HDMI

Digiboxi (tallentava) hajosi ja ostin uuden Finnsat. Toimii ihan hyvin Scartilla. Kuitenkin telkkarissa on paikka Hdmille ja digiboxissakin on. Niinpä ostin HDMI kaapelin. Sillä ei toimi, telkkariin tulee vain sininen tausta. Eikö nämä toimikaan Hdmilla, vai pitääkö jotain tehdä? Nyt laitoin sen Scartin takaisin ja kaikki näkyy hyvin ja tallennuskin onnistuu.
11750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Scartilla valitsee automaattisesti scart-sisäänmenon,HDMI:llä sinun pitää itse
valita ko.HDMI-sisäänmeno input tms.valikosta. Voi tuossa tosin olla kyse jostain
muustakin,tuo sininen tausta ei sovi oikein kuvaan.

Äänestä

Olisi, kuten näissä aina, kannattanut kertoa laitteiden merkit ja mallit.

HDMI:ssä on kokemukseni mukaan digiboksissa asetettava HDMI-lähtö päälle ja lisäksi pitää valita resoluutio (kuvan koko pikseleinä). Kyseisestä boksista ei ole kokemusta minulla. TV:ssä pitää tietenkin valita kyseinen HDMI-sisäänmeno (input).

Sininen tausta yleensä vain kertoo sitä, että ei ole signaalia.

Äänestä
  • Niin siinä taisi lukeakin, että ei signaalia, tosin sen ymmärsin, muutenhan telkkari olisi näkynyt. Tarkoitatko tuolla tv:llä sitä, että kaapeli pitää olla telkkarin siinä paikassa vai onko telkkarissa jotain asetuksia mitä pitää muuttaa? Yritin lukea telkkarin ohjekirjasta, mutta se on kuin hepreaa, en ymmärrä. Aivan liian "tieteellistä". Yleensäkin nykyisin kaikissa ohjeissa on tieto siten, että asiaa ymmärtämätön ei niiden perusteella mitään osaa tehdä. Ennen oli paremmin, esim. " laita xx johto paikkaan zz". Nyt lukee vain, että voit valita sitä sun tätä, mutta ei selitetä ollenkaan mitä oikein pitää tehdä.

    Äänestä

HDMI-kaapeli kytketään boksin HDMI-liittimeen ja toinen pää johonkin TV:n HDMI-
liittimistä (niitä on yleensä useita,voi käyttää niistä mitä tahansa). Sitten laitetaan
kumpikin laite päälle,otetaan TV:n kaukosäädin ja siinä olevalla INPUT tai SOURCE-
näppäimellä mennään TV:n valikkoon,jossa valitaan,mistä liitännästä TV ottaa
sisään näytettävän kuvan.Valinta tapahtuu joko vain ko.nappia painelemalla tai
kaukosäätimen nuolinäppäimillä "kursoria" liikuttelemalla.Ok:lla tms.pitää valinta
vielä sitten ehkä vielä vahvistaa.

Äänestä
  • 16 10 on antanut oikein hyviä ohjeita. Jos televisio sattuu olemaan muutaman vuoden ikäinen Philips, ei pelkkä HDMI-liittimeen kytkeminen riitä. Ensin on "asennettava" boksi haluttuun HDMI-sisäänmenoon. Vasta tämän jälkeen kaukosäätimen signaalinlähdenäppäintä painettaessa näkyviin tulee menu, jossa valitun HDMI-sisäänmenon kohdalla lukee "Digitaalivastaanotin".

    En tunne uusia Philipsejä. Voi olla, että niissäkin pitää tehdä tuo asentaminen.

    Äänestä

  • Koska ketjun aloittaja edelleen salaa käytössään olevat laitemallit, niin otetaan esimerkiksi jo myynnistä poistunut malli 5100 HDMI:

    - Kannattaa tarkistaa, että HDMI -llitin menee kunnolla digiboksissa paikalleen. Jos on ostanut suurikokoisin HDMI-liittimen kuorin varustetun kaapelin, niin digiboksin takaseinässä HDMI-liittimen lähellä oleva ruuvi estää liittimen pohjaan menon. Liitin katkoo signaalia => "puukotetaan" liittimen kuoesta muovia pois, tai ostetaan uusi kaapeli. Liittimen pitää mennä pohjaan saakka, jotta HDMI-liitäntä toimii kunnolla.

    - Asetetaan digiboksin videolähtö HDMI:lle:
    "Aseta vaihtoehto HDMI Output halutunlaiseksi. Jos asetat tämän vaihtoehdon kohtaan 576P, digitaalinen vastaanotin lähettää jopa high definition -ohjelmat
    resoluutiolla 576. Mutta jos asetat tämän vaihtoehdon kohtaan 1080I, digitaalinen vastaanotin lähettää jopa tavalliset ohjelmat resoluutiolla 1080."

    Eikö ollutkin helppo ohje: Sen on tehnyt laitteen suunnitellut insinööri omaan käyttöönsä ja kun se on sitten ajettu vielä automaattisella kääntäjällä ohjekirjaan, niin noista ei ota selvää erkkikään. Ihmettelen, millaista puppua ohjeisiin pystytään tuottamaan. Ennen julkaisua jonkun suomalaisen tekemä oikoluku tuottaisi ymmärrettävämmän ohjeistuksen, mutta se maksaa ja siten tyydytään tuon kääntäjän tuottamaan puutaheinää -tekstiin.

    Nyt tuotetaan puppuvastauksia niin kauan, kunnes saadaan oikeat lähtötiedot. Jos kysymyksen aloittaja laittaa reilusti laitetiedot ekaan kysymykseensä, niin alkaa oikeita vastauksiakin löytyä. Jos laitemalleja ei tiedä, niin tiedot löytyy laitteen takaseinän tarrasta.

    Äänestä

  • Tee kysymys oikein! kirjoitti:

    Koska ketjun aloittaja edelleen salaa käytössään olevat laitemallit, niin otetaan esimerkiksi jo myynnistä poistunut malli 5100 HDMI:

    - Kannattaa tarkistaa, että HDMI -llitin menee kunnolla digiboksissa paikalleen. Jos on ostanut suurikokoisin HDMI-liittimen kuorin varustetun kaapelin, niin digiboksin takaseinässä HDMI-liittimen lähellä oleva ruuvi estää liittimen pohjaan menon. Liitin katkoo signaalia => "puukotetaan" liittimen kuoesta muovia pois, tai ostetaan uusi kaapeli. Liittimen pitää mennä pohjaan saakka, jotta HDMI-liitäntä toimii kunnolla.

    - Asetetaan digiboksin videolähtö HDMI:lle:
    "Aseta vaihtoehto HDMI Output halutunlaiseksi. Jos asetat tämän vaihtoehdon kohtaan 576P, digitaalinen vastaanotin lähettää jopa high definition -ohjelmat
    resoluutiolla 576. Mutta jos asetat tämän vaihtoehdon kohtaan 1080I, digitaalinen vastaanotin lähettää jopa tavalliset ohjelmat resoluutiolla 1080."

    Eikö ollutkin helppo ohje: Sen on tehnyt laitteen suunnitellut insinööri omaan käyttöönsä ja kun se on sitten ajettu vielä automaattisella kääntäjällä ohjekirjaan, niin noista ei ota selvää erkkikään. Ihmettelen, millaista puppua ohjeisiin pystytään tuottamaan. Ennen julkaisua jonkun suomalaisen tekemä oikoluku tuottaisi ymmärrettävämmän ohjeistuksen, mutta se maksaa ja siten tyydytään tuon kääntäjän tuottamaan puutaheinää -tekstiin.

    Nyt tuotetaan puppuvastauksia niin kauan, kunnes saadaan oikeat lähtötiedot. Jos kysymyksen aloittaja laittaa reilusti laitetiedot ekaan kysymykseensä, niin alkaa oikeita vastauksiakin löytyä. Jos laitemalleja ei tiedä, niin tiedot löytyy laitteen takaseinän tarrasta.

    En minä salaa, ei vain tullut kirjoitettua. Uusi digiboxi on Finnsat tallentava ja kaapelitalouteteen. Televisio on sellainen kuin Art Mito. Noin 3 vuotta vanha. Oli ihan tuntematon silloin minullekin, oli kolmen vuoden takuu ja ainakin tähän asti toiminut hyvin. Pidän siis scartia niin kauan kunnes olen kaikki tallennetut vanhasta boxista katsonut. On vielä 4 noin 1,5 tunnin tallennusta.

    Äänestä

  • katson urakalla kirjoitti:

    No eihän näistä pidä hermostua, mutta Finnsatilla on malleja parikymmentä. Mallimerkintä tyyliin FHD3200PVR-C tai FSC02PVR olisi auttanut asiassa..

    Otetaan yksi esimerkki FSC02PVR Päävalikko: Asetukset: Kuva ja ääni ja sieltä HDMI: Käyttäjä voi valita HDMI -videon ulostulon formaatin. Se on sitten kiinni tv:n ominaisuuksista, mitä tarkkaa HDMI -kuvaa se pystyy näyttämään.

    Nimi Art Mito ei ilman mallinumeroa auttanut eteenpäin, sillä sille ei näytä olevan enää maahantuontia. Muutamat tv-merkit poistuivat markkinoilta, kun televisioilta alettiin vaatia Antenna Ready HD - ja Cable Ready HD - yhteensopivuutta.

    Äänestä

  • Asia ei edennyt.. kirjoitti:

    FSC03PVR on se Finnsat. Ja telkkarissa on kyllä tämä HD ominaisuus ymmärtääkseni. Lisäksi telkkarissa on sellainen ominaisuus, että voi käyttää antenni- tai kaapelitaloudessa. Eikä tarvitsisi telkkarin kannalta digiboksia. Vaan kun sillä ei saa trallennettua, siksidigiboksi. Telkkarin käyttöojhjeen kannessa on 26 SL 9926. Mahtaako se olla mallinumero. Mustasta Pörssistä sen ostin. Vähän epäröin kun oli ihan tuntematon merkki. Käyttöohjeissa puhutaan paljonkin HDMI:stä, mutta en tiedä mikä kohta minun pitäisi valita.

    Äänestä

  • vaihtoehtoja kirjoitti:

    Kysy joku digibokseista ja kodin viihde-elektroniikasta tietävä tuttusi kotiin vaikka kaljapalkalle laittamaan asetukset tuosta eksoottisesta telkkarista kohdalleen.
    Turha niitä on hirveästä täällä etänä arvailla...

    Äänestä

Kiitos kaikille, sain toimimaan. Piti valita telkkarista HDMI-4 ja siinä se oli. En kuitenkaan olisi osannut ilman tiedän neuvojanne!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ymmälläni olen kirjoitti:

Digiboxi (tallentava) hajosi ja ostin uuden Finnsat. Toimii ihan hyvin Scartilla. Kuitenkin telkkarissa on paikka Hdmille ja digiboxissakin on. Niinpä ostin HDMI kaapelin. Sillä ei toimi, telkkariin tulee vain sininen tausta. Eikö nämä toimikaan Hdmilla, vai pitääkö jotain tehdä? Nyt laitoin sen Scartin takaisin ja kaikki näkyy hyvin ja tallennuskin onnistuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu