Virpomisen etiketti: 10 ohjetta

Hyvää pääsiäistä.

http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/teemat/koti/riesa_vai_ihana_perinne_neuvo_lapselle_virpomisen_etiketti

•Hae pajunoksat syrjäiseltä paikalta ja taita oksat siististi. Älä revi oksia pihoilta tai portinpielistä.

•Näe vaivaa oksien koristelussa. Vanhemmat auttavat lapsia vähintään tarvikkeiden hankinnassa.

•Virpoja pukeutuu esimerkiksi noidaksi, kissaksi, pupuksi tai muutoin teemaan sopivasti – tai vain siisteihin vaatteisiin, miten paikkakuntasi tapa on. Havujen heiluttelu verkkariasussa ei käy virpomisesta.

•Sovi lapsen kanssa, missä saa virpoa. Hyvä sääntö on, että virpoa saa vain tutuille: esimerkiksi kummeille, isovanhemmille, naapureille ja tutuille perheille.

•Vanhemmat voivat sopia virpomisesta ennakkoon. Leikki on turvallinen ja hauska, kun virpojat otetaan hyvin vastaan.

•Jos ovea ei avata, ovikelloa ei saa soittaa monta kertaa. Vauvaperheet eivät halua pimpotusta päiväuniaikaan, eivätkä vuorotyöläiset herätä virvontaan.

•Virpojat kysyvät, saako virpoa.

•Virpojat antavat koristellun vitsan ja saavat pienen palkkion.

•Kiitos ja hyvän pääsiäisen toivotus kuuluvat asiaan molemmin puolin.

•Virpojat eivät heitä karkkipapereita maahan.

9

457

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elli-Petterin äippä

      Osittain hieman outoja ohjeita!

      Ensinnäkin kenellä kasvaa paju portinpielessä, pihalla? Ei meidän asuntoalueella niitä kenenkään tontilla kasva. Ne löytyvät tuolta pellon reunalta ja maankaatopaikan tuntumasta. Ehkä sitten jossain maalla, mutta portinpielessä, en usko!!

      Toinen sääntö, että virvotaan vain tutuille... Meidän lasten isovanhemmat asuvat 500-750 km päässä, että ihan silleen vähän matkaa. Kummeja ei ole kun emme kuulu kirkkoon. Juu, me vietetään silti pääsiäistä! Lähin muu sukulainen asuu Hesassa ja on sinnekkin ihan vähän matkaa! Elikkä lapset (alakouluikäiset) virpovat tässä omalla asuntoalueella, jonka tiet hyvin tuntevat ja osittain myös koulukavereiden taloväkeäkin, mutta suurin osa porukasta on ihan tuntematonta. Ei nykyisin naapurikadun perheitä enää tunneta. Kyllä se virpomisreviiri, minkä jaksavat kävellä on aika pieni.

      Kolmanneksi, vanhemmat sopivat virpomisesta etukäteen! Siis häh, pitäiskö mun käydä naapuritalot mahdollisen virpomisen vuoksi rimputtamassa jo etukäteen, että saako mun Elli-Petteri käydä virpomassa teille tulevana sunnuntaina? Sitten antaa valokuva hänestä noitavaatteissa, etteivät vaan väärälle virpojalle avaa ovea. Haloo!!!

      Näkeekö etukäteen talon ulkonäöstä, että talossa asuu vuorotyöläisiä? Vauvaperheen voi päätellä, jos pihalla on vankkurit, mutta ei kai sitäkään muusta? Eikä meillä ainakaan niitä oven suussa ole ikinä säilytetty, vaan varastossa.

      Oikeastaan tosi ikävää kun meidän asuntoalueen lapset ovat jo kasvaneet niin isoiksi, että virpojia näkyy enää tosi vähän. Ikimuistoisin virpomismuisto on se kun klo 18 maissa soi ovikello. Oven takan oli varmaan jo pari n. 14-vuotiaista poikaa pukeutuneena mustiin roskapusseihin, naama mustattuna ja noitahattu päässä. Virpa oli vähän notkollaan ja siihen oli laitettu pari höyhentä silleen vähän vinksalleen teipillä. Vähän jo äänenmurroksella mörisivät, että"Saako virpoa?" Siinä oli itsellä pokassa pitelemistä! Toki sai virpoa! Ilon näkyi kasvoilta kun niitä suklaamunia heitettiin koriin! Ei se ole tuohesta murkunkaan suu!

      Hyvää Pääsiäistä!

      • Ohje myös

        virvottaville:

        Jos unen tai muun syyn takia et halua ovikelloasi soitettavan, niin kerrä se sieltä sähkötaulusta pois päältä.

        Ja virpojille:

        On olemassa runsaasti pitkiä ja mukavia virpomisloruja. Palkkio on taatusti sitä parempi, mitä pidemmän ja mielenkiintoisemman virpomislorun virpoja latelee.


      • Tässä eräs:
        Ohje myös kirjoitti:

        virvottaville:

        Jos unen tai muun syyn takia et halua ovikelloasi soitettavan, niin kerrä se sieltä sähkötaulusta pois päältä.

        Ja virpojille:

        On olemassa runsaasti pitkiä ja mukavia virpomisloruja. Palkkio on taatusti sitä parempi, mitä pidemmän ja mielenkiintoisemman virpomislorun virpoja latelee.

        Mie se virvon viisahasti
        taputtelen taitavasti
        rikkahaksi, rakkahaksi,
        ison talon isännäksi.
        Kuin monta urpaa, niin monta uutii,
        kuin monta varpaa, niin monta vaskaa,
        kuin monta oksaa, niin monta orrii!
        Munanen kanasestais,
        kakku taikinastais,
        voilusikka lehmästäis,
        varsa hevosestais!"

        Tuokin loru saa varmasti virvottavan hyvälle mielelle. Neiselle sanotaan tietysti, että "ison talon emännäksi".

        Jos joku kävisi virpomassa minua tuon loitsun kera, niin heti saisi "munasen kanastain" ja vielä viisi euroa hyvän virpojan lisää. Olettaen tietysti, että pajuja ei olisi vain pari risua, vaan ihan oikea maljakkoon pantava, kauniisti esim. värikkäillä sulilla korsteltu sutti. Se on taas ihan yks hailee, miten virpoja olisi pukeutunut.


    • Vipukorven vattupää

      Annan säkillisen paskaa jokaiselle virpojalle!

    • Munasta miestä

      Virpominen on tapa jolla keskikaljaan rahansa upottaneiden perheiden lapset saa kerran vuodessa karkkia.
      Suotakoot tämä kerjuuretki siis heille.Risulla voi viuhkia sitten vaikka niitä vanhempia :I

    • joudutte helvettiin

      Jos ei kuulu kirkkoon, niin ei saa virpoa! Joudutte muutenkin helvettiin, mitä muuta vielä haluatte!?

      • helvetti voi olla

        hauska paikka. Ainakaan siellä ei haittaa jos hallitus nostaa säkön hintaa. Kerrankin lämpöä riittää.


      • Minkä säkön?
        helvetti voi olla kirjoitti:

        hauska paikka. Ainakaan siellä ei haittaa jos hallitus nostaa säkön hintaa. Kerrankin lämpöä riittää.

        Tuliko taas kirjoitusvirhe?


      • hyvä huomio
        Minkä säkön? kirjoitti:

        Tuliko taas kirjoitusvirhe?

        Tuli.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe