Kotimme Demoni

fincoco

Olen erittäin varma, että syntymäkodissamme asui demoni. Äidin ja isän avioliitto oli ollut onnellinen siihen saakka kun he ostivat tämän talon Nilsiästä. Muutettua taloon oli äiti saanut 1.kerran isältä turpaansa. Tämä oli sattunut samalla muuttoviikolla.

Talosta, erityisesti sen yläkerrasta kuului usein pamahduksia ja muita epämääräisiä ääniä. Äänet kuuluivat usein sen jälkeen kun joku esim. isoveljeni oli lähtenyt erittäin vihaisena ulos. Muistan nämä äänet hyvin elävästi.

Pelkäsin olla yläkerrassa yksin. Vaistosin siellä jotakin epämukavaa ja HYVIN usein näin painajaisia. Nämä painajaiset liittyivät aina yläkerran ns. pitkään komeroon jossa en koskaan nähnyt vanhempieni käyvän.

Usein jos unessa satuin tekemään jotain kovaäänistä niin tästä komerosta tuli valtavalla metelillä ja ryskeellä ulos erittäin suuri tumma hahmo jonka kasvoja en koskaan nähnyt.

Hyvin usein unissani tämä sama pelottavan musta ja kasvoton hahmo kävi kimppuuni ja painoi minua maahan ja hakkasi.

Eräänä iltana olin lukemassa kirjaa huoneessani yläkerrassa kun huoneen ovenkahvaa alettiin rajusti rämpyttää. Kuului ääni "Tuomo, tule avaamaan tämä ovi, päästä minut sisään" Voitte varmasti arvata, etten mennyt avaamaan.'

Näin talossa myös erään enneunen jonka kaikki tapahtumat ovat toteutuneet lukuunottamatta kaksoisveljeni kuolemaa. Isoveljeni tappoi itsensä pian tämän unen jälkeen. Unessa tämä kerrottiin.

Demonit ilmaantuvat usein tummina hahmoina ja vaikuttavat talon asukkaisiin erittäin negatiivisesti. Minun kohdallani ilmeisesti Demoni sai minut haltuunsa ja tein erittäin pahasti. Epäilen,että tämä sama demoni asuu sisälläni tai vaikutuspiirissäni vielä tänäänkin vaikka muutosta on kulunut jo yli kymmenen vuotta.

Olenb erittäin kiinnostunut kaikesta yliluonnollisesta ja nykyään on voimistunut halu äännittää evp ääniä.

Nyt talossa asuu uusi perhe. Olisi mielenkiintoista tietää onko heillä kaikki hyvin. Uskon, että tämä samainen demoni on saanut heidänkin elämän sekaisin.

26

2774

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vakava tilanne

      Epäilyksesi tuntuvat vaikuttavan selvästi pimeyden maailmaan. Demonihenget ovat todellisia ja niiden kanssa ei ole leikkimistä: varmasti siinä jää ihminen hopealle ja noiden voimien tarkoituksen aonkin tuhota uhrinsa ja saattaa sekasortoon.
      Syksyllä eräs tuttavani oli itsemurhakierteessä ja jopa olimme huolissamme hänen puolestaan. Tuona aikana hän oli nähnyt mustan hamon vilahtelevan huoneessa ja välistä mielessä ja kämpässä oli ollut erittäin painostava olo. Rukoilimme miehen puolesta ja nyt hän haluaa elää.
      Tässä ei ole muuta ratkaisua kun kääntyä elävän Jumalan puoleen ja Jeesuksen Kiristuksen nimessä ja uskoontulo ja täysi pesäero noista voimimista. Mikään tutkimus- ka tieteellinen puuhastelu henkivaltojen kanssa ei tule kysymykseenkään.
      Tätä ei monet hyväksy, mutta tämä on totuus henkimaailamsta.
      Olen kuulut paljon riivaajien ongelmista lähetystyöntekijöiden kautta.

    • Avautuu

      Sinulla on jäänyt vartio-torni levy päälle, vaikka toinen silmäsi on avautunut.
      Kokonaisuus on mielenkiintoinen jos vain haluat tietää ??

    • yellowwarrior

      Uskon sinua. Tiedän että tuo on totta ja tuollaista tapahtuu. Olennot, joista puhut ovat demoneita. Voin neuvoa sinulle, miten pääset niistä lopullisesti eroon, mutta sinun täytyy todella tehdä se, muuten mikään ei sinua voi auttaa.

      Ainut, mikä auttaa ongelmaasi on, että pyydät "Jeesus tule minun elämääni, auta ja pelasta minut." Kun tämän teet, voit tämän jälkeen käskeä demoneita aina niiden läsnäolon tuntiessasi poisumaan käskyllä "Jeesuksen nimessä kaikki paha pois!" Toista käsky kolme kertaa. Tällöin jopa itsensä pääpaholaisen on poistuttava!

      Jos et tätä tee, mikään ei voi auttaa sinua. Tämän maailman herra on ******* ja jokainen, joka ei ole Jeesuksen oma, on automaattisesti hänen omaisuuttaan. Demoneilla on oikeus piinata tällaisia sieluja ja mennä heihin jopa asumaan. Puhutaan tyhjän tuvan ongelmasta: kun ihmisessä ei asu Jumalan henki, joka pitäisi tunkeilijat poissa, mikä tahansa muu henki saa mennä häneen.

      Lisäksi sinun on lopetettava kaikenlainen synninteko. Synnit avaavat demoneille portin eli oikeuden tulla elämääsi ja sinuun. Mieti kaikki synnit mitä koskaan olet tehnyt, tunnusta ne Jumalalle, pyydä niitä anteeksi ja sanoudu niistä irti Jeesuksen nimessä. Sen jälkeen aja itsestäsi ulos näiden syntien kautta tulleet demonit ja niihin sitoutuneet henget Jeesuksen nimessä. Nimeä demonit ja toista niiden ulosajokäsky kolme kertaa. Sen jälkeen pyydä, että kaikki paikat sinussa, joista lähti jotakin täytetään Jeesuksen verellä. Näin demoneilla ei ole enää paikkaa, johon palata, monet niistä nimittäin yrittävät tulla takaisin.
      Varsinkin kaikki päihteidenkäyttö olisi lopetettava, se varsinkin avaa ihmisen auran demonien mentäväksi.
      Jos haluat, voit kirjoittaa minulle osoitteeseen [email protected] autan ja neuvon sinua mielelläni ilmaiseksi.

      • Anonyymi

        Ainut, mikä auttaa ongelmaasi on, että pyydät "Jeesus tule minun elämääni, auta ja pelasta minut." Kun tämän teet, voit tämän jälkeen käskeä demoneita aina niiden läsnäolon tuntiessasi poisumaan käskyllä "Jeesuksen nimessä kaikki paha pois!" Toista käsky kolme kertaa. Tällöin jopa itsensä pääpaholaisen on poistuttava!

        Miksi kolme kertaa?
        Puhut kuin lahkolainen?
        Minä saan pahan pois ihan yhdellä kertaa,jos tulee tänne.
        Ei tarvitse löträtä Kristustuksen verta,kuin lahkolaiset vl ja muut lesti höppänät.
        Puhutaan tyhjän tuvan ongelmasta ja poliitikaassa tupa illoista vai mitä?
        Vanhoillis lestaadiolaisuus paistaa sinussa läpi jota halveksin kovin.
        Naisten alistaminen synnytys koneiksi,Krsitus käski lisääntymään mutta onko oikein että naisen keho tuhotaan jopa 14-18 syntymällä?
        Lisäksi sinun on lopettettava kaikki synnin teko?
        Luuletko Lesti röyhkeä,että te olette valkeita pulmusia?
        Entä ne ukkojen pedofiliat,lopettiko ukot synnin tekemisen?
        Entä sinisten pillereiden imemisen,kun kaali sekoaa puhujan puheesta ja tuomitsee?
        Nykuisin lestit ovat jo aurojen ja enkeleiden perässä,koska sieltä saa rahaa ihmisiltä!
        Lestit osaa imeä ja huijata valta ihmistiltä rahaa,kuin mustalaiset.
        Meilläkin lestipää kauppaa verkostokaupaa,helpatan kalliitta kahvin keittimiä ja sitten ämmä ja ukko muka niin enkeleitä että,YÖK!
        Yellowwar..olet täyttä roskaa lahkolainen,älä sekoita ihmisten päätä !
        Sinä et tiedä demoneista,sen enempää,kuin sika hopea lusikasta!!
        Tyhmä lahkolainen!!!

        Katso tämä lesti:

        https://www.youtube.com/watch?v=ailIcFkcsSI

        Mieti kaikki synnit mitä koskaan olet tehnyt, tunnusta ne Jumalalle, ??
        Lesti kuvittelee,että Luojamme on tyhmä ja tietämätön, hän loi meidät ja hän tietää luodut!
        Heitä roskiin se lars paska ja elä oikeesti,kuten muut exlestit!


    • isäsi on aina isäsi

      "Muutettua taloon oli äiti saanut 1.kerran isältä turpaansa."

      Oliko ilo mustamaalata omaa isäänsä? En muista että isäni olisi koskaan lyönyt ketään. Mutta vaikka olisikin, en pitäisi sitä millään lailla mainitsemisen arvoisena asiana suurelle yleisölle.

      Tykkäisitkö sinä siitä jos joku täällä kertosi mitä pahoja asioita sinä olet tehnyt, jotta saisivat lisää tekstiä kertomukseensa? Onko sinulla kanan aivot?

      • fni6omn78lm78l

        Sulla siinä sitten tuskaa toisista. Muka.


      • Kummitus-Ana

        Niin, homman idea oli kai kertoa että demoni aiheutti turpaanvedon. Sitä paitsi mitä hiton mustamaalamista tuossa anonyymina kirjoittamisessa on? Vitu pave.


      • AtellaHetiHätä
        Kummitus-Ana kirjoitti:

        Niin, homman idea oli kai kertoa että demoni aiheutti turpaanvedon. Sitä paitsi mitä hiton mustamaalamista tuossa anonyymina kirjoittamisessa on? Vitu pave.

        Ateistin kuuluu olla ämmerryksissään mm. silloin kun puhutaan kummituksista. Niitäkään ei saa ateistin mielestä olla.


    • uskotko vielä

      Älä pelkää "veli",,,,rakasta itseäsi!
      Pelko ainoastaan sumentaa ajattelua.

      Ne "demonit, jumalat ja jumalien pojat" jne,, kaikki sellaiset ovat (ne tiedetyt ja täällä maailmassa kirjatut) ainoastaan ihmisten keksimiä juttuja.
      Tutki vaikka raamatun ja uskontojen historiaa niin tajuat itse myssytyksen laajuuden.

      Noiden paranormaalien ilmöiden takana on useimmin ihmisen omaajatus.
      Luomme ilmöt itse, siksi ne meille ilmestyvät(toki muutkin voivat ilmiötä luoda("tulpa") niin että havaitsemme ne).
      Koska olet ollut uskonnossa mukana ja uskonut siksi demoneihin ja muuhun staffiin, siksi ne vaivaat vielä sinua.
      Yritä kääntää tarkoituksellisesti ajatteluasi johonkin positiiviseen suuntaan, ihan mihin vain, mutta kuitenkin sellaiseen missä näet itsesi turvassa ja onnellisena, mielihyvän piirissä.

      • syvyyden väkeä

        Vaan noillapa ajatuksilla ei saa ilmiötä tottelemaan mihinkään suuntaan.

        Jännää muuten, että kun tuollaisessa "levottomassa" paikassa väki vaihtuu, niin uusikin väki kokee samat ilmiöt, henkiolentojen ilmestymisineen. Vaikea sovitella siihen mitään vääriä käsityksiä tai inhimillisiä "herkkyyksiä" kun kaikille tulee sama käsitys.

        Että levoton paikka on levoton. Henget mellastavat. Eivätkä yhtään ihmisen onneksi.


      • Kummitus-Ana

        Just tuollaisten kommentoijien pitäisi kokea koko skeida itse. Nuo ovat tyhmiä neuvoja tyhmiltä ihmisiltä, joita mahtuu 13 tusinaan.

        Ymmärrän ettei tuollainen mahdu jokaisen putkiaivon ajatusmaailmaan, ja siksi se kai pitäisi itse kokea. Siinähän sitten sovittelet päähäsi skitsofreniaa sun muuta mielisairautta. Tai hyväksyt olevasi terve, eikä kaikkea voi selittää mielikuvituksella.

        Epäilijöiden lempiselityksiä on unihalvaus, mutta selittäkääpä se, miksi se musta perkele on aina samannäköinen kulttuurista tai mistään riippumatta. Okei, siitä on muutama variaatio, mutta melkein aina se on musta savumainen kuristaja. Miksei vaikka pinkki flamingo tai joku muu randomi unihahmo?

        Minä olen teksissäni hieman aggressiivinen, mutta niin ovat aina hulluksi haukkujatkin ja muut itsensään viisaaksi luulevat. Vaikket juuri sinä erityisen ilkeä ollutkaan, jauhoit vain samankaltaista shaibaa.


      • mörkösanooPöö
        Kummitus-Ana kirjoitti:

        Just tuollaisten kommentoijien pitäisi kokea koko skeida itse. Nuo ovat tyhmiä neuvoja tyhmiltä ihmisiltä, joita mahtuu 13 tusinaan.

        Ymmärrän ettei tuollainen mahdu jokaisen putkiaivon ajatusmaailmaan, ja siksi se kai pitäisi itse kokea. Siinähän sitten sovittelet päähäsi skitsofreniaa sun muuta mielisairautta. Tai hyväksyt olevasi terve, eikä kaikkea voi selittää mielikuvituksella.

        Epäilijöiden lempiselityksiä on unihalvaus, mutta selittäkääpä se, miksi se musta perkele on aina samannäköinen kulttuurista tai mistään riippumatta. Okei, siitä on muutama variaatio, mutta melkein aina se on musta savumainen kuristaja. Miksei vaikka pinkki flamingo tai joku muu randomi unihahmo?

        Minä olen teksissäni hieman aggressiivinen, mutta niin ovat aina hulluksi haukkujatkin ja muut itsensään viisaaksi luulevat. Vaikket juuri sinä erityisen ilkeä ollutkaan, jauhoit vain samankaltaista shaibaa.

        Ateisti vänkää, että ihminen itse luo kummituksensa. Missähän sellainenkin tutkimus on tehty. Mutta eipä säästy ateistikaan kummituksilta. On vaikka kuinka paljon tapauksia kun porukkaa on mennyt esim. Lapin määrättyihin autiomökkeihin, eivätkä ole tienneet, että siellä on "levotonta". Ateisti on siinä samassa sakissa sitten saanut opetella, että josko sittenkin lähtisi ihan yön selkään rauhallisempaa paikkaa hakemaan. Miksei ateisti silloin kuvittele sitä jo majoitettua paikkaa rauhallisemmaksi. Ja jää sinne?


    • Akateeminen ukkeli.

      Tämä on niin tuttua, pamahteluineen. Pikkuveljeni muuttikin kauas pois, itse asun vielä lähistöllä. Paljon tuolla tapahtui ja kuului, en tiedä miksi. En tosin ole asunut enää aikoihin talossa ja siellä nykyään käydessä en ole aistinut enää mitään.

      Itse tietysti teiniangstisena saattoi vaikuttaa asiaan jotenkin, jota ei vielä tunneta.

    • Voih :l

      Joojoo. Tota samaa kaikki on jankuttanu. ''Henget on mun talossa, apuapua.'' Ihmiset! Herätkää..!

      • Kummitus-Ana

        Kyllä nuo aikuisten kirjoittamat, hyvin jäsennellyt jutut on mielenkiintoista luettevaa. Toisin kuin pentujen ääliömäiset huomionhakukirjoitukset.

        Herätkää mihin? Sinun kirjoitusvirheitä vilisevään sisällöttämään raapustukseen?


    • Temoni

      Oon langennut musta enkeli ja oottelen suurta taistelua taivaan sotajoukkoja vastaan. Mitähän sitä keksisi sillä aikaa tekemistä? Nyt tiiän. Muutan jonkun omakotitalon ullakolle ja alan kiusaamaan asukkaita...

      • meneJaRauhoita

        Ei kun menet sinne kummitustaloon ja lopetat sen kummittelun siellä. Jos se kerran tasapainoasi niin kamalasti haittaa. Viisaampaa olisi kyllä tutkia noita kummittelutapauksia. Mutta ateistin tutkimus on sitä, että kielletään.


    • tkv

      mullakin on kokemusta demoneista ja kummituksista ja enkeleistä.välillä tapahtuu tosi ilkeitä juttuja ja välillä tosi ihania juttuja.silleen pysyy tasapainossa kun ei pelkkää pahaa. tossa just yks yö mun kuollut äitini alkoi mulle yöllä laulaa virttä!!! mulla on siis kokemusta myös positiivisesta kummittelusta.näitä hyviä asioita tapahtuu kun olen miehen asunnolla,omassa kämpässä on negatiivinen energia ja siellä joudun taistelemaan ilkeitä henkiä vastaan mut aina ne on luovuttanut hetken päästä kun en pelkää niitä enää vaan sanon suoraan että . nyt lopetat.....ja Jeesuksen nimeen myös käskytän,se on tehokasta :)

    • Jdjdjdjdjj

      Demonit on itse ihmisiä, muussa tapauksessa mielikivitus olentoja ja keksittyjä eli sian puppua, paskapuhetta eli suomeks ei oo ikinä ollu olemassakaa, raamatun hölyn pölyä, mihin ei kannata uskoo

      • Anonyymi

        Demonit on itse ihmisiä, muussa tapauksessa mielikivitus olentoja ja keksittyjä eli sian puppua, paskapuhetta eli suomeks ei oo ikinä ollu olemassakaa, raamatun hölyn pölyä, mihin ei kannata uskoo

        Niinkö?

        Katso tästä Suomalainen perhe kärsii demonista!

        https://www.youtube.com/watch?v=ailIcFkcsSI


    • linnunratailija
    • Anonyymi

      Muutettua taloon oli äiti saanut 1.kerran isältä turpaansa.

      Lestaadiolais perhe,ämmät saa nokkaan.Taisiis kylkiluut.
      Lahkojen ukot ovat rottia!

    • Anonyymi

      Isä meidän rukous on esimmäinen joka auttaa !
      Itse olen myös ns Enkelien fanittaja.
      Minulla on ympäri asuntoa erilaillaisia Enkeleitä(hyviä).
      Raamattu on auki talossamme,koska se tuo hyvää Krsistuksen energiaa ja valoa !
      Usko(mielen) on kova,vaikka en kuulu edes Kirkkoon,en lahkoon.
      Rukoilen,kun on tarpeen,kun ahdistaa,niin loppuu..
      Silloin he taivas muistuttaa sillä asiasta..olet täältä lähtöisin,muista meitä!

    • Anonyymi

      Ei uskovaiset ole missään eritysturvassa demonien tai paranormaalin ilmiöiden suhteen.
      Katolisen kirkon manaajat ovat nykypäivänäkin erittäin työllistettyjä.
      Suomessa toimiva manaajapappi ei myöskään ole työttömänä.
      AP:n tapauksen musta, metelöivä olento voi olla demoni. Niitä on erivahvuisina.
      Joskus tapaa maankentään jääneitä sieluja jotka olivat eläessään niin pahoja että ne voidaan sekoittaa demoniin.
      Ei ihmissielu muutu kuoleman jälkeen kiltiksi jos on ollut täys mulkku ihmiselämän aikana.
      Nämä nauttivat sadistisesti elävien kiusaamisesta. Voivat töniä, kampata, kuristaa, raapia ja ilmestyä uniin painajaisen aikana.
      Ei ole harvinaista että tällainen häirikkösielu näyttäytyy ensin unessa ja materialisoituu sen jälkeen ihmisen valvetilassa.
      Nämä saavat aikaan negatiivisen muutoksen kodin ilmapiirissä. Tulee helposti riitoja, masennusta, unihäiriöitä, painajaisia, yleistä voimattomuutta sekä erilaisia fyysisiä sairauksia.
      Häirikköhenki voi aiheuttaa elävälle ihmiselle samanlaisia vaivoja mitä sillä oli oman ihmiselämänsä sekä fyysisen kehonsa kuoleman aikaan.
      Tällaisesta hengestä olisi päästävä eroon mahdollisimman nopeasti koska ne kuluttavat elävien elinvoimaa. Ovat kuin parasiitteja.
      Jos meedio tai pappi ei pysty saamaan henkeä pois asunnosta, on ainut vaihtoehto muuttaa pois.
      Vahvaa demonia ei ihminen itsekseen pysty ajamaan ulos talosta. Ei kannata edes yrittää.
      Se on vaarallista.

      • Anonyymi

        Katolisen kirkon manaajat ovat nykypäivänäkin erittäin työllistettyjä.
        Kaikki kuori pojat on käytävä läpi.
        Pedofilian kirkko ja johtaja pää pedofiili Paavi!
        Tämän lähemmäksi saatana ei tule vielä!


    • Anonyymi

      Kertomuksesi on,kuin tietystä elokuvasta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      93
      2194
    2. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      84
      1945
    3. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      51
      1523
    4. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      48
      1476
    5. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      152
      1450
    6. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      48
      1364
    7. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      144
      1284
    8. Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla

      Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!
      Puolanka
      26
      1146
    9. Paraneeko ilmapiiri nyt?

      Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket
      Hyrynsalmi
      25
      1074
    10. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      106
      1070
    Aihe