Marttyyri

Tämä on nyt sitten täyttä tajunnan virtaa. Kommentoidakin saa taas aivan vapaasti.

---

Marttyyri

Mies katseli veristä lattiaa jalkojensa alla. Hän tunsi olonsa helpottuneeksi ja laski kirveen nojaamaan valkoiseen patteriin ikkunan alla. Kirveen terästä tippui lisää verta jo muutenkin punaisesta nesteestä lainehtivalle lattialle. Mies sytytti tupakan ja veti tyytyväisenä henkoset. Hänen kätensä eivät tärisseet enää.
   
Se toinen itki vielä komerossa, jonne mies oli hänet lukinnut. Hento olento raapi epätoivoisesti ovea ja itki lohduttomana. Komerossa oli pimeää ja happi alkoi olla lopussa. Mies kuuli, kuinka se toinen hakkasi ovea viimeisillä voimillaan. Huuto ja kivulias parkuminen vaihtui hiljaa vaivalloiseksi itkuksi ja nyyhkytykseksi. Mies ei välittänyt metelistä komerossa. Hän ei välittänyt komeronsa vangista.
   
Mies oli jo saanut sen, mitä halusikin. Hän seisoi keskellä huonetta ja katsoi naisen ruumista nurkassa. Nainen makasi velttona epäluonnollisessa asennossa. Hänen hiuksensa olivat sekaisin ja naama tahriintunut vereen, jota valui hänestä edelleen.
- Sen siitä saa, kun leikkii marttyyriä tarpeeksi kauan. Kokee marttyyrikuoleman, mies totesi kylmänrauhallisesti.
25669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Oikeastaan erittäin hyvä!

Äänestä
  • Kiitos, olen imarreltu.

    Äänestä

Vähän vaikea sanoa mitään realismista, koska ei ole mainittavammin kokemusta tuollaisista tapauksista, mutta varmaan se keskimääräiseen Alibin lukijaan vaikutuksen tekisi.

Ihan sujuvasti ja viihdyttävästi kirjoitettu, vaikka pikkuisen hiomaton onkin. Kukapa tänne toisaalta viimeisen päälle hiottua tekstiä lähettäisikään? En minä ainakaan. Hukkaan menisi kun lukijoita on jotain pari sataa eikä tarvitse olla vastuussa tekstistä omalla naamallaan.

Hyvä alku jos aiot luoda uraa väkivallan kuvaajana.

Äänestä
  • Itse asiassa en ole kokeillut väkivallan kuvaamista ennen. Tuo vain tuli jostakin, kun suutuin eräälle ihmiselle. (Selittämättömiä sisäisiä patoutumia?)
    Kiitos viipaleesta mielipidettäsi.

    Äänestä

  • cherish kirjoitti:

    Itse asiassa en ole kokeillut väkivallan kuvaamista ennen. Tuo vain tuli jostakin, kun suutuin eräälle ihmiselle. (Selittämättömiä sisäisiä patoutumia?)
    Kiitos viipaleesta mielipidettäsi.

    Jos saamasi kehut kannustavat harkitsemaan väkivallan käsittelyä jatkossakin, suosittelisin tutustumaan tähän kauhuklassikkoon. Siinä on sitä hienovaraisuutta ja eleganssia mikä nykyisestä splatterroiskinnasta valitettavasti puuttuu lähes täysin.

    http://www.yankeeclassic.com/miskatonic/library/stacks/literature/chambers/stories/kinginye/contents.htm

    Äänestä

  • Tampio 2.0 Pro kirjoitti:

    Kiitos linkistä. Tarkastelenkin sitä heti kun mahdollista.

    Minusta siinä ei ole mitään pahaa, jos osaa kuvailla väkivaltaa eri tavoilla. Eleganssisti ja arkisen raa'asti tilanteen mukaan... Harjoittelu kannattaa kaikilla osa-alueilla.

    Äänestä

Tekstisi oli kammottava ja jo sen arvosteleminen saa omat kädet tuntumaan verestä tahmaisilta ja epämääräisen syyllisen olon olkapäille häiritsemään....
Mielestäni olet kirjoittajana hyvä, mutta tekstissä on samantyyppistä ainesta kuin American Psykossa. Yksi AP on tarpeeksi.

Raaka väkivalta on 'tyhmää' viihdettä, oli esittämistapa mikä taiteen muoto tahansa. Väkivaltaviihteen katsominen passivoittaa ja kertoo sekä tekijän että vastaanottajien tukahdetuista taipumuksista. Stephen King on mielestäni osannut viedä tarinoitaan kekseliään kauhun suuntaan, jossa lukijalla on kaikkein kuumimmat oltavat oman mielikuvituksensa vietävissä.

Anyway, missä on teidän kirjoittajien hyvät fiilikset??? Näissä teksteissä on kauheasti melankoliaa ja hidasta liikettä. Tämä cherish'in teksti oli poikkeus tämän palstan yleisestä genrestä, joten yhden pisteen verran voin tästä antaa.

Äänestä
  • En kirjoittanut tekstiä siksi, että pitäisin väkivallasta. Tuon verran kai voin tarkentaa. Enkä ole perehtynyt American Psykoon... Eikä tämän tekstin ollut tarkoitus olla kauhua. Oikeastaanhan tarina oli varsin positiivinen; se mies saavutti vihdoi rauhan (hänen kätensä eivät tärisseet enää).

    Kieltämättä väkivalla on viihdyttävä vaikutus siinä missä huumorilla ja seksilläkin on. Sille minä en voi mitään.

    Usko tai älä, mutta otan sanasi todella suurena kohteliaisuutena. Saavutimpahan jotakin. Kiitos.

    Äänestä

  • cherish kirjoitti:

    En kirjoittanut tekstiä siksi, että pitäisin väkivallasta. Tuon verran kai voin tarkentaa. Enkä ole perehtynyt American Psykoon... Eikä tämän tekstin ollut tarkoitus olla kauhua. Oikeastaanhan tarina oli varsin positiivinen; se mies saavutti vihdoi rauhan (hänen kätensä eivät tärisseet enää).

    Kieltämättä väkivalla on viihdyttävä vaikutus siinä missä huumorilla ja seksilläkin on. Sille minä en voi mitään.

    Usko tai älä, mutta otan sanasi todella suurena kohteliaisuutena. Saavutimpahan jotakin. Kiitos.

    Huomion herättäminen ja omaperäisyys on plussaa kun taistellaan lukijan ajasta.

    Niin kuin totesin, oli aiheesi kammottava, mutta ehkä osaisit taidoillasi viedä kirjoittamista älykkäämpään suuntaan? Veren voisi vaihtaa joksikin abstraktimmaksi asiaksi, vaikka.... (keksi sinä!)

    Äänestä

  • Liz kirjoitti:

    ... taida keksiä. Veri on verta eikä se miksikään muutu. Veri kiertää ihmisen sisällä ja pitää ihmisen elossa. Kun veri valuu pois, ihminen kuolee. Yksinkertaista eikä sen abstraktimpaa... hunajaakos kaiken sitten pitäisi tulvia?

    Äänestä

paljon helpompaa arvostella tätä tekstiä, jos saisi lukea sen alkuvaiheista hieman enemmän. Miten tähän tilanteeseen on jouduttu, millaisia ovat henkilöt ja heidän väliset suhteensa jne.

Yritän tällä kertoa sitä, että tarinassa on ainesta paljon enempäänkin kuin vain tällaiseen pieneen irrotteluun *kevyttä ironiaa*.

Aihe liippaa itseäni jotenkin läheltä, sillä tuttavapiirissäni sattui parikymmentä vuotta sitten tapaus, jossa isä surmasi vaimonsa ja pienen poikansa. Kuollut poika oli kaksivuotias. Perheen alakouluikäinen tytär pääsi vessaan turvaan. Kaamea tapaus.

Laita tarinan alkukin tällä palstalle, tiedän sellaisen majailevan tietokoneesi uumenissa, kiitos ja kuulemiin.

Äänestä
  • ...minä laittaisin, jos tietäisin. Tuntuu oudolta, mutta vain tämä kohtaus lähestyi minua eikä selitellyt mitään menneisyydestään.

    Sinähän voisit kirjoittaa tästä aukottoman. Itseänikin kiinnostaisi tietää, millä tavalla nainen on leikkinyt marttyyria ja kuka on tuo kolmas henkilö kaapissa.

    Kaikki pitävät minua nyt varmasti aivan toopena, kun julkaisin tuon tekstin täällä sen enempää siihen syventymättä. Näin tämä nyt vain meni tällä kertaa. Olkaa kiitollisia x)

    Onhan se hirvittävää, kun tuollaista sattuu todellisuudessa.

    Äänestä

  • cherish kirjoitti:

    ...minä laittaisin, jos tietäisin. Tuntuu oudolta, mutta vain tämä kohtaus lähestyi minua eikä selitellyt mitään menneisyydestään.

    Sinähän voisit kirjoittaa tästä aukottoman. Itseänikin kiinnostaisi tietää, millä tavalla nainen on leikkinyt marttyyria ja kuka on tuo kolmas henkilö kaapissa.

    Kaikki pitävät minua nyt varmasti aivan toopena, kun julkaisin tuon tekstin täällä sen enempää siihen syventymättä. Näin tämä nyt vain meni tällä kertaa. Olkaa kiitollisia x)

    Onhan se hirvittävää, kun tuollaista sattuu todellisuudessa.

    En kykene noin hyytävään tekstiin, olen kirjoittamisissani enempi sarkastinen ja ehkä myös humoristinen, mutta senhän päättävät muut kuin minä. En uskalla edes ajatella moisia kauheuksia, saati sitten luoda niitä kirjoittamalla.

    Kyllä se on mestari itse, siis sinä cherish, joka tuohon kykenee lisää kirjoittamaan. Mun kyvyt ovat varsin rajalliset. Ja toope et ole missään nimessä, aivan päinvastoin. Olet pystyvä, lahjakas, uskalias ja tuottelias kirjoittaja.

    Karmivalla tavalla loistokasta tekstiä, siitä iso plussa.

    Äänestä

  • paakki kirjoitti:

    *vilkuilee taakseen varmistaakseen, ettei asian omaisen ollut tarkoitus puhua jollekin muulle ja punastuu huomatessaan kehujen kohdistuvan juuri häneen, kunnes alkaa miettimään mahdollisia taka-ajatuksia*

    Nyt minulla on plakkarissa yksi piste ja iso plussa päälle. Jippii!!!

    Eihän sen tekstin tarvitse kokonaan olla hyytävää. Voihan olla, että mies ja nainen elivät alussa onnellisina yhdessä, kunnes 'joitain' tapahtui. Jättikö nainen miehen tämän takia ja surkutteli omaa kohtaloaan unohtaen miehen tunteet? hmm...

    Eikös itse kukin omalla kohdallaan voisi miettiä tarinan kulkua. Mikä kenenkin mielestä on johtanut tähän tilanteeseen jne. Vastauksia on varmasti yhtä monia kuin pohtijoitakin.

    Äänestä

Todentuntuinen, ytimekäs kuvaus tilanteesta, kun ihmisen mitta täyttyy. Sitä saa, mitä pyytää. Toivomus toteutettu. Tapahtumakuvaus voisi todellakin olla peräisin esim. Alibista, kuten jo joku aikaisemmin mainitsikin.

Äänestä
  • Olen otettu. Tarkoitukseni kun ei ollut luoda mitään erityistä (ihan oikeasti, en vain esitä vaatimatonta). Olen todella positiivisesti yllättynyt.

    Alibiin en itse ole henkilökohtaisesti tutustunut, mutta pakko kai se on uskoa, että tätä sieltä löytyy...

    Äänestä

Loppu oli naseva, muuten vähän mitäänsanomaton.

Äänestä
  • ... mielipidettäsi.

    Äänestä

Tässähän on kuvattuna vain yksi hassu kohtaus. Kaipaan jännitteitä, kaaria, dramaturgiaa, kausaliteetteja.

Äänestä
  • Tarkoitat dramaturgialla varmaan draamaa?

    Äänestä

  • Arvostan mielipidettäsi. Todella!

    Äänestä

Toimiva palanen. Mukavaa väkivaltaa.

Hih. Öh.

Äänestä
  • Jos nyt väkivalta voi olla mukavaa... x)

    Eikä tuossa tekstissä nyt oikeastaan väkivaltaa ollutkaan. Tappotyötkin oli jo tehty (siksi kai tämä saattoi joistakin tuntua hieman tylsältä).

    Kiitos kuitenkin :)

    Äänestä

  • Jos nyt väkivalta voi olla mukavaa... x)

    Eikä tuossa tekstissä nyt oikeastaan väkivaltaa ollutkaan. Tappotyötkin oli tehty jo hetki aiemmin(siksi kai tämä saattoi joistakin tuntua hieman tylsältä).

    Kiitos kuitenkin :)

    Äänestä

  • cherish kirjoitti:

    Jos nyt väkivalta voi olla mukavaa... x)

    Eikä tuossa tekstissä nyt oikeastaan väkivaltaa ollutkaan. Tappotyötkin oli jo tehty (siksi kai tämä saattoi joistakin tuntua hieman tylsältä).

    Kiitos kuitenkin :)

    Ensin kirjoitan viestin ja tämä väittään, ettei sen lähettäminen onnistu ja sitten lähetän toisen ja eikös molemmat saavu perille... no ei voi mitään, älkää tuhlatko aikaanne molempiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

cherish kirjoitti:

Tämä on nyt sitten täyttä tajunnan virtaa. Kommentoidakin saa taas aivan vapaasti.

---

Marttyyri

Mies katseli veristä lattiaa jalkojensa alla. Hän tunsi olonsa helpottuneeksi ja laski kirveen nojaamaan valkoiseen patteriin ikkunan alla. Kirveen terästä tippui lisää verta jo muutenkin punaisesta nesteestä lainehtivalle lattialle. Mies sytytti tupakan ja veti tyytyväisenä henkoset. Hänen kätensä eivät tärisseet enää.
   
Se toinen itki vielä komerossa, jonne mies oli hänet lukinnut. Hento olento raapi epätoivoisesti ovea ja itki lohduttomana. Komerossa oli pimeää ja happi alkoi olla lopussa. Mies kuuli, kuinka se toinen hakkasi ovea viimeisillä voimillaan. Huuto ja kivulias parkuminen vaihtui hiljaa vaivalloiseksi itkuksi ja nyyhkytykseksi. Mies ei välittänyt metelistä komerossa. Hän ei välittänyt komeronsa vangista.
   
Mies oli jo saanut sen, mitä halusikin. Hän seisoi keskellä huonetta ja katsoi naisen ruumista nurkassa. Nainen makasi velttona epäluonnollisessa asennossa. Hänen hiuksensa olivat sekaisin ja naama tahriintunut vereen, jota valui hänestä edelleen.
- Sen siitä saa, kun leikkii marttyyriä tarpeeksi kauan. Kokee marttyyrikuoleman, mies totesi kylmänrauhallisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu