Tarina

Olen opintosihteeri ammattiopistossa. Nyt puhutaan paljon opiskelijoiden pahoinvoinnista. Itse olen äidillinen tyyppi joka auttaisi opiskelijoita. Minulta on se kielletty. Oppilaitoksessamme on valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen opiskelijoita, joilla on erinäisiä ongelmia elämänsä kanssa. Muutamat opiskelijat ovat kiintyneet minuun ja haluavat keskustella kanssani. Erityisopettajat ovat sitä mieltä, että en saa keskustella opiskelijoiden kanssa. He ilmeisesti ovat sitä mieltä, että poljen heidän varpailleen. En halua asettua terapeutiksi, en opettajaksi, en suuntaa antavaksi aikuiseksi vaan ihan ystäväksi. Työyhteisöissä keskustellaan paljon omien ystävien kanssa, miksi siis en voi keskustella opiskelijan kanssa. Työni ei tästä kärsi, jos menee liian pitkäksi, ohjaan opiskelijan menemään tunnille. Ovatko erityisopiskelijat siitä syystä erityisiä, että vain opettajien kasvatus on oikea tapa. Kyseinen opiskelija on ollut aivan paniikissa, koska ei tule toimeen opettajien kanssa. Itkee ja uhkaa tappaa itsensä. Kuka lähimmäinen ei voi olla antamatta apua?

Jopa lakimieheen erityisopettajat ovat ottaneet yhteyttä, miksi, kysyn nyt täällä? Teenkö jonkin virheen, josta minut rangaistaan ja miten.

Näin meillä menetellään erityisopiskelijoiden kanssa. Ns. normaalit opiskelijat voivat tulla keskustelemaan kanssani, kukaan ei ole siihen vielä puuttunut. Erityisopettajat ovat esittäneet omalle esimiehelleni, että minut pitäisi puhutella johtavan rehtorin taholta, en vain ymmärrä miksi minua pitää puhutella.

En laske aikaa, en ylityöaikaa tai sitä aikaa jonka vietän opiskelijoiden kanssa. Rakastan heitä aivan samalla tavalla kuinka jokaisen ihmisen tulisi lähimmäistään rakastaa.