onko totta

että siellä laitetaan varhaisperuna peltoon huhtikuun puolivälin jälkeen.
En todella vois uskoa, koska siellä on (kai) talvi vielä silloin.
Eihän etelämpänäkään laiteta, ennenkuin jotain toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa.
Miten ne siemenperunat vois itää jäätyneessä maassa ja ilman paletumista, miten muka vois laittaa lumen alle.
Eihän niitä lumen alle laiteta, vaan kuulema sulatetaan lumi ensin hiekalla ja tuhkalla.
Onko totta vai tarua.
Kiinnostas tietää.
12282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jos kuule perunapeltoon tuhkaa laitat, saa rupisia pottuja. Ei edes sulatusmielessä.

Toukokuun puoliväli vois varhaisperunaan olla pivampi. Huhtikuussa on lunta ja routaa. Itse kylvän kesäkuun alussa.

Äänestä

Totta on justiin istutin pari penkkie pottuo maahan.

Äänestä
  • Siemenet kylvetään, taimet istutetaan. Joten perunan siemenet kylvetään.

    Kyllä tässä saa vielä pari kuukautta vartoa perunan kylvöä.

    Äänestä

sitä minäki, se juttu oli tuulesta temmattu. Voi itku ja mie kun sanoin, että laitan viestii ja kysyn onko totta.-----eli ei.
ps. ootkos sie nim-m. ketun vitjake sama henkilö- jolta sain kuulla koko höpö jutusta.

Äänestä
  • Eri henkilö oon. Meitä on teällä kaksi, kaema ja minä. Kolomannen puukottivat.

    Äänestä

En kyllä ole koskaan kuullu miten perunan siemenet kylvetään, vaan sanana siemen perunat laitetaan peltoon.
Sama kai miten, kunhan ne vaan laittaa oikeaan aikaan peltoon.

Äänestä
  • Toellisuuvessahan pottuo panna rymäötellaan.

    Äänestä

  • ketun vitjake kirjoitti:

    Toellisuuvessahan pottuo panna rymäötellaan.

    en mie oikein ymmärrä, mitä tarkoitat, tullaisella perunan laitolla. nim-m. ketun vitjake

    Äänestä

  • Siihen tarkoitukseen on olemassa perunankylvökone. Vaan samapa se tosiaan, kunhan ovat oikeaan aikaan muhimassa mullan alla.

    Äänestä

minäkin kylvin eilen illalla siemenet, emännän suvunjatkamis kuoppaan, mutta on jo laho eikä uusia ituja ala kasvamaan,,

Äänestä

Puolangalla istuetaan ensi viikolla mansikantaimia peltoon, ovat nimittäin talvilaatua. Vappuna syödään jo uusia mansikoita.

Äänestä

joo ihan kiva juttu teillä siellä, mansikantaimet istutatte lumeen ja ootatte mansikoita, joita ei koskaan ees tuu, eikä yhtään tainta oo ees kaupassa talvella myynnissä.
Tehän ootte vallan lystikästä porukkaa ja kaikki alkoi vaan siitä, kun sain kuulla, että siellä laitetaan perunat peltoon huhtikuun puolivälin jälkeen.....jota en tietenkään uskonu....vaan kun lupasin laittaa tänne jutun ja kysyä. Hassua vai mitä mieltä ootte?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten on kirjoitti:

että siellä laitetaan varhaisperuna peltoon huhtikuun puolivälin jälkeen.
En todella vois uskoa, koska siellä on (kai) talvi vielä silloin.
Eihän etelämpänäkään laiteta, ennenkuin jotain toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa.
Miten ne siemenperunat vois itää jäätyneessä maassa ja ilman paletumista, miten muka vois laittaa lumen alle.
Eihän niitä lumen alle laiteta, vaan kuulema sulatetaan lumi ensin hiekalla ja tuhkalla.
Onko totta vai tarua.
Kiinnostas tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu