Verot

Saihan nuo riihensä puitua.

Mitä tässä lueskellut tietoja, aika löysä lopputulos. Sellaista hienosäätöä. Ide on tietenkin tuttu, otetaan jostain verorahoja pois ja maksetaan niillä muita menoja. Siis kosmetiikkaa, kuten ennenkin.

En ole puolesidonnaisesti sitoutunut. Nyt vaan kerrankin hämmästyttävän samaa mieltä Timo Soinin kanssa. "Ei asiat tule kuntoon nostamalla karkin tai kossun hintaa".

Näin kansalaisen, veronmaksajan näkökulmasta, se ja sama koko asialle. Mä en saa yhtään enenpää yhtään mistään, pikkasen enenpi pitää maksaa veroja, siis nimenomaan välillisiä veroja.

Miksikö sitten narisen asiasta. No just sen takia, että maksamista tulee vähän enenpi, vastineeksi ei saa yhtään mitään.

Onhan noita, tupakki, viina, karamelliveroja. Ne on kuitenkin sellaisia, että niitä maksamasta pääsee, jos ei niitä tuotteita käytä. Sähköveron korotus on paha asia. Se koskee monia. Eurosummat tietenkään ei ole valtavia. Mutta sähkölamppua tarve polttaa joskus, ruokaakin kivempi tehdä sähköliedellä kuin nuotiolla pihalla, talvella mukavampi olla lämpöisessä kuin pakkasessa.

Ja edelleen, asia on taaskin takakiero. Kas kun kaukolämpö loppuu, vesi lakkaa kulkemasta, pensapumput toimimasta, jos sähköä ei ole.

Asia tuli tapetille pikkasen budjettiriihtä ennen, MOT- ohjelmassa. Siinä tosin lähestymistapana oli turvallisuus ja maanpuolustus. Mutta miten liekin sattunut, muutaman päivän päästä päätettiin korottaa sähköveroa, joka vaikuttaa kaikkiin kansalaisiin.

Pitänee tehdä kansalaisaloite, että lapsilisiä, eläkkeitä ja asumistukia leikataan. Lisäksi ajattelin vaatia, että lääkkeitten ja laitoshoidon omavastuuosuuksien maksaminen lopetetaan. Samaten koululaitos yksityiseksi ja maksulliseksi. Päivähoito yhteiskunnan maksamissa laitoksissaq lapsille lopetettava, sekä kirkoille ohjattava yhteisövero lopetettava.

Meinaan vaan, jo alkais yllättäen olla valtion kassassa rahaakin.

Kommentit aloitukseen voi lähettää tälle kertaa Sosiaalidemokraattien puoluetoimistoon Jutta Urpilaiselle.

=DW=
1265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jutalta tuli pikavastaus: "sähköposti täynnä emme ota uusia viestejä, olen lomilla asioita hoitaa puoluetoimisto".

Äänestä

VAIN pri vuotta EHDOLLISTA tuollaiselle roistolle!

>>Parikymppinen lahtelaismies on syytteessä kolmesta ryöstöstä ja yhdestä ryöstön yrityksestä, joihin hänen epäillään syyllistyneen noin puolentoista kuukauden aikana Lahdessa.
Mies myönsi teoista yhden. Hän on ollut juttujen vuoksi vangittuna pari kuukautta.

Marraskuun lopulla mies seurasi Lahden keskustassa myöhään illalla olkalaukkua kantavaa bussikuskia. Hän löi noin 60-vuotiasta kuskia putkella tai kalikalla useita kertoja päähän ja vei laukun. Syytetty tunnusti ryöstäneensä kuskin.

Joulun aatonaattona mies seurasi noin 60-vuotiasta laukun kanssa kulkenutta naista keskikaupungilla. Ryöstäjä tempaisi laukusta, mutta nainen ei luovuttanut sitä, vaan kaatui ja raahautui useita metrejä hangessa. Laukku lähti miehen matkaan vasta kun hän potkaisi maassa ollutta naista olkapäähän. Mies kiisti teon.

Tammikuun puolessa välissä lahtelaismies meni kauppaan kaverinsa kanssa. Kaverin reppu tungettiin täyteen lonkeroa ja tämä käveli kassan ohitse, mutta sai peräänsä liikkeen vartijan, joka otti lonkerovarkaan kiinni.

Parikymppinen ryöstäjä vapautti kumppaninsa ja yritti kuristaa vartijaa. Mies myönsi painineensa vartijan kanssa.

Ryöstön yritystä koskevassa syytteessä on kyse noin 6 000 euron kultaketjusta, joka oli lähes 70-vuotiaan miehen kaulassa. Mies houkuteltiin parkkihalliin ja lyötiin yhdellä nyrkiniskulla tajuttomaksi.

Ryöstäjällä oli apunaan kaksi apulaista. Teko jäi yritykseksi, koska paikalle tuli vartija ja miehet pakenivat. Ryöstöä yrittäneen nyrkin heilahdus tallentui valvontakameroiden avulla.

Syyttäjä vaatii Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa miehelle lähes kahden vuoden ehdollista vankeustuomiota. Syytetyllä ei ole minkäänlaista rikosrekisteriä. Hän kertoi oikeudessa ajautuneensa tekoihin retkahdettuaan viinan ja amfetamiinin käyttöön.

Käräjäoikeus antaa jutussa tuomion ensi viikolla.
IS

Äänestä
  • Mitä tuo pelkkä lainaus kuuluu aloitukseen?

    Vankipavuorokausi maksaa 211€, eli monen vanhuksen tekarien hinnan kuukaudessa.
    Lopetetaan vankilat useimmilta. Maatkoot sohvapottuina kotonaan, tuskin linnassakaan muuta tekevät.
    Paitsi opiskelevat ja voimailevat valtion varoilla.
    Syövät hyvin ja saavat ilmaisen hammashoidon.

    Äänestä

  • * * * kirjoitti:

    Mitä tuo pelkkä lainaus kuuluu aloitukseen?

    Kuohitaan raakaa väkivaltaa käyttäneet tekijät. Rauhoittaa kummasti, kun laulaa sopraanoa Eunukkikuorossa.
    Maassamme on vielä paljon soita, joita ojittamalla, tai metsiköissä taimikoita perkaten olisi yhteiskunnalle jotakin hyötyäkin vankipäivistä.
    Suoritetulle työlle määriteltäisiin käypä tuntihinta. Konna maksaisi itse ylöspitonsa, ja säästöistä korvattaisiin aiheutettuja vahinkoja.
    Nuo talousrikolliset osaisivat kyllä muutakin kun suon lapioimista.

    Tuomion pituus määräytyisi aiheuttamansa vahingon suhteen yksi yhteen..
    Vankipalkallaan korvattaisiin uhreille aiheutetut vahingot korkoineen.
    Rikosseuraamusviraston hoitolaitokset eivät paranna nykymenetelmillä ketään.
    Nykyiset vankilat ovat rikos-korkeakouluja, missä luodaan yhteyksiä ja suhteita konnamaailmaan.

    Noita rangasituksia kai monikin miettinyt.

    Kyllähän monet vaikuttavat joko ihmeen kevyiltä ja toiset rangasitukset ihmeen kovilta. Lehdissä vain tiivistelmä tapahtumista ja rangaistus. Oikeudessa voinut olla paljonin asioita, jotka vaikuttavat asiaan, lieventävinä tai raskauttavina.

    Ite kiinnittänyt huomiota, kuinka ihmeen usein ja ihmeen paljon tuomiot muuttuvat hovissa, jopa korkeimmassakin. Menee niinkuin luottamus vähiin käräjäoikeuden ammattitaitoa kohtaan. Lisäksi tuollaisesta oikeuskäsittelyhässäkästä tulee myös valtavasti kuluja. Lisäksi rikostutkintaan tms kulutetut rahat. Elikkäs aika pieneltä vaikuttava teko ja rangaistus saattaa maksaa aivan älyttömästi kaikkinenesa, ilman vankilaakin.

    Onhan ne kehitelleet erilaisia rangaistuksia, yhteiskuntapalvelua, kotiarestia. mitä kaikkea lieneekin. Se vaan on ihan varmasti hankala junailla sopivia rangaistuksia joka tapaukseen. Joku ehdollinen ei vaikuta monenkaan ihmisen elämään mitään. Sakot nyt on rahaa kaikille, ihmisillä vaan erilaiset tulot. Persaukinen on takuulla persauki tonnin sakoista, rikas loispummieläkeläinen valtavine tuloineen tuskin huomaa koko asiaa, lasku siinä kuin muutkin.

    Suomessa ei ole pakkotyötä, kun ei tahdo olla töitä muutenkaan. Muualla maailmassa käyttävät todella paljon, oli syy mikä tahansa. Halpaaa työvoimaa yhteiskunnalle, ruokapalkalla. Vantaan lentokenttä kai kuuluisin, mitä suomessa tehty työsiirtolana. Vaan, mun mielestä paljon rangaistuksia vois olla tosiaan jotain yhteiskuntapalvelun tyyppistä. Aina löytyy tekemättömiä töitä, ongelmana, että ei löydy palkanmaksajia. Kävis rangaistuksesta, ois hyötyä yhteiskunnalle, tuurillaan kriminaali selviää jatkossa paremmin jne.

    Kpska maassa on huutava rahapula, eikä rahat riitä esim päväkoteihin, vuodepaikkoihin, eläkeläisten kotihoitoon tms. Monet hommat suhteellisen yksinkertaisia, eivät vaadi älyttömiä opiskeluja. Höh, lumenluonti, postin kuskaaminen, kaupassa käymiset, sen sellaiset. Just noista, tärkeistä pikkuhommista ei voi maksaa hääviä palkkaa, eikä tekijöitä ole jonossa. Tietenkään tollaset hommat ei sovi kaikille, mutta varmaan paljon jotain sakkoja tai pikkurikoksiin syyllistyneitä tyyppejä, jotka ihan hyvin vois tehdä tollasta. Ei se, että on sattunut tekemään rikoksen, tarkoita, että tyyppi ois pahanluokan taparikollinen.

    Vaan, saahan sitä miettiä, asia kuuluu lainsäätäjille. Joka tapauksessa ne kuitenkin joutuu jotain tekemään. Vankilat kalliita ylläpitää, pakko keksiä jotain muuta.

    =DW=

    Äänestä

  • Tase pappa kirjoitti:

    Kuohitaan raakaa väkivaltaa käyttäneet tekijät. Rauhoittaa kummasti, kun laulaa sopraanoa Eunukkikuorossa.
    Maassamme on vielä paljon soita, joita ojittamalla, tai metsiköissä taimikoita perkaten olisi yhteiskunnalle jotakin hyötyäkin vankipäivistä.
    Suoritetulle työlle määriteltäisiin käypä tuntihinta. Konna maksaisi itse ylöspitonsa, ja säästöistä korvattaisiin aiheutettuja vahinkoja.
    Nuo talousrikolliset osaisivat kyllä muutakin kun suon lapioimista.

    Tuomion pituus määräytyisi aiheuttamansa vahingon suhteen yksi yhteen..
    Vankipalkallaan korvattaisiin uhreille aiheutetut vahingot korkoineen.
    Rikosseuraamusviraston hoitolaitokset eivät paranna nykymenetelmillä ketään.
    Nykyiset vankilat ovat rikos-korkeakouluja, missä luodaan yhteyksiä ja suhteita konnamaailmaan.

    Pyörittelin tuossa alempana samantyyppisiä ajatuksia.

    Vaikka maassa huutava työttömyys, myös huutava työvoimapula. Paljon olisi marjanpoimintaa tai käpyjenkeräystä. Hommia todella paljon, mitä nyt yksinkertaisesti ei kenekään kannata palkkatyönä teettää tai palkka niin kehno, että ei sillä kukaan ala mitään tekemään.

    Monet jutut voisi kyllä sovittaa muutenkin, kuin rahalla tai linnareissulla. Ja edelleen sitä mieltä, rikollisia monenlaisia ja niiltä voi löytyä älyttömästi vaikka mitä osaamista, mitä soveltaa hyödyksi. Tulisi järkeä rangaistuksiinkikn.

    =DW=

    Äänestä

  • Tase pappa kirjoitti:

    Kuohitaan raakaa väkivaltaa käyttäneet tekijät. Rauhoittaa kummasti, kun laulaa sopraanoa Eunukkikuorossa.
    Maassamme on vielä paljon soita, joita ojittamalla, tai metsiköissä taimikoita perkaten olisi yhteiskunnalle jotakin hyötyäkin vankipäivistä.
    Suoritetulle työlle määriteltäisiin käypä tuntihinta. Konna maksaisi itse ylöspitonsa, ja säästöistä korvattaisiin aiheutettuja vahinkoja.
    Nuo talousrikolliset osaisivat kyllä muutakin kun suon lapioimista.

    Tuomion pituus määräytyisi aiheuttamansa vahingon suhteen yksi yhteen..
    Vankipalkallaan korvattaisiin uhreille aiheutetut vahingot korkoineen.
    Rikosseuraamusviraston hoitolaitokset eivät paranna nykymenetelmillä ketään.
    Nykyiset vankilat ovat rikos-korkeakouluja, missä luodaan yhteyksiä ja suhteita konnamaailmaan.

    Minusta vankienhoitokin pitäisi ulkoistaa, sehän on yleinen toiminta suunta terveydenhuollossa esim., - vain ilmainen lento Kiinan, Siperian tai Pohjois-Korean vankiloihin...harkintaa syntyisi seuraavaa rikosta suunnitellessa..

    Äänestä

" Joku ehdollinen ei vaikuta monenkaan ihmisen elämään mitään. "

Juuri sitä tarkoitan.

Ja kun luette mitä roisto TEKI, (viesti "Rikollista, että"),
niin tuollaista siis voi harrastaa nyky-Suomessa
ilman mitään vaikutusta ?

Äänestä
  • On tuolla vaikutuksensa.

    Pitää nyt muistaa, tuomiota ei ole julistettu, ei siitä ole tietoa, kuin mitä syyttäjä on ehdottanut. Oletettavasti laki ei oikein anna myöten ankaramallekkaan. Teot oli tietenkin väärin, kuitenkin aika pieniä. Kundilla suunnilleen kaikki mahdolliset lieventävät asiat, mitkä pitää huomioida.

    En tiedä tapauksesta muuta, kuin tuon kirjoituksen. Mun mielestä ehdollinen voi olla oikein hyvä rangaistus. Ja tuleehan siihen päälle rahanmenoa aina. Tuossa jutussa esiin nousi päihteet, siis viina ja huumeet. Kundin kannalta olisi tärkeintä päästä niistä eroon, ei se muuten selviä jatkosta. Ehdollisessa mahdollisuus hoitaa asia. samalla ei kestä rötöstelläkkään, ettei joudu linnaan. Linnassa tainnut aika harva raitistua, mutta oppia rikoksiin monet kyllä.

    Että niinkuin pitkässä juoksussa ehdollinen voi olla kovinkin yleishyödyllinen asia. Nuori kundi, kun aattelee loispummieläkeikäänsä, se ehtii ennen sitä tehdä paljon töitä, tai sitten todella paljon rikoksia- Ensimmäinen vaihtoehto kaikille paras ja yhteiskunnalle ylivoimaisesti halvin ja hyödyllisin vaihtoehto.

    =DW=

    Äänestä

Aloitukseen

Aika muiden vähättelyä Soinilta, tuo sinua ihastuttanut lause.
Ainakin noin irrallisena siitä voisi joku tolvana saada käsityksen, että on verosta päättäneet olisivat muka kuvitelleet sillä saatavan asiat kuntoon.

Kukaan ei varmasti ole ajatellut tuolla saatavan asiat kuntoon, mutta varmaa kai on, että jokunen euro sieltäkin tulee suureen tarpeeseen ilman että kovin pahasti ketään kirpaisisi.

Soinille pari pistettä siitä, että hänellä aina vaan on pokkaa noita sisällöltään yhtä tyhjän kanssa tai senkin alle sutkauksiaan heitellä.

Äänestä
  • Iteasiassa tyyppi mun mielestä oikeassa.

    Nämät välilliset verot, ne vaikuttaa varsin vähän. Ne on niinkuin rangaistusveroja. Ja aivan varmaa on, että koska kuluttaja voi itse vaikuttaa ostoskäyttäytymiseen verojen vaikutus on pienenpi, mitä lasketaan tämän hetkisen kulutuksen mukaan arvioksi.

    Alkoholivero on heilunut vähän miten milloinkin. Aika kun veroja nostettu ravintola ja alkon myynti pienentynyt. Iteasiassa kulutus tuskin laskenut juurikaan, tuonti ulkomailta, korvikeaineet, kotipolttokin lisääntyy. Tupakasta ei tietoa tarkemmin, tilastot väittävät kulutuksen laskeneen. Mutta ulkomailta tuodaan enenpi, siinä rehottaa salakuljetuskin. Ja nuuskahan se huvittavin on. Ikinä ei ole suomessa käytetty niin paljon sitä kuin nyt. Siitä siirtyi kaikki verotulot ruotsiin. Karamelleistä ei käsitystä, siis sokerituottteista. Mutta jos kulutus laskee, sillä oletettavasti myyntiä vähentävä vaikutus.

    Kandee hokata kerrannaisvaikutukset. Aikanaan kun kossunhinta nousi, muistaakseni melko helvetisti maanviljelijöitä joutui muuttamaan tuotantosuuntaa. Sama oli, kun kaljan hinta nousi. Sitten tulee logistiikat ja jatkojalostukset, kaupan voitot jne. Että mitä lie, jäänee valtiolle hyötyä veromuutosten jälkeen, ainakin arvonlisäveroja jää pirusti saamatta.

    Sähkövero tässä on se ongelmakohta. Ilman sähköä mikään ei toimi, se on niinkuin käytännössä pakollinen asia. Joku arvioi, että tavallisen kuluttajan kukkarossa tekee nettomenoja muutaman euron kuukaudessa. Haloo, suomessa älyttömästi sähkölämmitystä j kaikki teollisuus jne tarvitsee sähköä. Asia vaikuttaa kaikkiin ja vielä moninkertaisesti, koska aina kauppa on välsitä omat prosenttinsa ottanut Kuluttajan maksama summa moninkertaistuu käytännössä.

    Polttoaineverosta eivät uskaltaneet puhua mitään, sitä ehtii nostaa syksylläkin, just ennen pakkasia.

    Verot juu, ei niistä kukaan pidä, jos maksamaan joutuu. Siitä, mitä niillä saa, sitä ollaan kyllä vaatimassa. Näinhän se aina on ollut. Mua siis tympii nienomaan se, että itelle tuli vaan menoja, mitään ei saanut vastikkeeksi.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Iteasiassa tyyppi mun mielestä oikeassa.

    No eihän tämä niin toimi, eikä voikaan toimia, että jokainen saa koko rahan edestä jostain vastikkeeksi.

    Entäpä jos olet jo saanut kottia, lohduttaisiko se ajatus?

    Tai se lottovoitto jonka sait kun synnyit Suomeen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Saihan nuo riihensä puitua.

Mitä tässä lueskellut tietoja, aika löysä lopputulos. Sellaista hienosäätöä. Ide on tietenkin tuttu, otetaan jostain verorahoja pois ja maksetaan niillä muita menoja. Siis kosmetiikkaa, kuten ennenkin.

En ole puolesidonnaisesti sitoutunut. Nyt vaan kerrankin hämmästyttävän samaa mieltä Timo Soinin kanssa. "Ei asiat tule kuntoon nostamalla karkin tai kossun hintaa".

Näin kansalaisen, veronmaksajan näkökulmasta, se ja sama koko asialle. Mä en saa yhtään enenpää yhtään mistään, pikkasen enenpi pitää maksaa veroja, siis nimenomaan välillisiä veroja.

Miksikö sitten narisen asiasta. No just sen takia, että maksamista tulee vähän enenpi, vastineeksi ei saa yhtään mitään.

Onhan noita, tupakki, viina, karamelliveroja. Ne on kuitenkin sellaisia, että niitä maksamasta pääsee, jos ei niitä tuotteita käytä. Sähköveron korotus on paha asia. Se koskee monia. Eurosummat tietenkään ei ole valtavia. Mutta sähkölamppua tarve polttaa joskus, ruokaakin kivempi tehdä sähköliedellä kuin nuotiolla pihalla, talvella mukavampi olla lämpöisessä kuin pakkasessa.

Ja edelleen, asia on taaskin takakiero. Kas kun kaukolämpö loppuu, vesi lakkaa kulkemasta, pensapumput toimimasta, jos sähköä ei ole.

Asia tuli tapetille pikkasen budjettiriihtä ennen, MOT- ohjelmassa. Siinä tosin lähestymistapana oli turvallisuus ja maanpuolustus. Mutta miten liekin sattunut, muutaman päivän päästä päätettiin korottaa sähköveroa, joka vaikuttaa kaikkiin kansalaisiin.

Pitänee tehdä kansalaisaloite, että lapsilisiä, eläkkeitä ja asumistukia leikataan. Lisäksi ajattelin vaatia, että lääkkeitten ja laitoshoidon omavastuuosuuksien maksaminen lopetetaan. Samaten koululaitos yksityiseksi ja maksulliseksi. Päivähoito yhteiskunnan maksamissa laitoksissaq lapsille lopetettava, sekä kirkoille ohjattava yhteisövero lopetettava.

Meinaan vaan, jo alkais yllättäen olla valtion kassassa rahaakin.

Kommentit aloitukseen voi lähettää tälle kertaa Sosiaalidemokraattien puoluetoimistoon Jutta Urpilaiselle.

=DW=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu