MUNIMISESTA

Pupu viel puhtaanvalkoinen
Peltoaukean laakean poikki
Aivan tohkeissaan loikki.

Heilutteli korviaan,
Koikki tutut jälkensä
Hangen pintaan -

Niitä metsänreunan uumenista
Nälkiintynyt kettu
Pitkähäntä, punaturkki,
Jo taas intoutuneena kurkki.

- ”Jos en jänistä muuten mä erota
Hangesta hohtavasta,
Niin onhan uppoumat tassujen nopsien
Mua varten pompittu äsken vasta.

Kun käyn niitä tiukasti seuraamaan,
Jänön tavoitan aikanaan.

Pupun jäljet jos satun kadottamaan,
Käyn aiheuttamaansa mekkalaa
Tarkemmin kuuntelemaan.
Eikun ääntä kohden painelemaan!”

Jo taas riensivät pitkin maisemaa
Kevätpupu ja kettuvaari.

Pupu kimpoili hangella mutkitellen,
Hypyissänsä loiva kaari.
Kettu jolkotti jäljessään nieleskellen;
Painoi tassujaan ikä ja nietokset.
Vielä kiisivät revolla ajatukset:

- ”On pääsiäinen pian tuloillaan,
Silloin lapsille herkkuja tarjoillaan!”

Kai vaarikin edes joitakin niistä
Päässee lopulta maistelemaan,
Jos ei kesken kaiken väsähdä
Kilvassa vikkelän jänön kanssa
Lumessa taistelessaan?

(Ei kai tarina vielä läsähdä?)

Kuin salama jänö nyt kaartoikin
Asutun talon pihaan.

Oli ikkunan takaa jo seuranneet
Lapset pupusen takaa-ajoa
Jännittävämpää kuin formula,
Oli ihonsa noussut näpyille,
Aidosti kananlihalle,


Ja äiti ehtinyt sulloa
Kaikista pahimman varalta
Nenäliinan mekkonsa hihaan
(jos vaikka salaa iskemään
Pääsis kaamea pääsiäisnuha).

Isä luonnonihmeitä ikuisti,
Ei näyttänyt lainkaan aralta.
(Oli filmillä viime kesältäkin
Yksi suuri petokuha.)
Kaivoi muuttokuorman keskeltä
Esiin videokameransa.
Youtubessa ihmis taas kansa.


Kettu säntäs viime voimillaan
Pirtsakan jänösen taakse.
Pupun olan yli se kurkki.

Mikä ihmeen purkki
Valtaisaa kolinaa
Taipaleen varrella piti,

Että happamassa mielessään
Jopa maukas ajatus iti:

- ”Että ihanko pääsiäismunia
Pakkasenkovakuorisia
Pupu kaulaansa sitomassaan
Tasetin-, tulppaaninkeltaisessa
Ympäripyöreessä rasiassa
Lapsia varten kantais?

Ja jokusen niistä ketulle,
Sentään parhaalle naapurille,
Vuoren korkuisen hangen takia
Sangen luisevaks laihtuneella
Edes nöyrästä pyynnöstä antais? ”

(Pysytäänpä itse asiassa, sadussa.
Huokaistaan hetki
Ja sulatellaan.
Vasta sitten makeita
Maiskutellaan.
Onko laadulla takeita?

Isän jalustakin jo paikoillaan,
Voi kuvaus alkaa.)

- No, tottahan toki
Näin pääsiäisaikaan
Taikamunia sullekin, kuomasein,
Vatsantäytteeksi jakaa riittää,
Ilahtui pupukin -

Vetäisi syvään henkeä,
Kapsahti hymyillen kaulaan ketun;
Tyhjä revon ol syli ja kupukin.

- Vaan odotapas juhannukseen!
Huudahti jänölle kettu.

Kelpaisikos sinulle vuorostasi
Yöttömän yön taika-aikaan
Palkkioks sinulle paistamani
Muurinpohjalettu?

Ja jos kesä näin lämminhenkinen,
Metsämansikat vaihteeksi järjestän
Kyytipojaksi jänösellein.


Näistä pääsiäisherkuista, kettusein,
Ei sovi yksin minua muistaa;

Se ei taida lainkaan riittää,

Sillä lapset, puput ja ketut saavat
Ilkeäks kuultua pääsiäisnoitaa
Jakeluun päässeistä
Suklaamunistaan kiittää.

Sitä voisitko yhtään näet kuvitella,
Että jylhällä Kyöpelinvuorella
(Pupu osoitti tassullaan taivaalle,
Huiman, häikäisevän korkealle),
Jonne öisin lentelee vasten kuuta
Se noita, yön kissa ja tiheä luuta,
On piilossa virikekanala.
Ihan oikea yllätysmunala!

Sen kanat, ah, niin imaria,
Että pullauttaa suklaamunia.

Vaikka niskaamme alhaalla luonnossa
Satais pienhiukkasräntää,
Ne Kindereitään hautomaan säntää,

Ja suklaamunistaan juhlissaan
Alkaa muovista roinaa kuoriutumaan.
Vain kuoret on makeita...


Mielissään kanoista kuulemastaan
Kettu (se luuli olevans ovela veikko)
Nuuhkaisi tuulta, heilautti häntää.

”Nälkä kasvaa taas syödessä...”

Mutta turha vielä ol ketunkaan
Edes riemusta kiljaista,
Vaikka syrjäsilmällä, salaa
Repo aikoi taas, entistä tarkemmin,
Jänöä vilkaista sillä silmällä -
Joko seuraisi lopetus?

Missä tarinan opetus?
Vasta pihalle joutuessaan
Vanha kettukin oppi pomppimaan -

Pomppi aikansa tasajalkaa,

Sillä maa ketun ympärillä
Oli yllättäin taas
Tasaisen, puhtaan valkoinen,

Jänis nähtiin seuraavan kerran -
Ei, ei Youtubessakaan,
Vaan taikurin hatussaan.