Parisuhde

Kannattaa koittaa puhua. Kertoa asioita juurikin siltäkannalta että miltä itsestä tuntuu ja kysyä miltä puolisosta tuntuu ja mitä hän ajattelee tästä vauva-arjesta ja väsymisestä. Onko mahdollista järjestää ns. pariskunta aikaa, eli laittaa vauva hoitoon?
Jos asioiden puhumista siirtää niin siinä suhde menee todella koetukselle ja kun ei toisen tuntemuksia osaa ennustaa voi suhde kaatua kokonaan!
On hyvä myös koittaa pitää jonkinlaista läheisyyttä yllä puolison kanssa.

Itse sain suhteeni melkein kaadettua kun en puhunut suoraan ja rauhallisesti miltä minusta tuntuu ja minkälainen olo on. Aluksi kun en meinannut jaksaa sitä aikaa hankkia ilman häiriöitä että sai puhuttua. Nyt suhde kunnossa, luojankiitos! Meillä on kerta viikossa varattu parisuhde aika, nykyisin illalla kun lapsi nukkuu jo sikeästi yöunet ja silloin puhutaan tuntemuksista ja ajatuksista mitä molemmin puolin on ja keksitään ongelmakohtiin korjauksia, sekä halitaan tietenkin :D Eka keskustelussa sovittiin että halataan aina kun toinen lähtee töihin ja palaa töistä jottei ne pienet läheisyyden hetket katoa kokonaan..

Meillä on ainakin toiminut miehen kanssa taktiikka etten kysele asioita tai ehdottele. Sanon että sinä teet tuon ja minä tämän. Ja joka kerta on sopinut.

En kokenut että meillä oli mitenkään rankkaa lapsen eka vuosi. En ehdollistanut asioita. Meillä se toimi näin,mutta en tietenkään usko että kaikilla toimisi.

Toki meillä plussana se että mies on niin kiintynyt lapseen että toisi sille kuun taivaalta jos vaan saisi. Ja se että olen "antanut" hänen hoitaa lastaan,on hänelle kunnia ja suuri osoitus minulta että luotan häneen.

Puhuttu on jos joku asia hiertää tai toinen ei jaksa. Kumpikin tehnyt kompromisseja jotta toinen jaksaisi ja voisi hyvin. Plus huolehdittu omasta hyvinvoinnista. Kun toinen käy jossain,toinen katsoo lasta. Ja toisin päin.

Yhteistä aikaa on kun lapsi on nukkumassa. Laitetaan sauna päälle,katsellaan vierekkäin tv:tä ja syödään hyvää. Ihan pieniä asioita arjen keskellä. Tilataan pizza kotiin yms.

Minä luulen, että räjähtelemällä ei saa aikaan yhtään mitään. Ainakaan minä en ole saanut. Eikä kyllä sana ole mennyt perille silläkään, että keskustelisi "nätisti", kun joka puolikaskin moittiva sana otetaan itseensä ja siihen se kuuntelu sitten loppuukin herran puolelta. Parhaaksi taktiikaki olen havainnut suoran käskyttämisen. Eli jos väsyttää niin sitte ei nousta sängystä ylös tai todetaan "sun vuoro". Sitte mennään päiväunille kummempia kysymättä tai lähdetään ulos lenkille (YKSIN) tai mitä ikinä nyt virkistyäkseen kaipaakaan. Ja jos jossain muussa kiikastaa niin asia ilmoitetaan "imuroi, täytä tiskikone" jne. Silloin meillä kyllä tapahtuu ja saa sitä omaakin aikaa kun on itsekäs ja ottaa. Ehkä se johtuu siitä, että herra on hiukan narsistinen luonne, eikä kykene asettumaan toisen asemaan. Vauvavuosi koliikkivauvan kanssa ei ollut mikään maailman helpoin meidän parisuhteelle, mutta päätin selvitä ja ainakin nyt toistaiseksi se tuntuu 1,5v jälkeen hyvälle ratkaisulle.

Huhhuh.. Millasia teidän miehet on oikee on? Täällä käskyttämällä itsekkäästi saa miehen vaa lähtemää ulos!! Kohteliaasti kun pyytää "hoitaisitko tiskit?", "laittaisitko ruuan", "hoitaisitko lasta" täällä saa kaiken ja vähän päälle.. Välillä kotihommat sujuu ihan itsestään tai mies käy kysymässä että olisko jotai mitä pitäis hoitaa pois alta! Asia tapahtuu heti ja ilman huutoja! Omasta väsymyksesta jutellaa rauhassa ja muutenkin tuntemukset ja häiritsevät asiat jutellaa rauhassa lapsen nukkumaa menon jälkee samalla kun puhutaan miten päivä on mennyt..

Et ilmeisesti jaksanut lukea aikaisempia tekstejä.

Hyvä että sulla on noin hienoa mies! Kaikilla ei ole yhtä varteenotettava.

Kertaakaan en ole saanut miestä lähtemään ulos jos olen sanonut että laita tiskikone päälle. Kuka sellaista miestä edes haluaa joka lähtee ulos kun sanoo jostain asiasta? Ilmeisesti itse olet tälläisen asian kokenut kun niin kriittisesti sen tuot julki.

Miehiä on erilaisia. Toiset saa pyynnöillä tekemään,toiset menevät pyyntöjä karkuun. Se että toisella toimii näin ei aina toimi toisella.

Jotenkin on mielestäni lapsellista edes väheksyä toisten tapoja käsitellä ja hoitaa asioita.Jos ne kerta toimivat ja arki sujuu ja kaikki on tyytyväisiä. Niin mitä sitten?

No tämä ei minusta ole niin yksinkertainen juttu. Kehottaisin miettimään seuraavia asioita:

Miten on kriisi-/riitatilanteissa aiemmin selvitty? Millä lailla konfliktit on selvitetty, miten keskusteltu, mikä silloin on toiminut? Ennen lasta siis. Entä miten esimerkiksi kotityöt on jaettu ennen lapsen tuloa? Mitä on sovittu arjen askareiden jakamisesta sitten, kun lapsi syntyy?

Valitettavan usein on niin, että ennen lapsen tuloakaan keskusteluyhteys ei ole ollut kunnossa ja suuri osa kotitöistä on ollut naisen harteilla. Moni ajattelee, että "kyllä se sitten muuttuu kun lapsi tulee", mutta kun ei se ole niin. Tilanne menee usein huonompaan suuntaan, koska itse on sitten väsynyt ja tiuskii eikä mies halua tehdä omaa osaansa senkään vertaa. Kaikesta tuosta pitäisi kuitenkin keskustella ennen kuin lapsi syntyy. Pitäisi myös olla selvää, että kumpikin haluaa lasta yhtä paljon tai ainakin niin, että mieskin selvästi haluaa lapsen. Jos kokee olevansa painostettu lapsenhankintaan, niin kaikki "lisätyö" mikä lapsesta seuraa tuntuu silloin taatusti erityisen epämiellyttävältä.

Se on toki totta, että varsinkin huonounisen vauvan kanssa ensimmäinen vuosi voi olla tosi rankka, mutta jos kommunikaatio on parisuhteessa kunnossa ja "puhalletaan yhteen hiileen", niin ei siinä tarvitse eron partaalle ajautua. Kovin monessa suhteessa kuitenkin vauvaa toivotaan paikkaamaan suhdetta tai ei välitetä niistä ongelmista ja toivotaan, että ne ratkeavat itsekseen.

Niin, kai se sitten täytyisi löytää jokin kultainen keskitie... Kommunikaatio on toiminut ennen lasta, mutta ehkä molemmat ollaan oltu tietyllä tavalla itsenäisempiä kuin jotkut muut parit ja tää lapsikuvio ei nyt toimi ihan niin. Tai koska lapsi on mussa niin kiinni (tai mä siinä... ;) ), niin kaipaisi mieheltä myös ymmärrystä ja oma-alotteista vastuunottoa.

Väsyneenä myös kaikki tuntuu vähän vaikeammalta. Eikä mies kai voi tajuta sitä, millaista on heräillä monta kuukautta parin tunnin välein. Ja jos yritän kertoa, tulee vastareaktiona hyökkäys. Ja kyllähän mieskin siis joskus heräilee, mutta hänen jaksamistaan ajatellen ollaan suosiolla nukuttu eri huoneissa. Ei sekään kai ole omiaan lähentämään meitä.

Joo. Ehkä tässä on myös sitä, että naisena (ihanat stereotypiat) mulle riittäisi välillä sekin, että mies kehuisi mua. Mies taas auttaa tekemällä ruokaa, putsaamalla auton lumesta jne. Ei tässä nyt eron partaalla olla ja sen verran on ikää ja yhteistä historiaa, ettei lastakaan tehty parisuhdetta pelastamaan.

Mutta kivaa kuulla muiden kokemuksia ja vinkkejä!

Minä olen myös huomannut, että tuo suora käskyttäminen toimii parhaiten, kun ei mies oma-aloitteisesti älyä/viitsi ryhtyä hommaan. Tekee kyllä nohevasti kun sanoo. Yritän kunnioittaa sitä, että hänkin on varmasti työpäivän jälkeen väsynyt eikä voi loputtomiin jaksaa komentelua.

Tähän asti ollaan pärjätty aika vähäisellä riitelyllä ja ollaan sovittu että riidoissa ei rueta nukkumaan. Tuo yhteisen ajan järjestäminen on tosiaan hyvä muistaa ja se toisen kunnioittaminen.