Apua!

Vempula

Olimme eilen (perjantaina) koirpuistossa. (aidattu alue jossa koirat saa juosta ja leikkiä vapaasti) Sinne ilmaantui koiran joka oli jo vihaisen oloinen tullessa sinne. Tyttö lähti koiransa kanssa lenkille, eikä tullut puistoon. Hetken kuluttua hän kuitenkin tuli puistoon, kysyi onko oma koiramme uros vai narttu ja kerroimme sen olemvan narttu. Tyttö totesi, että ei siinä sitten mitään ja päästi omansa irti (hänellä uros). Tämä uros syösyi suoraan koiramme kimppuun. Tämä uros oli isokokoinen virosta tuotu typistettykorvainen amstaffin näköinen, mutta luultavasti kuitenkin sekarotuinen. Omamme on 4 kiloinen kleinstpitz. Koira riepotti omaamme hetken, ennen kuin se saatiin kiinni ja me tietenkin vaihdoimme numeroita. Veimme omamme lääkäriin ja hänellä ei ollut tarvittavia laitteita ja sanoi että meidän pitää mennä parempaan paikkaan. Tänään kävimme turussa, kun porin eläinlääkärit eivät vaivautuneet ottamaan omaamme vastaa. Eikä myöskään raumalla, tempereella, eurassa, eurajoella, kankaanpäässä.... Turussa koirallemme todettiin sisäinen verenvuoto, mutta muuten koira on kunnossa (shokkia lukuunottamatta jonka itse saimme kuntoon laittamalla koiran lämpimään viltin sisäälle hämärään). Kulut olivat bensoineen, puheluineen, lääkärikuluineen 258€ Voimmeko nämä kaikki kulut uroksen omistajalta vaatia?
Entä onko vielä jotain mitä voimme vaatia?
Uroksen omistaja sanoi vetävänsä asian oikeuteen, mutta yritin hänelle selittää, ettei vihaista koiraa saa puistoon tuoda ja jos jotain tapahtuu joutuu päällekäyvän koiran omistaja korvaamaan. Selitin myös että se on varmaa, että me oikeudessa voittaisimme ja hän joutuisi meidän, omansa ja koiran hoitokulut korvaamaan, joka tulisi vielä kalliimmaksi hänelle. Itse soitimme poliisille joka sanoi, että uroksen omistajan kuuluu hoitokulut, matkat ja muut hoitoon tarvittavat kulutmaksaa...

24

1413

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helinä

      Jep, eli eikun vaan rahoja hakemaan. Oikeastaan mitään muuta kun hoito- ym. kuluja et voi käsittääkseni vaatia, mutta tuon 258 sinä kyllä pistät sen uroksen omistajan maksamaa!

      On kamalaa miten vääriä rotuja on väärillä ihmisillä! Pelkään useasti oman koiranikin puolesta tuolla lenkkeillessä. Suomessa kannattaisi ottaa käytäntöön ns. "koiranpitolupa" tietyille isoille koiraroduille. Ei tälläistä voi sallia. Mitkään korvaukset ei tuo vahingoittunutta/menehtynyttä koiraa takaisin. Silloin on myöhäistä pyytää anteeksi ja tarjota korvausta. Miettikää tätä agressiivisten koirien omistajat! Kiitos.

      • Dober

        Kuka päättää että kuka saa luvan pitää isoa koiraa ja mitkä rodut on niitä isoja koiria?

        Vastaava lupa myös pienille koirille. Toisilla se pieni koira kimpoilee holtittomasti 5 metriä pitkän flexin päässä.

      • Helinä
        Dober kirjoitti:

        Hyvä Dobber, miksi suutut asiasta, joka olisi vain ja ainoastaan positiivinen kaikille niin koiranomistajille, kuin muille ulkonaliikkujillekin? Ei kai vain oma koirasi ole psykopaatti tappelija, jota hädin tuskin saat pidettyä aisoissa? Muuta syytä moiseen v***uiluun ei ole...

        On totta, että rotujen määrittäminen hankalaa, mutta tietyt koirat vaativat tiukemman ja asiantuntevamman koulutuksen kuin ne 5 metrin flexissä riehujat. Vaaroja on kaikkialla, mutta toiset niistä ovat suurempia kuin toiset.

      • Dober
        Helinä kirjoitti:

        En todellakaan ole suuttunut. Mistä sellaisen käsityksen sait?´

        Esitin sinulle vastakysymyksen mikä on mielestäni ihan asiallinen.

        Enkä ole v****illut. Sorry jos ymmärrät tekstini väärin. Toin vaan esiin myös toisen näkökulman asiaan.

      • riina00
        Dober kirjoitti:

        Kuka päättää että kuka saa luvan pitää isoa koiraa ja mitkä rodut on niitä isoja koiria?

        Vastaava lupa myös pienille koirille. Toisilla se pieni koira kimpoilee holtittomasti 5 metriä pitkän flexin päässä.

        Pointtisi on täysin asiallinen, mutta pienet koirat eivät välttämättä saa yhtä pahaa jälkeä aikaiseksi isolle koiralle kuin iso koira pienelle koiralle. Mielestäni tietyt rodut, olisi tosiaan syytä ottaa valvonnan alaiseksi. Toiset rodut kun on kielletty eräissä maissa kokonaan. Tälläistä koiranpitolupaa olisi kylläkin erittäin hankala valvoa. Koska jos jokainen kasvattaja alkaisi tälläistä lupaa vaatimaan niin sitten ihmiset alkaisivat ottamaan samaa rotua paperittomana, ja tämä tuottaisi vain lisää ongelmia.

        On aivan totta, että valitettavan usein esim.dobermann, rottweiler ym. rodut otetaan tietyn elimen jatkeeksi, ja silloin syntyy juuri näitä ongelmakoiria. Tämä on etenkin nuorten miesten ongelma. Kun se nyt on joidenkin mielestä niin kovin hienoa ulkoiluttaa isoa aggressiivista koiraa.

      • Dober
        riina00 kirjoitti:

        Mutta tietenkin tasapuolisuuden nimissä pitäisi kaikkien koirien pitoon olla samat rajat - rodusta riippumatta. Totta on että pieni koira ei saa samaa jälkeä aikaiseksi kuin iso mutta mielestäni se on kuitenkin aivan yhtä vakava asia kun pieni koira käyttäytyy agressiivisesti.

        Minulle on kunnia-asia että oma "tappajadobermanni" käyttäytyy sosiaalisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Harmittaa kun joidenkin ihmisten takia koko rodun maine kärsii. Eikä asiaa yhtään auta jenkkileffat missä on dobermannit niittipanta kaulassa varastoalueella vartioimassa.

        Meille muuten kävi viime talvena aika ikävä juttu ton dobberin kanssa. Oltiin illalla lenkillä. Edessä päin toisella puolella autotietä seisoi joku mummo toisen mummo kanssa juttelemassa. Mummolla oli pieni koira (en mainitse rotua tässä) flexissä. Kun olimme heidän kohdallaan niin tämä pieni koira tuli muristen tien yli. Nappasin koirani pään kainalooni jottei se vaan tee mitään toiselle koiralle (koira ei ollut ollu mulla kauaa, en tienyt sen käyttäytymistä tällaisissa tilanteissa). No, pikkukoira sitten puri dobermannia mahaan ihan kunnolla. Tässä vaiheessa mummo huomasi että hänen koiransa onkin toisella puolella tietä. Minä sain syyt niskoilleni. Mummo huusi etä mitä sinä täällä hiippailet tuollaisen tappajakoiran kanssa, vie pois se ennen kun soitan poliisit, se pitää lopettaa. Minä olin ihan ihmeissäni, koiran pää edelleen kainalossani. Lähdin paikalta kotiin ja huomasin että koiralla on kunnon reiät mahassa. Lääkäriin koiran kanssa, eläinlääkäri joutui laittamaan 6 tikkiä, oli nimittäin kunnon haava tullut kulmahampaasta.
        Seyraavana päivänä oli poliisit oven takana kertomassa minulle että olen rikkonut kiinnipitolakia ja koirani on pelotellut ihmisiä. Kerroin miten asia on, todistajakin tapahtuneelle oli, eräs puolituttu ihminen joka meni ohi tapahtuman sattuessa. Poliisit sitten toimittivat lääkärilaskun mummolle jonka mummo oli pitkin hampain luvannyt maksaa.

        Että näinkin päin voi sattua ja ikävä kyllä silloin näköjään syyllistetään sitä isompaa koiraa.

      • Minni

        Tosi hyvä juttu olisikin tuo koiranpitolupa; eräänlainen koira-ajokortti. Ongelma olisikin siinä, että millä määrittelet sen, kuka ei koiraa saa ja kuka saa - ja minkä rotuisen koiran. Kun luin viestiäsi eteenpäin, havaitsin YLLÄTYS YLLÄTYS oman rotuni (dobberi) mainittavan.

        Mikä ihme siinä on, että aina kun jotain puhutaan, otetaan dobberi esimerkiksi. Totta on, että se on vahvaluonteinen ja dominoiva koirarotu, suuri ja väärällä kohtelulla siitä KUTEN MISTÄ TAHANSA MUUSTA RODUSTA, PIENESTÄKIN, saa vihaisen. (Itselläni pahin kokemus vihaisesta koirasta oli kaikkeen kiinni käyvistä kääpiövillakoirasta ja cockerspanielista, että silleen eipä yleistetä...)

        Ikävä että väärät tyypit ottavat sakemannit, rottikset, dobberit ns. munanjatkeeksi ja pilaavat näin koko rodun maineen. Minä ja koirani emme kuitenkaan asialle voi mitään. Minun koirani ovat koulutettuja, fiksuja, luonnetestattuja ja hyvinkäyttäytyviä dobbereita.

        Mikä sitten on sellainen vaarallinen rotu? Kaikki isokokoisetko? Pienikin voi olla vaarallinen; urokselleni kävi kimppuuun basenji, narttuani on ahdistellut vihainen perhoskoira. Hampaat ne on niilläkin... Totta tietysti on myös se, että isommalla koiralla on enemmän voimaa ja vahingot ovat suuremmat.

        Vastaus on oikeanlainen kasvatus, koulutus ja ulkoilu oikeissa paikoissa. Siis ei kannata esim. viedä pikkuista chihuahuaa isojen koirien puistoon, jossa se voi rajussa leikissa jäädä jalkoihin ilman että kukaan sille mitään varsinaisesti aikoikaan. Ja taas ei isoa koiraa pikkuisten puistoon.

        Ensimmäinen asia on koiran oikea kohtelu, ja sitten sen ja sen käytöksen tunteminen tilanteessa kuin tilanteessa. Sitten vaan ei vie koiraansa tilanteeseen, jossa voi sattua jotakin, niin ei tule mielipahaa puolin ja toisin.

        Nautitaan iloisesta koiramaisesta yhteiselosta niin palveluskoirat emäntineen/isäntineen kun seurakoiratkin!

        Minni ja dobberit sekä monirotuinen pikkulikka

      • Dogon omistaja

        Ongelmakoiran saa mistä rodusta tahansa, narun toisessa päässä on aina se ongelman aiheuttaja. Myös pikkukoira voi saada pahaa jälkeä aikaiseksi, mutta harvemmin niiden pitoa halutaan laittaa luvanvaraiseksi. Samalla jos koiran pito rodusta riippuen muutetaan luvanvaraiseksi, täytyisi sekarotuisiltakin mielestäni saada jonkinlainen "todistus" siitä, mitä rotuja koirasta löytyy, vai saisiko mielestäsi sitten seropia pitää ilman lupaa, vaikka siinä olisi mukana näitä "vaarallisia" koiria?

        Meillä ainakin lenkkeillessä on suurin ongelma nuo pikkukoirat, jotka omistaja haluaa päästää haistamaan/tekemään tuttavuutta, samoin ns. kiltit koirat, ei tunnu menevän ihmisille perille, että kun ollaan lenkillä, ei kaikki halua, että koirat seurustelevat keskenään. Itse en ole kiinnostunut pysähtymään "nuuskittavaksi" joka koiran kohdalla, vaikka meidän koira ei olekkaan agressiivinen toisille koirille, ei edes uroksille, vaikka se onkin tämän rodun urosten "vaiva".

        Sulle alkuperäinen!
        Toivottavasti pyysit eläinlääkäriltä jonkinlaisen lausunnon siitä, jos jatkohoitoa tarvitaan. Tällöin "hyökkääjän" omistaja joutuu ilman valitteluja maksamaan myös jatkon!

      • Helinä
        Minni kirjoitti:

        Tosi hyvä juttu olisikin tuo koiranpitolupa; eräänlainen koira-ajokortti. Ongelma olisikin siinä, että millä määrittelet sen, kuka ei koiraa saa ja kuka saa - ja minkä rotuisen koiran. Kun luin viestiäsi eteenpäin, havaitsin YLLÄTYS YLLÄTYS oman rotuni (dobberi) mainittavan.

        Mikä ihme siinä on, että aina kun jotain puhutaan, otetaan dobberi esimerkiksi. Totta on, että se on vahvaluonteinen ja dominoiva koirarotu, suuri ja väärällä kohtelulla siitä KUTEN MISTÄ TAHANSA MUUSTA RODUSTA, PIENESTÄKIN, saa vihaisen. (Itselläni pahin kokemus vihaisesta koirasta oli kaikkeen kiinni käyvistä kääpiövillakoirasta ja cockerspanielista, että silleen eipä yleistetä...)

        Ikävä että väärät tyypit ottavat sakemannit, rottikset, dobberit ns. munanjatkeeksi ja pilaavat näin koko rodun maineen. Minä ja koirani emme kuitenkaan asialle voi mitään. Minun koirani ovat koulutettuja, fiksuja, luonnetestattuja ja hyvinkäyttäytyviä dobbereita.

        Mikä sitten on sellainen vaarallinen rotu? Kaikki isokokoisetko? Pienikin voi olla vaarallinen; urokselleni kävi kimppuuun basenji, narttuani on ahdistellut vihainen perhoskoira. Hampaat ne on niilläkin... Totta tietysti on myös se, että isommalla koiralla on enemmän voimaa ja vahingot ovat suuremmat.

        Vastaus on oikeanlainen kasvatus, koulutus ja ulkoilu oikeissa paikoissa. Siis ei kannata esim. viedä pikkuista chihuahuaa isojen koirien puistoon, jossa se voi rajussa leikissa jäädä jalkoihin ilman että kukaan sille mitään varsinaisesti aikoikaan. Ja taas ei isoa koiraa pikkuisten puistoon.

        Ensimmäinen asia on koiran oikea kohtelu, ja sitten sen ja sen käytöksen tunteminen tilanteessa kuin tilanteessa. Sitten vaan ei vie koiraansa tilanteeseen, jossa voi sattua jotakin, niin ei tule mielipahaa puolin ja toisin.

        Nautitaan iloisesta koiramaisesta yhteiselosta niin palveluskoirat emäntineen/isäntineen kun seurakoiratkin!

        Minni ja dobberit sekä monirotuinen pikkulikka

        No niin, kerrataanpas muutama pointti...ensinnäkin minulla ei ole mitään dobermanneja tai muita suuria koiria vastaan, tarkoitin sillä "dobberilla" kirjoittajaa nimimerkillä dober. Toisekseen, olisi kyllä ihan oikeasti hyvä edes sellainen moraalinen koiranpitolupa, jottei vanhoille dementoituneille mummoille ostettaisi koiria vain, jotta lasten omatunto olisi puhtaampi...

        Tiedän eräänkin mummon jolla on päivälleen saman ikäinen koira kuin meillä. Otimme koiran talvella 2002. Nooh, muutaman viikon kuluttua törmäsimme mummoon pihalla ja mummo alkoi voivottelemaan, että "herranen aika, käytättekö te koiraa ulkona?" Hän ei ollut kuulemma käyttänyt pentua vielä kertaakaan pihalla näiden viikkojen aikana jottei pentu paleltuisi. Toinen kysymys häneltä oli, että mitä koirat juo, pitäisikö sille laittaa maitoa kuppiin...Että näin...
        Harmittaa kun Suomessa vanhukset ovat niin yksinäisiä, mutta aina koira ei ole se oikea ratkaisu ongelmaan.

        Nyt saan sen kuvan että olet siinä luulossa että minun dobermanni olisi mainitsemasi psykopaatti tappelija jota hädintuskin saan aisoissa pidettyä.

        Sorry vaan, nyt kyllä kirjoituksesi menee aika asiattomuuksiin. tässä julkisesti, henkilökohtaisesti minua osoitat.

        Voi ei, keskustelu joka käydään kirjaimin aiheuttaa aina väärinymmärryksiä! En tarkoittanut sinua enkä ketään tuolla vaan yritin vain sanoa, että ei saa yleistää! Nyt rauha kaikille koiranomistajille ja koirille! Ei kai tämä mikään sotatanner ole? Lue äsken kirjoittamani juttu issukalle:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=628&posting=22000000004378099

        Mutta miksi käytät eri nimimerkkejä?

      • Helinä
        Dober kirjoitti:

        Mutta miksi käytät eri nimimerkkejä?

        No joo, en ole sisäistänyt itselleni vielä mitään tiettyä nimimerkkiä, joten kirjoitan sen mikä mieleen juolahtaa. Onko se jonkin sortin rikos? Yritän keksiä jonkin nimen...No hard feelings? :)

      • Dober
        Helinä kirjoitti:

        No joo, en ole sisäistänyt itselleni vielä mitään tiettyä nimimerkkiä, joten kirjoitan sen mikä mieleen juolahtaa. Onko se jonkin sortin rikos? Yritän keksiä jonkin nimen...No hard feelings? :)

        Mutta siitä on olut palstalla kränää kun jotkut käyttävät useaaa nimimerkkiä jopa samaan ketjuun vastaillessaan. Seriffi suositteli että jokainen käyttää vaan yhtä nimimerkkiä.

    • Omistajan

      Maksettavaksi ne kulut tulee. Ja myös kaikki oikeudenkäyntikulut jos asia menee oikeuteen. Tyhmä on jos vie oikeuteen, tulee nimittäin todella kalliiksi!

    • Venla

      Sain äsken uroksen rodun selville. Se on venäjältä tuotu Pitt bull... Koira on 1½ vuotias...

      • riina00

        Ehdottomasti vaadit omistajan maksamaan kaikki hoito ym. kulut. Jos hän vie asian oikeuteen niin hänen tarvitsee olla harvinaisen tyhmä, koska tämä tulee hänelle vielä kalliimmaksi, koska hän joutuu maksamaan vielä oikeudenkäyntikulutkin.
        Tiedustelisin, että missä tämä tapahtui? Ihan vain että tietäisi välttää paikkaa ja ainakin tuota koiraa.

        Porissa tämä tapahtui. Paliinin vieressä olevassa koirapuistossa.

      • Nappis
        Venla kirjoitti:

        Porissa tämä tapahtui. Paliinin vieressä olevassa koirapuistossa.

        Onneksi kerroit millainen koira hyökkäsi omasi kimppuun niin tietää ettei kannata mennä sellasen lähelle jos sattuu olemaan puistossa.

      • Dober
        Nappis kirjoitti:

        Onneksi kerroit millainen koira hyökkäsi omasi kimppuun niin tietää ettei kannata mennä sellasen lähelle jos sattuu olemaan puistossa.

        Nyt voin sanoa että älä yleistä.

        Minun koirani kimppuun kävi tiibetinspanieli, voisitko varoa niitäkin, kaikkia rodun edustajia? Sekä pointtereita, sellainen murisi minun koiralleni, niitäkin on kaikkia syytä varoa.

        Niin. Älä yleistä. Ei ole koiran rodusta kiinni että kuinka se käyttäytyy. Se on ihan omistajasta kiinni.

      • Lotta

        Toisaalta... voihan olla niin, että sen pienen koiran kimppuun on joskus käynyt joku [dobermanni] tai joku muu koira, pentuna tai aikuisena, ja se siten yritti puolustaa itseään. Kuka tietää. Syitä voi olla monia, mutta se mummo teki typerästi kun ei pitänyt koiraansa sen verran tiukalla ettei lähe muualle hortoilemaan kun ei peräänkään katsonut silloin.

      • Dober
        Lotta kirjoitti:

        Taas tulee se dobermanni sieltä....

        Jokainen on vastuussa koirastaan, jokaisen pitää huolehtia että oma koira ei pääse tekemään mitään muille, häiritsemään muita.

        Oma dobermannini pelkäsi tapahtuneen jälkeen pieniä koiria. Todellakin.

        Miksi pieni koira yrittää puolustaa itseään vaikka sitä ei edes uhata? Koirani ei edes katsonut sitä. Koirat ymmärtävät elekieltä. Mitä sellaista koirani teki, mitä minä en huomannut mutta pieni koira huomasi? Miksi mummo antaa koiransa palloilla ympäri autotietä? Mitäs jos auto olisi tullut silloin kun koira tuli tien yli? Flexin ohut naru ei näy hämärässä autoilijalle, mitä olisi koiralle tapahtunut? Olisiko sekin ollut minun vikani jos koira olisi jäänyt auton alle?

      • Nappis
        Dober kirjoitti:

        Nyt voin sanoa että älä yleistä.

        Minun koirani kimppuun kävi tiibetinspanieli, voisitko varoa niitäkin, kaikkia rodun edustajia? Sekä pointtereita, sellainen murisi minun koiralleni, niitäkin on kaikkia syytä varoa.

        Niin. Älä yleistä. Ei ole koiran rodusta kiinni että kuinka se käyttäytyy. Se on ihan omistajasta kiinni.

        En yleistä. Satun vaan käymään sen verran usein puistossa että tunnen useimmat koirat ja pittbullia ei ole ennen näkynyt.

    • Sleepyhollow

      Kannattaa ehkä sitten viedä koiraasi pienille koirille tarkoitettuun koirapuistoon. ( En tiedä onko sellaisia virallisesti, Tampereella ainakin on yksi sen kokoinen aitaus, ettei siellä isommat oikein viihdy ).

      Muutenkin olisi hyvä idea, että olisi omia koirapuistoja niin isoille kuin pienillekin koirille, juuri näiden isojen koirien pelkääjille.

      Omasta mielestäni on kuitenkin aika tyhmää syyttää isompia koiria. Oma koiramme on keksikokoinen, uskoisin ( säkä 55 cm, todella siro ) joten en ole kummallakaan puolella. Kuitenkin, hampaat ne on niillä pienilläkin, että ei ne ole yhtään sen vähäpitoisempia. Usein tuollaisen vihaiset pikkukoirat tekevät vielä enemmän vauriota, kun pääsevät niillä neulanterävillä hampaillaan pureksimaan isompia vatsaan ja jalkoihin.

      Olen monta kertaa nähnyt, kuinka se on se iso koira joka juoksee karkuun. Käymme todella ujsein koirapuistossa, siellä on aina kokonainen lauma koiria, isoja ja pieniä ja kaikki ovat sulassa sovussa olleet. Leikkitappeluita kuitenkin on ja niistä me omistajat saammekin aina nauruja. Hyvä esimerkki on oma Gastorimme, joka pysyttelee tappeluista kauempana useimmiten, mutta kun on kunnon ryminä käynnissä, kolme viisi koira koiraa toistensa kimpussa, Gassu ottaa ja juoksee täysillä kaikkia päin, kuvitellen olevansa keilapallo, kenties. Sitten se saakin kaikki nartut peräänsä "vihaisina". ;)

      Eräs tapaus tukemaan pointtiani olisi se, kun nauroimme kuinka eräs terrieri puolusteli palloaan dobberia vastaan. Isokokoinen "lapsentappaja", kuten moni sanoo, yritti ottaa max 20cm korkealta koiralta tämä palloa, mutta terrieri räkyttikin dobberin häntä koipien välissä tiehensä.

      Eri asia onkin nämä ns. heikommat rodut, joilla oikeasti on heikot luut ja ohut nahka, mutta kannattaako niitä sitten viedä koirapuistoon? Omalla vasttuullahan sinne mennään ja pitäisi sen nyt jokaiselle olla selvää, että kun niitä koiria on kaikenlaisia lähemmäs kymmenen samassa aitauksessa, tappeluita syntyy. Ei vihaisia tappeluita, mutta leikkejä ja kokeiluja. On tietenkin niitä oikeasti vihaisiakin koiria, jotka ei tule toimeen toisten kanssa, mutta niitähän tosiaan ei saa viedä koirapuistoon.

      Koirien leikkihän on rajumpaa kuin moni odottaisi ja sitten kun ne juoksevat ja törmäilevät toisiinsa niin että rusahtaa ja haukkuvat ja purevat niin on ymmärrettävää, että kiltin seurakoiran omistaja voi säikähtää. Muttei se tarkoita, että koira säikähtää. Me mieheni kanssa annetaan ainakin Gassun olla koirapuistossa miten vain ( se ei todellakaan ole vihainen ). Se rakastaa leikkiä ja riehua siellä ja aina kun joku narttu ( Gassu ärsyttää usein narttuja, jostain syystä. ;) ) ajaa sitä takaa tai retuuttaa niin monen omistaja alkaa huudella koiraansa heti pois. Sanotaan usein, että anna mennä vaan, itsehän Gassu sitä meni kiusaamaan. Ja ikinä ei ole poika liikaa turpiin saanut, se on sen verran vikkelä, että ehtii aina karkuun. Ja taitaa poika tykätäkin kun nartut juoksee perässä, vaikkakin sitten rökittääkseen. ;)

      Joo, taisin eksyä hieman aiheesta, eh? Sori, innostuin. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe