Oma tarinani: rakastuin ulkomaalaiseen mieheen. Hän oli eronnut, yksi poika, minä olin eronnut, yksi tytär. Meillä sujui aivan loistavasti, olimme hulluina toisiimme. Koska poika asui muualla kuin Suomessa, hän vietti vähän aikaa luonamme, yleensä kerran vuodessa kesälomat.
Meillä oli Suomessa aika vähän ongelmia. Sanakirjan kanssa tavailimme. Oikeastaan suurin juttu tuli siitä, että minä vihreänä ekohörhönä en koskaan ostanut mitään muovipurkkiruokaa, poika taas kommunistisen maan kasvattina oli aivan silmät flipperinä nähdessään länsimaan houkutukset. Mieheni tietysti hoiteli asiat, osti joitain vanukkaita ja vei hampurilaispaikkaan. Minua kuvotti, mutta yritin ymmärtää.
Sitten muutimme mieheni kotimaahan. Tapasimme poikaa useammin. Ongelmia alkoi syntyä enemmän. Hänen äitinsä on ”dewotka” eli tekopyhimys. Katolilainen helmet heiluen messuun, lapsen äänellä piipitti papille. Hymyhuulin simasuuna puhui pahaa kaikista.
Puolisoni kuoli. En saanut edes surra rauhassa, sillä poika kuvitteli olevansa jonkinlainen prinssiperijä. Hän oli järkyttynyt kuultuaan, etten aio ottaa häntä talooni mikäli jäisin maahan. Mikäli taas muuttaisin pois, kuten teinkin, hän saisi talon markkinahintaan. Hän halusi autoni, taloni, jopa häälahjasormukseenkin hän viittasi. Äitinsä (johon oli hyvät välit mieheni elinaikana) lipoi huuliaan antiikkikaappistani, häntä ketutti hirveästi että se oli minun. (Heh, ja v-mäinen puoleni nautti huomattuani hänen ketutuksensa).
Asiat hoidettiin, oikeusteitse se vei seitsemän vuotta. Miksi kerron tämän? Siksi, että rakkaus on ihanaa, luottakaa toisiinne, mutta milloinkaan ette voi tietää, kuka ja ketkä vedättävät, varustautukaa aina pahimpaan. Tiedän myös tapauksia, joissa biologinen lapsi tekee törkeyksiä vanhemmalleen tai sisaruksilleen, ei se yksin uusperheiden ongelma ole.
Meillä oli Suomessa aika vähän ongelmia. Sanakirjan kanssa tavailimme. Oikeastaan suurin juttu tuli siitä, että minä vihreänä ekohörhönä en koskaan ostanut mitään muovipurkkiruokaa, poika taas kommunistisen maan kasvattina oli aivan silmät flipperinä nähdessään länsimaan houkutukset. Mieheni tietysti hoiteli asiat, osti joitain vanukkaita ja vei hampurilaispaikkaan. Minua kuvotti, mutta yritin ymmärtää.
Sitten muutimme mieheni kotimaahan. Tapasimme poikaa useammin. Ongelmia alkoi syntyä enemmän. Hänen äitinsä on ”dewotka” eli tekopyhimys. Katolilainen helmet heiluen messuun, lapsen äänellä piipitti papille. Hymyhuulin simasuuna puhui pahaa kaikista.
Puolisoni kuoli. En saanut edes surra rauhassa, sillä poika kuvitteli olevansa jonkinlainen prinssiperijä. Hän oli järkyttynyt kuultuaan, etten aio ottaa häntä talooni mikäli jäisin maahan. Mikäli taas muuttaisin pois, kuten teinkin, hän saisi talon markkinahintaan. Hän halusi autoni, taloni, jopa häälahjasormukseenkin hän viittasi. Äitinsä (johon oli hyvät välit mieheni elinaikana) lipoi huuliaan antiikkikaappistani, häntä ketutti hirveästi että se oli minun. (Heh, ja v-mäinen puoleni nautti huomattuani hänen ketutuksensa).
Asiat hoidettiin, oikeusteitse se vei seitsemän vuotta. Miksi kerron tämän? Siksi, että rakkaus on ihanaa, luottakaa toisiinne, mutta milloinkaan ette voi tietää, kuka ja ketkä vedättävät, varustautukaa aina pahimpaan. Tiedän myös tapauksia, joissa biologinen lapsi tekee törkeyksiä vanhemmalleen tai sisaruksilleen, ei se yksin uusperheiden ongelma ole.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Joo just, viet viattoman lapsen rahat kun ei isä enää riittänyt
Sinäkös noi kaikki olit ostanut ja maksanut...lapsi kun perii isänsä käsitykseni mukaan, et sinä
Ongelma oli siinä, että lapsi halusi periä myös minut!
a) olen hengissä
b) hän ei ole perintökaaressani. Minun lapseni perii minut - ja vasta kuolemani jälkeen.
Nyt ymmärrän miksi tuolla puolustelet tuota yhtä joka on ilmaiseksi muuttamassa miehensä taloon ja luomassa sinne hirmuhallitsijadsääntöjään.
Samanlaisia verenimijöitä ootte molemmat, hyi helvettii
Sinulla taitaa olla todella vaikeuksia parisuhteessasi - mikäli sellaista on. Vaikea uskoa kenenkään normaalin miehen huolivat tuollaista noita-akkaa.
Oletko sinä yksi niitä luuseriakkoja, jotka eivät millään voi käsittää, että naisellakin voi olla omaisuutta ja hyvät tulot? Usko pois, meitäkin on, vaikka sinä et tunnekaan muunlaista elämää kuin avustuksilla tai miehen parin tonnin palkalla kituuttamisen. Vaikka sinulla pätisi se, ettei naisella ole kotonaan määräämisvaltaa, esimerkiksi meillä se ei päde, vaan olemme tasavertaiset luodessamme oman uusioperheemme sääntöjä.
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Älä huoli, hyvä on parisuhde ja ihana mies, mutta minä en olekkaan mikään iilimato
Tahvoinen ei nyt tiedä mistä kirjoittaa.
Kyllä minulle riittää tuo viiden tonnin liksa ihan hyvin ja miehen neljän tonnin liksa päälle, eli en elä muiden varoilla vaan omalla tulolla. Ja kyllä, meidän perheessä on meidän perheen säännöt, mutta talo onkin yhteinen.
Siksipä en suosittele muuttamaan toisen omistamaan taloon, siellä jos rupeaa ajamaan omien lastensa etuja miehen lapsien kustannuksella, saa kenkää ennemmin tai myöhemmin.
Niin että älä vaahtoa!
Olen samaa mieltä siinä, että olisi parempi etsiä yhdessä yhteinen asunto. Toisen luokse muuttava varmaankin aina tuntee olonsa vieraaksi. Aina se ei kuitenkaan sovi, esim. juuri tilanteessa, jossa on perintötalo.