Kiitos Suomen hallituksen, sähkövero nousee ensi vuoden alusta.
Nyt on noita korotuksia tullut taas niin paljon, että koskahan niitä palkkoja aletaan nostaa? Lopuu meinaan ostovoima Suomesta tällä pelillä. Lisäksi ei ole kovin reilua kuluttajaa kohti kun ensin toitotetaan joka torvesta, että säästäkää sähköä ja säästäkää lämmitysenergiaa, kun sitten säästät niin valtio nostaa veroja ja syö ne säästöt.
Jotta valtio ei saa meikäläiseltä ensi vuonna ainoatakaan ylimääräistä sähköveroeuroa niin aion lämmittää puulla vielä entistä enemmän ja käytän sähköä vielä vähemmän. Puuta meinaan on. Laitan enemmän vaatetta päälle mutta sähköä kulutan vähemmän ihan vaan vitt'''akseni. Meillä pärjätään vaikka ilman sähköä, on testattu Tapani myrskyssä.
Hallitus ajaa Suomalaiset takaisin -30 luvulle tällä menolla, toivottavasti hoitavat asiat niin ettei mennä takaisin ihan 1917-1918 vuosille.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sähköveron veropohjaa tulee laajentaa ja seuraava korotus voisikin olla käyttöpaikkavero, vaikka 10€ per kulutuskohde per kuukausi. Saadaan kerrostaloasukkaatkin maksamaan veroa.
Kerrosteloasukkaatkin maksaa veroa aikalailla kiitettävästi, sama sähkövero7kWh ja alvit päälle. Tuo alvin osuus on jopa suurempi, koska yleismittauksen kWh-taksat on suuremmat... Euromääräsestihän ne ei tietenkään yllä okt-asukkaan veromääriin, mutta suhteutettuna kulutukseen summa on siis huomattava.
Eihän Nissan Micran omistajakaan maksa samoja autoveroja, mitä Mersun omistaja maksaa...
Korjaus: sähkövero/kWh!
Niin ja vaikka nyt siis kerrostaloasukki olenkin, niin kyllä nuo kerta toisensa jelkeen pamahtavat veronkorotukset alkaa olla kohtuuttomia näillä tuloilla - suoraan sanottuna ihan hanurista! Tekee mieli lähteä Ruotsiin elintasopakolaiseksi....
Kuntien ja valtion palkkalistoilla on n.735000 henkilöä, siis ihmisiä joiden palkkarahat kerätään verotuloilla. Lukumäärä on aivan liian iso verrattuna niiden määrään jotka nämä verorahat työllään tekevät. Kuntien ja valtion on pakko vähentää n. 100000-200000 työpaikkaa, muuten ei velkaantuminen lopu koskaan. Ehkä kuntaliitokset tuo jotakin helpotusta.
Näinhän se on. Mielestäni lakkautuslista voisi olla vaikkapa:
- "ilmainen" erikoisterveydenhuolto
- kehitysapu
- työttömyysetuudet
- kunnalliset liikuntapaikat