta perinnöstä. Kuvittelisin, että vaikka isäsi on kuollut myös te sijaantulleet perilliset voitte sitä vaatia. Joku minua fiksumpi varmasti voi paremmin kommentoida tähän. Tietenkin voitte jättää vaatimuksen myös tekemättä, jolloin teille kuuluva osa menee testamentin mukaisesti isoäidille.
Mutta kulut menevät kyllä kuolinpesän varoista. Tosin jos kuolinpesän varat ovat kiinni esim. asunnossa, eikä konkreettista rahaa ole laskujen maksuun, voi mummo tai vaikka sinä maksaa ko laskut omasta pussista. Silloin, kun lopulta asunto joskus menee myyntiin voi rahat vaatia takaisin ennen omaisuuden jakoa perillisten kesken. Oma äitini teki aikanaan juuri näin, maksoi isän hautajaiset ym. kulut itse ja muutaman vuoden kuluttua, kun talo myytiin äiti sai ensin päältä pois pesän kuluihin käyttämänsä rahat, loppu ositettiin hänelle ja jaettiin perintönä meille lapsille.
Perunkirjoituksen kulut menee pesästä. rintaperillisellä on oikeus vaatia lakiosaa, eli puolta siitä mitä saisi ilman testamenttia.
Kiitos vastauksista! Jotenkin tuntuu ''hävyttömältä'' alkaa vaatimaan sitä lakiosaa...isovanhempieni omaisuus menee jakoon viimeistään sitten kun isoäidistä aika jättää, enkös minä sitten saa sen minulle kuuluvan osan (vaikka en nyt hae sitä lakiosaa?)
Et saa. Isoisäsi osuus jaetaan nyt ja jos se on testamentattu jollekin muulle, niin se menee, jollet vaadi lakiosaasi isoisäsi perinnöstä.
Kun isoäitisi kuolee ja jos itse vielä olet silloin elossa, niin sitten jaetaan isoäidiltä jäänyttä osaa.
Virkatodistus maksaa n. 5 euroa, eli aika pienestä on hommat kiinni teidän suvussa. No vaadi sitä lakiosaa niin saat ehkä tuon maksettua.
Totta! Isoäitini on niin pihi ettei tosikaan! Sen takia heille sitä omaisuutta on kertynytkin. ;)
Ja tämä onkin periaate kysymys, haluan että asiat menee oikealla tavalla...