Olimme vaimoni kanssa aina silloin tällöin harrastaneet sm-seksiä, hän halusi alistaa minua ja nautti siitä selvästikin, oli sitomista, piiskamista jne. Hän pakotti minut nuolemaan orkun ja samalla hän aina kuvail,i kuinka häntä oli pantu ja nuolisin nyt panomiehen spermoja pois hänen pillustaan, se kiihotti ålyttömästi ja mälli lensi. Kerran hän sitten alkoi puhua kuinka voisi käydä vieraissa ja nuolettaaa minulla oikeesti panijan spermat, tämä ajatus alkoi oikeesti kiihottamaan ja lopulta suostiun siihen. Oli yllättävän helppoa saada sopivaa seuraa, sitä tuntuu
kyllä olevan tarjolla. Vein hänet aina johonkin sovittuun paikka ja hän hoiteli hommat kaverin kanssa, joskus jouduin odottelemaan pitkäänkin kulli kovana, aina kun vaimoni tuli autolle, niin hän oli jo asennoitunut, hallitsemaan tilannetta, kotona hän pakotti minut nuolemaan pillunsa
puhtaaksi, kumma kyllä nautin siitä. Näin tehtiin jonkun kerran ja sitten vaimolleni tuli vastaus,
joltakin vanhemmalta herrasmieheltä. Hän ehdotti vaimolleni että tämä toisi minut luokseen koulutettavaksi, hän kouluttaisi minut kuulema niin että vaimoni voisi, halujensa mukaan, käydä
rakastajien luona tai nämä meillä tai miehen luona panettamassa itseään ja minä olisin kuulema, miehen käsittelyn jälkeen hyvin suostuvainen ja avulias. Aivan hullu ajatus, saoin vaimolleni, niinpä tuumaili vaimoni, kului jokunen päivä ja olin jo vähän unotanutkin, kyseisen ehdotuksen. Sitten taas leikimme, leikkejämme ja kun olin taas kiihkoissani, vaimoni härnäsi
minua, ajatuksella että hän vie minut, miehen luokse minut koulutettavaksi, jotenkin kiimaisena
olin ajatukselle myötämielinen, kun olimme lopettaneet, niin vaimoni jatkoi, ajatustaan ja sanoi että hän ottaisi yhteyttä mieheen, älä nyt kulta viitsi, en ollut aivan tosissani, olin vai niin kiihottunut. Älä yritä kiemurrella lupauduit ihan selvästi, haluat sitä kumminkin, en viitsinyt, sen enempää, asiastakoinata. Parin päivän päästä, vaimoni laukaisi aamukahvilla, otin siihen
yhteyttä, täh, mihin, mutisin. No siihen mieheen, keskustelimme asiasta ja hän odottaa meitä
luokseen perjantaina. Ei juma.... ootsä ihan hullu, sain soperrettua, naama punaisena. Vaimoni yllättävän rauhallinen, kulta, mä haluun et sä meet sinne, se kiihotta mua, iltaan mennessä hän oli saanut minut lupaamaan että lähden, nyt alkoi minuakin pelottamaan. Perjantaina h-hetki sitten koitti, yritin vielä vastustella mutta vaimoni oli ehdoton, tämähän sovittiin, se siitä.....sitten
mentiin. Joudun pitäämään pienen preikin, mutta kirjoitan kohta lisää..APUVA !
leikki todeksi
4
5639
Vastaukset
- koulutukseen
Osoite oli vauraamalle alueelle, pääsimme ovisumerilla käytävään, koitin vielä ovella, lähdetään pois, minua hävetti koko juttu, ei! Rakas mieheni saanyt mitä haluaakin, plim, plom,
hän painoi ovikelloa, oven tuli aukaisemaan, isohko mies, oli varmaan joku pamppu, oli heti sen oloinen, käy sisään, hän sanoi vaimolleni ja ohjasi hänet sisään, minua hän ei huomannut laisinkaan, hän auttoi takin vaimoni yltä ja kehotti häntä käymään peremmällle, mennessään hän kääntyi minuun päin, sinä voit riisua vaatteesi sinnen naulakon alle, kaikki,hän sanoi japoistui, vaimoni perään, kipi, kipi vaimoni vielä huikkasi. Näin aulasta kuinka mies tarjoili,
vaimolleni jotain ja istuutui hänen kanssa sohvalle. uskoltauduin riisumaan vaatteeni, kuvittelin meneväni saunaan, jätin kuin jätinkin pikkarit jalkaani. Odottelin varmaan tunnin verran, välillä
kuului iloista naurua... mitä hel.. ne suunnitteli. Vaimoni tuli ensinmäisenä ja katsoi minua huvittuneesti, voi kulta, nyt on tehtävä niin että sinä jäät tänne, minä en voi, minulla on reffit yhdessä ravintolassa. Mutta...aloitin, samassa mies puuttui keskusteluun, kun tarkoitin että riisut kaikki vaatteesi, niin se myös tarkoittaa sitä, olen nähnyt pippeleitä ennenkin, ajattelin et eihän se niin pieni ollut jopa 17 cm, hopi, nyt kulta, hän näytti käsillään et housut pois,
sain vaivoin housut pois jalasta, mies hymähti, olin varmaan tulipunainen, vaimoakin nauratti, hän sanoi hätäisesti, minun on nyt mentävä, tuun sit hakeen, samassa hän meni ovesta ulos, mies laittoi oven takalukkoon ja käski seurata, isossa olohuoneessa hän istuutui lepotuoliin ja katseli, hetken minua. Sitten hän nousi ja otti jostakin käteensä remmit, joilla
voi kiinnittää kädet ja jalat, ennen kun oikein tajusinkaan, hän oli asentanut, käsiini ja jalkoihini, se kävi niin kätevästi että se ei ollut ensimmäinen kerta. Mennään tuonne pöydän luokse, hän osittain veti minut vanhan kirjoituspöydän luokse ja kinnitti jalkani pöydänjalkoihin, sitten hän veti käteni toiselle puolelle, niin että nojasin pöytään, jalat levällään ja takapuoli pystyssä.....- koulutukseen
Mies kouraisi mennessään pallejani, parahdin, mies meni kauemmaksi ja alkoi puhua puhelimeen, terve, joo homma on okei, poju on täällä, hän sai sen houkuteltua, joo, joo, tulkaa.
Mistä se puhui, minusta ilmeisesti ja että tänne oli tulossa muitakin. Mies istui pöydän taakse,
nahkaiseen tuoliin. Kuten olet huomannut, vaimosi on päässyt vieraan kullin makuun ja haluaa sitä nyt lisää, hän haluaa myös että hänellä on turvattu talous ja joku joka rakastaa häntä, olipa hän millainen tahansa, hänellä on koti kunnossa, johon hän voi tarpeen tullen tuoda rakastajansa, siitä mitään kenellekkään ilmoittamatta, varsinkaan sinulle, sinä vain odotat, mitä tuleman pitää ja kunnioitat vaimosi toiveita, ymmärrätkö? Joo, vastasin, voisitko nyt päästää....
suu kiinni, sinulla ei ole lupaa puhua, kuin kysyttäessä, muuten joudun laittamaan sinulle suu-
kapulan, taas, ymmärrätkö? Nyökkäsin, en uskaltanut, pullikoida vastaan, olinhan aika avuttomassa tilassa, oli viisainta totella ja odottaa. Ovisummeri soi, mies kiiruhti avaamaan,
epämääräistä puheensorinaa, kuului eteisestä, naisen korkokenkien kopina takanani, sai minut
jäykistymään, askeleet pysähtyivät taakseni, tulija oli hiljaa hetken...mmm.. mikä "herkkupeppu"
ääni kuului vähän vanhemmalle naiselle, tästä tulee vielä hauskaa, eteeni asteli reilu nelikymp-
pinen nainen, ei mikään missivartalo, mutta naitava kylläkin, sääret olivat, hieman paksut,
mutta seksikkäät.Nainen istuutui, nahkatuoliin ja katseli minua silmiin, en tiennyt mihin olisin katsonut, katse oli ilkikurinen. Vai on se pikkuisen, suuri rakkaus lähtenyt jakorasiaksi, meillä
naisilla on taipumus tahtoa jotakin kovaa ja paljon, jalkojen väliin, hän nauroi, ajattele joku
isoaseinen mies työntyy vaimoosi parhaillaan, kyntäen kunnolla vaimosi vakoa. Hyvin naidun
yön jälkeen hän tulee luoksesi ja avaa reitensä edessäsi, turvoksissa oleva häpy kimaltelee
sinne jätetystä vieraasta spermasta, vaimosi katsoo sinua, lähes ivallisella ilmeellä, "rakas"
katso kuinka paljon siellä on spermaa, se valuu pitkin reisiä, kulta voitko nuolla sen puhtaaksi
Ja sinä lipität kuin koira, panomiehen jättämiä terveisiä, nainen nauroi päin kasvojani...
kaiken pahinta on kun, vaimosi rakastaja on teillä ja sinun tehtäväsi on lutkuttaa, panomiehen
kulli pystyyn, vaimosi seuratessa vierestä..hah-hah, nainen nauroi lisää, sen takia olet nyt täällä
että harjoittelemme sitä, rakastajani on luvannut auttaa meitä ja taas tuo ilkeä nauru... - koulutukseen
koulutukseen kirjoitti:

että harjoittelemme sitä, rakastajani on luvannut auttaa meitä ja taas tuo ilkeä nauru...Naisen rakastaja tuli myös eteeni, iso kokoinen tumma kaveri, nainen hyväili miehen etumusta,
ärsyttävästi edessäni, sitten hän aukaisi miehen housut ja otti puoliksi jäykistyneen elimen esille, se oli todella kunnioitettavan kokoinen, tälläinen varmaan on juuri vaimosi sisässä ja vaimosi saa
tuhansia pikku orkkuja, tälläiset saa sen aikaan, hän osoitti jäykistynyttä kalua ja jotta hän saisi tälläisiä, niin jonkun on niitä kasvatettava, se jos mikään on kullinlutkuttajien hommia, sinun
ja sinun sievän suusi, samalla mies tunki kankensa suutani vasten ja tunki sen samalla suuhuni.
Yritin vetää pääni pois, mutta nainen painoi niskasta niin, että kalu painui vain syvemmälle
kurkkuuni, ime, ime, nainen hekumoi, tähän oli tultu, olin puolustuskyvytön ja suussani oli
hirveän kokoinen parru, valmiina ruiskuttamaan suuhuni, siemenensä. Onneksi hän ei tehnyt
,vaan vetäisi sen pois sieltä. Nyt kun suusi on korkattu, sinun on nyt opittava pyytämään
sitä, se ei välttämättä ole helppoa, mutta meillä on aikaa..hah-hah
- mitä tapahtuu..
Koska jatkoa?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057