Missä päin Tukholmaa on pahimmat lois-mamujen kansoittamat ghetot? Missä päin naisen ei kannata liikkua yksin edes päiväaikaan rikastumisen riskin takia? Missä päin loiset ryöstelevät ruotsalaisia kanta-asukkaita?
Tukholman ghetot, missä?
Vältän vaaraa
3
2040
Vastaukset
- ByRinke
Rinkeby on kuuluisa kaupunginosa. Siellä muslimit ovat päällepäsmäreinä. Välttäkää sinne menoa!
- knrtr
Slussenin sissit eli suomalaisetahn ne pahimpia spurguja ja loisia ovat. Älä vaan mene kasvattamaan joukkoa entisestään.
- Tietoinfo
Tukholman pyllistelijöiden valtaamat alueet laajenevat koko ajan, koska niitä tunkeutuu maahan lähes 100 000 vuodessa. Moskeijoiden määrä kasvaa myös koko ajan.
Näin siis vältettävät alueetkin lisääntyy koko ajan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791492
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431091No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951070Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38765- 14690
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30681Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .18610