Ilmeisesti SAS aikoo ajaa alas halpalentoyhtiönsä Snowflaken, jonka se vasta viime vuonna perusti. Nyt SAS kaavailee muuttavansa Euroopan lennot 3-luokkaisiksi, bisnes-, turisti- ja halpalentoluokka. Kaikki siis samassa koneessa, halpisosasto koneen takaosaan.
En tiedä onko ideassa loppujen lopuksi mitään järkeä? Tuntuu vain ääliömäiseltä ensin perustaa halpalento-tytäryhtiö ja sitten ajaa se alas ja yhdistää lennot emoyhtiöön. Muutenkin SAS ollaan pilkkomassa pienempiin yksiköihin. No, onhan ko. yhtiön kohdalla totuttu venkoileviin päätöksiin, kuten konehankinnoissa.
Tulevaisuus näyttää onko ratkaisu oikea SAS:in kannalta. Turha alkaa kärhämöimään tästä asiasta, en ole asiantuntija, enkä aio mennä antamaan SAS:lle neuvojani, koska mielestäni saavat häärätä omalla hiekkalaatikollaan sen minkä haluavat. En vain näe ratkaisussa mitään järkeä, ehkä olen vain likinäköinen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Snowflake lentohtiöllä käyttöaste oli
vain 40% eikä mikään ihme sillä hinnat
oli jopa kalliimpia kuin tavallisilla
lentoyhtiöillä.
Kun reittikoneissa kuitenkin on thjiä penkkejä
niin järkevämpää myydä ne edes halvemmalla hintaa
kuin tyhjänä lennättää. Ja jotain eroa pitää tietenkin saada aikaiseksi tavalliseen economyyn
joten karsitaan tarjoilusta ja penkkin väljyydestä.
Ei kuitenkaan kannata täyttää penkkejä liian halvalla hinnalla. On tapauksia, joissa kannattaa ennemmin jättää istuin tyhjäksi kuin täyttää sitä.
Tällaista näkee etenkin kaukoreiteillä, joissa kone on aivan maksimipainonsa tienoilla. Jos reitille on tulossa tyypillisesti paljon rahtia, saattaa olla järkevämpää ottaa rahtia mukaan niin paljon kuin vain paino sallii, ja sitten jättää ihmisiä pois. Rahdin katteet ovat nykyisin suhteellisen hyvät.
Eikä se ilmaista ole lennättää yhtä ylimääräistä matkustajaa lyhyilläkään reiteillä. Jos oletetaan, että matkustaja painaa 70kg ja ottaa vielä mukaan 15kg matkatavaroita, tarvitaan hieman enemmän polttoainetta kuljettamaan tuo 85kg perille. Lisäksi lasketaan päälle kaikki henkilökulut (liputus, lähtöselvitys, laukkujen käsittelyt, mahdoliset tarjoilut, koneen siivoaminen...). Jokainen lisämatkustaja tuo oman lisänsä näihinkin kuluihin.
Ja vielä on vaarallista totuttaa ihmiset siihen, että mikään ei maksa mitään. Tuntuu siltä, että suomalaiset(kin) ovat jo omaksuneet ajattelutavan, että kaikkia pitäisi saada, mutta mikään ei saisi maksaa mitään. Tämä on jo nähty matkapuhelinalalla, joissa operaattorit myyvät palveluitaan liian halvalla kuluihin ja kehitystyöhön nähden.
Ei ilmaista lounasta tai lentoa ole olemassa. Aina ne kulut peritään jotakin kautta. Vaikka sitten siirtämällä tuotanto ja henkilöstö johonkin halvemman työvoiman maahan.
-Timo