Auringossa

Aurinko varhain herää,
myöhään valvoo.
Luonto voimaa kerää.

Aurinkoa palvoo
katuvarren lumi tumma
kohotetuin sormin.

Auringon voima kumma
elämää uutta virittää.
Tiainen ylittää jo normin,
laulu puron lailla lirittää.
12115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

lumikelloilta ja narsisseilta
loppuvat jo piikit aamujen kammasta
kuulen hiljaista manailua
metrisen kinoksen alta
-kuulisimme jo kevätsateen ropinaa
olemme kuulolla mene jo talvi mäkeen
ne hihkuvat maan alla

Äänestä
  • Hauska vastausruno sinulta tykkäsin oikein. Mitä enemmän saa eri elementtejä, kuten huumoria mukaan runoon, sitä parempi. Tietysti on runoja joihin ei hulluttelu sovi, mutta kevät, ah kevät!

    Äänestä

Hieno loppusoinnullinen ja niin, ah ihana kevät taas tulossa !

Äänestä
  • Hei K-M, kiitos huomiosta! Ainakin kevään tulo on aina hienoa, vaikka vähän myöhässä onkin. Kevät virkistää runosuontakin ja mitallinen sopii siihen mielestäni hyvin, varsinkin kun on siihen vähän tottunut.

    Äänestä

Hienoa Tee.. Taitaa olla ensimmäinen runosi, jonka olet riimitellyt näin. Luulin ensin, että olet vallan hylännyt loppusoinnun. Jatkathan samaan tahtiin kevään edetessä.

Äänestä
  • Hei *m*, kiitos kommentista ja kannustuksestasikin. Tosin olen varmaan ennenkin kirjoittanut tällaista "epämuotoista" riimillistä, ehkä vähemmän vain. Nuorena kirjoitetut eli vanhimmat ovat kyllä tiukkaan muotoon pakotettuja. Uusimmat sitten usein vapaampia ja itse muotoiluja.

    Äänestä

Kaunis kevätruno luonnolle, eikä mikään ihme
kun on se taito sieltä noita runoja vetäistä..

Kiitos tee..

Äänestä
  • Kiitos Onija sanoistasi. Jos runo keväälle on kaunis, on sen tarkoitus lähes saavutettu. Minullakin kyllä runot syntyvät, jos ovat syntyäkseen, ei muuten.

    Äänestä

  • tee. kirjoitti:

    Kiitos Onija sanoistasi. Jos runo keväälle on kaunis, on sen tarkoitus lähes saavutettu. Minullakin kyllä runot syntyvät, jos ovat syntyäkseen, ei muuten.

    Sinä kallis Ystäväni..pieni o piisaa...
    enkä nyt euroilla laske..

    tulee varmaanki sydämmestä..

    kakspiikkinen juttu tämä ´runoilu´..
    ainakin minulla..

    toisinaan tusina..viime aikoina ei mittään..

    Äänestä

  • onija kirjoitti:

    Sinä kallis Ystäväni..pieni o piisaa...
    enkä nyt euroilla laske..

    tulee varmaanki sydämmestä..

    kakspiikkinen juttu tämä ´runoilu´..
    ainakin minulla..

    toisinaan tusina..viime aikoina ei mittään..

    Anteeksi epähuomioni, onija. Kaipa sen nimimerkin ottaa ikään kuin erisnimenä ja kirjoittaa sen mukaan. Kaipa se runoilu on kaikilla ajoittaista, kaikki vaikuttaa, oma mieliala niin kuin ulkonaisetkin asiat. Väliin tauko on pitkä kuin nälkävuosi.

    Äänestä

Hei upeita kirjoituksia. Annan teille ositteeni minnavi.123kotisivu.fi. Kirjoitan sinne, jos joku haluaa mennä sivuille. Kiitos.

Äänestä
  • Hei Minna, vilkaisin runojasi, olivat ihan kauniita. Ja vaikka oma blogi onkin vapaa ulkopuolisista häiriöistä, siltä puuttuu elävä keskustelu ja kommentointi, jota löytyy tällaiselta runopalstalta. Ja tänne uusia runoilijoita mahtuu, jos haluat kokeilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tee. kirjoitti:

Aurinko varhain herää,
myöhään valvoo.
Luonto voimaa kerää.

Aurinkoa palvoo
katuvarren lumi tumma
kohotetuin sormin.

Auringon voima kumma
elämää uutta virittää.
Tiainen ylittää jo normin,
laulu puron lailla lirittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu